Onko kenelläkään kokemusta adhd masennus murrosikä kiintymyssuhdehäiriöisestä?
Kuinka olette selvinneet?
Välillä tuntuu, että onko tässä järkeä? Koko perhe väsyy, kun yksi on niin rankka. Koko perheen arki rakentuu hänen ympärilleen ja hänen ehdoillaan, koska normaaliahan tämä arki ei ole.
Lapsi tuli meille muutama vuosi sitten ja vauti senkun lisääntyy ja muut vaikeudet.
Kuinka paljon sitä sijaisperhe on valmis uhraamaan omaa elämää, muiden lasten arkea sekä omia hermoja, kun yksi voi näin huonosti?
Olisi kiva kuulla selviytymistarinoita ja miksei muitakin!
Kuinka olette selvinneet?
Välillä tuntuu, että onko tässä järkeä? Koko perhe väsyy, kun yksi on niin rankka. Koko perheen arki rakentuu hänen ympärilleen ja hänen ehdoillaan, koska normaaliahan tämä arki ei ole.
Lapsi tuli meille muutama vuosi sitten ja vauti senkun lisääntyy ja muut vaikeudet.
Kuinka paljon sitä sijaisperhe on valmis uhraamaan omaa elämää, muiden lasten arkea sekä omia hermoja, kun yksi voi näin huonosti?
Olisi kiva kuulla selviytymistarinoita ja miksei muitakin!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuvittele kun tuommoinen lapsi on ydinperheessään omien vanhempien kanssa, arki on rankkaa niinkuin olet kokenut. Sen kestäminen on vain niille lapsen omille vanhemmille vielä rankempaa koska se oma syyllistäminen on aina läsnä "mitä tein väärin odotusaikana, synnytyksessä, vauvavaiheessa, ennen raskautta, nuoruudessa, entisissä sunteissa, onko väärä isä lapsella, väärä ruoka...."
siis järki sanoo ettei voi mitään, näitä oireiluja ei ole voinut itse aiheuttaa lapselle vain kompensoida etteivät pahene, mutta se oma sisin etsii sitä syytä!
Mietin että miten sijaisvanhempana kokee lapsen erilaisuuden? onko lapsen sairaus helpompi laittaa vauvahistorian "piikkiin". Oman lapsen erilaisuus on tosi koba´va paikka vanhemmille, mutta asia minkä kanssa on vain opittava elämään, lapsen parhaaksi.
adhd masennus murrosikä kiintymyssuhdehäiriö
siinä on sinulla rankka työsarka joka vaikuttaa koko lähiympäristöön. Minulle tuttua arkipäivää, 3 tarkaavaisuushäiriöisen 4 kielellisten erityisvaikeuksisen lapsen / nuoren kanssa, ihan omia kaikki.
Siis lapsia 4, joilla kaikilla kielelliset erityisvaikeudet ja kolmella tarkaavaisuushäiriö oppimisvaikeudet, yhdellä tosi hankalana ja rankkana, hänellä tullut esiin myös masennusoireilut (oman itsensä erilaisuuden hyväksyminen aiheuttaa toisilla).
En kyllä ymmärrä kuinka jaksat noin monen kanssa. Tietysti lapsia ajattelee vähän erilailla, jos ne ovat biologisia. Minä olen kyllä ottanut nämä lapset perheenjäseniksi ihan täysillä sydämmellä. Siksi tämä onkin niin vaikeaa.
Meillä on vierailupaikatkin kaikonneet sen jälkeen kun lapsi tuli meille, samoin meillä ei käy kuin harvat ja valitut. No tässähän toki nähdään kuka on tosiystävä.
Voihan sitä ajatella, että on helppo laittaa syyt sinne varhaislapsuuteen tms, mutta tiedän ettei syyttelyt auta. Lasta on autettava tässä ja nyt.
Toivon sinulle jaksamista!
Teen itse hommia koulupuolella tuon tyyppisten lasten kanssa. Olen miettinyt paljon jaksamista ja sitä missä tulee raja.
Tänä päivänä mietin näin: Vaikka haluan auttaa ja muuttaa vaikeuksia kokeneiden ja kokevien lasten elämää, se ei ole aina mahdollista. On sellaisia lapsia ja nuoria, joille on elämän alussa "jaettu huonot kortit" ja siitä sitä sitten jatketaan kohti tuhoa. Minä en voi auttaa kaikkia työlapsiani, sillä ihmeisiin en pysty. Itseään täytyy suojella ja osata todeta, että tämä lapsi tuhoaa minun muuta ympäristöäni liikaa ja siksi luovutan hänen kohdallaan.
Julmaa? Ehkä, mutta sellaista elämä välillä on.