YLE A-talk TV1 10.11.2011 klo 21.05 ohjelaman jaksossa Sauli Niinistö (kok) puhui tulevasta "uudesta maailman järjestyksen" ajasta !
Presidenttitaisto osa 1
Avaa ikkunaan
A-talk: Presidenttitaisto osa I
Presidenttitaisto osa I. Vieraina Paavo Lipponen (sd.), Sauli Niinistö (kok.), Timo Soini (ps.) ja Paavo Väyrynen (kesk.). Juontajana Susanne Päivärinta.
http://areena.yle.fi/ohjelma/2665
Neljän suuren puolueen presidenttiehdokkaat kohtaavat toisensa ensikertaa suorassa lähetyksessä torstaina. Miten haastaa toinen toistaan Paavo Lipponen, Timo Soini, Paavo Väyrynen ja Sauli Niinistö?
Puolueet ovat nimenneet yhteensä kahdeksan ehdokasta presidentinvaaleihin. Neljän pienemmän puolueen ehdokkaat haastavat toisensa A-talkissa kahden viikon kuluttua 24.11. Presidenttitaisto, osa II:ssa kohtaavat Pekka Haavisto, Sari Essayah, Eeva Biaudet ja mahdollisesti vasemmistoliiton ehdokas.
Sosialidemokraatti Paavo Lipponen, entinen pääministeri, lähti presidenttikisaan puolustaakseen suvaitsevaisuutta. Hän on ärsyyntynyt populismista ja peräänkuuluttaa kaikkien kansanryhmien kunnioittamista.
Perussuomalaisen puolueen puheenjohtaja Timo Soini korosti asettuessaan ehdokkaaksi, että perussuomalaiset eivät vihaa ketään. Puolue haluaa Soinin mukaan Suomeen ulkomaalaisia, jotka tulevat tänne tekemään töitä. Soini haluaa olla mukana presidenttitaistossa etenkin arvostellakseen EU:ta ja eurokriisin hoitoa.
Keskustapuolueen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen haluaa vaikuttaa asenteisiin ja ajatteluun ympäri maapallon. Eurokriisistä kärsivässä Euroopassa Väyrynen laittaisi Kreikan heti velkasaneeraukseen. Väyrynen haastaa muita ehdokkaita ottamaan kantaa Natoon. Hänen oma kantansa on: ei Natolle.
Kokoomuksen Sauli Niinistö vastaa Väyrysen Nato-haasteeseen. Hän kieltää koskaan ehdottaneensa Nato-jäsenyyttä. Presidenttinä Niinistö haluaisi olla arvojohtaja, joka kutsuisi hallituksen ”Mäntyniemen iltakouluun” epävirallisiin keskusteluihin. .
Juontajana Susanne Päivärinta.
http://atuubi.yle.fi/ohjelmat/a_talk
Sauli Niinistö kertoi tulevasta NWO ajasta !
9
348
Vastaukset
- Veteranfan
Lohjalla presidenttiehdokas Sauli Niinistö esiintyi salamyhkäisesti puhumalla "uudesta maailman järjestyksestä",muttei kertonut mitä tämä uusi maailman järjestys käytännössä tarkoittaa???
Puolituntisessa puheessaan Niinistön esitys keskittyi pelkästään globaaleihin ongelmiin maailmassa,rahan ja vallan keskittymisestä pienempiin ympyröihin,ja tulihan sieltä se liittovaltion mahdollisuuskin esiin.Sauli Niinistö puhuu asioista,joita ollaan käsitelty Bilderberg-ryhmän kokouksessa.Hän myös kertoi syrjäytymisen olevan suurin uhka suomessa.Mistä mahtaa tämän syrjäytymisen johtuvan muusta kuin kansalaisten eriarvoisuudesta???
Uusi maailman järjestys on se asia joka lukee yhden dollarin setelissä,ja jota salaseurojen kunkku David Rockefeller opettaa opetuslapsilleen, johon myös Niinistö ehkäpä tietämättään myös kuuluu??? - JaFitut
Minkätakia Niinistö ja Katainen eivät koskaan kerro mikä oikeasti on tämä uusi maailman järjestys.
Tietävätköhän itsekkään.
ja toiseksi se on vaarallista Suomelle kun meillä on vapaamuurari pääministerinä.
Kumpikahan vala menee toisen yli?
Veikkaisin että vapaamuurarivala on se jota Katainen kunnioittaa ensin ei pääministerivala. - Anonyymi
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005558456.html
KOTIMAA
Niinistön perhe selvisi tragedioistakin: ”Tärkeintä oli levollinen yhdessäolon tunnelma”
Vastikään isäksi tullut Sauli Niinistö on kasvattanut aikuiseksi kaksi poikaa perhettä kohdanneiden onnettomuuksien läpi.
10.2.2018 13:18
Sauli Niinistö lajittelee hiljattain kuolleen vaimonsa Marja-Leenan vaatteita ainakin kolmatta kertaa. Se on oudon raskasta puuhaa. Väsyneenä hän kysyy jälleen itseltään kysymyksiä, joita on päättänyt olla kysymättä. Silti hän pähkäilee niitä taas.
”Miten olisi, ellei mitään olisikaan tapahtunut? Ja siitä taaksepäin: miksi niin tapahtui? Ja lopulta: miten olisi voinut olla tapahtumatta?”
Vaatteiden lajittelu jää taas kesken.
Näin hän on kertonut kirjassaan Viiden vuoden yksinäisyys (Teos 2005).
ON tammikuu 1995.
Aamuinen puhelu perheen Helsingin-kodissa yöpyneelle aviomiehelle on lyhyt. Salossa asuva Marja-Leena Niinistö kertoo myöhästyneensä bussista. Hän päättää tulla autolla Järvenpäähän kokoomuksen eduskuntavaalikampanjan avaukseen.
Aviomies, kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Sauli Niinistö tivaa, että et kai ole taas myöhässä. Vaimo ehtii mielestään hyvin.
– Parranajon jälkeen yritin soittaa hänelle; sitten uudestaan ja uudestaan. Vastaus oli joka kerralla sama: kuuluvuusalueen ulkopuolella, Sauli Niinistö kirjoittaa kirjassaan. Matkalla Järvenpäähän soittelu vaimolle jatkuu. Huoli kasvaa, vaikka autonkuljettaja yrittää tyynnytellä, ettei ole hätää.
Auto saapuu kokouspaikalle. Kukaan ei ole nähnyt Marja-Leenaa.
PUHEENJOHTAJA Sauli Niinistö on juuri päättänyt linjapuheensa, kun nimismies pyytää hänet sivuun.
Marja-Leena Niinistö on kuollut autokolarissa.
Kirjansa lisäksi Sauli Niinistö ei ole julkisuudessa juuri kommentoinut vaimonsa kuolemaa, mutta pari vuotta sitten Nelosen Loirinuotiolla-ohjelmassa hän totesi asiasta puhuttaessa, että koirat peittävät mielellään oman kipunsa.
Niinistön kanssa työskennellyt kokoomusvaikuttaja näkee samoin. Hän sanoo, että Sauli Niinistö ei ole sellainen ihminen, joka tilittää ongelmiaan. Hän ei tee sitä edes loppuillasta kapakassa.
– Sauli ei ole sen tyyppinen, että en puhu, ja sitten kun on juotu puoli pulloa viiniä, hän itkee ja puhuu. Hän ei puhu. Hän ei ole itkuviinamies, kokoomusvaikuttaja kertoo.
VAIMONSA kuoleman jälkeen Sauli Niinistö pukeutuu kahden viikon ajan aamutakkiin, hän kertoo Viiden vuoden yksinäisyydessä.
”Talossa on käynyt vieraita, hyviä tuttuja, mutta en kaikkia muista saati, että olisin selvillä siitä millä asioilla he ovat olleet. Maailma on muuttunut vain yhden ihmisen verran, mutta samalla kokonaan”, hän kirjoittaa.
Niinistön pojat Nuutti ja Matias ovat äitinsä menehtyessä 19- ja 14-vuotiaita.
”Jokin jostain syvältä vaatii, että tässä on oltava isää enemmän”, Sauli Niinistö kirjoittaa.
”Olin aina luullut tietäväni, mitä suojeluvietti on, mutta nyt kohtaan sen aivan uudella tavalla. Jokainen asia, pieni tai suuri alkaa saada merkitystään siitä, miten se poikiin vaikuttaa.”
Samana keväänä esikoispoika Nuutti pääsee ylioppilaaksi. Lakkiaisissa isä jää takariviin.
”Hän puhuu urheasti. Minä itken”, Sauli Niinistö kirjoittaa.
Isä päättää, että ainakin viisi vuotta on jaksettava. Sitten pojat pärjäävät kyllä omillaankin.
– Täytyy ihmetellä, miten Sauli Niinistö pystyi kokoamaan itsensä tragediasta, varsinkin kun lapset olivat vielä tosi nuoria. Vaalikamppailu ei jättänyt tilaa surutyölle, toinen kokoomusvaikuttaja sanoo.
– Sen on täytynyt olla tosi kova paikka. Hän kantoi siinä tilanteessa raskasta vastuuta.
Sauli Niinistön kanssa työskennellyt toinen kokoomusvaikuttaja sanoo, että vaimon kuoleman jälkeen Niinistöstä tuli kovempi ja tiukempi muita kohtaan – ja varmaan myös itseään kohtaan.
– Se näkyi sillä tavalla myös, että hän oli hyvin vaativa työtehtävissä muita kohtaan, kokoomusvaikuttaja sanoo.
NIINISTÖN kolmihenkisen perheen suosikkiruoaksi tulee seuraavina vuosina pyttipannu. ”Tärkeintä oli levollinen yhdessäolon tunnelma, jonka vallitessa kukin puuhaili omiaan”, Sauli Niinistö kuvaa kirjassa. Kinaa tuli lähinnä vain Riski-nimisestä lautapelistä.
– Oma äitini oli korvaamaton siinä tilanteessa. Hän auttoi kodin pitämisessä, Niinistö kiitti äitiään IS:n haastattelussa 2010.
Kirjassaan hän kuvaili erästä iltaa, jolloin palasi myöhään töistä.
”Vain äitini on enää valveilla. Hän täyttäisi pian 80 vuotta, mutta ei se häntä äitinä vähennä. Hän tulee kun tarvitaan, ja lähtee vain tullakseen uudestaan.”- Anonyymi
Hyvin harvoin julkisuudessa esiintyvät Niinistön pojat Nuutti ja Matias kertoivat MTV3:n dokumentissa 2012 suhteiden isään olevan lämpimät ja läheiset.
– Meillä on kaverityyppiset välit, ja hän on ollut aina tukena monissa asioissa, Nuutti Niinistö sanoi dokumentissa.
– Hän on isänä välittävä ja huolehtiva. Mistä olen erityisen iloinen on se, että lapsuuden ja nuoruuden jälkeen on näin kaverilliset välit. Me olemme muun muassa matkustaneet kahdestaan ja se voi olla aika harvinaistakin, että on niin kivat ja toimivat välit, Matias Niinistö kertoi.
SAULI Niinistöä pyydettiin kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2000 vaaleihin, mutta hän kieltäytyi presidenttiehdokkuudesta perhesyihin vedoten.
– Tämä on raskas tilanne kaiken kaikkiaan, mutta tiedän, että se toinen variaatio olisi ollut vielä raskaampi, Niinistö totesi Ilta-Sanomille ehdokkuudesta kieltäydyttyään vuonna 1999 .
Kieltäytyessään hän kuvaili itseään ”askeettiseen elämään tottuneeksi puolivallattomaksi leskimieheksi”.
Tuska alkoi helpottaa vasta vuosituhannen vaihteessa.
”
Yksinäisyys ja täydellinen omistautuminen tehtäviin seurasivat toisiaan.
– Yksinäisyys ja täydellinen omistautuminen tehtäviin seurasivat toisiaan, Sauli Niinistö myönsi Ilta-Sanomille 2005 kirjansa julkistamistilaisuudessa.
Niinistön ehdottomuuden pani merkille myös pääministeri Paavo Lipponen, joka sanoi 1998 Niinistön 50-vuotisjuhlissa: ”Sauli, älä ole niin ankara itsellesi”.
Kirjoittaessaan ”lyijynraskaiden askelten ajasta” Sauli Niinistö kertoi vaimostaan näkemistään unista.
”Silitän hiuksiasi, olet hiljaa, olemme lähellä mutta etäällä; minä en ole kuollut etkä sinä elä”, Niinistö kuvailee kirjassaan.
VUONNA 2006 Ilta-Sanomat kysyi Niinistöltä, mitkä ovat kolme hänen elämäänsä eniten vaikuttanutta tapahtumaa.
– Perheen muodostaminen, avioliitto ja lapset. Vaimon kuolema tietysti, väistämättä. Ja tsunami kolmantena, varmaan, Niinistö vastasi.
Tapaninpäivänä 2004 Niinistön perheen rantaloma Thaimaassa vaihtui taisteluksi elämästä. Khao Lakin Pakarang Beach muuttui silmänräpäyksessä kuolemanrannaksi.
Sauli ja Matias Niinistö jäävät viimeisten pakenijoiden joukkoon ja pelastautuvat kiipeämällä betoniseen sähköpylvääseen. Nuutti Niinistö onnistuu tyttöystävänsä Saaran kanssa kipuamaan hotellin katolle.
Toisessa kirjassaan Hiljaisten historia (Teos 2007) Sauli Niinistö kertoo siitä, kuinka isä ja poika kamppailivat tunteja tiukasti sähkötolpasta kiinni pitäen. Samaan aikaan vesi nousi.
”Jaksatko, Matias kysyy huolestuneena. Jaksatko sinä, vastaan, koska vain sillä on merkitystä minulle”, Sauli Niinistö kirjoittaa kirjassa.
”Huomaan, että hän on samalla kietonut toisen kätensä ympärilleni. Jotain tästä jää, elämänkaari on kääntynyt: ennen aina isä oli ensin huolestunut poikansa hyvinvoinnista”, Niinistö kirjoittaa.
Tilanne käy yhä raskaammaksi.
”Puhumme vähän, joudumme pinnistelemään, mutta puhumme kaikesta, pahimmastakin. Hämmentävän tyynesti, äidistäkin, joka jo on siellä”, Niinistö kirjoittaa kirjassa.
Siinä kamppaillessaan he eivät tienneet, miten Nuutille ja Saaralle on käynyt.
”Tunnen syvää huolta myös Saarasta ja Nuutista”, Sauli Niinistö kirjoittaa tunnelmistaan sähkötolpassa. Matias yrittää rauhoittaa: Jos me selviydymme, kyllä insinöörikin selviytyy.
Yhtäkkiä Matias näkee Saaran ja Nuutin vilkuttavan sadan metrin päässä parvekkeelta.
”Heidän selviytymisensä tarina oli uskomaton”, Sauli Niinistö kertoo kirjassa.
”Kahden vierekkäin olevan betoniseinämän välissä, toinen selkä toista, toisen selkä toista seinämää vasten ja jalat tunkeutuen vastakkaiseen seinämään, he olivat sylikkäin nousseet ja laskeneet veden mukana kuin hississä”, Sauli Niinistö kirjoittaa kirjassa.
Koko perhe selviytyi hengissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Koko perhe selviytyi hengissä.Sittemmin Teknillisessä korkeakoulussa tuotantotaloutta opiskellut Nuutti Niinistö ja hänen vaimonsa Saara ovat saaneet kolme lasta. Matias työskentelee pankkialalla. Hänellä ja hänen avovaimollaan Liisalla on yksi lapsi.
NIINISTÖN tuntenut kokoomusvaikuttaja sanoo, että on hämmästyttävää, kuinka rationaalisesti Niinistö on jälkeenpäin puhunut tsunamista.
– Monelle tsunami olisi sellainen juttu, että viimeistään loppuillasta tilitän jutun läpi, mutta hän ei ole sellainen, kokoomusvaikuttaja sanoo.
– Enemmänkin hän oli vihainen, ettei Suomen ulkoministeriöstä nopeammin tajuttu, mitä on tapahtunut.
Kari Lumikeron MTV3:n tsunamidokumentissa Surun aalto presidentti Sauli Niinistö kertoi, että muistot tulevat mieleen lähinnä silloin, jos niille on jokin selvä laukaiseva tekijä, kuten vuosipäivä.
– Muistot heräävät myös, jos puhutaan Thaimaasta. Mutta kymmenen vuotta on aika pitkä aika, ja yhä harvemmin niin käy, Niinistö kertoi MTV3:n dokumentissa kolme vuotta sitten, kun tapahtuneesta oli kymmenen vuotta.
ANTIIKIN tarinoiden tapaan sankaria on koeteltu ja onni on vaihdellut.
Viime sunnuntaina vaalivalvojaisissa nähtiin hymyilevä mies. Presidentti Sauli Niinistö valittiin toiselle presidenttikaudelle äänivyöryllä.
Avioliitto Jenni Haukion kanssa 2009 toi Sauli Niinistön tarinaan uuden tason. Syksyllä tullut tieto alkuvuodesta syntyvästä vauvasta ei jätä ketään kylmäksi.
– Hän pärjää lasten kanssa hirveän hyvin, eräs presidentin pitkään tuntenut ihminen kertoo.
– Lasten kanssa oleminen ei ole Niinistölle vaikeaa, hänessähän asuu pikkupoika, mikä ei aina työtehtävistä välity.
Tullaan kysymykseen, miten ihmeessä Sauli Niinistö on selviytynyt kaikista käänteistä. Kokoomusvaikuttaja uskoo, että taustalla on vahva velvollisuudentunto ja vastuuntunto.
– Vastausta ei ole helppo antaa. Hänellä on ollut tärkeitä läheisiä ihmisiä ja tiivis ystäväpiiri, johon on voinut tukeutua. Hän on taistelijaluonne, ja hänellä on kyky voittaa itsensä.
Kokoomusvaikuttaja ihailee myös Niinistön kykyä nähdä pitkälle. Shakinpelaajana hän osaa ennakoida asioita. Se on tehnyt hänestä hyvän ongelmanratkaisijan.
– Hänellä on omintakeinen huumori, ja hänellä on poikkeuksellisen hyvä paineensietokyky vaikeissa tilanteissa.
– Iloitsen tulevasta perheenlisäyksestä niin kuin koko Suomen kansa. Hän on onnensa ansainnut monin verroin.Suvi Kerttula
- Anonyymi
https://www.kuukalenteri.fi/2024
----------------
https://www.valonpolku.com/uuden-kuun-manifestointirituaali-tyokirja/
Uudenkuun aika on voimallista uuden alun aikaa - mitä asioita haluat kutsua tänä aikana luoksesi?
Kuun toiminta on koettu jo pitkään mystisenä, meihin voimallisesti vaikuttavana ja joskus jopa pelottavana - eikä turhaan! Sillä kuun eri vaiheet ovat todella voimallisia ja ne vaikuttavat huomaamattamme meihin monella eri tasolla.
Kun sinä osaat antautua uudenkuun ajalle ja työskennellä sen aikana tavalla, joka todella hyödyttää sinua, saat tästä ajasta todella upean boostauksen omaan manifestointiprosessiisi!
Mikä on uusikuu?
Uusikuu on aikaa, jolloin kuu on hetken aikaa meille täysin näkymättömissä, koska tuossa vaiheessa aurinko ei lainkaan valaise sitä (aurinko valaisee kuun vastakkaista puolta).
Uusikuu aloittaa aina uuden kuukuukauden ja näitä on vuodessa yhteensä 12 tai 13. Uusi kuukuukausi alkaa siis "pimeydestä",
jolloin kuu alkaa hiljalleen kasvamaan ja näkymään meille yhä vahvemmin täysikuun lähestyessä. Uusikuu kestää yhden päivän ajan (kuu näkyy tosin pimeänä vain paljon lyhyemmän ajan).
Uudenkuun vaikutus manifestointiprosessiin
Uudenkuun aikana kuun pimentyessä, kuu ikään kuin sulkee samalla oven menneisiin tai vanhoihin asioihin, samalla valmistautuen uuteen sykliin. Uusi kuu on siis nimensä mukaisestikin uuden aikaa. Se aloittaa uuden syklin sinunkin elämässäsi – jolloin voit luoda voimallisia aikomuksia sekä keskittyä uusien asioiden kutsumiseen luoksesi.
Tänä aikana olosuhteet ovat erittäin hedelmälliset manifestoimiseen – jolloin voit määritellä mitä asioita haluat kutsua luoksesi tämän uuden kuukierron aikana. Kaikki mitä teet tänä aikana kantaa upeaa hedelmää!
Uudenkuun vaikutus sinuun
Uudenkuun aikana olosi ei välttämättä ole kovin energinen, jolloin sinun ei kannata lähteä tekemään isoja tekoja. Tämän sijasta sinun kannattaa kääntyä sisäänpäin tekemään irtipäästöä vanhasta ja tarkastelemaan sitä kautta mitä sinä todella haluat kutsua luoksesi tänä voimallisena uuden luomisen aikana. Energiasi vahvistuvat myöhemmin täysikuun lähestyessä. Uudenkuun aikana sinun kannattaakin:
Päästää irti vanhasta ja sitä kautta sallia inspiraatiosi vahvistuvan
Tehdä irtipäästöä vanhoista unelmista ja visioista
Miettiä mitä sinä todella haluat kutsua luoksesi tänä voimallisena aikana
Ottaa enkeleiltä apua ja tukea vastaan unelmiesi tiedostamiseksi ja niiden kutsumiseksi voimallisella tavalla luoksesi
Keskittyä luomaan selkeitä ja voimallisia visioita manifestointiprosessin aloittamiseksi
Rituaalien vaikutus
Rituaalit ovat erittäin taianomaisia hetkiä, jolloin tietoisesti yhdistyt siihen todellisuuteen, jota haluat luoda ja kokea. Rituaalien avulla pystyt muuttamaan elämäsi eri tilanteita ja kutsumaan voimallisesti rakkaudellista apua universumista luoksesi. Näin taianomaisuus elämässäsi vahvistuu ja moninkertaistuu!
Uusikuu on täynnä taikaa. Joten tänä aikana sinun kannattaa luoda jonkinlainen yksinkertainen ja taianomainen rituaali, jossa tarkastelet unelmiasi ja sitä kautta valmistaudut kutsumaan nämä visiot voimallisesti luoksesi. Tämä uudenkuun manifestointityökirja auttaa sinua toteuttamaan yksinkertaisen, hauskan ja taianomaisen rituaalin, jossa linjaudut yhä vahvemmin siihen todellisuuteen, mitä haluat kutsua luoksesi. - Anonyymi
Sivua ei löydy kummallakaan linkillä
- Anonyymi
Putte myös unelmoi uudesta maailmanjäjestyksestä.
Kesällä 2022 pietarin talousfoorumissa avasi näkemyksiään.
”On ilmiselvää, että voimakkaat, suvereenit valtiot määrittävät säännöt, uuden maailmanjärjestyksen ytimen. Muut ovat tuomittuja pysymään oikeudettomina siirtomaina”.
”PUHEENSA lopuksi Putin julisti Venäjän olevan uuden aikakauden kynnyksellä ”voimakkaana, suvereenina valtiona”.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008893507.html- Anonyymi
Ja huomion arvoista on että moni niistä jotka 2011 vastusti NWO:ta on avoimin sylein ottamassa vastaan Trump/Putin NWO:ta.
Se piti vain markkinoida oikein.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 445795
- 455305
- 483698
- 133653
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise903211- 313126
- 592874
- 572720
- 532370
- 381834