Tampereella koolla oleva keskustan puoluekokous aikoo muotoilla uudestaan puolueen turvallisuuspoliittista linjausta.
Puoluehallitus on tehnyt esityksen uudesta kannanotosta, jonka mukaan Nato-jäsenyys pitää säilyttää Suomen valinnanmahdollisuuksien joukossa, vaikka sotilaallinen liittoutuminen ei olekaan ajankohtainen asia.
Keskustan voimassaolevassa kannanotossa puhutaan vain itsenäiseen ja uskottavaan puolustukseen nojaavasta sotilaallisesta liittoutumattomuudesta.
Keskustankin johto on jo ilmeisesti päättänyt hyväksyä Suomen liittymisen Natoon 2006 jälkeen
Puoluehallitus on tehnyt esityksen uudesta kannanotosta, jonka mukaan Nato-jäsenyys pitää säilyttää Suomen valinnanmahdollisuuksien joukossa, vaikka sotilaallinen liittoutuminen ei olekaan ajankohtainen asia.
Keskustan voimassaolevassa kannanotossa puhutaan vain itsenäiseen ja uskottavaan puolustukseen nojaavasta sotilaallisesta liittoutumattomuudesta.
Keskustankin johto on jo ilmeisesti päättänyt hyväksyä Suomen liittymisen Natoon 2006 jälkeen
Vastaukset 7
Vanhimmat
Savolaismiehenä Kääriäinen kyllä muotoilee taas lauseen, josta mökin mummotkin ovat ihastuksissaan.
Vähä aika sitteen Kääriäinen muotoili jotenkin tyyliin: Aikaansa seuraava liittoutumattomuus.
Helposti käy niin, että kun kepu aikansa tässä asiassa kiemurtelee, niin rysslandia sanoo kuinka ollaan ja siinä EU:kin on silloin hiljaa.
Vai nyt keskusta on menossa Natoon. Ei aikaakaan kun suomen kuuluisin valehtelija oli tätä mieltä. Kepu on pettämässä taas.... (nyt omat kannattajansa) hehe hehehh eheh
Anneli Jäätteenmäki
MTV:n nettikolumni 22.2.2002
Suomi pysyköön Naton ulkopuolella
Suomalainen Nato-keskustelu on kuin varjonyrkkeilyä. Hallituksessa ei näytä
olevan yhtenäistä linjaa turvallisuuspolitiikan tulevaisuudesta. Pitää osata
lukea rivien välitkin, jos haluaa pysyä selvillä mitä mieltä kukin on.
Aktiivisin keskustelun hämmentäjä on puolustusministeri Jan-Erik Enestam.
Yhtenä päivänä hän vastustaa kansanäänestystä mahdollisesta Nato-jäsenyydestä,
toisena päivänä hän vähättelee, että Nato on vain yksi kansainvälinen järjestö
muiden joukossa. Mihin hän pyrkii?
Enestam herättää puheillaan hämmennystä ja levottomuutta. Ei kai se voi olla
hallituksen keskeisen ministerin tehtävä. Kyllä puolustusministerikin tietää,
että Nato on yhä sotilasliitto.
Kaikki valtiot, olivatpa ne suuria tai pieniä, joutuvat jossakin vaiheessa
ratkaisemaan turvallisuuspolitiikkansa peruslinjan. Sen suhteen niillä on kolme
vaihtoehtoa: liittoutuminen, liittoutumattomuus tai eristäytyminen.
Mikään näistä vaihtoehdoista ei ole lopullisessa mielessä pysyvä. Aina on
varauduttava muutoksiin, vaikka turvallisuusympäristö näyttäisi jähmettyneen
vuosikymmeniksikin paikalleen.
Liittoutumisen perimmäisenä tarkoituksena on valtioiden voimavarojen lisääminen
ja sen perustana on etujen samankaltaisuus. Nämäkään lähtökohdat eivät
kuitenkaan pysy ikuisesti samoina, vaan sekä voimavarat että edut saattavat
ajan myötä muuttua.
Niinpä valtioilta vaaditaan jatkuvaa herkkyyttä ja valppautta sekä
lähiympäristön että koko maailman tarkkailussa. Tästä näkökulmasta
tarkasteltuna Suomen suhde sotilasliitto Natoon on erityisen mielenkiintoinen.
Vakiintuneessa kielenkäytössä liittoutumisella tarkoitetaan osallistumista
sotilasliittoon tai tällaisen liiton perustamista tilanteessa, jossa sellainen
vaara uhkaa valtion perimmäisiä etuja, kuten itsenäisyyttä tai sen kansalaisten
turvallisuutta, josta se ei katso voivansa selviytyä yksin.
Tällöin siis ajatellaan, että yhdistämällä voimavarat osapuolet voivat
parhaiten ajaa omia etujaan. Näin syntyi huhtikuussa 1949 Washingtonissa
sotilasliitto Nato, jonka perustamissopimus on edelleen voimassa. Sen
vastapainoksi perustettiin myöhemmin Varsovan liitto. Kylmä sota oli silloin
kuumimmillaan.
Varsovan liitto purettiin virallisesti vuonna 1991, mutta Nato jatkoi
toimintaansa. Sen poliittiset ja sotilaalliset rakenteet eivät ole
ratkaisevasti muuttuneet, vaikka "uuden strategian" myötä on perustettu uusia
yhteistyöelimiä, muutettu komentojärjestelmää ja otettu uusia jäseniä.
Nato on edelleenkin ensisijaisesti sotilasliitto, johon kuuluvat maat voivat
laskea, että jos ne joutuvat sotilaallisen hyökkäyksen kohteiksi, kaikki muut
jäsenmaat rientävät avuksi. Syyskuun 11. päivän terrori-iskut osoittivat, ettei
kyseessä tarvitse olla tavanomaisin asein tehty hyökkäys, kun yhteinen
turvatakuu astuu voimaan.
Nyt on kysyttävä, onko Suomen turvallisuuspoliittisessa lähiympäristössä,
Itämerellä, Pohjois-Atlantilla, Keski-Euroopassa tai Venäjällä, tapahtunut
sellaisia muutoksia tai ovatko Suomen omat voimavarat muuttuneet sillä tavalla,
että Suomen ja Naton edut olisivat tulleet lähemmäksi toisiaan kuin kylmän
sodan aikana, ja olisiko Suomen sen vuoksi harkittava liittymistä
sotilasliittoon.
Kysymystä voidaan vielä täsmentää pohtimalla, onko Nato muuttunut tai
muuttumassa sotilasliitosta poliittiseksi liitoksi, jolloin kysymystä
sotilaallisesta liittoutumisesta ei tarvitsisi lainkaan esittää.
Oma vastaukseni molempiin kysymyksiin on kielteinen. Ensinnäkin, Suomen
lähiympäristössä on tapahtunut kylmään sotaan verrattuna muutoksia, jotka
puoltavat täysin päinvastaista turvallisuuspoliittista perusratkaisua kuin
sotilaallista liittoutumista.
Tuskastuttava ja monessa suhteessa nöyryyttävä rautaesirippu, joka lävisti
Euroopan sydämen, on
poissa. Ei ole vähimmässäkään määrin Suomen etujen mukaista, että uutta
kahtiajakoa Nato-maihin ja ei-Nato-maihin ryhdyttäisiin vahvistamaan Euroopassa.
Toiseksi, Naton toiminta Persianlahden sodassa, Balkanilla ja Afganistanissa
osoittaa, että se on voittopuolisesti sotilasliitto. "Uuden strategian"
retoriikan ei pitäisi antaa hämätä tätä tosiasiaa. Tämäkin syy puoltaa
pysyttäytymistä Naton ulkopuolella.
Suomelle riittää hyvin jäsenyys EU:ssa ja aktiivinen toiminta EU:n, ETYJ:n ja
Naton rauhanturvaoperaatioissa, joilla tulee olla YK:n virallinen ja selkeä
tuki. Näin me olemme valinneet turvallisuuspoliittiseksi perusratkaisuksemme
liittoutumisen ja antaneet sille tavanomaisesta kielenkäytöstä selkeästi
poikkeavan sisällön. Me olemme sotilaallisesti liittoutumattomia.
Mikäli keskustan johto ryhtyy valmistelemaan Natoon liittymistä sen jälkeen, kun puolueen ylin päättävä elin eli puoluekokous on antanut sille siihen valtakirjan, se ei pettänyt keskustan kannattajia.
Tämän asian selittäminen demokratiaan tottumattomalle taitaa olla ylivoimainen tehtävä, mutta tulipa ainakin yritettyä.
kepun johto tekee just mitä se käskee edustajiston käskeä. Mutta se, mikä tässä on tärkeää, on Annelion kanta. Tiedämmehän sitten, että se on eri kuin puolueen kanta ja jos se muuttuu, hänestä tulee auromaattisesti joko valehetelija tai takinkääntäjä. Epäilen molempia viimeaikaisten asioiden perusteella.
Demarien toverituomioistuimelle.
Keskusta päättää omista asioista. Pysykööt demarit erossa.
Keskustan hyvyys näkyy myös siinä, että demarit haluaa päättää Keskustan asioista.
Keskusta on turvallinen puolue.
Puolueet saavat muuttaa mielipidettään. Siinäpä on sitten "umpikepulaisilla" sulattelemista, kun "sotahullu Lipponen" ei vienytkään Suomea Natoon vaan "Sotahullu Vanhanen".
Siinä on keskustan kannattajilla sulattelemista ja demokratian oppitunnin paikka.
Wiljami
...uuden EU-perustuslain ja NATO:n kannattaja?
Wiljami