Ihmisoikeustilanne: Indonesia

Ihmisoikeustilanne: Indonesia

Indonesia muodostuu 13 500 saaresta. Suurin on
Java. Pääkaupunki on Jakarta. Indonesia
itsenäistyi Hollannin siirtomaan asemasta 1949.
Valtiossa yritettiin kommunistista
vallankaappausta. 1965 islamistit pysäyttivät
tämän kehityksen ja satoja tuhansia kommunisteja
tapettiin. 1997 Indonesian talous romahti ja
siitä seuranneet levottomuudet jatkuvat yhä. 100
milj. indonesialaista elää köyhyysrajan
alapuolella. Levottomuuksien aikana ääri-
islamistien vaikutus maassa on kasvanut.

Indonesian hallitus rikkoo jatkuvasti
ihmisoikeuksia vastaan. Korruptio on yksi maan
ongelmista. Perustuslaki takaa uskonnon vapauden
viidelle hyväksytylle uskonnolle. Ateismi on
kiellettyä ja kaikkien kansalaisten täytyy valita
yksi virallisista uskonnoista ja se merkitään
kaikkiin virallisiin papereihin.

Noin 83 % väestöstä on muslimia. Joten Indonesia
on suurin islamilainen maa maailmassa.
Kristittyjä on noin 12 %. Viranomaiset eivät
kuitenkaan käytännössä anna uskonnon vapautta,
vaan pyrkivät käännyttämään muiden uskontojen
edustajia muslimeiksi häiritsemällä heitä ja
suhtautumalla välinpitämättömästi tai jopa
kannustaen väkivaltaisten islamilaisten ryhmien
väkivaltaan. Satoja kirkkoja on tuhottu tai
suljettu, kristittyjen kyliä on tuhottu,
pakkokäännyttämisiä väkivallalla ja hengen
menetyksellä uhaten tapahtuu. Indonesiassa yli 8
000 kristittyä on tapettu ja puoli miljoona on
joutunut kodittomiksi kahden viimeisen vuoden
aikana.

Tämä vuoden syyskuun alussa islamilaiset jihad-
terroristit ovat hyökänneet kolmeen kylään
Sulawesi-saarella. Kolme kristittyä tapettiin
Tomatan kylässä ja monia loukkaantui. Terroristit
sytyttivät tuleen monia kirkkoja ja tuhosivat
kirkkoja.

Monia autoja ja linja-autoja on pysäytetty tiellä
Sulawesin pääkaupunkiin Paluun. Ainakin neljä
kristittyä oli pakotettu ulos autosta ja tapettu.
Sama terroristien ryhmä hyökkäsi myös
kristittyjen Malitun kylään. Terroristit
tuhosivat melkein kaikki kodit ja kirkon. Ihmisiä
ei kuollut. Kristityt pakenivat viidakkoon.

Molukkien (Maluku) saariryhmässä tuhansia
kristittyjä on tapettu puoli-islamististen
järjestöjen toimesta. Pakkokäännyttämistä
islamiin harjoitetaan. Toisuskoiselle annetaan
muutama päivä aikaa kääntyä muslimiksi tai hän
menettää henkensä. Samaa tapahtuu myös Ambon
saarilla.
3127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ai niin, muut eivät osaa tulkita koraania, kuin
nämä meidän ikiomat muslimit.

Äänestä
  • eivät osaa tulkita Raamattua.

    Äänestä

Tai ei se nyt niin ihmeellistä ole...

Jos rupeaa lausumaan julki mielipiteitään,
kannattaa perustella ne faktoilla.

Ja jos arvostelee uskontoa, kannattaa tutkia,
mitä uskonto faktisesti opettaa.

>Noin 83 % väestöstä on muslimia. Joten Indonesia
on suurin islamilainen maa maailmassa.

Oletko seurannut näiden kymmenien miljoonien
ihmisten päivittäistä elämää, esim. nähnyt heidän
rukoilevan, tai tutustunut heidän sielunelämäänsä
väittääksesi heitä muslimeiksi? Tiedätkö,
kuinka "muslimi" määritellään ja ketä voidaan
sellaiseksi kutsua?

Muslimienemmistöisyys ei tee maasta islamilaista.
Epäislamilaisuuden seuraukset ovatkin kuvailemasi
kaltaisia.

>Terroristit sytyttivät tuleen monia kirkkoja ja
tuhosivat kirkkoja.

Mitä islamilaista tässä on?

>...tuhansia kristittyjä on tapettu puoli-
islamististen järjestöjen toimesta.

Puoli-islamistit? Millaista on olla puoliksi
muslimi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jose kirjoitti:

Ihmisoikeustilanne: Indonesia

Indonesia muodostuu 13 500 saaresta. Suurin on
Java. Pääkaupunki on Jakarta. Indonesia
itsenäistyi Hollannin siirtomaan asemasta 1949.
Valtiossa yritettiin kommunistista
vallankaappausta. 1965 islamistit pysäyttivät
tämän kehityksen ja satoja tuhansia kommunisteja
tapettiin. 1997 Indonesian talous romahti ja
siitä seuranneet levottomuudet jatkuvat yhä. 100
milj. indonesialaista elää köyhyysrajan
alapuolella. Levottomuuksien aikana ääri-
islamistien vaikutus maassa on kasvanut.

Indonesian hallitus rikkoo jatkuvasti
ihmisoikeuksia vastaan. Korruptio on yksi maan
ongelmista. Perustuslaki takaa uskonnon vapauden
viidelle hyväksytylle uskonnolle. Ateismi on
kiellettyä ja kaikkien kansalaisten täytyy valita
yksi virallisista uskonnoista ja se merkitään
kaikkiin virallisiin papereihin.

Noin 83 % väestöstä on muslimia. Joten Indonesia
on suurin islamilainen maa maailmassa.
Kristittyjä on noin 12 %. Viranomaiset eivät
kuitenkaan käytännössä anna uskonnon vapautta,
vaan pyrkivät käännyttämään muiden uskontojen
edustajia muslimeiksi häiritsemällä heitä ja
suhtautumalla välinpitämättömästi tai jopa
kannustaen väkivaltaisten islamilaisten ryhmien
väkivaltaan. Satoja kirkkoja on tuhottu tai
suljettu, kristittyjen kyliä on tuhottu,
pakkokäännyttämisiä väkivallalla ja hengen
menetyksellä uhaten tapahtuu. Indonesiassa yli 8
000 kristittyä on tapettu ja puoli miljoona on
joutunut kodittomiksi kahden viimeisen vuoden
aikana.

Tämä vuoden syyskuun alussa islamilaiset jihad-
terroristit ovat hyökänneet kolmeen kylään
Sulawesi-saarella. Kolme kristittyä tapettiin
Tomatan kylässä ja monia loukkaantui. Terroristit
sytyttivät tuleen monia kirkkoja ja tuhosivat
kirkkoja.

Monia autoja ja linja-autoja on pysäytetty tiellä
Sulawesin pääkaupunkiin Paluun. Ainakin neljä
kristittyä oli pakotettu ulos autosta ja tapettu.
Sama terroristien ryhmä hyökkäsi myös
kristittyjen Malitun kylään. Terroristit
tuhosivat melkein kaikki kodit ja kirkon. Ihmisiä
ei kuollut. Kristityt pakenivat viidakkoon.

Molukkien (Maluku) saariryhmässä tuhansia
kristittyjä on tapettu puoli-islamististen
järjestöjen toimesta. Pakkokäännyttämistä
islamiin harjoitetaan. Toisuskoiselle annetaan
muutama päivä aikaa kääntyä muslimiksi tai hän
menettää henkensä. Samaa tapahtuu myös Ambon
saarilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu