Jupelle

Miksi esim. Järvenpään luterilainen kirkko tarjoilee alkoholitonta viiniä torstaisin arki-illan ehtoollisella?

Evankelisluterilaisen kirkon ehtoollista käsittelevässä ohjeistossa sanotaan "on suositeltavaa, että seurakunnassa aina pidetään varalla alkoholitonta niitä vieraita varten, jotka eivät alkoholia sisältävää viiniä halua tai voi nauttia".
Miksi olet siis syyttänyt helluntailaisia asiasta, jossa itse olet nimenomaan "syyllinen"?
22653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Miksi miksi? Älkää nyt hyvät ihmiset tarttuko toisisijaisiin asioihin, kutem mitä ainetta ehtoollisviini on.
Monissa kehitysmaissa ei ole kuin tilkka vettä annettavaksi ehtoollisviininä ei aina sitäkään. Pääasia on itse se minkä vuoksi ehtoollista vietetään ei se mitä ainetta juoma sisältää tai mitä ainetta leipä on.

kukin seurakunta viettää ehtoolista omien "kustannus varojensa" mukaan.

Äänestä

Kirkkoviini on espanjalaista Malaga viiniä (fine & old & sweet).

Käytetty alkoholiton vaihtoehto on myös ihan oikeaa viiniä alkosta, mutta siitä on poistettu alkoholi.

Luterilaisessa ehtoollisessa ei ole oleellista alkoholin määrä, vaan sen sakramentaalinen olemus. "Tämä ON minun vereni", sanoi Jeesus Kristus.

Jos jollakin on jokin syy olla ottamatta alkoholipitoista viiniä, niin siihen annetaan mahdollisuus. Tällaisia syitä voivat olla mm. alkoholismi, absolutismi, omantunnon syyt jne. Myös gluteeniton vaihtoehto ehtoollisleivästä löytyy isommista seurakunnista erikseen sitä pyydettäessä.

Äänestä

Kahdeksas käsky.

ÄLÄ SANO VÄÄRÄÄ TODISTUSTA LÄHIMMÄISESTÄSI.

Mitä se on?
Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme valehttele lähimmäisestämme emmekä häntä petä, panettele taikka saata pahaan huutoon, vaan puolustamme häntä, ajattelemme ja puhumme hänestä hyvää ja selitämme kaikki parhain päin. Nämä Kymmenen käskyä olisi syytä helluntalaisetkin opetella ulkoa ja ajatella sitä sisältöä mitä tarkoitetaan kullakin käskyllä. Terv. juppe

Äänestä
  • Sinä nojaat kirkon tunnustuskirjojen väärään käskyjen jakoon!!!

    Kirkko on poistanut toisen käskyn kokonaan ja kymmenennen käskyn se on jakanut kahtia saaden siten lukumäärän täsmäämään!
    Elikä, kirkko on väärentänyt kymmenen käskyn jaon omakseen!!! joka ei ole sama kuin Raamatun oikeat kymmenen käskyä!

    Tässä ovat -OIKEAT! Raamatun kymmenen käskyä!

    1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani.

    2. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

    3. Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

    4. Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

    5. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

    6. Älä tapa.

    7. Älä tee huorin.

    8. Älä varasta.

    9. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

    10. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.

    2 Moos 20: 1-17

    Siunausta! Terv, Jeesukseen "upotettu"!

    Äänestä

  • upotettu kirjoitti:

    Sinä nojaat kirkon tunnustuskirjojen väärään käskyjen jakoon!!!

    En tiedä mitä sinä oikein messuat, Raamatun opetuksessa menette sivu raiteelle ja käsittelette Jumalan antmaa kymmentä käskyä miten teille on sopivaa. Niin kuin kaste asiassa Ym. Olen sitä mieltä siitä, että kaikki, myös sinä rikot päivittäin näitä kymmentä käskyä. Katso että Jumala seuraa meidän jokaista sanomista ja meidän vaellustamme tässä ajassa ja teemme syntiä joka päivä, sillä meidän täytyy olla varovaisia Jumalansanasta kun on kyse näinkin tärkeästä asiasta. Terv. juppe.

    Äänestä

  • juppe kirjoitti:

    >>Sanot-
    >>En tiedä mitä sinä oikein messuat, Raamatun opetuksessa menette sivu raiteelle ja käsittelette Jumalan antmaa kymmentä käskyä miten teille on sopivaa.>Sanot-
    >>Olen sitä mieltä siitä, että kaikki, myös sinä rikot päivittäin näitä kymmentä käskyä.>Luuk. 11:35
    Katso siis, ettei valo, joka sinussa on, ole pimeyttä.

    TUNTUU, ETTÄ UPOTETTU EI OLE EDES PEILIIN KATSONUT, MIKÄ MÖRKÖ SIELTÄ KATSOO. LAPSETKIN YMMÄRTÄVÄT PAREMMIN KASTEEN MERKITYKSEN KUIN TÄMÄ JOKA ON UPOTETTU!!!! KANNATTAA SINUNKIN JOS OLET AIKUINEN?? NIIN OLISI KORKEA AIKA AJATELLA KUIN PIENI VAUVA "MUTTA NÄIHÄN "HELLUNTAISEURAKUNNASSA" YM.TEHDÄÄN JATKUVASTI KUN EI MUUTEN PÄRJÄTÄ NIIN TULKITAAN RAAMATUN VÄÄRIN PERUSTEIN. EIHÄN KANNATA NÄITTEN VÄITTELIÖIDEN KANSSA TAIVAS PAIKKAA MENETTÄÄ JA OSALLISTUA HEIDÄN SYNTEIHIN. TERV. JUPPE.

    Äänestä

  • upotettu kirjoitti:

    >>Sanot-
    >>En tiedä mitä sinä oikein messuat, Raamatun opetuksessa menette sivu raiteelle ja käsittelette Jumalan antmaa kymmentä käskyä miten teille on sopivaa.>Sanot-
    >>Olen sitä mieltä siitä, että kaikki, myös sinä rikot päivittäin näitä kymmentä käskyä.>Luuk. 11:35
    Katso siis, ettei valo, joka sinussa on, ole pimeyttä.

    Minun täytyy sanoa, että olin ajattelematon kun kiireessä jouduin kirjoittaa edellisen tekstin. Pyydän anteeksi niin kuin kuuluu uskovaisen tehdä. Anteeksi pyydän upotetulta minun käytöstäni kirjoituksessani. Terv. juppe.

    Äänestä

  • juppe kirjoitti:

    Minun täytyy sanoa, että olin ajattelematon kun kiireessä jouduin kirjoittaa edellisen tekstin. Pyydän anteeksi niin kuin kuuluu uskovaisen tehdä. Anteeksi pyydän upotetulta minun käytöstäni kirjoituksessani. Terv. juppe.

    Kiitos juppe!

    Ole turvallisella mielellä! Anteeksipyyntösi on vastaanotettu ja anteeksi annettu!

    Siunausta Jeesuksessa! ~

    Äänestä

  • upotettu kirjoitti:

    Kiitos juppe!

    Ole turvallisella mielellä! Anteeksipyyntösi on vastaanotettu ja anteeksi annettu!

    Siunausta Jeesuksessa! ~

    Kumminkin minun ja sinun oppi näkemyksemme ovat erillaiset, niin kasteen merkityksessä kuin ehtoollisessa. Emme varmaan tule tässä ajassa ajattelemaan samanlaisesta näkö vinkkelistä, jos Herramme Jeesus ei käännä meidän näkemyksiämme jo tässä ajassa. Kumminkin Jeesus voi tehdä ihmeitä sinussa ja minussa, mutta vapaisiin suuntiin en enää koskaan tule menemään. On sen verran kyllä nähnyt sitä touhua, että pysyn kaukana näistä tilaisuuksista.

    Mulle riitti 20v helluntalaisissa, nyt kun olen jo niin iäkäs niin mun on taattava ja turvautua iki aikojen Jumalaan joka on minut luonnut tähän maailmaan. Olen luterilaisena saanut kasvaa aikuiseksi, mutta eräässä vaiheessa eksyin tieltäni ja olin eksykssiä ne 20v.Mutta nyt jälleen saan nauttia vapaudestani luterilaisena. Terv. juppe.

    >>Mulle riitti 20v helluntalaisissa, nyt kun olen jo niin iäkäs niin mun on taattava ja turvautua iki aikojen Jumalaan joka on minut luonnut tähän maailmaan. Olen luterilaisena saanut kasvaa aikuiseksi,Sanot-
    >>ja olin eksykssiä ne 20v.Mutta nyt jälleen saan nauttia vapaudestani luterilaisena. Terv. juppe.
    >>Mutta nyt jälleen saan nauttia vapaudestani luterilaisena.>1 Tess. 5:14
    Me kehoitamme teitä, veljet:
    "nuhdelkaa kurittomia", rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan.>1 Kor 5:
    1. Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.

    2. "Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi!
    Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne"!

    Nyt alan ymmrtää sitä miksi sinä olet kirkkoa vastaan, sinä et siedä totuutta kaste jutussa etkä ehtoolliseessa. Olet viellä siinä tilassa et tiedä mihin seurakuntaan oikeasti kuulut. Mutta näin minä sinua opetan niin saat sielullesi rauhan. Kol.2:9-14

    9. Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
    10. ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
    11. ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, VAAN LIHAN RUUMIIN POISRIISUMISELLA, KRISTUKSEN YMPÄRILEIKKAUKSELLA:
    12. OLLEN HAUDATTUINA HÄNEN KANSSAAN KASTEESSA, JOSSA te myös hänen kanssaan OLETTE HERÄTETYT USKON KAUTTA, JONKA VAIKUTTAA JUMALA, joka herätti hänet kuolleista.
    13. Ja teidät, jotka OLITTE KUOLLEET rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, TEIDÄT HÄN TEKI ELÄVIKSI YHDESSÄ HÄNEN KANSSAAN, ANTAEN MEILLE ANTEEKSI KAIKKI RIKOKSET,
    14. ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.

    Kysy tekstiä lukiessasi:

    - Kuka tekee?
    - Mitä tekee?
    - Missä tekee?

    Vastaukset:
    - Kuka tekee: Jumala
    - Mitä tekee: Herättää hengellisesti kuolleen
    - Missä tekee: Kasteessa (uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala)

    Lapsen uskosta:

    On väärin kysyä voiko pieni lapsi uskoa. Uskonhan vaikuttaa Jumala, ei ihminen. Oikea tapa on kysyä voiko Jumala vaikuttaa lapsessa uskon?

    Heh-heh! Johan ystäväiseni kerroin sinulle että vasta sitten kun havaitsin helluntaiseurakunnan olevan Raamatun mukainen seurakunta ,niin vasta senjälkeen olen saanut rauhan kasvaa "aikuiseksi" kuten nyt sinun omia sanojasi lainaten sanon!

    Kertomukseni eri oppien tutkisteluista ei näköjään sinulle oikein avautunut! Kuka vain joka kirjoitukseni lukee ,havaitsee että tuo etsimisen aika sijoittui uskonelämäni alkuaikaan! Jota pidän nykyisin arvokkaana aikana että näin sain eri oppeja ja julistuksia verrata toisiinsa!

    En siis juossut missään vaan olin luterilainen kokoajan niinkauan kunnes valintani seurakunnan suhteen tein! "Juoksemiseni" tapahtui luterilaisissa kirkoissa olevissa piireissä!
    Muut lueskeluni muista opeista tapahtui osittain tuon kaiken muun lomassa!

    >>Sanot-
    >>Olet viellä siinä tilassa et tiedä mihin seurakuntaan oikeasti kuulut.>Sanot-
    >>voiko Jumala vaikuttaa lapsessa uskon?>Kol 2:11. ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, VAAN LIHAN RUUMIIN POISRIISUMISELLA, KRISTUKSEN YMPÄRILEIKKAUKSELLA>6 Niinkuin "te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen"!, Herran, niin vaeltakaa hänessä!>"Hänessä te olette ympärileikatut,ette käsin tehdyllä ympärileikkauksella"!!!,vaan - "lihan rumiin poisriisumisella"!

    Siis "hengen ympärileikkauksella"! Eli Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen vaikuttamalla "ympärileikkauksella" =(Uskolla)!
    Jonka vaikutuksella luovutaan "lihan ruumiista" eli, =(synnistä)!

    Jakeessa -(12) sanotaan että he ovat haudatut hänen kanssaan kasteessa joka heidät on herättänyt uskon kautta! = (jonka kanssa he ovat herätetyt)=(Jeesus)!!!

    Kysymys on siis "sydämen ympärileikkauksesta HENGEN tasolla"!

    Paavali sanoo->
    >>Room. 2:28
    Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen,eikä -(ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu)!;

    29. vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja - "oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä"!,(ei kirjaimessa); ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

    Mitä on tämä kasteen ja ympärileikkauksen suora rinnastaminen ikään kuin olisimme kalvinisteja?

    Ympärileikkaus on esikuvaa Kristuksen sovitustyöstä, ja sitä kautta kasteesta, koska kaste asetettiin ristin sovitustyössä.

    Luterilaiset eivät rinnasta suoraan ympärileikkausta ja kastetta toisiinsa!

    Kyllä minunkin täytyy sanoa sinusta, että olet ymmärtämätön aikuinen. Mutta pitää ymmärtää sinun tausta elämäsi niin kyllä se jäljet jättää.

    (anteeks vaan nämä vahvat ilmaisut, mutta näen asiat niin)

    Sinun mielestäsi on ainoa oikea opillinen "helluntaiseurakunta" he,he. Kaukana oikeisuudesta opista, siellä saarnaaja murhasi oman vaimonsa ja teki huoruutta ja kaikea mikä on synnillistä!!.

    Täällä suomessakin on "helluntaiseurkunissa" tehty syntiä saarnajista myöten joku tässä teki suuren talousrikoksen ja nyt on jälleen niin sanotusti "lähetystyössä" tekemässä rikoksia lisää. Väität myös, että teidän "seurakunnasta" synnin tekijät eroitetaan, se ei kyllä pidä paikkaansa ollenkaan.

    Mitä minä olin siellä 20v Siellä näki vaikka mitä synnillistä touhua. Sinne mahtuu pettämistä toinen vie toiselta vaimon ym. jos minä alkaisin kertoa kaiken, multa varmaan menisi viikkoja ehkä kuukausia siihen.

    Taitaa tämä upotettu olla viellä kaiken lisäksi sokea kun ei nää mitä siellä lahkoissa tapahtuu. Raamattua tulkitsee väärin hän, ei näytä viellä että suomukset olisivat silmistä pudonneet. Lapsi kasteesta minä en viitsi enään sinun kanssasi keskustelle olen senkin asian Raamatullisella opetuksella sinule selittänyt, mutta kun ei mene perille niin ei mene, minkäs sille voi jos ei ymmärrys aukea. terv. juppe.

    Taivaan Isä sinulle valoansa antakoon!

    Siunausta Jeesuksessa!

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Mitä on tämä kasteen ja ympärileikkauksen suora rinnastaminen ikään kuin olisimme kalvinisteja?

    Ympärileikkaus on esikuvaa Kristuksen sovitustyöstä, ja sitä kautta kasteesta, koska kaste asetettiin ristin sovitustyössä.

    Luterilaiset eivät rinnasta suoraan ympärileikkausta ja kastetta toisiinsa!

    >>"Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus" (Gal. 6:15).>"Ei ympärileikkaus ole se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu... oikea ympärileikkaus on "sydämen ympärileikkaus Hengessä"!-(Room. 2:28,29).

    Opettaessaan Kolossan kristittyjä Paavali mainitsee ensin ympärileikkauksesta uudestisyntymistä kuvaavana:
    >>"Hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsin tehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin pois riisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella" (Kol. 2:11).

    Tämän jälkeen seuraa kuvaus kasteesta, joka tietysti tulee uudestisyntymisen jälkeen, =(sydämen ympärileikkauksen jälkeen)=(sydämessä tapahtuneen USKON heräämisen jälkeen)!
    >>"…ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt ("uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala")-(Kol. 2:12).

    >>Luther on aikanaan sanonut jotenkin näin-
    >>Sillä usko on "sydämen esinahan hengellistä leikkaamista", jota lihan ympärileikkaaminen kuvasi.
    Ei Aabeliakaan vanhurskauttanut hänen uhrinsa, vaan usko!

    Äänestä

  • upotettu kirjoitti:

    Taivaan Isä sinulle valoansa antakoon!

    Siunausta Jeesuksessa!

    Jeesus antaakoon valonsa sinulle!

    Äänestä

  • juppe kirjoitti:

    Jeesus antaakoon valonsa sinulle!

    Kiitos! ~

    Äänestä

  • upotettu kirjoitti:

    Kiitos! ~

    Että kristitty osaa tehdä hienosti tuon "naljailun". Olette kuitenkin erimieltä asioista, mutta toivottelette toisillenne siunausta.

    Toivottavsti nuo toivotukset tulevat aidosta sydämen tilasta eikä suinkaan "minun hyvyyteni" tähden.

    joten tsemppiä ja siunausta teille kummallekin....

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    Kiitos!

    Siunausta! ~

    Tattista vaan! Hyvää Juhnnusta sinule ja siunaukset perään...:) Terv. juppe.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Utelias kirjoitti:

Miksi esim. Järvenpään luterilainen kirkko tarjoilee alkoholitonta viiniä torstaisin arki-illan ehtoollisella?

Evankelisluterilaisen kirkon ehtoollista käsittelevässä ohjeistossa sanotaan "on suositeltavaa, että seurakunnassa aina pidetään varalla alkoholitonta niitä vieraita varten, jotka eivät alkoholia sisältävää viiniä halua tai voi nauttia".
Miksi olet siis syyttänyt helluntailaisia asiasta, jossa itse olet nimenomaan "syyllinen"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu