Ansa

Miksi jumalala kaikkitietävänä loi puun josta ihminen ei saanut syödä, mutta sen luodessaan tiesi ihmisen menevän syömään hedelmää? Jumala loi ansan?
38129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Jumala saattoi olla paha.

Äänestä
  • Tai yksinkertaisesti raamattu on vain tarina....

    Äänestä

Miksi Mustanaamio joskus kulkee kaupungilla kuin kuka tahansa meistä?

Äänestä

Jumala ei keksinyt parempaa paikkaa puulle. Eikä osannut aavistaa että ihminen puusta söisi - täysin mahdollinen skenaario. Puu vain piti luoda ja sille keksiä paikka. :)

Äänestä

Herra antoi tälla tavoin ihmiselle vapaan tahdon valita hyvän ja phan väliltä.

Äänestä

”Miksi jumalala kaikkitietävänä loi puun josta ihminen ei saanut syödä, mutta sen luodessaan tiesi ihmisen menevän syömään hedelmää? Jumala loi ansan?”

Jumala kielsi syömästä hyvän- ja pahan tiedon puusta, joten se ei ollut ansa. Varoituskin oli ilmiselvä: ”sinä päivänä kun siitä syöt, sinun pitää kuolemalla kuoleman”.

Jumalaa kannattaa totella, vaikka omenan syömisestä onkin kulunut aikaa. Aina kun ihminen ei tottele, siitä seuraa jotain pahaa. Kunnia tulee antaa Jumalalle, eikä ihmiselle.

Äänestä
  • ”sinä päivänä kun siitä syöt, sinun pitää kuolemalla kuoleman”.

    Jumala siis kaiken lisäksi valehteli. Aatamihan ei kuollut syötyään omenasta.

    Äänestä

  • Jumalan suunnitelmat olisivat menneet ihan p...lleen jos aatami ja eeva eivät olisi syöneet siitä puusta.
    Jumalallahan on ollut alusta asti tarkat ja todella pirulliset suunnitelmat varallemme.

    " Aina kun ihminen ei tottele, siitä seuraa jotain pahaa"
    Minä en tottele eikä mitään pahaa ole tapahtunut jos siis ei lasketa sinun kirjoituksiasi.

    Annatko kunnia jumalalle jos joku pelastaa henkesi ? Mahtaa pelastaja olla huuli pyöreänä kun samin ensimmäiset sanat ovat "kiitos jumalalle että pelastit nöyrän palvelijasi" =D

    Äänestä

  • old_profile_70544 kirjoitti:

    Jumalan suunnitelmat olisivat menneet ihan p...lleen jos aatami ja eeva eivät olisi syöneet siitä puusta.

    http://img2.ranker.com/user_node_img/6400/1000167104/full/good-guy-satan-good-guy-lucifer-the-devil-photo-u2.jpg

    Äänestä

  • "Jumala kielsi syömästä hyvän- ja pahan tiedon puusta, joten se ei ollut ansa. "

    Tämä jumala tiesi ettei sitä tulla tottelemaan jo ennenkuin se loi tämän puun koska se on kaikkitietävä joten kyllä se puu oli ansaksi tarkoitettu.

    "Varoituskin oli ilmiselvä: ”sinä päivänä kun siitä syöt, sinun pitää kuolemalla kuoleman”."

    Outoa kyllä ettei se mikä tapahtui täyttänyt mitään kuolemanmääritelmää vaan pelkästään jumala oli syyllinen siihen mitä tapahtui. Jos laitat vauvan eteen pesuainetta ja tämä lapsi syö tätä sa myrkityksen ja kuolee olet itse syyllinen eikä tämä vauva.

    Nämä kaksi ensimmäsitä ihmsitä ei ymmärtänyt tekojensa vakavuutta koska heillä ei ollut ymmärrystä tekojensa seurauksista, koska heillä ei ollut ymmärrystä hyvästä ja pahasta, he eivät tieneet, että tämä jumalan kirous on paha asia.

    "Jumalaa kannattaa totella, vaikka omenan syömisestä onkin kulunut aikaa. Aina kun ihminen ei tottele, siitä seuraa jotain pahaa."

    Hän on kuin taivaallinen Kim Jong-il. eli tyranni

    "Kunnia tulee antaa Jumalalle, eikä ihmiselle. "

    Kunnia kuuluu aina sille joka on sen ansainnut.

    Äänestä

  • +++++++++++++++ kirjoitti:

    "Jumala kielsi syömästä hyvän- ja pahan tiedon puusta, joten se ei ollut ansa. "

    "Jos laitat vauvan eteen pesuainetta ja tämä lapsi syö tätä sa myrkityksen ja kuolee olet itse syyllinen eikä tämä vauva."

    Huono vertaus, koska tiedetään että vauva ei ymmärrä. Paratiisissa taas Aadam ja Eeva olivat aikaihmisiä. Ei ollut siis ymmärryksestä kiinni.

    Äänestä

  • ymmärrys kirjoitti:

    "Huono vertaus, koska tiedetään että vauva ei ymmärrä. Paratiisissa taas Aadam ja Eeva olivat aikaihmisiä. Ei ollut siis ymmärryksestä kiinni. "

    "Nämä kaksi ensimmäsitä ihmsitä ei ymmärtänyt tekojensa vakavuutta koska heillä ei ollut ymmärrystä tekojensa seurauksista, koska heillä ei ollut ymmärrystä hyvästä ja pahasta, he eivät tieneet, että tämä jumalan kirous on paha asia."

    Äänestä

  • atac kirjoitti:

    Olen huvikseni kehitellyt "teoriaa" saatanasta ja tuo linkin kuva sopii siihen kuin nenä päähän.
    Jumalahan potkaisi luciferin pihalle, mutta eri syystä kuin on uskoteltu.
    Lucifer kapinoi jumalan sadistista, omahyväistä ja psykopaattista käyttäytymistä vastaan ja hävisi taistelun koska ei ollut yhtä kiero ja julma kuin jumala.
    Teoriaa puolustaa sekin että enemmän tai vähemmän kaikki raamatun murhat, taudit ja katastrofit ovat jumalan aikaansaannoksia, saatanan ei yksikään.
    Jumala on johtanut ihmiset harhaan esiintymällä hyvänä ja anteeksiantavana isänä.
    Tämä kun selviää uskoville viimeisenä päivänä niin sitten on kurat pöksyissä XD

    Siitä asti kun ensimmäistä kertaa luin raamatun kannesta kanteen minua on ihmetyttänyt uskovien sokeus jumalansa teoille.
    Raamatusta poimitaan vain hyvät asiat? pahat selitetään sillä että ihminen ei voi ymmärtää jumalan tekojen tarkoitusta.
    Vaikka teko vaikuttaisikin julmalta sillä on hyvä tarkoitus, sillä eihän hyvä jumala voi tehdä mitään pahaa.

    kohta varmaan joku uskis tulee ja haukkuu minut lyttyyn jumalanpilkasta tai yrittää käännyttää :D

    "Raamatusta poimitaan vain hyvät asiat? pahat selitetään sillä että ihminen ei voi ymmärtää jumalan tekojen tarkoitusta."

    Tai kerrotaan kun joku on kuollut raiskauksen ja teloituksen uhrina. Että hän on nyt päässyt parempaan paikkaan.
    En ymmärrä miten sellaisen olennon, jolla olisi kaikki valta tuollaisen estämiseen ollut, voitaisiin sellaisen seuraa millään tavalla kutsua paremmaksi paikaksi.

    Hyi hitto.

    Äänestä

  • ”sinä päivänä kun siitä syöt, sinun pitää kuolemalla kuoleman”

    heh hehehee, ihan pitää kuolemalla kuolla.

    Äänestä

  • atac kirjoitti:

    "Raamatusta poimitaan vain hyvät asiat? pahat selitetään sillä että ihminen ei voi ymmärtää jumalan tekojen tarkoitusta."

    Tai kerrotaan kun joku on kuollut raiskauksen ja teloituksen uhrina. Että hän on nyt päässyt parempaan paikkaan.
    En ymmärrä miten sellaisen olennon, jolla olisi kaikki valta tuollaisen estämiseen ollut, voitaisiin sellaisen seuraa millään tavalla kutsua paremmaksi paikaksi.

    Hyi hitto.

    Älä muuta sano.

    Oletko lukenut Mary K Baxterin kuvausta taivaasta?

    Siellä kaikki ylistävät ja palvovat jumalaa jatkuvasti.
    Hän kertoi kuinka ihanaa oli kuulla kuinka enkelit, pyhät ja kaikki lukemattomat samanlaisiin valkoisiin asuihin pukeutuneet "ihmiset" jatkuvasti ylistivät jumalaa, jopa hevoset kumarsivat jumalan edessä( tosin ne piti ensin kouluttaa siihen).
    Ilmeisesti 99.99% iankaikkisesta elämästä menee jumalaa ylistäessä.
    Jopa helvetti kuulostaa houkuttelevammalta paikalta.

    Äänestä

  • yksi vain kirjoitti:

    ”sinä päivänä kun siitä syöt, sinun pitää kuolemalla kuoleman”.

    Jumala siis kaiken lisäksi valehteli. Aatamihan ei kuollut syötyään omenasta.

    ””sinä päivänä kun siitä syöt, sinun pitää kuolemalla kuoleman””

    ”Jumala siis kaiken lisäksi valehteli. Aatamihan ei kuollut syötyään omenasta.”

    Ei valehdellut.
    Jumalalle yksi päivä on tuhat vuotta ja tuhat vuotta yksi päivä.
    Adam ei elänyt tuhatvuotiaaksi, joten Adam kuoli samana päivän, kun söi.

    Äänestä

  • old_profile_70544 kirjoitti:

    Jumalan suunnitelmat olisivat menneet ihan p...lleen jos aatami ja eeva eivät olisi syöneet siitä puusta.
    Jumalallahan on ollut alusta asti tarkat ja todella pirulliset suunnitelmat varallemme.

    " Aina kun ihminen ei tottele, siitä seuraa jotain pahaa"
    Minä en tottele eikä mitään pahaa ole tapahtunut jos siis ei lasketa sinun kirjoituksiasi.

    Annatko kunnia jumalalle jos joku pelastaa henkesi ? Mahtaa pelastaja olla huuli pyöreänä kun samin ensimmäiset sanat ovat "kiitos jumalalle että pelastit nöyrän palvelijasi" =D

    ”" Aina kun ihminen ei tottele, siitä seuraa jotain pahaa"”

    ”Minä en tottele eikä mitään pahaa ole tapahtunut jos siis ei lasketa sinun kirjoituksiasi.”

    Sinun viimeiset tulevat pahemmiksi kuin sinun ensimmäiset.

    Äänestä

  • +++++++++++++++ kirjoitti:

    "Jumala kielsi syömästä hyvän- ja pahan tiedon puusta, joten se ei ollut ansa. "

    Tämä jumala tiesi ettei sitä tulla tottelemaan jo ennenkuin se loi tämän puun koska se on kaikkitietävä joten kyllä se puu oli ansaksi tarkoitettu.

    "Varoituskin oli ilmiselvä: ”sinä päivänä kun siitä syöt, sinun pitää kuolemalla kuoleman”."

    Outoa kyllä ettei se mikä tapahtui täyttänyt mitään kuolemanmääritelmää vaan pelkästään jumala oli syyllinen siihen mitä tapahtui. Jos laitat vauvan eteen pesuainetta ja tämä lapsi syö tätä sa myrkityksen ja kuolee olet itse syyllinen eikä tämä vauva.

    Nämä kaksi ensimmäsitä ihmsitä ei ymmärtänyt tekojensa vakavuutta koska heillä ei ollut ymmärrystä tekojensa seurauksista, koska heillä ei ollut ymmärrystä hyvästä ja pahasta, he eivät tieneet, että tämä jumalan kirous on paha asia.

    "Jumalaa kannattaa totella, vaikka omenan syömisestä onkin kulunut aikaa. Aina kun ihminen ei tottele, siitä seuraa jotain pahaa."

    Hän on kuin taivaallinen Kim Jong-il. eli tyranni

    "Kunnia tulee antaa Jumalalle, eikä ihmiselle. "

    Kunnia kuuluu aina sille joka on sen ansainnut.

    ”Outoa kyllä ettei se mikä tapahtui täyttänyt”

    Edellä vastattu.

    ”Nämä kaksi ensimmäsitä ihmsitä ei ymmärtänyt tekojensa vakavuutta koska heillä ei ollut ymmärrystä tekojensa seurauksista, koska heillä ei ollut ymmärrystä hyvästä ja pahasta”

    Olet oikeassa: käärme petti heidät, eivätkä he tienneet tekojensa vakavuutta. Me tiedämme ja meiltä odotetaan suhtautuvat pahuuskysymykseen, sen vaatimalla vakavuudella. Me emme voi millään itseämme puolustaa, koska tiedämme hyvästä ja pahasta.

    ”Kunnia kuuluu aina sille joka on sen ansainnut.”

    Anna ihmiselle se, mikä ihmiselle kuuluu ja Jumalalle se, mikä Jumalalle kuuluu. Kelle kunnian annat, sen orja olet.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”" Aina kun ihminen ei tottele, siitä seuraa jotain pahaa"”

    ”Minä en tottele eikä mitään pahaa ole tapahtunut jos siis ei lasketa sinun kirjoituksiasi.”

    Sinun viimeiset tulevat pahemmiksi kuin sinun ensimmäiset.

    " ”" Aina kun ihminen ei tottele, siitä seuraa jotain pahaa"”

    ”Minä en tottele eikä mitään pahaa ole tapahtunut jos siis ei lasketa sinun kirjoituksiasi.”

    Sinun viimeiset tulevat pahemmiksi kuin sinun ensimmäiset.""

    Tarkoitatko pahoja tapahtumia, eli kirjoituksiasi? Miksi haluat tehdä niistä pahempia? :)

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Outoa kyllä ettei se mikä tapahtui täyttänyt”

    Edellä vastattu.

    ”Nämä kaksi ensimmäsitä ihmsitä ei ymmärtänyt tekojensa vakavuutta koska heillä ei ollut ymmärrystä tekojensa seurauksista, koska heillä ei ollut ymmärrystä hyvästä ja pahasta”

    Olet oikeassa: käärme petti heidät, eivätkä he tienneet tekojensa vakavuutta. Me tiedämme ja meiltä odotetaan suhtautuvat pahuuskysymykseen, sen vaatimalla vakavuudella. Me emme voi millään itseämme puolustaa, koska tiedämme hyvästä ja pahasta.

    ”Kunnia kuuluu aina sille joka on sen ansainnut.”

    Anna ihmiselle se, mikä ihmiselle kuuluu ja Jumalalle se, mikä Jumalalle kuuluu. Kelle kunnian annat, sen orja olet.

    "Olet oikeassa: käärme petti heidät, eivätkä he tienneet tekojensa vakavuutta. Me tiedämme ja meiltä odotetaan suhtautuvat pahuuskysymykseen, sen vaatimalla vakavuudella. Me emme voi millään itseämme puolustaa, koska tiedämme hyvästä ja pahasta."

    Kaikkitietävä ja näkevä jumala ei tiennyt mitä tulisi tapahtumaan,miksi?
    jumala tiesi, mutta viis veisasi.
    Käärme toimi jumalan käskystä.
    jKuitenkin vain aatami ja eeva saivat kärsiä, niin ja tietysti te kristityt.
    Missä se kuuluisa jumalan oikeudenmukaisuus oikein on?
    Jumala olisi halutessaan voinut estää koko jupakan, eikä edes antanut heille minkäänlaista mahdollisuutta puolustautua vaikka he eivät edes tienneet hyvästä ja pahasta.

    Koko aatami ja eeva tarinassa on niin paljon aukkoja että se kävisi katiskasta.

    "Anna ihmiselle se, mikä ihmiselle kuuluu ja Jumalalle se, mikä Jumalalle kuuluu"

    Kaikista ihmisen tekemistä asioista kuuluu kunnia siis vain jumalalle, myös pahoista?

    "Kelle kunnian annat, sen orja olet"
    Olet siis jumalan orja.

    Tiedätkö sinä lainkaan kuinka paljon puhut läpiä päähäsi, siinä on jo enemmän reikiä kuin aatamin ja eevan katiskassa.

    Äänestä

  • To: SamiA 11.11.2011 02:57

    Sami, ihminen opettaa raamatun välityksellä lapsilleen tottelevaisuutta ja rikos-rangaistus seuraamusta.
    Jos olet kiinnostunut raamatusta niin näethän että se on opetus kirjanen, ihmiseltä ihmiselle.
    Jumala ei sitä höpissyt, kuten ihan varmasti tiedät. Se on uhka joka tottelemattomille annetaan.
    Eikö?
    Raamatussa ei ole sanaakaan sellaista jota ihminen ei voisi arvata tai höpistä itsekseen miettimällä.

    Mietitkö ikinä mikä rasite on lapselle, tottelevaisuuden ja Jumalan rangaistuksen vääryys?
    On suunnaton vääryys sanoa että jos teet näin Jumala rankaisee, siksi että lapsi oppii aika ajoissa että
    1. moni ei saakaan rangaistusta tekemästään pahasta, kuten saamme todistaa joka päivä poliitikot ui rikoksistaan ulos automaattisesti
    2. lapsi itse saa rangaistuksen vaikkei tehnytkään pahaa.

    Pienenä oli vaikea uskoa Jumalaan ja leikin että uskon. Aina kun kaaduin mietin mitä pahaa tein että Jumala rankaisi.
    Kerran kaaduin tosi pahasti ja kirosin Jumalan kiusaajana, siihen kaatumiseen kaatui viimeinenkin uskonpisara.

    Jumalalla pelottelu on puhdasta sadismia.

    Jos minä olisin Jumala ja osan elämästäni sitä olinkin lapsilleni, selitin ettei saa koska...
    Lapsille pitää aina selittää.

    On sadismia sanoa lapselle että ällä mene tielle leikkimään !!
    Ja sitten katsoa nurkan takana että meneekö ja ajaako auto päälle. Ähäskutti siitäs sait. Se on silkkaa sadismia.

    Terve äiti opastaa lastaan JÄRKEEN perustuen ja vedoten.

    Minua raivostuttaa kun äidit huutaa kaupassa lapselle joka pyytää karkkia EI !
    Lapsi kysyy miksei? Äiti : EI

    Minun teki mieli vastata lapselle että siksi koska äitisi on vítun tyhmä!!
    Lapsi tarvii aina syyn tai kasvatus perustuu sadismiin, jolloin lapsestakin tulee isona sadisti.

    Kirjan mukaan, muistaakseni, Jumala sanoi älä syö tuosta puusta. Ilman selitystä, korjaa jos väärä muisti.
    Ihminen on luonteeltaan taipuvainen kokeilemaan kaikkea uutta. Ilman sitä sisäsyntyistä uteliaisuutta emme olisi keksineet paljonkaan nyt saavutetusta kehityksestä. On silkkaa sadismia sanoa että älä syö, älä tee, älä tutki.

    Jos Jumala olisi Luonut ihmisen se olisi yhtä hyvin voinut luoda apaattisen olennon, joka ei tahdo tutkia eikä kehittyä, jos sen tarkoitus olisi vaan totella robottimaisesti.

    Jumala loi ihmisen itsensä kuvaksi.
    Joten suosittelen seuraavalla kerralla luomaan paljon itseään paremman olennon.
    Kiitos jos Hän kuuntelee.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ””sinä päivänä kun siitä syöt, sinun pitää kuolemalla kuoleman””

    ”Jumala siis kaiken lisäksi valehteli. Aatamihan ei kuollut syötyään omenasta.”

    Ei valehdellut.
    Jumalalle yksi päivä on tuhat vuotta ja tuhat vuotta yksi päivä.
    Adam ei elänyt tuhatvuotiaaksi, joten Adam kuoli samana päivän, kun söi.

    Ajattelen että ko kuolema oli vertaus hyvän elämän kuolemisesta ja muuttumisesta pahaksi joka sitten sokealla uskolla olisi korjattavissa.

    Äänestä

Koska tarina antaa symbolisen kuvan moraalin kehityksestä.

Oikeassa elämässäkin ihminen rikkoo kieltoja ja oppii erotamaan pahan hyvästä.

Äänestä
  • tiesitkö, että hyvä ja paha ovat mielipideasioita?

    Äänestä

  • UPDATE_9807275 kirjoitti:

    tiesitkö, että hyvä ja paha ovat mielipideasioita?

    Olisiko sillä tiedolla sinulle jotain merkitystä?

    Äänestä

  • UPDATE_9807275 kirjoitti:

    tiesitkö, että hyvä ja paha ovat mielipideasioita?

    ”tiesitkö, että hyvä ja paha ovat mielipideasioita?”

    Me tiedämme, mikä on pahaa, koska olemme langenneessa tilassa. Kyse onkin siitä, että mitä me tällä tiedolla teemme: oikeutammeko itsellemme synnin harjoittamisen vai ajaako omatunto meidät ristin juurelle.

    Omatunto on paras ystävämme, jos kohtelemme sitä huonosti, se vaikenee. Omatunto kestää kyllä arvostelua, mutta itseään se ei kykene kieltämään. Omatunto ei ole ystävä, jonka kanssa voi tehdä kompromissin.

    raamatun mukaan ihmiskunnan historia alkaa kahdella petoksella.
    Ensin käärme huiputtaa Eevaa ja sitten Eeva Aatamia.
    Kun jo aikojen alussa olimme näin epärehellisiä, lienee syytä myöntää,
    vaikka vastentahtoisesti, että ihmisen kohtalo on juonitella, huiputtaa ja pettää kaiken ikää.

    Missä vaiheessa siis ihmiselle kehittyi omatunto ?

    Ei kai saarnaajat sitä iskostaneet meille ?

    Äänestä

Koska jos sitä appelsiinia ei olisi syöty, niin Jeesuksen uhrautumiselta itselleen putoaisi pohja.

Äänestä

Siksi koska ihminen tehtiin "lähes jumalolennoksi, valtava vastuu, vapaus, älykkyys. Emme ole tahdottomia robotteja. Kyllä ihmisellä oli tieto mutta hän vain uhmasi?

Äänestä

Jumala ei kieltänyt käärmettä houkuttelemasta ihmisiä. Kaksi ihmistä ja käärme
eikö yhtään kuullut käärmeen viekoittelua,vai eikö piruuttaan piitannut?.

Käärmeellä oli enemmän päätösvaltaa kuin kaikkivaltiaalla,teki mitä tahtoi.
Mitä se jälkikäteen kiroaminen auttaa,vahinko oli kuitenkin tapahtunut.

Maantomua käärmeet eivät kyllä syö,Jahve on valehdellut,hyi mikä mulkero!.

Äänestä

ULUJDSA
10.11.2011 23:43

>>>Miksi jumalala kaikkitietävänä loi puun josta ihminen ei saanut syödä, mutta sen luodessaan tiesi ihmisen menevän syömään hedelmää? Jumala loi ansan?

Äänestä

Eikö ihminen olisi robotti jos hänellä ei olisi omaa tahtoa? Sopis ajatella ennenkuin kirjoittelee tyhm**.

Äänestä
  • viittiks funtsia?
    12.11.2011 09:14

    >>>Eikö ihminen olisi robotti jos hänellä ei olisi omaa tahtoa?>Sopis ajatella ennenkuin kirjoittelee tyhm**.

    Äänestä

  • To : viittiks funtsia?12.11.2011 09:14

    Mihinköhän sinä kommentoit - no ei sen väliä
    Pysynköhän nyt mukana ollenkaan, kun päää vetää väkiste sivuraiteelle ällöömääni islamiin.

    ”Eikö ihminen olisi robotti jos hänellä ei olisi omaa tahtoa?”

    Islaminusko (ymmärtääkseni) on luopumista täydellisesti omasta tahdosta ja antamaan kaiken allahille.

    Onko siis muslimi robotti. Se on retorinen kys. ei tarvi vastaa.
    Naureskelen hassulle mielleyhtymälleni ihan itsekseni. :))

    Äänestä

Kirjoittelet vapaasti. Kukaan / mikään ei käske.

Äänestä

To: ULUJDSA 10.11.2011 23:43
Miksi jumalala kaikkitietävänä loi puun josta ihminen ei saanut syödä, mutta sen luodessaan tiesi ihmisen menevän syömään hedelmää? Jumala loi ansan?
”Jumala loi ansan? ”

Tai ihminen loi jännitteen dekkariinsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ULUJDSA kirjoitti:

Miksi jumalala kaikkitietävänä loi puun josta ihminen ei saanut syödä, mutta sen luodessaan tiesi ihmisen menevän syömään hedelmää? Jumala loi ansan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu