...tuntuu olevan vikaa. Caps Lock on jäänyt päälle. Tarkista asia.
Muuten hyvää jatkoa vain,
Muuten hyvää jatkoa vain,
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
pölkkykirjaimet. Risto-ressukka lienee vasta
ekalla luokalla, ja eihän vielä tässä vaiheessa
syksyä ole päästy pieniin puukstaaveihin.
minunkin kouluaikoinani. Muistelisin kuitenkin, että nykyisin koulussa opetetaan suoraan nämä "pienet" kirjaimet, mikä onkin järkevää. En ole kyllä aivan varma, ehkä joku peruskoulun luokanopettaja osaisi sanoa tarkemmin.
Ja ajattelun tasokin vastaa ihan sinun tasoasi, Pakana (M). Taitaa Ristokin olla pakana, kun noin viisaita kirjoittaa.
Ei siellä mitään vikaa ole. Köyhänä rotalla ei
ollut varaa ostaa kuin isot kirjaimet.
Kyllä Jeesus on mun mielestä paljon suurempi
kuningas kuin sinä... Hänelle mä annan kaiken
kunnian.
Laitoin ulkorakennukseen korkealaitaisen
muoviastian pohjalle ämpärillisen vettä ja sen
pinnalle laitoin pienen muovikupin, jossa on
kaurahiutaleita. Olen käynyt tarkistamassa jo
parina päivänä, onko ne hiutaleet olleet herkkua.
Ei ole ollut!!! Mitä ruokaa pitäisi olla??