Allaoleva artikkeli on julkaistu espanjalaisessa
El Sur- päivälehdessä 4. 11.01
Kirjoittaja on lääkäri Jose Rozado Ruiz, joka on
erikoistunut huumeriippuvaisten hoitoon:
Äiti, näkemiin!
Artikkelissa oleva kyseinen nuori mies käytti
huumeita yli kuusi vuotta, joista kaksi viimeistä
vuotta hän oli seropositiivinen.ja ja vähitellen
Aids- virus alkoi tehdä tuhojaan.
Hänen sairaskertomuksensa oli hyvin tavallinen.;
hän oli keskeyttanyt yliopisto-opiskelunsa, hän
rakasti lukemista ja hänellä oli ajoittain
vakavia mielenterveyshäiriöitä.
Hän alkoi käyttää huumeita, "koska ei löytänyt
mitään syytä olla käyttämättä" ja lopuksi ei
myöskään nähnyt syytä, miksi lopettaa.
Hän oli tosin joskus pitkähköjäkin aikoja
käyttämättä, mutta vähän kerrallaan lankeamiset
lisääntyivät syistä, joita hän ei pystynyt
selvittämään. Nämä jaksot olivat toisinaan niin
raskaita, että ne veivät hänet syviin
masennuskausiin ja epätoivoon. Lopulta pienet
vastoinkäymiset ja vähäiset väittelyt riittivät
syyksi jatkaa huumeiden käyttöä.
Äiti oli hänelle "voimanainen", kuten poika häntä
nimitti, ja oli ainoa luomassa häneen elämänuskoa
ja voimia jatkamaan.
Lopulta ei tämäkään enää auttanut, koska huume
vaurioittaa käyttäjänsä keskushermostoa.
Hermosolujen tuhoutuminen köyhdyttää siinä määrin
päivittäisiä pieniä ja suuria iloja ja
tyydytyksen tunteita, että ihminen alkaa olla
enää vain olemassa.
Sitten alkaa vähitellen itää painostasva
ajatus "miksi ei ", joka pimentää koko hänen
elämänsä.
Huume ei enää olekaan ensimmäinen, vaan ainoa
asia, joka määrää hänen elämäänsä ja varsinkin
silloin, kun kiusaus "hävitä elämästä" tunkeutuu
ajatuksiin voimallisena vaihtoehtona.
Huumeiden tuhoava voima tulee julki selkeimmin
silloin, kun näemme sen henkilössä, joka on
meille hyvin läheinen.
Ulkoisesti muutokset näyttävät vähäisiltä, mutta
sielunelämän tyhjyys paljastaa, että henkilön
sairaskertomus on kaikkea muuta kuin mitä
toivoisimme.
Jäljennös kirjeestä, joka jäi pojalta äidille.
Rakkahin äiti; en tahtoisi, että tämä kuulostaisi
jäähyväiskirjeeltä, koska haluan sanoa sinulle
näkemiin! Minua niin itkettää, mutta äiti, en
enää voi muuta, sillä ainoa, mikä minua pitää
elämässä, olet Sinä.
Mutta, mitä enää toimittaa jatkaa?
Äiti, aivan totta, olen kärsinyt niin paljon
pelkästään siksi, että joudut minun vuokseni
murehtimaan. Pelkkä sen ajatteleminen , että Sinä
kärsit, aiheuttaa minulle ahdistusta.
Ainoa asia, jota kadun, on se, etten ole
rakastunut Sinua kaikesta sielustani, en ainakaan
tarpeeksi ja myöskin niitä kyyneleitäsi, joita
olet joutunut vuokseni vuodattamaan ---- niin, se
on ainoa asia, jota kadun.
Mitä taas tulee huumeiden käyttöön, pitäisikö
katua? En tiedä mitä muuta enää voisi tehdä,
koskapa aikaa siten en ole halunnut elää enkä
edes olla.
Olen joutunut kiikkiin, enkä tiedä enää mistään
mitään.
Äiti, anna anteeksi, ole hyvä! En koskaan ole
halunnut tehdä sinulle pahaa, vaikka olen silti
tehnyt.
Minäkin olen paljon itkenyt, ja monia kertoja
siksi, että olin syyllinen kärsimyksiisi siinä
määrin, että jouduin pakkomielteen valtaan ja
lähdin taas etsimään huumetta, etten kiduttaisi
itseäni ajatuksella, miten taas aiheutan sinulle
kipua.
Äiti, mitä hyödyttää elää? Jollei minulla olisi
Sinua, ei minulla olisi ketään.
Kerta kerralta tunnen itseni aina vain
yksinäisemmäksi. Ihmiset luulevat, ettei minulla
ole tunteita ja etten kärsi siitä, kun minuun ei
kukaan katso tai silloin kun katsovat aivan kuin
syyttäen minua kaikesta, mitä tapahtuu minulle ja
sinulle. Heille minä en ole minkään arvoinen, -
miten pahalta se tuntuukaan!
Totta puhuen äiti, en tahdo tehdä kenellekään
mitään pahaa. Äiti, tänään olen ollut kirkosssa.
Muistin, kuinka lääkäri sanoi minulle ,että
katsoisin ylöspäin ja huutaisin Jumalaa, enkä
ajattelisi sitä, uskoinko tai en, silti pyytäisin
Häneltä apua .Viimeisenä päivänä, kun menin hänen
luokseen, hän pyysi minua johonkin seurakunnan
kokoukseen tai sentapaiseen.Hän sanoi minulle,
että itse uskoi sekä Jumalaan että minuun.
Silloin vastasin, että minulla oli jotain
tekemistä, mutta eilen tein häelle mieliksi ja
menin hänen kanssaan ja luin siellä Isämeidän..
En tiedä onko Jumala olemassa vai eikö ole, mutta
sen jälkeen olen tuntenut itseni rauhalliseksi.
Nyt olen vakuuttunut, että Jumala on, hänen
luonaan on parempi olla kuin täällä, sillä kaiken
tämän jälkeen täytyy olla jotain.
Äiti, tiedän, että nyt itket kun minä taas
aiheutan sinulle murhetta, mutta kun mietin sitä,
mikä minua odottaa tässä elämässä ja sitä, miten
sinä joutuisit kärsimää minun sitä tahtomatta,
todella äiti, en enää epäröi sitä, mitä tulen
tekemään.
Äiti, minä pyydän sinua, että olet viimeinen,
joka minua syleilee ja että otat kasvoni käsiisi
ja annat otsaani viimeisen suudelman. Uskon, että
jollakin tavalla sen tunnen ja saan rauhan. Äiti,
syleilen sinua kaikella sillä rakkaudella, joka
minulla on jäljellä, ja ------ näkemiin!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sehän tässä parasta on.
ehken perheenjäsenet ei rukoile?
Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi
vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä
minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin
sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
Apt16
???