Miksi ihmisen tahtoa ei kunnioiteta?

pelimerkki

Uskovaiset sukulaiset eivät välittäneet vainajan eläessään esittämästä vaatimuksesta tuhkaukseen ja uskonnottomiin hautajaisiin. Hän oli toivonut että mitään hautajaisia ei edes pidettäisi, mutta niin vaan jyrättiin sen toiveen yli ja järjestettiin uskonnolliset menot ja kalliit ruokailut vielä päälle ja jopa hautakiveen risti. Vainajan jäämistöstä se kaikki tietenkin maksettiin.

Minusta tuollainen on törkeää.

16

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zyrt

      Kannattaisi tehdä hautaustestamentti, vaikka ei sekään luultavasti virallinen ole, en tiedä.

    • kasvattaja

      Perijöiden rahat siinä paloivat!

      Mutta toiseen, erittäin hyvään kysymykseen, johon oikeataan ei ole yhtä vastausta.
      1. Vainajan olisi kannattanut selvittää vielä vaikka kirkkoherranvirastossa, että pappia ei sitten ahudalle tule! Ehdoton kielto.

      2. Vaikeampi puoli asiasta on se, että omaisillakin on oikeutensa! Omaisilla on oikeus surra ja osoittaa se kulttuurimme perinteen mukaan. Omaisten suruhan on hautajaisissa se keskeinen kokemus, ei suinkaan enää vainaja, joka on surut ja vaivat jättänyt taakseen.

      Niinpä pitäisi niin kuolemaa lähstyvän kuin omaistenkin osata keskustella rauhassa ja molempien kantoja kunnioittaen hautajaisista ja muistotilaisuudesta erityisesti, koska viimemainittu on omaisten hetki purkaa suruaan, muistella niitä hienoja hetkiä tämän kanssa ja "päästää vainaja pois" omaisten arkielämästä. On vainaja ollut sitten ateisti, ei-uskovainen tai skeptikko, hän on ollut monelle varmasti rakas ihminen, joka on ollut monen tuki ja turva, lohduttaja ja uuden elämän antaja.

      Minusta omaiset ovat kuitenkin toimineet hivenen tahdittomasti, kun eivät olleet keskustelleet ajoissa poisnukkuneen kanssa vaikka kertoen, että me pidämme joka tapauksessa muistotilaisuuden, jossa vainajan elämä on kaikkien huulilla.

      Oli miten oli, elämä on moninaista ja monen kuolema koskettaa myös niitä, joilla sattuu olemaan erilainen katsomus. Puhukaa ihmiset puhukaa, kun sen aika on, niin on helpompi hyvästellä elämäntehtävänsä täyttänyt haudan lepoon.

    • pelimerkki

      Ei, vaan nimenomaan vainajan rahathan siinä paloivat. Ei hautajaisiin mennessä vielä perukirjoituksia ole tehty, eikä siis tiedetä vaikka vainaja olisi rahansa jollekin eläinsuojeluyhdistykselle testamentannut.

      Tästä tapauksesta tiedän sen, että vainaja oli omaisille eläessään kertonut toiveensa, mutta siitä ei välitetty.

    • cxz

      http://www.siviilihautajaiset.fi

      www.pro-seremoniat.fi

      Tuolta saa aika käyttökelpoista tietoa siitä, miten varmistaa, että hautajaiset toteutetaan vainajan toiveitten mukaisesti.

      • pelimerkki

        Joo mutta tuo ei velvoita omaisia mihinkään. Sepä tässä onkin kummallista, että omaiset voivat olla välittämättä vainajan eläessään ilmoittamastaan toiveesta.

        Jos minä vaikka millaisen hautaustestamentin teen, niin se ei sido omaisia. Silti minun rahjani voidaan käyttää suureellisiin hautajaisiin, kestitykseen ja vaikka millaiseen hautakiveen.


      • pelimerkki kirjoitti:

        Joo mutta tuo ei velvoita omaisia mihinkään. Sepä tässä onkin kummallista, että omaiset voivat olla välittämättä vainajan eläessään ilmoittamastaan toiveesta.

        Jos minä vaikka millaisen hautaustestamentin teen, niin se ei sido omaisia. Silti minun rahjani voidaan käyttää suureellisiin hautajaisiin, kestitykseen ja vaikka millaiseen hautakiveen.

        Pahempi olisi uskovalle, että hautajaiset ja siunaus tehtäisiin vaikkapa muslimien tapaan. Siis etukäteen.
        Risti uskonnottoman hautakivessä ja uskisseremoniat haudalla vasten vainajan tahtoa on joko omaisten sikamaista ylimielisyyttä tai silkkaa typeryyttä.
        Kovin moni uskova ajattelee, että hänen päänsä sisällä vallitseva fiktiivinen maailmankuva arvoineen ja uskoineen on kaikkien muidenkin ihmisten pään sisällä.


    • zyrt

      Jos on joku rakas ihminen, lapsi, omainen what ever, niin paras tapa olisi tappaa itsensä, mutta sitä ennen antaa rahat sille rakkaalle, ettei verottaja pääse käsiksi.

      Näitä mietteitä tähän aikaan yöstä...

    • Uskon kauneus

      No miksi ihmeessä uskovat välittäisivät jonkun kuolleen mielipiteistä?

      Eiväthän uskovat välitä vähääkään elävienkään ihmisten mielipiteistä, eivätkä tippaakaan kunnioita mitään muiden ihmisten mahdollisesti eriäviä mielipiteitä.

      Uskovan suvun keskellä eläneenä tiedän tämän valitettavasti paremmin kuin hyvin.

      • zyrt

        Saman olen uskiksista tullut huomaamaan. Omassa suvussa on vaikka kuinka paljon uskiksia,en tiedä ovatko sitä oikeasti, mutta ainakin virallisesti. Ovat niin helvetin tärkeitä ja hyviä olevinaan. Mikä siinä on, että jos uskoo johonkin jumalaan, niin katsoo olevansa hyvä ihminen? Mikä siinä ihan oikeasti on?

        Olen ollut kastejuhlissa, rippijuhlissa, kirkollisissa häissä ja hautajaisissa ja ihan oikeasti minua ällöttää se teeskentely niissä. On joskus tullut mieleen, että menisi kysymään niiltä ihmisiltä, että eikö yhtään hävetä tuollaiset virrenveisuut, mutta olen ollut hiljaa.

        Päätin pari vuotta sitten, että vaikka kuka kuolisi, niin jos on uskonnolliset hautajaiset, niin en taatusti osallistu.


      • pelimerkki

        "uskon kauneus"

        Eipä ne tunnu välittävän. En ainakaan minä ole huomannut. Ihmettelen että voi olla laillista ryövätä vainajan rahat, jotta pääsee hautajaisiin pätemään ja syömään vatsansa täyteen.


      • romppainen
        pelimerkki kirjoitti:

        "uskon kauneus"

        Eipä ne tunnu välittävän. En ainakaan minä ole huomannut. Ihmettelen että voi olla laillista ryövätä vainajan rahat, jotta pääsee hautajaisiin pätemään ja syömään vatsansa täyteen.

        Onkin hyvä kysymys, miksi vainajan rahat saa ryövätä. Onko olemassa mitään lakia siitä, paljonko omaiset saavat vainajan tililtä napata rahaa peijaisiin? Enpäs ole ainakaan kuullut sellaisesta laista.


      • kasvattaja
        romppainen kirjoitti:

        Onkin hyvä kysymys, miksi vainajan rahat saa ryövätä. Onko olemassa mitään lakia siitä, paljonko omaiset saavat vainajan tililtä napata rahaa peijaisiin? Enpäs ole ainakaan kuullut sellaisesta laista.

        Luulenpa, että ennen perunkirjoitusta sieltä tililtä ei saa ottaa euron senttiäkään. Eihän toisen tililtä saa ottaa rahaa! Tosin maalla pankit voivat toimia miten sattuu. Leski tai muu omainen kyllä saa maksaa hautajaisjärjestelyt omistaan, ainakin meidän suvussa on niin tehty.

        Perunkirjoituksessa lasketaan rahat ja omaisuus, jotka sitten jaetaan perintöjärjestyksessä tai testamentin määräysten mukaan.


      • pelimerkki
        kasvattaja kirjoitti:

        Luulenpa, että ennen perunkirjoitusta sieltä tililtä ei saa ottaa euron senttiäkään. Eihän toisen tililtä saa ottaa rahaa! Tosin maalla pankit voivat toimia miten sattuu. Leski tai muu omainen kyllä saa maksaa hautajaisjärjestelyt omistaan, ainakin meidän suvussa on niin tehty.

        Perunkirjoituksessa lasketaan rahat ja omaisuus, jotka sitten jaetaan perintöjärjestyksessä tai testamentin määräysten mukaan.

        Tietysti saa ottaa. Ja niin yleensä myös tehdään.

        "Pankkiasioiden hoito ennen perunkirjoitusta
        Kukin pesän osakas voi yksin pyytää ja saada saldo- ja korkotodistuksen vainajan asiakkuudesta.
        Kukin pesän osakas voi yksin maksaa vainajalle tulleita sähkö-, puhelin-, yhtiövastike- tai muita vastaavia toistuvia laskuja sekä välittömästi kuolintapaukseen liittyviä laskuja, kuten sairaala-, hautaus- ja muistotilaisuuslaskuja.
        Edellä mainitut laskut voi maksaa missä tahansa Sampo Pankin konttorissa, jos pankilla on tieto kuolintapauksesta.
        Edellä mainitut laskut maksetaan vainajan nimissä olevalta tililtä vain sellaista laskua vastaan, josta käy ilmi ulkopuolinen laskuttaja ja laskun peruste.
        Jos kuolinpesän osakkaalla on tallelokeron avain hallussaan, hän voi luetteloida vainajan tallelokeron sisällön perunkirjoitusta varten yhdessä pankin toimihenkilön kanssa. "


        http://www.sampopankki.fi/fi-fi/Henkiloasiakkaat/Paivittaiset-raha-asiat/kuolinpesat/Pages/Kuolinpesat.aspx


    • romppainen

      Minua ei haudata mihinkään. Olen sen sukulaisille sanonut ja uhkaillut päälle, että jos ette tee kuten haluan, tulen kummittelemaan.

      • pelimerkki

        Tuo on hyvä kikka. Miksi eivät tuota uskoisi, jos jumalaankin uskovat.


    • o.u.

      Aloittaja on täysin oikeassa. Vainajan toiveita pitäisi kunnioittaa hautajaisten suhteen, ilman muuta. Mutta ole huoleti, ei häntä kuitenkaan taivaaseen väkisin viedä, siitä ei ole pelkoa, ellei siis hän itse ole sitä halunnut. Vaikka olenkin "vain" uskova, kunnioittaisin ehdottomasti vainajan mielipidettä vastaavassa tilanteessa. Meitä uskoviakin kun on erilaisia, ihan niin kuin ateistejakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      16
      3391
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      20
      2126
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1895
    4. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1861
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1788
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1582
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      29
      1430
    8. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      36
      1387
    9. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1384
    10. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1324
    Aihe