Onko näin?

Eikös Aku Ankka ole luetumpi teos kuin raamattu? Ihan oikein, onhan Aku Ankka paljon sivistävämpi, todenmukaisempi teos verrattuna muinaisen taikauskoon. Lisäksi AKu Ankaassa on piilotettu monasti useita historiallisia faktoja, tieteellisiä faktoja tarinaan tai sitten päähenkilöt on asetettu tiettyjen tunnettujen henkilöiden asemaan ja näinollen kasvavat ja vaikutuksille herkät nuoset saavat tutustua suurien nerojen saavutuksiin ja löydöksiin.
561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ravenlored niin. Toki ihminen saattaa lukea mieluummin Aku Ankkaa kuin Raamattua.

Äänestä

Raamatun lukemisesta tuli pahoinvointi,esm. lapset huusivat Elisalle tule tänne
kaljupää.Elisa kiroaa lapset Jumalan nimeen,metsästä tulee kaksi karhua ja
raatelee lapset kuoliaaksi.

Nainen valittaa kuninkaalle, sovimme eilen naapurin kanssa että keitämme syömme
meidän poikamme ja huomenna heidän poikansa. Nyt naapuri on kuitenkin
piilottanut oman poikansa.

Ilmankos kaikkivaltiaankin vallastaan huolimatta piti kiduttaa ja tappaa poikansa,
kammottavaa terrorismia kertakaikkiaan,hyi olkoon.

Äänestä

Ok. Lue sinä Aku Ankkaa koska saat siitä sen mitä kaipaat ja tarvitset.

Äänestä
  • Aloittaja

    Joo, minulla ei olekkaan koskaan olliut sellaisia sairaalloisia pelkotiloja joita pitäisi paeta taiakuskojen luomaan harhaan. En ole pelännyt todellisuutta, ilmeisesti siis omaan riitävästi uteliaisuutta, ja en ole kaltaisesi dentialisti?

    Äänestä

Ateistit lukevat Aku Ankkaa ja muita satukertomuksia ja se selittääkin heidän elämänkatsomukseensa.

Jos ihminen haluaa kasvaa totuuden tuntemisessa, on luovuttava satukirjoista ja alettava tutkia Raamattua, joka on ainoa arvovaltainen totuuden määrittäjä.
Mikään kirja maailmassa ei vedä totuudessa vertoja Raamatulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kenny79 kirjoitti:

Eikös Aku Ankka ole luetumpi teos kuin raamattu? Ihan oikein, onhan Aku Ankka paljon sivistävämpi, todenmukaisempi teos verrattuna muinaisen taikauskoon. Lisäksi AKu Ankaassa on piilotettu monasti useita historiallisia faktoja, tieteellisiä faktoja tarinaan tai sitten päähenkilöt on asetettu tiettyjen tunnettujen henkilöiden asemaan ja näinollen kasvavat ja vaikutuksille herkät nuoset saavat tutustua suurien nerojen saavutuksiin ja löydöksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu