Amerikkalaiset hävisivät,maailmantaloutta ei tulla saamaan jaloilleen,joten odotettavissa on kaikkien pörssien ja rahan arvojen romahtaminen.Ja kun rahalla ei voi saada enää mitään, ainut toimiva poliittinen järjestemä voi olla siitä eteenpäin joko kansainvälinen sosialismi eli kommunismi tai nationalistinen sosialismi eli natsismi,kapitalismi tulee tiensä päähän.
Ja tämä on ainut järkevä loppupäätelmä tässä tilanteessa maailmassa missä kaikki ovat velkaa toisilleen ja koko planeetan rahajärjestelmien romahdus odottaa oven takana.Muutama vuosi sitten kukaan ei olisi uskonut tätä.Eikä tätä osannut ennustaa Marx tai Lenin tai saati sitten Hitlerkään.Ja uskon ,että ensin maailma vajoaa kansallissosialismiin,mutta kansallisvaltiot tulevat myöhemmin vielä poistumaan turhina aluejakoina,tosin uskon että kielialueet jäävät ,mutta sekoittuvat,joten ateistinen kommunismi tulee olemaan lopullinen valtajärjestelmä maapallolla.
Uskonto teokratioista ei tule uhkaa,ne tulevat kaatumaan jumalhulluuteensa.Pahin pettymys tulee olemaan amerikkalaisilla kaiken yrittämisensä jälkeen,toivottavasti kestävät aiheuttamansa tappion.Siellä tullaan tarviin vielä paljon psykiatreja.Ns.voittajista tuleekin totaalihäviäjiä,eihän pahempaa voi ihmisen päänsisällä tapahtuu.En tahtoisi olla nyt amerikkalaisten housuissa,miten ihmisaivot voi kestää tuollaista hermoromahdusta.Paljon jenkkien itsemurhia tiedossa.Good gyu became to be bad gyu.Maybe no ways out for americans anymore.
Ja tämä on ainut järkevä loppupäätelmä tässä tilanteessa maailmassa missä kaikki ovat velkaa toisilleen ja koko planeetan rahajärjestelmien romahdus odottaa oven takana.Muutama vuosi sitten kukaan ei olisi uskonut tätä.Eikä tätä osannut ennustaa Marx tai Lenin tai saati sitten Hitlerkään.Ja uskon ,että ensin maailma vajoaa kansallissosialismiin,mutta kansallisvaltiot tulevat myöhemmin vielä poistumaan turhina aluejakoina,tosin uskon että kielialueet jäävät ,mutta sekoittuvat,joten ateistinen kommunismi tulee olemaan lopullinen valtajärjestelmä maapallolla.
Uskonto teokratioista ei tule uhkaa,ne tulevat kaatumaan jumalhulluuteensa.Pahin pettymys tulee olemaan amerikkalaisilla kaiken yrittämisensä jälkeen,toivottavasti kestävät aiheuttamansa tappion.Siellä tullaan tarviin vielä paljon psykiatreja.Ns.voittajista tuleekin totaalihäviäjiä,eihän pahempaa voi ihmisen päänsisällä tapahtuu.En tahtoisi olla nyt amerikkalaisten housuissa,miten ihmisaivot voi kestää tuollaista hermoromahdusta.Paljon jenkkien itsemurhia tiedossa.Good gyu became to be bad gyu.Maybe no ways out for americans anymore.
Vastaukset 20
Vanhimmat
KAIKKI VALTA TYÖLÄISILLE
POHJOIS-KOREA VALLOITTAA MAAILMAN
Uusliberalistinen+veronkiertovelkatalous+on+vedätys+ja+tiensä+päässä.
Uusliberalisti+globalistit+pyrkivät+nopeassa+aikataulussa+autoritääriseen+kurin+ja+järjestyksen+oikeistolaiseen+Orwellin+isovelivalvontayhteiskuntaan,+jossa+massavalvonnalla+pidetään+kansa+ojennuksessa+ja+mediamanipuloituna+jotta+rahavallan+omistajatalous+pysyy+vakaana+ja+johto+tätä+järjestelmää+pyörittävien+käsissä.+
Pienen+10%:n+vähemmistön+asiaa+ajava+rahaeliitin+politiikka+ja+veronkiertovelkatalous+joka+perustuu+sosiaalikapitalismiin/kapitaalikommunismiin,+joka+yksityistää+kyllä+kermisluokan+voitot,+mutta+sosialisoi+tappiot(eurokriistuet+pankeille),+kulut(palkkatuki+ja+sosiaalituki+alipalkkauksen+jatkeena+ja+yhteiskunta+firmojen+palkan+osittaisena+maksumiehenä)+ja+ympäristörikokset(Talvivaara+++Perän+pitämät+miljoonat)+kansalle+ja+veronmaksajille,+ei+muuten+toimisi+kauan+ja+sen+lakeijat+hallitsisi.
Siihen+tarvitaan+massiivinen+Stasin+Orwellin+valvontakoneisto+kuten+DDR,+Pohjois-Korea,+Turkki,+Venäjä+ym.+todistavat.+Länsimaiden+"oikeanmielisten"+hallinnon+valtaa+ja+tämän+ideologian+vakautta+aletaan+suojella+samoilla+epädemokraattisilla+tavoilla,+sillä+kummankin+autoritäärisen+ja+plutokratisen+järjestelmän+hallinta+perustuu+samaan+pakkoon,+jota+kansa+ei+pitkään+edes+valehtelemalla+ja+propagandalla+niele+ja+halua.
pil-lua tänäkään iltana, hyi.
Sain, tekopillua.
Onhan täällä joku viisaskin! Sosialismi nousee hyvin pian vallitsevaksi yhteiskuntajärjestelmäksi, se on varma. Amerikalla on velkaa niin paljon, että he saavat polvillaan kontaten rukoilla kommunistiselta Kiinalta rahaa, samoin kuin Suomikin hyvin pian.
Vain kommunismi luo sellaista vaurautta, mitä Kiinalla nyt on.
Vielä suomenkin työläiset herkeävät äänestämästä riistäjäporvareita kun saavat kengän kuvan persuksiinsa. Kiinassa ei potkita ketään, vaan jokainen työläinen on arvostettu yksilö!
Se päivä jolloin koko maailma on yhtä työläisen paratiisia on lähellä!
myllis....
Punafasismi ja kommunismi sosialismiskitsofreenisine toiveineen on katoamassa maailmasta niinkuin mustarutto aikoinaan.
Se on hyvä.
Kapitalismi ja demokratia on pysyvää.
Kapitalismi romahtaa.
Eikös globalisaatio ole juuri vapaamuurarieliitin yksityistä suunitelmataloutta ja eikös EUssa vallitse suunitelmatalous paraikaa?
kamalaa että sitten ne kantavat sinut sontatunkiolle.
lasten paskamentti aikoo nimittää kuntafasistit
>>...joten ateistinen kommunismi tulee olemaan lopullinen valtajärjestelmä maapallolla<<
Vasemmisto tekisi viisaasti kun tarkistaisi perusarvojaan ja luopuisi jo ateismista ja materialistisesta maailmankuvasta (nykytiede ei tue materialistista maailmankuvaa).
Nykyään on runsaasti aatteita ja ideologioita (mm. liberalismia, konservatismia, oikeistoliberalismia, vasemmistoliberalismia, arvoliberalismia, arvokonservatismia, arvorelativismia.... jne. jne.) joilla määritellään ihmisiä ja ihmisryhmiä, mutta kyllä ne perusarvot ovat kuitenkin niitä tärkeimpiä (= objektiivisen totuuden, tosiasioiden ja oikeudenmukaisuuden kunnioittaminen).
Hengellisyyden ja henkisyyden jyrkkä vastustaminen ei enää oikein nykymaailmassa toimi. Ihmiset ovat mm. internetin ansioista valistuneempia kuin aiemmin.
Vahva Li Anderson on jo nyt Suomen tosiasiallinen johtaja. Seuraavaksi Li levittää valtansa EU:hun ja likistää sen kantapäänsä alle. Seuraavaksi vasemmiston Li ottaa haltuunsa koko maailman.
Li on kaunis lespo, ja lisäksi maailman valtiasnainen.
Aloittajan sepustus on oiva esimerkki siitä, että amispellen ei pitäisi yrittää kirjoittaa mitään edes suomeksi;)
Hyvä aloitus !
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3682288-arhinmaki-koyha-kansa-ei-enaa-kiinnosta-perussuomalaisia
Äänestämällä Vasemmistoa, saa aitoa perusturvaa, aitoja työpaikkoja, kunnollista toimeentuloa, kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, autoilla vapaasti verovaroin kustannetuilla maanteillä ym hyvinvointia kansalle.
Kyllä kaikki muut puolueet, on jo nähty, huonoin seurauksin - Tällä kertaa annan Vasemmistoliitolle mahdollisuuden ja äänestän Vasemmistoliiton ehdokasta.
Eikö itärajan takainen kommunistinen kokeilu jo 10 miljoonan kuolleen kanssa riittänyt? Etkö opi historiasta mitään?
..joopa joo. Vasemmisto ja sosialismi ei koskaan ota valtaa. Koska kun se järjestelmä on ainoa vaihtoehto ,tuho on varmaa...miljoonat tapetut, kidutetut, luontokatastrofit, ihmiskunnan tuhoaminen, onko jotakin pahaa jotta voisi vielä jatkaa? kaikkea pahaa on vasemmisto...
Äärioikeistolainen Bilderberg-Yle ja muut mediat, ovat todella nihkeitä, uutisoimaan Macronin vaalivoitosta - johtuen hänen Vasemmistolaisuudestaan.
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3709408-pettaako-hallitus-taas-opiskelijat-kysyy-li-andersson
Mikäli kyseessä olisi ollut joku muu, voiton rummuttaminen olisi kovaa medioissa. Yle on säälittävän äärioikeistolainen.