Aivan mukavaa todeta,

että Jumalan sanan kaksiteräinen miekka tekee tehtäväänsä uskonnollisissa lahkolaisissa. He hyökkäävät meidän muutamien kimppuun, koska meillä on Pyhä Henki ja totuus. He yrittävät panettelullaan kääntää lukijoiden huomion pois Jeesuksesta, koska he eivät tunne muuta kuin paavin ja kirkkoisien mantrat ja dogmit.
Mutta jatketaan jutustelua, minä vastaan jokaisesta sanastani aikanaan, joten älkää te minusta huolehtiko. Keskustelen ja kommentoin, totean ja pohdin raamatullisesti ja SANAN totuudessa.

Jeesus on Herra.
2786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

USKOVAT PALSTALAISET !

Jotkut jo aikaisemmin ovat neuvoneet, ettei harhaoppisten kanssa tule kiistellä vaan heitä tulee karttaa sen jälkeen kun on heitä varoittanut. Nämä totuudesta eksyneet ovat innokkaita tuomaan näkemyksiään luettavaksemme ja yrittävät saada meidät väittelemään kanssaan. Ei mennä mukaan. Jätetään heidät keskenään kirjoittelemaan.

Tiit. 3:10-11
Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.

Äänestä

Uskovaiset,miksi olette noin vihaisia katkeria ja suvaitsemattomia?.

Äänestä

Syntiä saa vihata!

Äänestä
  • Syntiä saa vihata mutta ei syntistä.

    Äänestä

Aloittaja

Uskonnolliset ihmiset puolustavat uskonnollisen järjestönsä oppeja ja käsityksiä. Siksi he ovat katkeria niille, joiden totuus on Jeesuksen sana ja opetus. He riitelevät keskenään oppinsa oikeellisuudesta. Niin tekevät kaikki, koska kaikki ovat oikeassa opillisista eroavaisuuksista huolimatta. Siis sellainen ME-henki on sen henki. joka vallitsee uskonnollisissa liikkeissä, ja se ei taatusti ole Pyhä Henki.

Jos minä esimerkiksi yhtäkkiä ilmoittaisin, että olen siirtynyt helluntaiseurakuntaan, niin varmasti huudettaisiin "Hallejuaa" ja kehuttaisiin, kuin olen siirtynyt Jeesuksen seurakuntaan.
Minulle riittää Jeesus todistus:
Joh. 8:31
Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;

Pysytään siis Jeesuksen SANASSA ilman ihmisoppeja ja dogmeja.

Äänestä

* " Jeesus on Herra. ", miksi et sitten usko, mitä kirjoitat ? Jos tunnustat, että Jeesus on HERRA, tunnustat samalla, että Jeesus on Jumala.
* Ei sinun " kimppuun kukaan käy? Itse vaan olet harhassa, ja Sana sanoo, " Varoittakaa niitä, jotka surmapaikalle hoippuvat." Me vain teemme tätä, mitä evankeliumin esillä pitäminen vaatii, .Harhaoppista tulee varoittaa, ja jos et usko, että olet harhassa, miksi sitten väittelet meidän kanssa, jotka tunnemme evankeliumin , niin kuin Raamattu sen opettaa. Sinä ja monet kanssasi, luulette vaan titävänne. Koska kiellätte Jeesusken jumaluuden, ja joka kieltää Jeesusken Jumalan Poikana, kieltää myös Isän, ette anna kunniaa Pojalle, ja kuitenkin Hän on sman kunnian arvoinen kuin Isäkin, sama yhtäläinen kunnia kolmiyhteiselle Jumalalle, Is'lle Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Tätä te ette tee.

* Siksi, kun ette tunne Poikaa, luulette vaan Hänt'ä Joosefin pojaksi, niin kuin luuluivat hekin, jotka eivät tunteneet Jeesuksen oikeaa Isää, eli Jumalaa. Tästähän Johannes kirjeissään juuri puhuu ja tarkoittaa, ette tunne Jeesusta Jumalan Pojaksi, vaan Joosefin pojaksi. Tästä oli jo Johanneksen aikana kiistaa, mitä uskomista tarvitaan siihen, että Jeesus oli Joosefin poika, senhän jokaisnen luuli tietävänsä jo alkuaikoina. Mutta uskoa ja tunnustaa ja tuntea Hänet Jumalan Pojaksi, sitä ei silloinkaan tahdottu uskoa ja tunnustaa, siksi Johannes sanoo, joka ei usko Jeesukseen Kristukseen, hän on antikristuksen hengessä.

Äänestä
  • Mohikaani! Et sitten malttanut olla vastaamatta. Kaikki se mitä sanot lappixelle on sanottu hänelle jo monta kertaa. Huomaamattasi annat ehkä vieraalle tulelle polttoainetta. Eksyttäjien tarkoitus on saada meidät kiistelemään kanssaan. Niin he saavat pidettyä oppejaan esillä.

    Vain Jumala voi auttaa eksyneitä, " ...ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden ja selviävät per-keleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään" [2.Tim. 2:25s].

    Meidän tehtävä on julistaa kaikille evankeliumin totuus. Ne jotka ei sitä ota vastaan tulee jättää Jumalan käsiin. Riita ei rakenna ketään.

    Äänestä

  • >>>>Sinä ja monet kanssasi, luulette vaan titävänne. Koska kiellätte Jeesusken jumaluuden, ja joka kieltää Jeesusken Jumalan Poikana, kieltää myös Isän, ette anna kunniaa Pojalle, ja kuitenkin Hän on sman kunnian arvoinen kuin Isäkin, sama yhtäläinen kunnia kolmiyhteiselle Jumalalle, Is'lle Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

    Äänestä

  • old_profile_39785 kirjoitti:

    >>>>Sinä ja monet kanssasi, luulette vaan titävänne. Koska kiellätte Jeesusken jumaluuden, ja joka kieltää Jeesusken Jumalan Poikana, kieltää myös Isän, ette anna kunniaa Pojalle, ja kuitenkin Hän on sman kunnian arvoinen kuin Isäkin, sama yhtäläinen kunnia kolmiyhteiselle Jumalalle, Is'lle Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

    Sirkka Iitan vastaus koski Mohikaanin kirjoitusta:

    Äänestä

  • Mohikaani, minä ymmärrän Herra-asian näin, että koska Herra Kristus itse kutsui Isää Herra Jumalaksi, [Ps.2:7; Snl.8:22. "Herra teki minut ensimmäiseksi teoistaan"] "on meillä kuitenkin ainoastaan - y k s i -
    J u m a l a, - I s ä, - j o s t a - k a i k k i - o n - ja johon me olemme luodut, ja y k s i - H e r r a, - J e e s u s -K r i s t u s, - jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa. [1.Kor.8:6]

    Yrittäkää ymmärtää tämä, että meillä on yksi - H e r r a - J u m a l a, —
    ja meillä on - y k s i - H e r r a - K r i s t u s, joka on Jumalan teko. [Apt.2:36]

    Te yritätte kaikin keinoin lopettaa ja tukehduttaa keskusteelun tästä aiheesta, koska pelkäätte kaikkien lukijoiden ymmärtävän tämän asian niin kuin olen selittänyt!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Mohikaani, minä ymmärrän Herra-asian näin, että koska Herra Kristus itse kutsui Isää Herra Jumalaksi, [Ps.2:7; Snl.8:22. "Herra teki minut ensimmäiseksi teoistaan"] "on meillä kuitenkin ainoastaan - y k s i -
    J u m a l a, - I s ä, - j o s t a - k a i k k i - o n - ja johon me olemme luodut, ja y k s i - H e r r a, - J e e s u s -K r i s t u s, - jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa. [1.Kor.8:6]

    Yrittäkää ymmärtää tämä, että meillä on yksi - H e r r a - J u m a l a, —
    ja meillä on - y k s i - H e r r a - K r i s t u s, joka on Jumalan teko. [Apt.2:36]

    Te yritätte kaikin keinoin lopettaa ja tukehduttaa keskusteelun tästä aiheesta, koska pelkäätte kaikkien lukijoiden ymmärtävän tämän asian niin kuin olen selittänyt!

    Koita nyt ekivaari raukka jo ymmärtää että meillä on vain yksi Herra Jumalamme Jeesus Kristus.

    Meillä ei ole kahta Herraa vaikka sinä niin luulet ja uskot. Kyllä se sun Raamatustasi selville tulee kunhan vaan luet sen kannesta kanteen. Sinä luet vain muutamaa jaetta ja se ei selvennä asiaa.

    On sama juttu jos opiskelee muutaman liikennemerkin, niin ei tiedä mitä ne muut liikennemerkit tarkoittavat kun ei tunne niitä. Sulla on Raamatun kanssa sama tilanne, osaat vain ne jakeet joita olet opiskellut ja suurin osa Raamattua on sinulle tuntematonta. Siksi se on sinulle niin vaikeata ymmärtää kun täällä sanotaan Jeesus Jumalaksi. Sinä vain et tunne kuka Jeesus on, kun et ole tarpeeksi opiskellut vielä. Muutaman tuhannen kertaa kun luet Raamatun kannesta kanteen läpi, niin eiköhän ne asiat ala sullekin valkenemaan jos on valjetakseen. Artturi Kukkula on lukenut tuhansia kertoja Raamatun läpi ja entistä vakuutuneemaksi on tullut että Jeesus on Jumala. Tosin hän on sen uskonut alusta saakka. Mutta on vain tullut entistä vakuuttumamaksi siitä.

    Äänestä

  • Totuus.. kirjoitti:

    Kyllä se on vaan niin jotta Isä Jumala on myös Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, Herra ja Isä, jonka sinä kiellät, tekemällä pojasta Jumalan, ja sinusta sekä kaikista niin sanotuista uskovista Raamattu sanoo että - -

    2.Johanneksen kirje 1
    9 "Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika."

    Tämä on sinun ja kaikkien niiden umpikuja, jotka tekevät Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi, ei meidän, jotka tunnustamme Isän korottaneen Jeesuksen meille Herraksi, välimieheksi ja ylipapiksi, mutta ei Jumalaksi:

    Heprealaiskirje 5
    5 'Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";
    6 niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet - p a p p i
    i a n k a i k k i s e s t i - Melkisedekin järjestyksen mukaan."'

    Heprealaiskirje 8
    1 "Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen
    y l i m m ä i n e n - p a p p i, - joka istuu - M a j e s t e e t i n
    v a l t a i s t u i m e n - o i k e a l l a - p u o l e l l a - taivaissa "

    Äänestä

  • old_profile_39785 kirjoitti:

    >>>>Sinä ja monet kanssasi, luulette vaan titävänne. Koska kiellätte Jeesusken jumaluuden, ja joka kieltää Jeesusken Jumalan Poikana, kieltää myös Isän, ette anna kunniaa Pojalle, ja kuitenkin Hän on sman kunnian arvoinen kuin Isäkin, sama yhtäläinen kunnia kolmiyhteiselle Jumalalle, Is'lle Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

    Niin, ja eihän kukaan täällä,- edes lappix ole kieltänyt Jeesuksen jumaluutta ja erikoisesti vielä Jeesus on Herra käsitettä. Tosiasiahan on, miten harvat edes uskovat, miten juuri Jeesus Kristus on Herra,- Herra, joksi Jumala teki Jeesuksen.

    Niin, toisaalta elämme ihmeellistä aikaa. Jos ihminen uskoo kirjaimellisesti, Jeesus Kristus on Jumalan Poika, niin häntä syytetään vääräoppiseksi tai jos ihminen uskoo, Jeesus Krstus on Herra, niin taas vängätään harhaoppiseksi jne..

    Eli,- lukekaamme aloitus,- ja huomatkaame miten todellisesti Jumalan elävä sana on kaksiteräinen miekka.

    Äänestä

  • Totuus.. kirjoitti:

    Koita nyt ekivaari raukka jo ymmärtää että meillä on vain yksi Herra Jumalamme Jeesus Kristus.

    Meillä ei ole kahta Herraa vaikka sinä niin luulet ja uskot. Kyllä se sun Raamatustasi selville tulee kunhan vaan luet sen kannesta kanteen. Sinä luet vain muutamaa jaetta ja se ei selvennä asiaa.

    On sama juttu jos opiskelee muutaman liikennemerkin, niin ei tiedä mitä ne muut liikennemerkit tarkoittavat kun ei tunne niitä. Sulla on Raamatun kanssa sama tilanne, osaat vain ne jakeet joita olet opiskellut ja suurin osa Raamattua on sinulle tuntematonta. Siksi se on sinulle niin vaikeata ymmärtää kun täällä sanotaan Jeesus Jumalaksi. Sinä vain et tunne kuka Jeesus on, kun et ole tarpeeksi opiskellut vielä. Muutaman tuhannen kertaa kun luet Raamatun kannesta kanteen läpi, niin eiköhän ne asiat ala sullekin valkenemaan jos on valjetakseen. Artturi Kukkula on lukenut tuhansia kertoja Raamatun läpi ja entistä vakuutuneemaksi on tullut että Jeesus on Jumala. Tosin hän on sen uskonut alusta saakka. Mutta on vain tullut entistä vakuuttumamaksi siitä.

    """Koita nyt ekivaari raukka jo ymmärtää että meillä on vain yksi Herra Jumalamme Jeesus Kristus."""

    Ei pahalla, mutta sinuna alkaisin pohtimaan ja etsimään totuutta, mitä tarkoitetaan käsitteellä Herra. Jos tunnet vähääkään itseäsi, niin huomannet,- tai toivon niin, ettet edes usko, miten JUMALA teki Nasaretin Jeesuksesta Herran. Niin, mikä estää sinua uskomasta tuohon tosiasiaan.Älä ole epäuskoinen Tuomas,- vaan uskova.

    "Varmasti ...t-i-e-t-ä-k-ö-ö-n....... siis koko Israelin huone ((ja foorumin lukijatkin)), että.......JUMALA...... hänet ... H-e-r-r-a-k-s-i.... ja Kristukseksi tehnyt, ...t-ä-m-ä-n........J-e-e-s-u-k-s-e-n........, jonka te ristiinnaulitsitte". Ap2:36

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_39785 kirjoitti:

    >>>>Sinä ja monet kanssasi, luulette vaan titävänne. Koska kiellätte Jeesusken jumaluuden, ja joka kieltää Jeesusken Jumalan Poikana, kieltää myös Isän, ette anna kunniaa Pojalle, ja kuitenkin Hän on sman kunnian arvoinen kuin Isäkin, sama yhtäläinen kunnia kolmiyhteiselle Jumalalle, Is'lle Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

    Tervehdys Sirkka-Iita. Täsmälleen oikein. Minä en ole koskaan kieltänyt, etteikö Jeesus ole Jumalan Poika, koska Hän sen itse todisti.

    Matt.26.
    63 Mutta Jeesus oli vaiti. Niin ylimmäinen pappi sanoi hänelle: "Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, että sanot meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika".
    64 Jeesus sanoi hänelle: "SINÄPÄ SEN SANOIT Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä."

    Lisäksi enkeli ilmoitti, keneksi syntyvää pyhää PITÄÄ kutsua, tässä näin:

    Luuk. 1:35
    Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, PITÄÄ kutsuttaman Jumalan Pojaksi.

    Siis ehdoton käsky, PITÄÄ KUTSUTTAMAN Jumalan Pojaksi, ei keneksikään muuksi.
    Ja minä teen kuten Raamattu todistaa, kutsun Jeesusta AINA Jumalan Pojaksi, en jumalaksi enkä miksikään muuksi. Näin teen Isän tahdon.

    Jumala teki Pojastaan Herran.
    Ap. t. 2:36
    Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."

    Ja opetuslapset puhuttelivat Häntä OIKEIN, Herraksi, koska Jumala oli tehnyt Hänestä Herran
    Joh. 13:13
    Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.

    Siis Jeesus on Jumalan Poika ja Herra. Kun kutsumme Häntä niin, teemme Jumalan tahdon.

    Olet Sirkka-Iita ymmärtänyt minut täysin oikein. Siunausta.

    Äänestä

  • * Ei sinun " kimppuun kukaan käy? Itse vaan olet harhassa, ja Sana sanoo, " Varoittakaa niitä, jotka surmapaikalle hoippuvat.

    Tarkoittaako se jos lappix menee johonkin helluntailaisten synägoogaan niin lappix on saapunut surmapaikalle hoippumaan?
    Varottaminen on aina paikallaan.

    Äänestä

  • Totuus.. kirjoitti:

    Koita nyt ekivaari raukka jo ymmärtää että meillä on vain yksi Herra Jumalamme Jeesus Kristus.

    Meillä ei ole kahta Herraa vaikka sinä niin luulet ja uskot. Kyllä se sun Raamatustasi selville tulee kunhan vaan luet sen kannesta kanteen. Sinä luet vain muutamaa jaetta ja se ei selvennä asiaa.

    On sama juttu jos opiskelee muutaman liikennemerkin, niin ei tiedä mitä ne muut liikennemerkit tarkoittavat kun ei tunne niitä. Sulla on Raamatun kanssa sama tilanne, osaat vain ne jakeet joita olet opiskellut ja suurin osa Raamattua on sinulle tuntematonta. Siksi se on sinulle niin vaikeata ymmärtää kun täällä sanotaan Jeesus Jumalaksi. Sinä vain et tunne kuka Jeesus on, kun et ole tarpeeksi opiskellut vielä. Muutaman tuhannen kertaa kun luet Raamatun kannesta kanteen läpi, niin eiköhän ne asiat ala sullekin valkenemaan jos on valjetakseen. Artturi Kukkula on lukenut tuhansia kertoja Raamatun läpi ja entistä vakuutuneemaksi on tullut että Jeesus on Jumala. Tosin hän on sen uskonut alusta saakka. Mutta on vain tullut entistä vakuuttumamaksi siitä.

    Minä uskon Herraani Jeesusta Kristusta ja apostolien opetusta enemmän kuin Arthur Kukkulaa jonkun kolmannen henkilön välittämänä, sillä Jeesus Kristus itse ja apostolit todistivat näin:

    Johanneksen evankeliumi 17
    3 "Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat - sinut,
    j o k a - y k s i n - o l e t - t o t i n e n - J u m a l a, - ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen."

    1.Korinttolaiskirje 8
    6 "niin on meillä kuitenkin - a i n o a s t a a n - y k s i - J u m a l a,
    I s ä, - j o s t a - k a i k k i - o n - ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."

    Efesolaiskirje 4
    6 "y k s i - J u m a l a - ja - k a i k k i e n - I s ä, - j o k a - o n - y l i
    k a i k k i e n - ja kaikkien kautta ja - k a i k i s s a.

    Äänestä

  • Totuus.. kirjoitti:

    Koita nyt ekivaari raukka jo ymmärtää että meillä on vain yksi Herra Jumalamme Jeesus Kristus.

    Meillä ei ole kahta Herraa vaikka sinä niin luulet ja uskot. Kyllä se sun Raamatustasi selville tulee kunhan vaan luet sen kannesta kanteen. Sinä luet vain muutamaa jaetta ja se ei selvennä asiaa.

    On sama juttu jos opiskelee muutaman liikennemerkin, niin ei tiedä mitä ne muut liikennemerkit tarkoittavat kun ei tunne niitä. Sulla on Raamatun kanssa sama tilanne, osaat vain ne jakeet joita olet opiskellut ja suurin osa Raamattua on sinulle tuntematonta. Siksi se on sinulle niin vaikeata ymmärtää kun täällä sanotaan Jeesus Jumalaksi. Sinä vain et tunne kuka Jeesus on, kun et ole tarpeeksi opiskellut vielä. Muutaman tuhannen kertaa kun luet Raamatun kannesta kanteen läpi, niin eiköhän ne asiat ala sullekin valkenemaan jos on valjetakseen. Artturi Kukkula on lukenut tuhansia kertoja Raamatun läpi ja entistä vakuutuneemaksi on tullut että Jeesus on Jumala. Tosin hän on sen uskonut alusta saakka. Mutta on vain tullut entistä vakuuttumamaksi siitä.

    Mitä sinä "Totuus" oikei ajattelet?

    Kuinka hän, Jeesus on sitten poika, "itselleenkö"?

    Sillä hän Jeesus Kristus on elävän Jumalan Poika, jonka Jumala on tehnyt Herraksi hallitsijaksi rinnalleen ja hän, Jumalan Poika, Jeesus Kristus istuu Jumalan, Isän oikealla puolella.... . Kuinkas hän voisi itsensä oikealla puolella istua, sanoppas se?

    Jeesus itse myönsi myöskin, että Isä on häntä suurempi. Itsestäänkö hän puhui?

    Oletteko te laittamassa Kaikkivaltiasta, Iankaikkista Jumalaa eläkkeelle, vai mitä tämä touhu oikein on? Te menette ylitse Raamatun ja Jeesuksen opetuksista. Kenellä ei Poikaa ole, hänellä ei ole Isääkään ja päinvastoin.

    Äänestä

Aloittaja

Mohikaani. Etkö muista enää, että tunnustan suullani Jeesuksen Herraksi?

Room. 10:9
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
1. Kor. 12:3
Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.

Etkö muista enää, että uskon Jumalan sanaan, joka sanoo:

Luuk. 1:35
Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.

Uskon mitä tuossa sanotaan.

Äänestä
  • Terve lappix. Niin, mistä uskomuksesta/han lie kysymys,- jos ihminen ei kerta usko, miten JUMALA teki Jeesuksesta HERRAN.

    "Varmasti ...t-i-e-t-ä-k-ö-ö-n....... siis koko Israelin huone ((ja foorumin lukijatkin)), että.......JUMALA...... hänet ... H-e-r-r-a-k-s-i.... ja Kristukseksi tehnyt, ...t-ä-m-ä-n........J-e-e-s-u-k-s-e-n........, jonka te ristiinnaulitsitte". Ap2:36

    Room. 10:9
    Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
    1. Kor. 12:3
    Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.

    Ainakin tuo Herra käsitteen on Jumala tarkoin ilmoittanut ja miten se liittyy pelastukseen.Nämä poloiset eivät usko, mitebhn pelastuksen ehdoksi JUMALA on tehnyt, että ihmisen ....pitää.... uskoa Jeesus Jumalan Pojaksi;

    Luuk. 1:35
    Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.

    Niin, ja uskottava miten JUMALA teki tästä Jeesuksesta Herran,- joka tulee Herraksi tunnustettava.

    Huomaatko, miten uskonnoliset puolueet oppeinen on sekoittaneet aikuisten ihmisten ymmärryksen.Asiart,- jotka Jumala on ilmoittanut selkeästi ja helppotajuisesti ymmärtäen.

    PS.
    Mutta, inttäminen jatkukoon ja jatkuu uskonnolisuudessa.

    Äänestä

  • ml213. kirjoitti:

    Terve lappix. Niin, mistä uskomuksesta/han lie kysymys,- jos ihminen ei kerta usko, miten JUMALA teki Jeesuksesta HERRAN.

    "Varmasti ...t-i-e-t-ä-k-ö-ö-n....... siis koko Israelin huone ((ja foorumin lukijatkin)), että.......JUMALA...... hänet ... H-e-r-r-a-k-s-i.... ja Kristukseksi tehnyt, ...t-ä-m-ä-n........J-e-e-s-u-k-s-e-n........, jonka te ristiinnaulitsitte". Ap2:36

    Room. 10:9
    Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
    1. Kor. 12:3
    Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.

    Ainakin tuo Herra käsitteen on Jumala tarkoin ilmoittanut ja miten se liittyy pelastukseen.Nämä poloiset eivät usko, mitebhn pelastuksen ehdoksi JUMALA on tehnyt, että ihmisen ....pitää.... uskoa Jeesus Jumalan Pojaksi;

    Luuk. 1:35
    Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.

    Niin, ja uskottava miten JUMALA teki tästä Jeesuksesta Herran,- joka tulee Herraksi tunnustettava.

    Huomaatko, miten uskonnoliset puolueet oppeinen on sekoittaneet aikuisten ihmisten ymmärryksen.Asiart,- jotka Jumala on ilmoittanut selkeästi ja helppotajuisesti ymmärtäen.

    PS.
    Mutta, inttäminen jatkukoon ja jatkuu uskonnolisuudessa.

    vastaan:
    pläp, pläp, pläp.
    siinä kaikki.
    tyhjentävästi.

    Äänestä

Aloittaja

Pitää pohtia mitä on tapahtunut, kun alussa oli yksi alkuseurakunta. Jo Paavalin aikana alkoivat opilliset eripurat niiden sisällä, ja siitä alkoi hajaantuminen. Siihen on raamatullinen vastaus:
2.Tess.2.
7 Sillä laittomuuden salaisuus ON JO VAIKUTTAMASSA; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu SAATANAN vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan RAKKAUTTA TOTUUTEEN, voidaksensa pelastua.
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille VÄKEVÄN EKSYTYKSEN, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

Nyt näitä eksytettyjä on ympäri maailmaa ja he ovat perustaneet opillisten riitojen seurauksena yhä uusia ja uusia "seurakuntia". Kaiken takana on Jumala, joka kokeilee uskoa totuuteen, sillä vain yksi usko voi pelastaa.

Äänestä

ettet vain itse olisi katkera, kun helluntaiseurakunnasta
eronneena oleilet tällä palstalla helluntailaisia vikoillen ?!

Äänestä
  • Aloittaja

    Te teette minusta omilla puheillanne katkeran. Minä olen iloinen ja vapaa, enkä katkera kenellekään. Keskustelen toisen kanssa katsomatta mihin uskonnolliseen liikkeeseen kukin kuuluu. Keskustelen helluntailaisten opeista, joita aikanani kuulin, mutta jotka jälkeenpäin osoittautuivat ihmisten opeiksi.
    En minä ihmisoppeja enkä käsityksiä tarvitse, eikä niitä tarvitse kukaan muukaan.

    Minä tarvitsen Jeesuksen julistamaa Isän SANAA, johon uskomalla saan toivon iankaikkisesta elämästä. En uskonnollisten liikkeiden ja ihmisten kasaamia taakkoja vaan olen vapaa Jeesuksen sanassa ja totuudessa.

    Matt.11.
    28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
    29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
    30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

    Se kuorma on todellakin keveä. Jeesus oli oikeassa.

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Tästähän käy ilmi että et ole uskossa koska mainitsit ...johon uskomalla saan toivon iankaikkisesta elämästä.

    Olisiko sinun väärät omat oppisi syynä ettet ole saanut uskon lahjaa Jumalalta?

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Te teette minusta omilla puheillanne katkeran. Minä olen iloinen ja vapaa, enkä katkera kenellekään. Keskustelen toisen kanssa katsomatta mihin uskonnolliseen liikkeeseen kukin kuuluu. Keskustelen helluntailaisten opeista, joita aikanani kuulin, mutta jotka jälkeenpäin osoittautuivat ihmisten opeiksi.
    En minä ihmisoppeja enkä käsityksiä tarvitse, eikä niitä tarvitse kukaan muukaan.

    Minä tarvitsen Jeesuksen julistamaa Isän SANAA, johon uskomalla saan toivon iankaikkisesta elämästä. En uskonnollisten liikkeiden ja ihmisten kasaamia taakkoja vaan olen vapaa Jeesuksen sanassa ja totuudessa.

    Matt.11.
    28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
    29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
    30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

    Se kuorma on todellakin keveä. Jeesus oli oikeassa.

    lappix.

    Kirjoitat:"Keskustelen toisen kanssa katsomatta mihin
    uskonnolliseen liikkeeseen kukin kuuluu. Keskustelen
    helluntailaisten opista.."

    Sinä et todellakaan osaa keskustella, vaan hyökkäät
    jokaista vastaan, joka tunnustautuu helluntailaiseksi.

    Äänestä

Jeesukseen Herrana uskovia on monessa eri srk-yhteydessä.

Opilliset painotukset ovat monimutkaisempia. Voipa jopa paikkakuntakin olla vaikuttava tekijä, ei kaiketi hell.srk: tia ole joka paikkakunnalla; vaikka väittävätkin oppinsa ja srk:sa olevan ainoita oikeita.

PS. En kuitenkaan tarkoita samaa linjaa mitä Luterilainen maailman neuvosto ajaa, se on selkeästi harhaoppinen. Enkä myöskään arkkipiispan ja esim. Irja Askolan ja muutaman muunkin piispan (pienellä kirjaimella) tarkoittaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9496373 kirjoitti:

että Jumalan sanan kaksiteräinen miekka tekee tehtäväänsä uskonnollisissa lahkolaisissa. He hyökkäävät meidän muutamien kimppuun, koska meillä on Pyhä Henki ja totuus. He yrittävät panettelullaan kääntää lukijoiden huomion pois Jeesuksesta, koska he eivät tunne muuta kuin paavin ja kirkkoisien mantrat ja dogmit.
Mutta jatketaan jutustelua, minä vastaan jokaisesta sanastani aikanaan, joten älkää te minusta huolehtiko. Keskustelen ja kommentoin, totean ja pohdin raamatullisesti ja SANAN totuudessa.

Jeesus on Herra.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu