Wikipedia: 'Isänpäivä on juhlapäivä, jota vietetään isien kunniaksi ja muistoksi. Sitä vietetään Suomessa marraskuun toisena sunnuntaina, muualla maailmassa päivä vaihtelee. Isänpäivä on vakiintunut liputuspäivä.'
Isän pävänä minä muistain kaikki Isät ihmiskunnan historiassa, joista jokainen omalla ajallaan on mahdollistanut minun olemassaoloni tänään. Isien kautta minä muistan kaikki Äidit ihmiskunnan historiassa, joista jokainen omalla ajallaan on mahdollistanut minun olemassaoloni tänään. Heiltä minä olen läpi ihmiskunnan historian perinyt Äidin kielen, kieleen yhdistetyn Mielen ja Sielun, ja minä ymmärrän, että minä en ole yksin.
Tänään Äidinkielenään Suomen kieltä puhuvia ihmisiä on noin 5 miljoonaa, joiden perimätieto on samankaltainen kuin minulla, ja näin ollen puhumme myös Kansan perimästä; Etnsien Suomen Kansan Mielestä, Etnisen Suomen Kansan Sielusta. Me elämme Suomessa, uskonnon huomioiden "maassa jonka Jumalat on antanut" viitaten Suomen perustuslain perusoikeuksiin, ja riippumatta siitä mikä henkilökohtainen sukunimi on, kollektiivinen sukunimemme on Suomalainen - tänään ja ihmiskunnan historiassa.
Isäin päivän lahjaksi, minä toivon, että sinä muistat Isäsi ja Äitisi - sillä ajassa taaksepäin, kaikki Isät ja Äidit ovat omalla ajallaan olleet Äitiensä ja Isiensä lapsia. Johdonmukaisesti jossain vaiheessa historiaa, kaukana muinaisajassa, on Ensimmäinen Suomen Kansan Äiti ja Kansan Isä, joilta olemme läpi ihmiskunnan historian, Äideiltä ja Isiltä sukupolvelta toiselle perineet Etnisen Suomen Kansan Kielen, Mielen ja Sielun, ja Maan jonka nimi on Suomi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.