Presidenttikisan gallupykkönen Niinistö puuttui syrjäytymiskehitykseen lauantaina TV1:n Ykkösaamussa.
Keskustan varapuheenjohtaja kansanedustaja Annika Saarikko kehottaa Niinistöä katsomaan peiliin, kun hän kantaa huolta lasten ja nuorten syrjäytymisestä.
Saarikon mukaan Niinistön ollessa valtiovarainministerinä 1990-luvulla taloutta ei tasapainotettu oikeudenmukaisesti.
- Niinistön budjettiesityksissä leikattiin kaikkein köyhimmiltä. Erityisesti kärsivät pienituloiset lapsiperheet. Tuota laskua Suomessa on maksettu kasvaneena eriarvoisuutena ja syrjäytymisenä siitä lähtien.
Saarikon mielestä kokoomuksen presidenttiehdokas voisi vaikuttaa oman puolueensa politiikkaan nyt, kun kokoomus aikoo yhdessä SDP:n kanssa leikata rujosti peruspalveluista ja koulutuksesta.
"Missä on miehen uskottavuus?"
Keskustan ehdokkaan Paavo Väyrysen tukiryhmän vetäjän Riikka Mannerin mielestä Niinistö hämää äänestäjiä peittämällä omia näkemyksiään.
- Turvallisuuspolitiikassa Niinistö pyrkii siihen, että Suomi muuttaisi linjaansa ja luopuisi sotilaallisesta liittoutumattomuudestaan, europarlamentaarikko syyttää kannanotossaan.
Mannerin mukaan Niinistö haluaa muuttaa EU:n sotilasliitoksi ja Naton eurooppalaiseksi pilariksi.
- Puheet kansanäänestyksestä ovat pelkkää hämäystä, kun Niinistö pyrkii viemään Suomen Natoon hiljaa hivuttamalla ja EU:n kautta.
Mannerin mielestä Niinistö viittasi tähän vahvasti lauantaina TV1:n Ykkösaamun haastattelussa.
Euroedustaja perää presidenttiehdokkaiden tavoitteita selkeästi esiin. Hän sanoo pettyneensä Niinistön tapaan käydä yhteiskunnallista keskustelua.
- Missä on miehen uskottavuus?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei saa suoraan sanottua,että natoon ei koskaan missään tilanteessa niin en ainakaan Saulia äänestä.
Lipponen ja Niinistö on nähty.
Niinistö ei uskalla puolustaa ääneen ja julkisesti kansan edessä omaa politiikkaansa, Natoa. Mikä se sellainen presidentti olidi. Ihan hullua.
Niinistö ei osaa perustella millään tavalla, että Suomi pitäisi liittää NATOon. Se ei ole muuta kuin jankannu, että NATOon, mutta siihen se sitten jää.
Olisko sillä pari ulkoaopittua lausetta NATOsta.
Niinistö nyt on sellainen nyhverö änkyttäjä. Naiset vaan on ihan hurmiossa ja kosteina, kun sauli on sporttinen rullaluistelija.