Maailman anoppi

(kiitos tekstirungon lainasta ... "yötyöläistä närästää")

Omistamme ilkeän ja itsekeskeisen, suorastaan jääkylmän Naapurimaan. Kertaakaan SE ei ole pyytänyt anteeksi haukkumisiaan ja solvauksiaan meitä kohtaan. SE myös on koittanut tuloksetta pilata välimme muuta maita kohtaan. Se on lainannut meiltä rahaa ja tavaraa, käskyttänyt johtajiamme tämän tästä luokseen yhtäkkiä tekemään jonkin tekotärkeän asian vuoksi hetipaikalla (luonnollisesti silloin kun johto on vierailulla länsimaissa.)

Naapurimaamme ei tunnu käsittävän vieläkään kymmenessä vuodessa, että me olemme itsenäinen valtio ja että heidän ent. vasalistaan on ajat sitten kasvanut EU- ja YK- vaikuttaja.. Toisia naapurimaitaan kohtaan Se on ollut aivan yhtä ilkeä ja pottumainen. Nämä vaan ovat ottaneet sen asian rennommin kuin ME.

(ja liittyneet NATOon)

Meitä suomalaisia on jäänyt kalvamaan pahasti ne useat raivokohtaukset, haukut, kirosanat ja huudot joita IDÄSTÄ on peräämme sadatellut täällä pohjolassa.

Kateellisena kuunteleemme muiden maiden juttuja kuinka naapurimaat tekivät sitäsun tätä, ja auttoivat talouden ja puolustuksenhoidossa..ne eivät ole uskoa että tälläinen tilanne voi olla enää nykyään kenelläkään, ja ettei meidän vanha naapurimme välitä tippaakaan ystävistään. Hekin kun kuulema ovat vain "isin-pikku-vahinkoja"..

Siitäkin kyllä kuuluu pientä arvostelua, että tuppaa liikaa tavaraa tai auttaa liikaakin.. ME olisimme kyllä ikionnellisia jos saisimme tälläisen kivan ja ystävällisen naapurimaan tuon nykyisen...

(...tälle riville erinäinen määrä adjektiiveja ...)

NL:n /Venäjän tilalle..
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Se avarakatseinen kirjoitti:

(kiitos tekstirungon lainasta ... "yötyöläistä närästää")

Omistamme ilkeän ja itsekeskeisen, suorastaan jääkylmän Naapurimaan. Kertaakaan SE ei ole pyytänyt anteeksi haukkumisiaan ja solvauksiaan meitä kohtaan. SE myös on koittanut tuloksetta pilata välimme muuta maita kohtaan. Se on lainannut meiltä rahaa ja tavaraa, käskyttänyt johtajiamme tämän tästä luokseen yhtäkkiä tekemään jonkin tekotärkeän asian vuoksi hetipaikalla (luonnollisesti silloin kun johto on vierailulla länsimaissa.)

Naapurimaamme ei tunnu käsittävän vieläkään kymmenessä vuodessa, että me olemme itsenäinen valtio ja että heidän ent. vasalistaan on ajat sitten kasvanut EU- ja YK- vaikuttaja.. Toisia naapurimaitaan kohtaan Se on ollut aivan yhtä ilkeä ja pottumainen. Nämä vaan ovat ottaneet sen asian rennommin kuin ME.

(ja liittyneet NATOon)

Meitä suomalaisia on jäänyt kalvamaan pahasti ne useat raivokohtaukset, haukut, kirosanat ja huudot joita IDÄSTÄ on peräämme sadatellut täällä pohjolassa.

Kateellisena kuunteleemme muiden maiden juttuja kuinka naapurimaat tekivät sitäsun tätä, ja auttoivat talouden ja puolustuksenhoidossa..ne eivät ole uskoa että tälläinen tilanne voi olla enää nykyään kenelläkään, ja ettei meidän vanha naapurimme välitä tippaakaan ystävistään. Hekin kun kuulema ovat vain "isin-pikku-vahinkoja"..

Siitäkin kyllä kuuluu pientä arvostelua, että tuppaa liikaa tavaraa tai auttaa liikaakin.. ME olisimme kyllä ikionnellisia jos saisimme tälläisen kivan ja ystävällisen naapurimaan tuon nykyisen...

(...tälle riville erinäinen määrä adjektiiveja ...)

NL:n /Venäjän tilalle..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu