Israel

Miten palstalaiset suhtaudutte Israeliin? Jokainen
kai myöntää Israelin valtion perustamisen olleen
ainutlaatuinen tapahtuma, ja sinällään ihme. Ei
liene sattumaa, että Raamattu on ennustanut
kotiinpaluun jo tuhansia vuosia sitten, ja
toisaalta ilmoittaa maailman lopun olevan lähellä,
kun israelilaiset ympäri maailmaa palaavat isiensä
maahan.
13342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sen antoi heille YK, eikä mikään muu. Nyt ne
saatanat valtaavat alueita arabeilta ja yrittävät
estää itsenäisen Palestiinan valtion syntymisen.

Äänestä
  • Tuosta kirjoituksestasi voi vaan huomata, että
    olet uusnatsi.

    Jos luet Oslo sopimuksen niin tajuat ehkä
    paremmin, että ainut syypää on Arafat!!!!

    Äänestä

En vastusta Israelin valtiota. Juutalaisilla on
okeus omaan valtioon, mutta niin on
palestiinalaisillakin.
Ja turha työntää raamattua joka paikkaan!

Äänestä

Israel on merkkinä kansoille ja ihmisille Jumalan
suunnitelmien toteutumisesta. Joka tuntee
Raamatun, tuntee myös Israelin kansan vaiheet ja
Jumalan lupaukset, ja juuri nämä lupaukset
täyttyvät ja ovat täyttyneet Israelin uudelleen
perustamisen yhteydessä.

Äänestä
  • Antaako raamattu juutalaisille luvan tappaa,
    nöyryyttää ja köyhdyttää palestiinalaisia?

    Äänestä

  • Reiska kirjoitti:

    Antaako raamattu juutalaisille luvan tappaa,
    nöyryyttää ja köyhdyttää palestiinalaisia?

    anna. Raamattu kertoo israelilaisten synneistä,
    joiden takia Jerusalem hävitetään, ja
    israelilaiset karkoitetaan muiden kansojen sekaan.
    Näin on käynyt. Siellä mainitaan myös, että Jumala
    antaa heidän palata maahansa. Ei heidän itsensä
    takia, vaan sen takia, että kansat oppisivat
    tuntemaan kuka on Jumala. Jumala myöskin osoittaa
    siinä uskollisuutensa valittua maataan kohtaan.

    Lähi-idän tilanne on syntynyt monen asian summana.
    Egyptin ja Jordanian osuutta ei ole syytä
    vähätellä. Nämä kaksi maata valloittivat sen
    alueen, jotka YK:n yleiskokous oli alun perin
    säätänyt Palestiinalaisille.

    Myöskin se, että Israelin itsenäistymisen jälkeen
    olleen sodan seurauksena arabimaat käskivät
    Israelissa olevat arabit poistumaan maasta
    vaikutti tilanteeseen. Israel ei siis karkottanut
    heitä, vaan arabit uskoivat sodan voittoon ja
    lupasivat pakolaisille paluun valloitettuun
    Israeliin. Niitä, jotka maahan jäivät uhattiin
    käsitellä maanpettureina. Arabien voitto näytti
    etukäteen täysin selvältä, mikä varmasti vaikutti
    pakolaisten suureen määrään.

    Saman aikaisesti he karkoittivat suunnilleen saman
    määrän israelilaisia, jolloin Israel, sodan
    voitettuaan, otti heidät maahansa. Israel
    tarjoitui ottamaan vielä 100 000 arabipakolaista
    takaisin, jota kannatettiin YK:ssa yleisesti,
    mutta kaatui, koska arabimaat vastustivat.

    Arabimaissa asuneet israelilaiset lähetettiin pois
    omilta asuinalueiltaan, pakotettiin jättämään
    kaikki omaisuus. Israel otti heidät vastaan,
    täydellisen köyhänä, ja vailla
    omaisuutta.

    Toisaalta rikkaat arabivaltiot eivät ole tehneet
    juuri mitään omien pakolaistensa auttamiseksi.

    Tässä jotain näkemyksiä Israelin kannalta. En
    tällä sano, ettei Israel ole itse syyllistynyt
    mihinkään, mutta kuten sanottu, tilanne on vaikea.

    Äänestä

  • Oomi kirjoitti:

    Lupasi tänään puheessaan, että Israen ottaa
    miljoona "paluumuuttajaa" lisää maahansa.
    Palestiinalaiset pelkävät, että heidän alueilleen
    tulee lisää juutalaissiirtokuntia.

    Jotenkin tuntuu siltä että yleisessa yksipuolisen
    juutalaisvastaisesssa medioinnissa
    tarkoituksellisesti unohdetaan sellainen asia,
    että näillä Israelin lähipalestiinalaisalueilla
    on Israelin ansiosta keskimääräistä arabiasutusta
    korkeampi elintaso ja paremmat terveysolot.

    Rauhallisempaakin olisi, elleivät
    palestiinalaiset ääriainekset jatkuvasti
    haastaisi riitaa.

    Miljardinen muslimimaailma mielihyvin hävittäisi
    koko Israelin maailmankartalta, mutta se ei pysty
    siihen.

    Israelille ei puolestaan tuottaisi mitään
    ongelmia poistaa palestiinalaiset nykyisiltä
    alueiltaan, mutta se ei halua.

    Rauha on koittava alueelle, mutta vasta silloin
    kun sen aika on.

    Äänestä

Minusta siinä ei ollut mitään ihmettä. Tottakai
raamattu ennustaa, juutalaiset toimivat tooran
mukaan, ei siinä mitään ennustamista tarvita!

Äänestä
  • sinusta, ei siinä mitään. Toisaalta sitä on
    kuvattu ainutlaatuiseksi tapahtumaksi maailman
    historiassa. Lähes 2000 vuotta hajallaan asunut
    kansa palaa takaisin kotimaahansa. Ihmeeksi sitä
    voi kuvata, ja on kuvattu ainakin siinä mielessä.

    "Tottakai Raamattu ennustaa, juutalaiset toimivat
    tooran mukaan, ei siinä mitään ennustamista
    tarvita"

    Väite on aika yksioikoinen, mikäli olet tutustunut
    niihin perimmäisiin syihin, jotka vaikuttivat
    Israelin valtion syntyyn. Voisit perustella sitä
    hiukan laajemmin?

    Äänestä

Vanhan Testamentin ennustukset "Israelin
paluusta" kotimaahan koski paluuta Babylonin
vankeudesta. Vanhan Testamentin ennustukset eivät
koske enää nykyaikaa, koska Jeesuksen mukaan Laki
ja Profeetat olivat vain Johannekseen saakka.

Matteuksen evankeliumin 11. luvun jakeissa 12-14
Jeesuksella on oikein massiivinen tietopaketti:

"Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti
hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan ja
hyökkääjät tempaavat sen itselleen. Sillä kaikki
profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen
asti; ja jos tahdotte ottaa vastaan: hän on
Elias; joka oli tuleva."

Tässä Jeesus puhuu ensin juutalaisesta
näkökulmasta. Aina Johannes Kastajaan saakka
taivasten valtakunta oli ikään kuin juutalaisten
yksinomaisuutta juutalaisten omasta näkökulmasta.
Pakanat olivat kaiken ulkopuolella. Johannes
Kastajan jälkeen alkoi pakanoillekin olla
mahdollista päästä taivasten valtakuntaan ensin
Johanneksen parannuksen kasteen kautta ja
sittemmin Jeesuksen kautta. Tämä oli ikään kuin
"väkivaltaa" juutalaisten ikivanhaa maailmankuvaa
vastaan. Me pakanhyökkääjät tempaamme taivasten
valtakunnan itsellemme.

"Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet
Johannekseen asti". Tämä tarkoittaa sitä, että
Vanha Liitto oli päättynyt, kuten
Hebrealaiskirjeessäkin todetaan. Laki oli
täytetty ja tehty tyhjäksi, naulittu ristiin.
Kaikki Vanhan Testamentin profetiat olivat myös
täyttyneet ja siksi ei enää ole Vanhasta
Testamentista löydettävissä mitään sellaisia
ennustuksia, jotka koskisivat Johanneksen ja
Jeesuksen ajan jälkeistä aikaa. Tulevaisuudesta
nyt puhumattakaan.

Äänestä
  • Maailmanloppuahan edelliset ennustivat.

    Mikä kumma sinulla on, että et kolmiyhteistä
    Jumalaa hyväksy?

    Ketä Jeesus julisti? Isäänsä.

    Kuka on Isä? Sama, johon Jeesus aina turvautuu ja
    joka on aina ollut.

    Usko Jeesukseen voi sinutkin pelastaa.

    Äänestä

  • tulkintaa. Millä perusteella sanot, että laki on
    vain Jeesukseen saakka? Jeesushan ei tullut
    kumoamaan lakia, vaan toteuttamaan sitä. Monista
    Jeesuksen opetuksista huomaamme, että hän jopa
    "koventaa" lakia.
    Eri asia on lain merkitys pelastussuunnitelman
    kohdalla.

    Mikäli olet todella sitä mieltä, ettei Vanha
    Testamentti puhu kahdesta, erillisestä Israelin
    paluusta, voi jälleen ihmetellä erikoista
    tulkintaasi. Danielin kirja puhuu maailman
    lopusta, samoin Hesekiel, Jesaja, Jeremia,
    Psalmit...
    Millä selität esimerkiksi psalmin, joka sanoo
    Herran tulon olevan lähellä, kun Israel jälleen
    puhkeaa kukkaan. Ja että totisesti se sukupolvi ei
    katoa, ennen kuin kaikki se tapahtuu? Jeesus itse
    vahvistaa tämän viikunapuu vertauksessaan.

    Messias tuli, ja messiasennustukset päättyivät
    Jeesukseen. Ei meidän tarvitse odottaa muita.
    Maailmanloppu ei ole kuitenkaan tullut, joten
    käsittämätön tulkinta on, että ennustukset siitä
    eivät koskisi nykyaikaa. Päin vastoin, monet sielä
    ennustetut asiat ymmärretään vasta nykypäivänä.

    Äänestä

>toisaalta ilmoittaa maailman lopun olevan
>lähellä, kun israelilaiset ympäri maailmaa
>palaavat isiensä maahan.

Sittenhän tässä ei ole mitään hätää, sillä
valtaosa juutalaisista viihtyy vallan mainiosti
nykyalueillaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

OyAB kirjoitti:

Miten palstalaiset suhtaudutte Israeliin? Jokainen
kai myöntää Israelin valtion perustamisen olleen
ainutlaatuinen tapahtuma, ja sinällään ihme. Ei
liene sattumaa, että Raamattu on ennustanut
kotiinpaluun jo tuhansia vuosia sitten, ja
toisaalta ilmoittaa maailman lopun olevan lähellä,
kun israelilaiset ympäri maailmaa palaavat isiensä
maahan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu