Mistä saat iloa elämään?

Kirjoitit kuin omasta elämäntilanteestani. Myös minä jouduin tekemään raskaan päätöksen ja luopumaan hänestä. Samalla särjin paitsi omani, myös hänen sydämensä. Hänen surunsa kohtaaminen ja oman kanssa eläminen, on ollut ajoittain tosi vaikeaa. Aluksi erittäinkin vaikeaa, sitten hiukan helpotti. Nyt on taas ikävä noussut pintaan, enkä kuitenkaan voi kohdata häntä. Tekisi mieli soittaa tai kirjoittaa hänelle, mutten uskalla koska pelkään vain satuttavani enemmän. En halua enää yhtään lisää suruja hänelle, jota olen rakastanut ja ehkä vieläkin rakastan.

Mistä sitä iloa sitten ammentaa? Kaipa se on tässä asiassa hiukan sama, kuin läheisen kuoleman kohtaaminen. Suruaika on käytävä läpi omassa sisimmässään. Ajan pituus on yksilöllistä, sen tietää vain itse. Sen kanssa ei voi kiirehtiä ja se ottaa oman aikansa. Jotkut lakaisevat surunsa maton alle. Parempi kuitenkin surra surunsa ja sitten koittaa uusi huomen. Vaikka valoa ei nyt näkyisikään, aurinko kuitenkin paistaa pilven takana ja tulee esiin ennemmin tai myöhemmin.

Mukava huomata että muitakin ihmisiä on samassa tilanteessa.
Olen ollut rakastunut useamman vuoden jo aivan ihanaan mieheen. Jossain vaiheessa hän myös minuun. En kuitenkaan uskaltanut jättää avomiestäni ja lähteä hänen mukaansa.
Eilen sitten pilasin vielä ystävyytenikin tuohon mieheen. Tuntuu kuin elämältä olisi puhja pois, ja tekisi sitten niin tai näin niin tekee aina väärinpäin. Iloa en tunnu löytäväni mistään. Elämä tuntuu jotenkin tyhjältä , synkältä ja yksinäiseltä. Ystävänikin ovat huomanneet luonteeni muuttuneen sisäänpäin kääntyneeksi , mutta eivät tiedä syytä.
Iloa elämään on vaan yritettävä löytää pienistä asioista , kuten jäätelöstä , hetkestä yksin , auringosta ja vaikkapaikkuna ostoksilla käynnistä..
Rohkeutta ja iloa elämäänne , minulla ei ollut rohkeutta ja olen saanut asiasta kärsiä jo muutaman vuoden , älkää olko yhtä tyhmiä kuin minä.