Olin lukio kolosella. Olin joka päivä hyvin ahdistunut, vaan ja ainoastaan koska pidin yhdestä pojasta, joka tuijotti minua kavereidensa kanssa. Sitä kävi aina joka päivä! Se alkoi kolosen alussa. Niitä aikoja on vaikea selittää sanoin, mutta kumminkin yritän parhaani.
Tunteeni häntä kohtaan aikaa myötä alkoivat hiipua, tai niin yritin niin itselleni uskotella. Päivät kuluivat ja kuluivat. Pian alkoi olla kevät, kunnes huomasin että tämä poika alkoi olla poissa koulusta, vaikka kirjoitukset olivat jo ilmoitettu. Hän joskus soitti minulle tuntemattomasta, ja eikä sanonut mitään. Tiesin että soittaja oli hän, sillä muutaman kerran hän soitti kai vahingossa omasta numerosta, eikä sanonut mitään.
Tämä tuli kouluun ja sanoin hänelle hieman hassusti:
-Kuka sie ees luulet olevas, sie vaa ahdistelet puheluillas, ja tuijotuksillas, etkä tuu ees kouluu sen lisäks?! En sanonut aivan noin sanasta sanaan mutta tuota tarkoitin
Siihen hän vastasi muistini mukaan:
-Anna vi¤¤u olla! Väittely vaa aiheuttaa ongelmii.
Sitten lähdin vain pois. Muistan sen kuin eilisen. Myöhemmin lukiomme järjesti kevät tapahtuman, jonne koko lukio osallistui, paitsi hän. Istuin kavereitteni kanssa, ja juttelimme tulevaisuudestamme. Pian kuulime salin toisesta päästä seuraavat huudot:
-Herran jumala! Mit'vi¤¤ua?! Ei voi olla totta! ja yms. Kaikki menivät uteliaisuudesta kysymään että mikä on homman nimi, ja joku sanoi että se poika oli kuollut, koska tällä oli liian pitkälle levinnyt syöpä, joka siis huhomattiin liian myöhään. Ajattelin sitä ensin vain vtsiksi, mutta mieleeni tuli ne lukemattomat poissaolot jne. Ja se oli totta. Hän oli kuollut. Pian seuraavana päivänä sain kutsun hautajaisiin. Mietin että se varmasti on mennyt väärään osoitteeseen, mutta siinä luki minun nimeni kaunolla. Menin kyselemään asiasta pojan kavereiltani, että miksi minut on kutsuttu hautajaisiin, vaikka hädintuskin tunsimme. Yllätyksistä yllätyksin he sanoivat vastaukseksi:
-Etkö sä vi¤¤n hölmö tajuu?! Se tykkäs siusta! Samassa olin kuin ällikällä lyöty! Anteeksi että tajusin sen vasta silloin!!
Tunteeni häntä kohtaan aikaa myötä alkoivat hiipua, tai niin yritin niin itselleni uskotella. Päivät kuluivat ja kuluivat. Pian alkoi olla kevät, kunnes huomasin että tämä poika alkoi olla poissa koulusta, vaikka kirjoitukset olivat jo ilmoitettu. Hän joskus soitti minulle tuntemattomasta, ja eikä sanonut mitään. Tiesin että soittaja oli hän, sillä muutaman kerran hän soitti kai vahingossa omasta numerosta, eikä sanonut mitään.
Tämä tuli kouluun ja sanoin hänelle hieman hassusti:
-Kuka sie ees luulet olevas, sie vaa ahdistelet puheluillas, ja tuijotuksillas, etkä tuu ees kouluu sen lisäks?! En sanonut aivan noin sanasta sanaan mutta tuota tarkoitin
Siihen hän vastasi muistini mukaan:
-Anna vi¤¤u olla! Väittely vaa aiheuttaa ongelmii.
Sitten lähdin vain pois. Muistan sen kuin eilisen. Myöhemmin lukiomme järjesti kevät tapahtuman, jonne koko lukio osallistui, paitsi hän. Istuin kavereitteni kanssa, ja juttelimme tulevaisuudestamme. Pian kuulime salin toisesta päästä seuraavat huudot:
-Herran jumala! Mit'vi¤¤ua?! Ei voi olla totta! ja yms. Kaikki menivät uteliaisuudesta kysymään että mikä on homman nimi, ja joku sanoi että se poika oli kuollut, koska tällä oli liian pitkälle levinnyt syöpä, joka siis huhomattiin liian myöhään. Ajattelin sitä ensin vain vtsiksi, mutta mieleeni tuli ne lukemattomat poissaolot jne. Ja se oli totta. Hän oli kuollut. Pian seuraavana päivänä sain kutsun hautajaisiin. Mietin että se varmasti on mennyt väärään osoitteeseen, mutta siinä luki minun nimeni kaunolla. Menin kyselemään asiasta pojan kavereiltani, että miksi minut on kutsuttu hautajaisiin, vaikka hädintuskin tunsimme. Yllätyksistä yllätyksin he sanoivat vastaukseksi:
-Etkö sä vi¤¤n hölmö tajuu?! Se tykkäs siusta! Samassa olin kuin ällikällä lyöty! Anteeksi että tajusin sen vasta silloin!!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.