kukahan päättää Fida-kirppiksen hinnat?

Vaikka tuotto menee hyväntekeväisyyteen, joklu tolkku pitäisi hinnoissa silti olla. Pienituloisen aostan paljon vaatteita ym kirppiksiltä, mutta fidaan ei ole asiaa, niin kovia hintoja siellä on!
352102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Mutta onhan pelastusarmeija sekä siwa vielä auki. Ei hätää.

Äänestä

Ahneus on iskenyt moneen kirppismyyjään, oli sitten ammattilainen tai yksityinen.

Äänestä

Hinta ja laatu ei vastaa Fiidassa. Olen asioinut useasti kyseisessä kirppiksellä. Joskus olen saanut hyvää tavaraa käypään hintaan, mutta on siellä ollut sellaistakin käytettyä tavaraa, minkä aivan saman on saanut uutena kaupasta halvelmalla. Kerran kysyin myyjältä, miksi toi imuri maksaa noin paljon. Imuri oli Hoover ja oli varmaan 30- vuotta vanha ja hinta 50€. Myyjä totesi siihen, että sehän on merkkilaatua. Johto oli imurissa sellainen, että näytti sellaiselta, että siitä vois saada uuden permanentin kun laittaa töpseliin seinään. Kysyin vielä myyjältä, että mikähän siinä mahtaa olla imuteho. Eipä osannut enää vastata. Imuri tosiaan näytti sellaiselta, että jos roskia on lattialle, niin imurilla joutuis tahkomaan tossissaan että se imaisee sen sinne. Kyllä siellä hinnat on karannut käsistä. Sitten kun siellä on tavarat -50%, niin henkilökunta rahtaa kaiken hyvän ja arvokkaan tavaran alakertaan. Ale menee ohi, niin rahdatut Arabiat ja muutkin arvokkaat tavarat takaisin myyntiin normaalilla hinnalla. Iso ja kallis taitaa olla liikehuoneisto ja henkilökuntaa ihan turhan paljon. Kaikesta myydystä tavaroista maksetaan kyseiset kulut, niin paljonko siitä jää avustukseen. Paljonko henkilökunta muuten maksaa niistä vaatteista ja mööpeleistä mitkä tulee itselleen käyttöön? Kirpputoritavaroiden tarkoitus on tietääkseni pistää tavara kiertoon kohtuu hintaan. Fiidalla on mennyt ajatus pepulleen.

Äänestä
  • Fidalla on todella mennyt ajatus pepuillee.

    Fida yrittää tehdä mahdollisimman paljon voittoa, jotta pääsevät tekemään lähetystyötä. Koska kirpparin tuottoja ei voi suoraa laittaa lähetystyöhön, Fidan nauttiessa "yleishyödyllisen yhteisön" etuuksia, on toiminta puettu "humanitäärisen- ja kehitysavun" -viittaan.

    Hinnat nousevat toreilla myös, koska myymäläpäälliköt ovat osittain provisiopalkattuja.

    Äänestä

Tuo on normihommaa. Avustus on pelkkää myyntiä varten tehty sanakuvio,sekä tietysti verottajalle vihjeeksi.
Tuolla nuo julkkisnuijat pistää kaiken moista keräystouhua pystyyn. Rahaa tulee kun julkisuudessa kerrotaan lasten kovasta kohtelusta. Tuolla rahalla mennään kohteeseen lomalle ja vähän muuallekin. 90 % kaikki keräysapu jää asian ulkopuolelle.
Vähän sama touhu kun Suomessa kasattii liki miljoona hyväntekeväisyyteen.
Siitä otettiin kulut päältä ja 20 tuhatta meni asian hyväksi

Äänestä

aivan. toivottavasti nämä viestit menee myös Fidan hklökunnalle asti!!

Äänestä

..ja henkilökunta vastaisi...

Äänestä

Fidahan kuuluu helluntailiikkeeseen, ehkäpä kirppiksen tavara on siunattua ja siksi maksaa niin paljon koska siunattu rikkinäinen radio on arvokkaampi kuin siunaamaton uusi plasmataulutelevisio! Ja korkeammilla hinnoilla saadaan enemmän rahaa lähetykseen ja kehitysapuun mikä onkin Fidan tehtävä.

Äänestä

Olen käynyt usein fidassa ja siisti kirppis se on. Tavara on hyvälaatuista eikä siellä mitään romua ole myynnissä. Henkilökunta on mukavaa ja osaavaa.

Äänestä

Löysin joskus fidasta äänilevyn, jossa oli alkuperäinen hintalappu markka-ajalta tallella ja hinta siinä 20mk. fidan uusi euromääräinen hintalappu ilmoitti hinnaksi 4e. kun naurultani kykenin kysyin kauppiaalta miksi tämä on käytettynä kalliimpi kuin uutena, niin vastaus oli että vanhat levyt ovat arvokkaita...

En oikein muutenkaan pysty käsittämään miksi kauppa joka saa myyntiartikkelinsa ilmaiseksi, myy niitä aivan ylihintaisina vaikka kaikki tulot ovat periaatteessa myyntikatetta. Luulisi että tällaisessa putiikissa olisi parempi pitää tavara kokoajan kiertämässä panostamalla korkeiden hintojen sijasta volyymiin.

Äänestä
  • Luulenpa että 4 vakituisen työntekijän palkkaan menisi tuotto?

    Äänestä

vai meneekö kaikki tuotto hyväntekeväisyyteen*? mä vähän luulen että hyväntekeväisyyteen menee ehkä kolmannes, ja siivu siitä kiinteisiin laskuihin jos edes itse maksavat niitä muutenkaan ja loput meneekin sitten jonkun omaan taskuun.

Äänestä
  • Tuskin fida maksaa palkkaa. Eiköhän ne ole työkkäristä työharjoittelijoita ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Näin luulen kirjoitti:

    Tuskin fida maksaa palkkaa. Eiköhän ne ole työkkäristä työharjoittelijoita ilmaiseksi.

    4 on vakituisia palkattuja kahvimummoja, sukankutojia. Loput työkokeilijoita, tai muuten vaan vapaaehtoisia jonkun kurssin kautta työharjoittelijoita, joista ei koidu palkkakuluja.

    Äänestä

Semmotti on käsitys jäänny,ettei palkkaa vaan talkootouhua. Tai sitten päivärahaa joku kymppi ohi kassan myynnistä.
Palkattomuus ei tarkoita etteikö rahaa kuluisi. On kilometrikovauksia,päivärahoja ,kokouspalkkioita, kahvit ja paketit talon puolesta.
Kukaan ei pysty tarkistamaan minne esim lahjoitettu kalevala koru joutuu.
Joku ostaa,ehkä mutta mistä kirppikseltä ja kenelle raha jää.

Äänestä
  • Fida on yritys, joka saa täysin itsenäisesti päättää saamansa mahdollisen liikevoiton käytöstä vaikkapa hyväntekeväisyyteen joko kokonaan tai vain pieni osa. Jos asiakkaat maksavat pyydetyt hinnat, ovat hinnat kohdallaan. Jos maksavia asiakkaita ei ole, menee yritys nurin. Vielä näyttää kannattavan. Asiakkaille ei kuulu millään tavalla, paljonko liikkeen johto antaa rahaa voitostaan tai minne. Asiakas vain maksaa pyydetyn hinnan tai sitten ei ole asiakas. Ei siis voi määräillä, mihin kaupassa saadut rahat tulee käyttää. Vertaapa tilannetta Mäkkäriin: senkin voitosta osa menee hyväntekeväisyyteen, halusit tai et.

    Äänestä

  • Suckers kirjoitti:

    Fida on yritys, joka saa täysin itsenäisesti päättää saamansa mahdollisen liikevoiton käytöstä vaikkapa hyväntekeväisyyteen joko kokonaan tai vain pieni osa. Jos asiakkaat maksavat pyydetyt hinnat, ovat hinnat kohdallaan. Jos maksavia asiakkaita ei ole, menee yritys nurin. Vielä näyttää kannattavan. Asiakkaille ei kuulu millään tavalla, paljonko liikkeen johto antaa rahaa voitostaan tai minne. Asiakas vain maksaa pyydetyn hinnan tai sitten ei ole asiakas. Ei siis voi määräillä, mihin kaupassa saadut rahat tulee käyttää. Vertaapa tilannetta Mäkkäriin: senkin voitosta osa menee hyväntekeväisyyteen, halusit tai et.

    Fida International on kehitysapujärjestö ja Fida Lähetystorit ry on näiden yhteisen toiminnan rahoittamiseen perustettu kauppaketju. Se ei ole osakeyhtiö tai kommandiittiyhtiö yms. Se ei ole siinä mielessä yritys, kuin tekstissäsi tarkoitat.

    Fida Lähetystorit nauttii Suomessa "yleishyödyllisen yhteisön" asemaa, joten sen ei tarvitse maksaa myymistään tuotteista arvonlisäveroa valtiolle. Toiminnan tulee olla myös yleishyödyllistä, eikä Fidan hallituksen jäsenille tai muulle henkilökunnalle saa antaa kohtuuttoman suurta palkkaa, korvausta, osinkoa tai muita etuja. Tämän takia asiakkaiden, verottajan ja koko Suomen kansan tulisi saada tietää, kuinka paljon tuotoista menee ns. hyväntekeväisyyteen.

    Lisäksi yleishyödyllisen yhteisön toiminnan tulisi olla "läpinäkyvää", mitä Fidan toiminta ei valitettavasti ole.

    Äänestä

Hyväntekeväisyyttä harrastavat saavat etuja verotukseen, jopa täyden vapautuksen. Siksi niillä on velvoite esittää toiminnan rahavirta.

Asian valvonta on päin seiniä, mutta eihän tuota veronkiertoa saa huulenheitolla
jostain hyväntekeväisyydestä

Äänestä
  • Kaikki hyväntekeväisyyteen lahjoittavat saavat verohelpotuksia, tosin hyvin pienissä määrin. Asiakkaille tai yleisölle ei silti minkään yrityksen tarvitse esitellä "rahavirtoja" - kirjanpitoa. Tämä on normaalia yritystoimintaa siinä missä muutkin yritykset lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, niin tekee Fidakin. Mikään yritys ei ole tilivelvollinen yleisölle!

    Äänestä

Kyllähän siellä on ihan palkattua vakituista henkilökuntaa, joskus olen nähnyt jotain nuoria naisia jotka luultavasti kesähommissa ym. Tottakai henkilökunnan palkat täytyy maksaa ja meneehän rahaa sen valkoisen pakettiauton bensoihin jolla hakevat huonekaluja ihmisten kodeista. Oliko Fida jossain muualla Kotkassa ennenkuin tuli tuohon taksiaseman viereen?

Äänestä
  • Liene ollut Pohjolan talossa, torin laidalla.

    Näyttääpi olevan arka aihe ko. paikasta, kun ei totuuksia kirjoitella.

    Äänestä

  • Vakituisia työntekijöitä on palkattu 4, ja muut ovat opiskelijoita.
    Kesätöihin pääsee jos kuuluu tunnettuun rikkaaseen sukuun.

    Äänestä

Fidassa kannattaa olla tarkkana sillä siellä pyydetään joistain huonekaluista melkein uuden tavaran hintaa ja sit kun yrität tinkiä niin kymppi on vähin mihin suostuu,eiköhän kyseistä kirpparia vaivaa normaali kotkalainen ilmiö?joka on että vetäjät vetää rahat liiveihin vaikka ovatkin siellä vain fidan palkkaamissa töissä. PS herää kysymys että koskahan verottaja alkaa vaatii näille yhdistyksille veroa joita heidän ei tarvitse maksaa ollenkaa vaikka tekevät voittoa

Äänestä

Meneekö tuotto huitsin devadaan vai henkilökunnalle??? Vanhat rätit ja lumput monesti kalliimpia kuin alennusmyynissä. Kuolinpesät tuottavat Fidalle voittoa. Kaikki tavarat Fida saa ilmaiseksi, mutta jos alat tinkimään myyjältä, niin sehän ei tule kuulonkaan. Tavara tulee sisälle imaiseksi, mutta lähtee ulos kalliisti. Eikä Fidan tarvitse maksaa arvonlisäveroa. Vedotaan siihen, että on uskonnollinen järjestö. Touhu tuntuu aika villiltä. Olisi aika tutkia?

Äänestä
  • Hyvän tekeväisyyttähän se on ja siksi avuliaat ihmiset antavat tavarat ilmaiseksi ja yhteiskuntakin tulee siinä vastaan.

    Äänestä

Hyväntekeväisyyttä ? kenelle ?

Äänestä

Just olt taas -50% päivät, mut eihän siellä mitään ostettavaa (jobattavaa) ollut, ku
henkilökunta oli hyvät tavarat jemmannu ja vain pelkkää roinaa ol tarjol..
Onneks tuo henkilökunta ei ain tiiä kaikkien tuotteiden arvoo ja joskus voip saada hyvää kamaa halval, jonka myyes jää viel muutama ropo itelleekii..

Äänestä

Ahneen aikakauden pidot, kaikkea liikaa - kaikki käsi ojossa. Mitä sinä olet valmis antamaan omastasi, vai haluatko vain kaikkea koko ajan halvemmalla.
Avustusprojektit haisevat, koska avustamiset ovat eräs tapa hallita.

Äänestä

Minusta Fida on mainio kirppis. Kyllä tavaraa on hyvälaatuista kun vaan osaa etsiä. Eikä minua haittaa ylihinta ollenkaan kun tuotosta kumminkin menee suurin osa hyvään tarkoitukseen eli lähetystyöhön. Muutenkin palvelu on hyvää ja osaava henkilökunta on ilo silmälle. Olen huomannut, että pornoa ei löydy mutta ehkä syyt ovat uskonnolliset.

Äänestä

Voi voi tuota uskovaisten ahneutta.
Ennen sait t-paidan 1€ nyt ne maksaa 2.80 € tai 3.90 €
Huonekalut kalliimpia kuin uudet virheettömät !

Äänestä
  • Totta! Siinä mennään pahasti mettään kun myydään vanhat käytetyt tavarat/vaatteet kalliimmalla kuin mitä on kaupoissa. Ja ihmiset hölmöinä ostaa. Jos hieman katselisi kaupoissa ympärilleen voisi yllättyä alerekkien hinnoista. Vaikka itse olen pienituloinen niin mielummin maksan sen 4€ uudesta paidasta kuin 2.80 tai 3.90 vanhasta käytetystä missä on kainalotkin keltaiset... Mutta jos haluaa säästää niin tuossa mennään kyllä hölmöläisen tyyliin jos tuollaisessa asiassa säästetään. Tien toisella puolella olevasta kirpparista ostin kahdet hyvät farkut sillä hinnalla kuin mitä fidassa olisi maksanut yhdet...

    Äänestä

Me ahtaajat ei onneksi kärsitä moisesta, meillä huikeet tulot ja väljä anus.

Ostetaan vaan hugo bossia ja sellasia.

Äänestä

Kyllä taas totesin sikamaiset hinnat käydessäni. Ilmaiseksi saadaan ja ahneuksissaan laitetaan kamalat hinnat kuin antiikkiliikkeissä ja kaupoissa. Luulin kirpputoriksi mutta eipä taida olla enää.

Äänestä
  • Mitä te sekoilette? Joka paikassa on kalliinpaa. On yksi paikka missä on niin halpaa, että mistään muualta ei saa. Se on PRISMA. Myin mopoa käytettyä, melkein uutta, joka maksoi uutena muualla, mutta ei Prismassa 1700 euroa. Pyysin 850 E. viime vuoden malli ei paljon ajettu. Se oli hiton kallis kun Prismasta sen saa tonnilla. Ajoin Prismaan ja ei näkynyt kuin polkupyöriä ja kysyin myyjältä katsoa mopoja ja myyjä ilmoitti. että ei heillä sellaisia ole ollutkaan. Tämän takia suosittelen, että jos jotakin ei mistään saa, mene Prismaan siellä on. Jos on kallis, niin mee Prismaan kun siellä on halvin ja sen alle et mistään saa. Kaikkein halvin kauppa. Tämän mukaan minulla on ylihinnoiteltu mopo, jonka hinta on asiallisesti todistettu todettu kalliiksi. Kyllä fidakin on kallis.

    Äänestä

  • Myy idioteille,, kirjoitti:

    Mitä te sekoilette? Joka paikassa on kalliinpaa. On yksi paikka missä on niin halpaa, että mistään muualta ei saa. Se on PRISMA. Myin mopoa käytettyä, melkein uutta, joka maksoi uutena muualla, mutta ei Prismassa 1700 euroa. Pyysin 850 E. viime vuoden malli ei paljon ajettu. Se oli hiton kallis kun Prismasta sen saa tonnilla. Ajoin Prismaan ja ei näkynyt kuin polkupyöriä ja kysyin myyjältä katsoa mopoja ja myyjä ilmoitti. että ei heillä sellaisia ole ollutkaan. Tämän takia suosittelen, että jos jotakin ei mistään saa, mene Prismaan siellä on. Jos on kallis, niin mee Prismaan kun siellä on halvin ja sen alle et mistään saa. Kaikkein halvin kauppa. Tämän mukaan minulla on ylihinnoiteltu mopo, jonka hinta on asiallisesti todistettu todettu kalliiksi. Kyllä fidakin on kallis.

    Ällöttää koko prisma. pitääkö siitä joka paikkaan tunkea kirjoituksii.......
    mä en ikinä avaa prisman oven

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mariela3 kirjoitti:

Vaikka tuotto menee hyväntekeväisyyteen, joklu tolkku pitäisi hinnoissa silti olla. Pienituloisen aostan paljon vaatteita ym kirppiksiltä, mutta fidaan ei ole asiaa, niin kovia hintoja siellä on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu