Tyhjä hauta?

Kopioin kaikille kiinnostuneille luettavaksi
todisteita tyhjän haudan olemassaolosta ja
merkityksestä. Teksti on Amerikkalaisen Matt
Permanin kirjoittama.

Aluksi, mitkä ovat ne todisteet, jotka vahvistavat
sen, että joukko naisia löysi Jeesuksen haudan
tyhjänä ristiinnaulitsemista seuranneena
sunnuntaina?

1) Ylösnousemusta saarnattiin samassa kaupungissa,
jossa Jeesus oli juuri vähän aiemmin haudattu.
Jeesuksen opetuslapset eivät menneet
saarnaamaan ylösnousemusta jonnekin hämärään
kaukaiseen paikkaan, missä kukaan ei olisi koskaan
kuullutkaan Jeesuksesta. Sen sijaan
he aloittivat saarnaamisen Jerusalemista - juuri
siitä kaupungista, jossa Jeesus oli kuollut ja
jossa hänet oli haudattu. He eivät olisi voineet
tehdä tätä, jos Jeesus olisi ollut edelleen
haudassaan - kukaan ei olisi uskonut heitä. Kukaan
ei olisi niin tyhmä, että uskoisi jonkun nousseen
kuolleista, jos tämän ruumis olisi edelleen
haudassa kaikkien nähtävänä. Kuten Paul Althaus
kirjoittaa ylösnousemusjulistuksesta:

"(sitä) ei olisi voitu ylläpitää Jerusalemissa
edes yhtä päivää, ei yhtä tuntia, jos tyhjä hauta
ei olisi ollut kaikkien myöntämä fakta."

2)Juutalaisuuden varhaisimmat argumentit
kristinuskoa vastaan myöntävät tyhjän haudan.
Matteuksen evankeliumin jakeissa 28:11-15
viitataan juutalaisten yritykseen kiistää
kristinusko sanomalla, että opetuslapset
varastivat ruumiin. Tämä on merkittävää, koska se
osoittaa, että juutalaiset eivät kiistäneet tyhjää
hautaa. Sen sijaan "varastettu ruumis -teoria"
myöntää sen merkittävän tosiasian, että hauta itse
asiassa oli tyhjä. Toledot Jesu, varhainen
juutalainen kirjoituskokoelma, on toinen lähde,
joka myöntää tämän. Se tunnustaa myös haudan
tyhjäksi ja yrittää antaa vaihtoehtoisen
selityksen. Meillä on lisäksi toiselta
vuosisadalta kristityn ja juutalaisen väittely,
jossa viitataan juutalaisten väitteeseen siitä,
että ruumis varastettiin. On siis melko hyvin
todistettavissa, että varhaiset juutalaiset
myönsivät tyhjän haudan.

Miksi tämä on niin tärkeää? Muista, että
juutalaiset vastustivat kristinuskoa. He olivat
vihamielisiä todistajia. Tunnustaessaan tyhjän
haudan he myönsivät sellaisen seikan, joka ei
varmastikaan ollut heille eduksi. Miksi he näin
ollen olisivat myöntäneet tyhjän haudan, elleivät
todisteet sen puolesta olisi olleet kiistämättömän
vahvat? Tohtori Paul Maier kutsuu tätä
"positiiviseksi todisteeksi, joka tulee
vihamieliseltä lähteeltä. Jos jokin lähde myöntää
seikan, joka on selvästi sille itselleen
haitallinen, seikkaa voidaan pitää aitona."

3)Kertomus tyhjästä haudasta Markuksen
evankeliumissa perustuu lähteeseen, joka juontaa
juurensa viimeistään seitsemän vuoden päästä
siitä tapahtumasta, josta se kertoo. Todistus
tyhjästä haudasta on näin ollen liian varhainen
ollakseen legenda. Tämä vahvistaa omalta
osaltaan kertomuksen todenperäisyyden. Mitkä
todisteet puhuvat tämän puolesta? Annan kaksi
esimerkkiä. Saksalainen tutkija Rudolf Pesch
huomauttaa, että tämä Markuksen käyttämä lähde ei
koskaan mainitse ylipappia nimeltä.

"Tämä viittaa siihen, että ylipappi Kaifas, jonka
tiedämme olleen siihen aikaan ylipappina, oli
virassaan vielä silloin, kun kertomus alkoi
levitä."
Sillä "jos se olisi kirjoitettu Kaifaan kauden
jälkeen, hänen nimensä olisi mainittu, jotta hänet
olisi voitu erottaa silloisesta (kirjoitushetken)
ylipapista. Mutta koska Kaifas oli ylipappina
18-37 jkr, tämä kertomus alkoi levitä viimeistään
37 jkr, eli seitsemän vuoden sisällä itse
tapahtumista."
Kuten Michael Horton asian tiivistää. Pesch
puolestaan väittää, että "koska Paavalin
ehtoollista koskeva traditio (kirjoitettu noin 56
jkr) (1.Kor 11) edellyttää Markuksen kertomuksen
olemassaoloa, se antaa ymmärtää, että Markuksen
lähde on peräisin aivan kristinuskon ensi
vuosilta"

Näin ollen Markuksen käyttämä lähde on liian
varhainen ollakseen legendaa.

4) Hautauskertomuksen historiallisuus tukee sitä
tosiasiaa, että hauta oli tyhjä. Uuden testamentin
tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että kyseinen
hautauskertomus on yksi parhaiten todistettuja
faktoja Jeesuksesta. Yksi syy tähän on se, että
Joosef Arimatialainen mainitaan Jeesuksen
hautaajaksi. Joosef oli juutalaisen Sanhedrinin
jäsen. Sanhedrin oli eräänlainen juutalainen
korkein oikeus. Tämän hallitsijaluokan ihmiset
olivat niin hyvin tunnettuja, että sen jäseniä ei
olisi voitu keksiä tyhjästä. Tämä olisi osoittanut
kristittyjen olevan huijareita. Näin ollen he
eivät olisi voineet levittää kertomusta Jeesuksen
hautaamisesta ellei se olisi ollut totta.
Toisaalta, jos hautauskertomus olisi legendaa,
voisi olettaa, että meillä olisi tiedossamme
ristiriitaisia traditioita hautaamista koskien -
mutta tällaisia traditioita ei ole olemassa.

Mutta miten Jeesuksen hautauskertomuksen
luotettavuus vahvistaa sen, että hauta oli tyhjä?
Hautauskertomus ja tyhjä hauta -kertomus liittyvät
toisiinsa kieliopillisten ja lingvistisin sitein,
mikä osoittaa, että ne ovat yhtä ja samaa
kertomusta. Jos hautauskertomus on totta, on
todennäköistä, että myös kertomus tyhjästä
haudasta on totta. Jos taas hautauskertomus on
totta, silloin kaikki tiesivät, minne Jeesus
haudattiin. Tämä olisi ollut ratkaiseva todistus
varhaisia kristittyjä vastaan. Nimittäin jos hauta
ei olisi ollut tyhjä, kaikki olisivat tienneet
tämän ja opetuslapset olisi osoitettu huijareiksi,
tai parhaassa tapauksessa hulluiksi.

5) Jeesuksen hautaa ei koskaan palvottu pyhänä
paikkana. Tämä on huomattavaa, koska ensimmäisellä
vuosisadalla oli tapana pystyttää pyhäkkö sen
paikan päälle, jossa pyhän miehen luut olivat.
Jeesuksen aikaan tällaisia paikkoja oli ainakin
50. Koska Jeesuksen haudalla ei harjoitettu
tällaista palvontaa, se antaa ymmärtää, että
Jeesuksen luut eivät olleet siellä.

6) Markuksen kertomus tyhjästä haudasta on
yksinkertainen ja siitä puuttuu legendalle
tyypilliset piirteet. Tämä tulee hyvin esiin, kun
sitä verrataan Pietarin evankeliumiin, joka on
peräisin noin vuodelta 125 jkr. Tässä legendassa
juutalaiset johtajat, roomalaiset vartijat ja
monet maaseudun ihmiset ovat kerääntyneet
katsomaan ylösnousemusta. Kolme miestä tulee
haudasta päät pilviä hipoen. Sitten haudasta tulee
ulos puhuva risti! Tältä näyttää legenda ja
huomaamme, ettei Markuksen evankeliumi sen enempää
kuin muutkaan evankeliumit muistuta tällaista
kerrontaa lainkaan.

7) Haudan löysivät naiset. Miksi tämä on niin
merkittävää? Siksi, että ensimmäisellä
vuosisadalla juutalaisessa yhteiskunnassa naisen
todistusta pidettiin arvottomana. Kuten Craig
toteaa:
"Jos kertomus tyhjästä haudasta olisi legenda,
siinä tapauksessa haudan löytäjiksi olisi keksitty
miesopetuslapset. Se seikka, että halveksitut
naiset, joiden todistus oli arvoton, olivat tyhjän
haudan päätodistajia, voidaan selittää ainoastaan
sillä, että (halusit tai et) he todella olivat
tyhjän haudan löytäjiä."

Koska todisteet tyhjän haudan puolesta ovat näin
vahvat, suurin osa tutkijoista ei kiellä sitä.
D.H. Van Daalen on sanonut:
"On äärettömän vaikeaa vastustaa tyhjää hautaa
historiallisin perustein. Ne, jotka näin tekevät,
tekevät sen teologisten tai filosofisten oletusten
pohjalta."

Jakob Kremer, Ut:n tutkija, joka on erikoistunut
ylösnousemuksen tutkimiseen on todennut:

"Nykyisin suurin osa exegeeteistä pitää Raamatun
väitteitä tyhjästä haudasta luotettavina."

Kremer luettelee kaksikymmentäkahdesan tutkijaa
perustellen näin fantastista väitettään.

Olen varma, että olet kuullut erilaisista
teorioista, joilla on pyritty selittämään tyhjä
hauta, kuten teoria ruumiin varastamisesta.
Nykyisin kaikki varteenotettavat tutkijat
kuitenkin nauravat näille teorioille. Itse asiassa
niitä on pidetty kuolleina ja kumottuina jo
melkein sadan vuoden ajan.
Juutalaisilla ja roomalaisilla ei olisi ollut
motiivia varastaa ruumista - hehän halusivat
tukahduttaa kristinuskon, eivät rohkaista sitä
tarjoamalla sille ponnahduslaudaksi tyhjän haudan.
Opetuslapsillakaan ei olisi ollut tähän motiivia.
Heitä hakattiin, tapettiin ja vainottiin. Miksi
kärsiä tämä kaikki tahallisen valheen tähden?
Kukaan vakavastiotettava tutkija ei nykyisin
kannata näitä teorioita. Miten kriitikot sitten
selittävät tyhjän haudan. Craigin mukaan he
"ovat itse tunnustaneet, etteivät pysty tarjoamaan
selitystä".

Jeesuksen tyhjälle haudalle ei yksinkertaisesti
ole luonnollista selitystä, vaan paras selitys
sille on juuri Jeesuksen ylösnousemus. Jos
kiellämme ylösnousemuksen, meillä on käsissämme
ratkaisematon mysteeri. Jeesuksen ylösnousemus ei
ole ainoastaan paras selitys tyhjälle
haudalle, vaan myös itse asiassa ainoa!
43812
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

toive ajattelua nuo jeesus asiat ei jumalia ole
ollut ekä takuulla tule. Kun sinut laitetaan
hautaan poltettuna tai kokonaisena siellä pysyt
ikuisesti etkä taatusti tai mikään ajatus tai muu
sellainen sinusta lähde yhtään minnekkään vaan
tarinasi päättyy hautaan.

Äänestä
  • Oletko ihan itse päätellyt noin?

    Missä tieteelliset todisteet "totuudellesi"?

    Äänestä

  • Kaizu<>< kirjoitti:

    Oletko ihan itse päätellyt noin?

    Missä tieteelliset todisteet "totuudellesi"?

    Menehän paraskin saunakaiZu saunaan huutamaan.
    Siellähän sinä niitä jumalia koet.Tiedä
    vaikka2000 v. päästä kaikki kumartaa sun kuvaas
    saunojen seinillä.

    Äänestä

Miksi puhutaan "juutalaisista"? "Juutalaiset"
myönsivät, tai "juutalaiset" kielsivät.

Jeesuskin oli juutalainen, opetuslapsetkin olivat
juutalaisia. Tuosta juutalaisiksikutsumisesta jo
paistaa läpi se, että kristinuskon keksijät olivat
kreikankielisiä antisemitistejä. Jos evankeliumit
olisi oikeasti kirjoitettu juutalaista alkuperää
olevien ihmisten toimesta, ei juutalaisia
leimattaisi evankeliumeissa tuolla tavalla.
Tietenkään.

Opetuslapset olivat juutalaisia, siispä he eivät
olisi omaa kansaansa kutsuneet "juutalaisiksi"
ikään kuin vastavoimana kristitityille. Monet
tutkijat tutkittuaan evankeliumien terminologiaa,
ovat tulleet siihen ajatukseen, että evankeliumien
kirjoittajat eivät ole voineet olla juutalaisia,
vaan kreikankielisiä ei-juutalaisia. Jos noin on,
niin se asettaa outoon valoon evankeliumien
uskottavuuden, koska evankeliumienhan on kirkon
taholta uskottu kirjoitetun Jeesuksen opetuslasten
(juutalaisia) toimesta.

Äänestä
  • Kristityt rukoilevat Israelin kansan puolesta.
    Meillä on sama Jumala. Me emme ole
    juutalaisvastaisia.

    Äänestä

  • "Miksi puhutaan "juutalaisista"? "Juutalaiset"
    myönsivät, tai "juutalaiset" kielsivät"

    Juutalaisuudesta puhutaan tekstiyhteydessä
    uskonnonmuotona. Eli samoin kuin me, tarkoittaa
    kirjoittaja tässä Jeesus-vastaista uskonsuuntaa.
    Varmasti sinäkin nämä käsitykset tunnet...

    "Jos evankeliumit olisi oikeasti kirjoitettu
    juutalaista alkuperää olevien ihmisten toimesta,
    ei juutalaisia leimattaisi evankeliumeissa tuolla
    tavalla.
    Tietenkään."

    Kysyisin ensin millä tavalla? Kirjoitus ei ollut
    evankeliumia, vaan Matt Permanin kirjoittamaa
    tekstiä. Jos tarkoitat evankeliumissa esiintyvää
    "leimaamista", voit varmasti kertoa esimerkkejä
    kohdista, joissa tätä "leimaamista" esiintyy.

    Millaiset argumentit puoltavat käsitystä, jonka
    mukaan evankeliumit olisi kirjoittanut
    kreikkalaiset, eivätkä juutalaiset?

    Äänestä

  • Kaizu<>< kirjoitti:

    Kristityt rukoilevat Israelin kansan puolesta.
    Meillä on sama Jumala. Me emme ole
    juutalaisvastaisia.

    evankeliumien kirjoittajat olivat antisemitistejä!

    Antisemitismiä on kyllä esiintynyt erittäin
    verisin seurauksin kristittyjen keskuudessa kautta
    vuosisatojen. Jos sen kiellät, niin olet aika
    härski.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    >evankeliumien kirjoittajat olivat
    >antisemitistejä!

    He vain yrittivät pysyä elossa.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    >evankeliumien kirjoittajat olivat
    >antisemitistejä!

    He vain yrittivät pysyä elossa.

    Kun evankeliumit kirjoitettiin kreikankielisten
    ei-juutalaisten toimesta, niin heillä ei ollut
    mitään pelättävää juutalaisten taholta. Ja tuo
    kirjoittaminenkin tapahtui vasta useita kymmeniä
    vuosia Jeesuksen oletetun kuoleman jälkeen.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Kun evankeliumit kirjoitettiin kreikankielisten
    ei-juutalaisten toimesta, niin heillä ei ollut
    mitään pelättävää juutalaisten taholta. Ja tuo
    kirjoittaminenkin tapahtui vasta useita kymmeniä
    vuosia Jeesuksen oletetun kuoleman jälkeen.

    Sinulle ne siis ovat ei-juutalaisia kirjoittajia.
    Et lainkaan epäile sitä, vaikka se on vastoin
    tutkijoiden yleistä näkemystä.
    Mikä saa sinut niin vakuuttuneeksi, kysyin jo
    aiemmin argumentteja tästä?

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    evankeliumien kirjoittajat olivat antisemitistejä!

    Antisemitismiä on kyllä esiintynyt erittäin
    verisin seurauksin kristittyjen keskuudessa kautta
    vuosisatojen. Jos sen kiellät, niin olet aika
    härski.

    Esimerkkejä kristittyjen antisemitismistä kiitos!

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Kun evankeliumit kirjoitettiin kreikankielisten
    ei-juutalaisten toimesta, niin heillä ei ollut
    mitään pelättävää juutalaisten taholta. Ja tuo
    kirjoittaminenkin tapahtui vasta useita kymmeniä
    vuosia Jeesuksen oletetun kuoleman jälkeen.

    ei ollut juutalaiset vaan roomalaiset.
    Roomalaiset laittoivat juutalaisia pinoon urakalla
    mutta tekivät eron juutalaisten ja kristittyjen
    välillä. Kristityille oli elämän ja kuoleman
    kysymys että jaottelu säilyi.

    Äänestä

  • Kaizu<>< kirjoitti:

    Esimerkkejä kristittyjen antisemitismistä kiitos!

    Juutalaiset kokivat antisemitismiä kristittyjen
    taholta koko keskiajan. Etkö ole muka lukenut
    juutalaisvainoista esim. Espanjassa tai Saksassa.
    Vaino jatkui uudella-ajalla. JA huipentui 30-luvun
    Saksassa.

    Kaizu, miten voit olla tuollainen?

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Juutalaiset kokivat antisemitismiä kristittyjen
    taholta koko keskiajan. Etkö ole muka lukenut
    juutalaisvainoista esim. Espanjassa tai Saksassa.
    Vaino jatkui uudella-ajalla. JA huipentui 30-luvun
    Saksassa.

    Kaizu, miten voit olla tuollainen?

    Eivät ole ne kuuluisat R-retketkään kristinuskon
    mukaisia. Miksi juutalaisvainot olisivat, kun
    siihen ei Raamattu anna minkäänlaista kehotusta?
    Ei se ole kristillisyyttä, että mennään sen nimen
    taakse ja tehdään mitä huvittaa. Raamatun
    mukaisesti tulee toimia.

    Äänestä

  • joh kirjoitti:

    Sinulle ne siis ovat ei-juutalaisia kirjoittajia.
    Et lainkaan epäile sitä, vaikka se on vastoin
    tutkijoiden yleistä näkemystä.
    Mikä saa sinut niin vakuuttuneeksi, kysyin jo
    aiemmin argumentteja tästä?

    Tietenkin ne olivat ei-juutalaisia kirjoittajia.
    Eihän missään ole toisin todistettu.

    Alkukieli oli kreikka, ei aramea. Ja evankeliumien
    kirjoittajat tekevät selväksi, että juutalaiset he
    eivät ole juutalaisia, koska kirjoittajat puhuvat
    juutalaisista kolmannessa persoonassa.

    Kielitieteen tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota
    evankeliumien kreikan kieleen. On tutkijoita,
    jotka ilmoittavat, että evankeliumien Jeesuksen
    kreikan kielen repliikkejä ei ole edes voitu
    kääntää arameasta. Esim. Jeesuksen sanat, että
    Pietari on kallio, jolle hän rakentaa
    seurakuntansa, ei voisi olla käännös arameasta,
    vaan ollakseen totta, olisi Jeesuksen pitänyt
    puhua alunalkaenkin kreikkaa.

    Jos Jeesuksen opetuslapsi olisi kirjoittanut
    evankeliumin, hän olisi kertonut asioista
    minä-/me-muodossa, ainakin ajoittain. Selvästi käy
    ilmi tekstistä, että tekstin kirjoittaja ei ole
    ollut silminnäkijä yhdessäkään tekstin
    tapahtumassa.

    "Et lainkaan epäile sitä, vaikka se on vastoin
    tutkijoiden yleistä näkemystä."

    Lukisit enemmän evankeliumien nykytutkimuksesta,
    ennen kuin esität väitteitä tutkijoiden yleisestä
    näkemyksestä.

    "Tietenkin ne olivat ei-juutalaisia kirjoittajia.
    Eihän missään ole toisin todistettu."

    Kirjoittajiksi uskotaan yleisesti, niinkuin
    joskus jo täällä mainitsin opetuslapset Matteus
    ja Johannes, Pietarin tulkki Johannes Markus sekä
    Luukas.
    Väitteesi, että he ovat ei-juutalaisia, koska
    missään ei ole toisin todistettu on näin ollen
    perusteeltaan aika erikoinen. Todistamisen
    taakkahan on yleisesti sillä, joka esittää
    normaalista poikkeavan väitteen.

    Juutalaisuudesta puhuttaessa tulee edelleenkin
    muistaa, että sitä käytetään Raamatussa sekä
    uskonnollisessa merkityksessä, sekä puhuttaessa
    syntyperäisistä juutalaisista. Näin ollen
    kansallisesti juutalainen voi puhua juutalaisista
    uskonnollisessa merkityksessä yksikön kolmannessa
    persoonassa.

    Yleisesti Rooman valtakunnassa oli puhekielenä
    kreikka, jota oletetaan luonnollisesti myös
    opetuslasten osanneen puhua, vaikkei se heidän
    äidinkielensä ollutkaan. Näin ollen
    kirjoituskielellä ei ole merkitystä etsittäessä
    oikeita kirjoittajia.

    "Jos Jeesuksen opetuslapsi olisi kirjoittanut

    minä-/me-muodossa, ainakin ajoittain. Selvästi
    käy

    tapahtumassa."

    En ota kantaa siihen, antaako se todistusta
    mihinkään suuntaan, vaikka olisi kirjoitettu
    enemmän tai vähemmän minä-/me-muodossa.
    Tarkoituksena oli kuitenkin kuvata Jeesuksen
    toimintaa. Jokatapauksessa väite, ettei tälläistä
    kuvausta esiintyisi evankeliumeissa on väärä.
    Johannes kuvaa evankeliuminsa lopussa olleensa
    kaiken tämän todistaja, ja vakuuttaa, että hänen
    todistuksensa on tosi.

    "Lukisit enemmän evankeliumien nykytutkimuksesta,

    näkemyksestä."

    Varmasti luenkin, kuitenkin tässä tilanteessa
    kerron tämänhetkisen näkemykseni. Mitä enemmän
    sitä olen lukenut, sitä selvemmäksi minulle on
    käynyt tutkijoiden yhdenmukaisuus selkeissä Uutta
    Testamenttia käsittelevissä kysymyksissä, kuten
    kirjoittajat, kirjoitusajankohdat ja kirjoitusten
    luotettavuus.

    Aina on kaikilla tutkimuksen alueella
    radikaaleja, jotka haluavat poiketa yleisestä
    näkemyksestä tiettyjen motiivien takia. Tämä
    johtaa helposti kuitenkin vääränlaiseen
    todisteiden analysointiin. Siksi tärkeämpää on
    yksittäisten tutkijoiden sijasta yleinen
    mielipide, ja kyllä, jatkan sen selvittämistä
    edelleen.

    Äänestä

  • Kaizu<>< kirjoitti:

    Eivät ole ne kuuluisat R-retketkään kristinuskon
    mukaisia. Miksi juutalaisvainot olisivat, kun
    siihen ei Raamattu anna minkäänlaista kehotusta?
    Ei se ole kristillisyyttä, että mennään sen nimen
    taakse ja tehdään mitä huvittaa. Raamatun
    mukaisesti tulee toimia.

    teillä hihhuleilla. Aivan samoin menettelevät
    islamilaiset.

    Äänestä

  • joh kirjoitti:

    "Tietenkin ne olivat ei-juutalaisia kirjoittajia.
    Eihän missään ole toisin todistettu."

    Kirjoittajiksi uskotaan yleisesti, niinkuin
    joskus jo täällä mainitsin opetuslapset Matteus
    ja Johannes, Pietarin tulkki Johannes Markus sekä
    Luukas.
    Väitteesi, että he ovat ei-juutalaisia, koska
    missään ei ole toisin todistettu on näin ollen
    perusteeltaan aika erikoinen. Todistamisen
    taakkahan on yleisesti sillä, joka esittää
    normaalista poikkeavan väitteen.

    Juutalaisuudesta puhuttaessa tulee edelleenkin
    muistaa, että sitä käytetään Raamatussa sekä
    uskonnollisessa merkityksessä, sekä puhuttaessa
    syntyperäisistä juutalaisista. Näin ollen
    kansallisesti juutalainen voi puhua juutalaisista
    uskonnollisessa merkityksessä yksikön kolmannessa
    persoonassa.

    Yleisesti Rooman valtakunnassa oli puhekielenä
    kreikka, jota oletetaan luonnollisesti myös
    opetuslasten osanneen puhua, vaikkei se heidän
    äidinkielensä ollutkaan. Näin ollen
    kirjoituskielellä ei ole merkitystä etsittäessä
    oikeita kirjoittajia.

    "Jos Jeesuksen opetuslapsi olisi kirjoittanut
    evankeliumin, hän olisi kertonut asioista
    minä-/me-muodossa, ainakin ajoittain. Selvästi
    käy
    ilmi tekstistä, että tekstin kirjoittaja ei ole
    ollut silminnäkijä yhdessäkään tekstin
    tapahtumassa."

    En ota kantaa siihen, antaako se todistusta
    mihinkään suuntaan, vaikka olisi kirjoitettu
    enemmän tai vähemmän minä-/me-muodossa.
    Tarkoituksena oli kuitenkin kuvata Jeesuksen
    toimintaa. Jokatapauksessa väite, ettei tälläistä
    kuvausta esiintyisi evankeliumeissa on väärä.
    Johannes kuvaa evankeliuminsa lopussa olleensa
    kaiken tämän todistaja, ja vakuuttaa, että hänen
    todistuksensa on tosi.

    "Lukisit enemmän evankeliumien nykytutkimuksesta,
    ennen kuin esität väitteitä tutkijoiden yleisestä
    näkemyksestä."

    Varmasti luenkin, kuitenkin tässä tilanteessa
    kerron tämänhetkisen näkemykseni. Mitä enemmän
    sitä olen lukenut, sitä selvemmäksi minulle on
    käynyt tutkijoiden yhdenmukaisuus selkeissä Uutta
    Testamenttia käsittelevissä kysymyksissä, kuten
    kirjoittajat, kirjoitusajankohdat ja kirjoitusten
    luotettavuus.

    Aina on kaikilla tutkimuksen alueella
    radikaaleja, jotka haluavat poiketa yleisestä
    näkemyksestä tiettyjen motiivien takia. Tämä
    johtaa helposti kuitenkin vääränlaiseen
    todisteiden analysointiin. Siksi tärkeämpää on
    yksittäisten tutkijoiden sijasta yleinen
    mielipide, ja kyllä, jatkan sen selvittämistä
    edelleen.

    "Väitteesi, että he ovat ei-juutalaisia, koska
    missään ei ole toisin todistettu on näin ollen
    perusteeltaan aika erikoinen. Todistamisen
    taakkahan on yleisesti sillä, joka esittää
    normaalista poikkeavan väitteen."

    Kyllä minä tiedän, että todistamistaakka on
    väitteen esittäjällä. Kristitityillä tällä
    palstalla se näyttää usein olevan hämärää.

    En minä väitäkään, että se on todiste, että
    missään ei ole todistettu toisin. Minä nimenomaan
    väitän, että on todisteita sen asian puolesta,
    että kirjoittajat olivat kreikankielisiä.

    Ei todellakaan ole yleisesti hyväksytty sitä, että
    evankeliumien kirjoittajat olisivat olleet
    Jeesuksen opetuslapsia. Vain uskovat uskovat niin.
    Asialle ei ole olemassa mitään todisteita, mutta
    vastatodisteita on. Niitä vastatodisteita on mm.
    se, että evankeliumit kirjoitettiin alunalkaen
    kreikaksi, ja vuosikymmeniä myöhemmin Jeesuksen
    (oletettua) aikaa.

    Paavali ei tiennyt mitään evankeliumeista, eikä
    edes evankeliumien tapahtumista. Monet
    nykytutkijat uskovat, että evankeliumien tekstit
    sepitettiin vasta Paavalin ajan jälkeen.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    teillä hihhuleilla. Aivan samoin menettelevät
    islamilaiset.

    En todellakaan allekirjoita kaikkia hirmutekoja
    kristittyjen tekemiksi, koska Jeesuskin sanoi,
    että ei se riitä, että sanoo vaan "Herra, Herra"
    vaan tekee myös Jumalan tahdon.

    Luuk. 6.

    46 "Miksi te sanotte minulle: 'Herra, Herra',
    mutta ette tee mitä minä sanon? 47 Minä kerron
    teille, millainen on se, joka tulee minun
    luokseni, kuulee minun sanani ja tekee niiden
    mukaan. 48 Hän on kuin mies, joka taloa
    rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen
    kalliolle. Kun sitten vedet tulvivat ja
    syöksyivät taloa vasten, ne eivät saaneet sitä
    horjumaan, koska se oli hyvin rakennettu. 49 Se
    taas, joka kuulee mutta ei tee, on kuin mies,
    joka rakensi talon maan pinnalle, ilman
    perustusta. Kun tulvavedet syöksyivät taloa
    vasten, se sortui heti maan tasalle."

    vaikka minä en edes arvostellut Raamattua, vaan
    kristittyjä ihmisiä, jotka ovat eläneet, tai
    elävät paljon Raamatun sepittämisen jälkeen.

    Turha siis Raamatulla selittää, jos ja kun
    kristityt tekevät hirveitä asioita. Varsinkaan,
    kuin asiat eivät ole edes Raamatun mukaisia.

    >>vaikka minä en edes arvostellut Raamattua, vaan

    kuin asiat eivät ole edes Raamatun mukaisia.<<

    K.
    Kyllä ihmisissä on aina arvosteltavaa. Ihminen on
    läpeensä paha - sehän jo tiedetään.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    "Väitteesi, että he ovat ei-juutalaisia, koska
    missään ei ole toisin todistettu on näin ollen
    perusteeltaan aika erikoinen. Todistamisen
    taakkahan on yleisesti sillä, joka esittää
    normaalista poikkeavan väitteen."

    Kyllä minä tiedän, että todistamistaakka on
    väitteen esittäjällä. Kristitityillä tällä
    palstalla se näyttää usein olevan hämärää.

    En minä väitäkään, että se on todiste, että
    missään ei ole todistettu toisin. Minä nimenomaan
    väitän, että on todisteita sen asian puolesta,
    että kirjoittajat olivat kreikankielisiä.

    Ei todellakaan ole yleisesti hyväksytty sitä, että
    evankeliumien kirjoittajat olisivat olleet
    Jeesuksen opetuslapsia. Vain uskovat uskovat niin.
    Asialle ei ole olemassa mitään todisteita, mutta
    vastatodisteita on. Niitä vastatodisteita on mm.
    se, että evankeliumit kirjoitettiin alunalkaen
    kreikaksi, ja vuosikymmeniä myöhemmin Jeesuksen
    (oletettua) aikaa.

    Paavali ei tiennyt mitään evankeliumeista, eikä
    edes evankeliumien tapahtumista. Monet
    nykytutkijat uskovat, että evankeliumien tekstit
    sepitettiin vasta Paavalin ajan jälkeen.

    En ole missään vaiheessa kieltänyt, ettei
    todisteita opetuslasten kirjoittamista vastaan
    ole olemassa. Yleisestihän todisteita on olemassa
    sekä puolesta, että vastaan, jonka jälkeen syntyy
    lopullinen käsitys. Sinä sen sijaan mainitset,
    hiukan lyhenneltynä, "ettei ole mitään todisteita
    siitä, että Jeesuksen opetuslapset ovat
    kirjoittaneet evankeliumit".

    Juuri tämä ehdoton vastustamisesi selkeisiin
    tosiasioihin, kuten siihen, että todisteita on
    molemmin puolin, saa minut ainakin epäilemään
    tekstejäsi. Syyllistyt ontuviin väitteisiin, kun
    hyökkäät koko ajatusta vastaan, ja toteat, ettei
    muut kuin uskovat usko tähän. Jokainen, joka
    vähänkään on tutkimuksia seurannut, voi kai
    myöntää ainakin sen tosiasian, että muutkin kuin
    uskovat myöntävät todisteita olevan.

    Väitteesi, ettei Paavali tiennyt evankeliumeista,
    ja niiden tapahtumista ei käy yksiin sen kanssa,
    että tutkijat katsovat Paavalin
    ehtoollisopetuksen korinttolaisille olevan
    käytännössä mahdoton, ellei hänellä olisi ollut
    Markuksen evankeliumin lähdettä tai kirjoitusta
    käytössään.
    Paavalin uskotaan kuolleen n. 67 jkr, eli
    evankeliumeja on todella Paavalin ajan jälkeenkin
    kirjoitettu.

    Muut kaksi väitettäsi, eli kirjoituksen
    ajankohdan ja kielen olemme jo aikaisemmin
    käsitelleet. Mitään uutta et niistä tuonut ilmi
    tällä kertaa.

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    Vastasyntynyt lapsi on viaton, eikä hänessä ole
    mitään pahaa!

    Tiedän, että teikäläiset toisin väittävät, mutta
    siksi teidän uskontonne niin perverssi onkin.

    Melkein kaikesta.

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    Kristityt rukoilevat Israelin kansan puolesta.
    Meillä on sama Jumala. Me emme ole
    juutalaisvastaisia.

    Kristityt ovat kaikkien aikojen
    juutalaisvastaisin ryhmä. Tämä ei tietenkään
    tarkoita ketään yksityistä kristittyä, esim.
    sinua, jos rehellisesti olet juutalaisten
    puolella.

    Esim. historian muslimivaltioissa kristityille
    ja juutalaisille annettiin tietyt vapaudet, myös
    oikeus harjoittaa uskontoaan (tosin ei liian
    näkyvästi), jolleivät he halunneet kääntyä
    islamiin. Milaisia "valinnanvapauksia" suotiin
    kristillisissä keski- ja uuden ajan valtioissa
    juutalaisille?

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    ei ollut juutalaiset vaan roomalaiset.
    Roomalaiset laittoivat juutalaisia pinoon urakalla
    mutta tekivät eron juutalaisten ja kristittyjen
    välillä. Kristityille oli elämän ja kuoleman
    kysymys että jaottelu säilyi.

    Olikohan roomalaisille varhaisvaiheessa selvää,
    mitä eroa oli tavallisella juutalaisuudella ja
    erilaisilla juutalaisilla lahkoilla tai
    äärimmäisyysliikkeillä? Jeesuksen seuraajien
    liikehän edusti tällaista
    juutalaisuuden "uudistusliikettä". Konkreettinen
    tunniste oli myöhemmin ympärileikkaus -
    paavalilainen Jeesusten seuraajien suuntaushan
    teki radikaalin irtioton enimmistä Lain
    määräyksistä.

    Aivan ensimmäiset kristityt eivät tienneet
    olevansa kristittyjä.

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    Kristityt rukoilevat Israelin kansan puolesta.
    Meillä on sama Jumala. Me emme ole
    juutalaisvastaisia.

    Mee löylyyn

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Olikohan roomalaisille varhaisvaiheessa selvää,
    mitä eroa oli tavallisella juutalaisuudella ja
    erilaisilla juutalaisilla lahkoilla tai
    äärimmäisyysliikkeillä? Jeesuksen seuraajien
    liikehän edusti tällaista
    juutalaisuuden "uudistusliikettä". Konkreettinen
    tunniste oli myöhemmin ympärileikkaus -
    paavalilainen Jeesusten seuraajien suuntaushan
    teki radikaalin irtioton enimmistä Lain
    määräyksistä.

    Aivan ensimmäiset kristityt eivät tienneet
    olevansa kristittyjä.

    kuinka hyvin roomalaiset tunsivat juutalaisuuden
    eri ryhmät, mutta tässä tapauksessa riitti kun
    pitivät kristittyjä eri ryhmänä.

    >Aivan ensimmäiset kristityt eivät tienneet
    >olevansa kristittyjä.

    Pitivät varmaan itseään ainakin osapäivä
    juutalaisina.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    "Väitteesi, että he ovat ei-juutalaisia, koska
    missään ei ole toisin todistettu on näin ollen
    perusteeltaan aika erikoinen. Todistamisen
    taakkahan on yleisesti sillä, joka esittää
    normaalista poikkeavan väitteen."

    Kyllä minä tiedän, että todistamistaakka on
    väitteen esittäjällä. Kristitityillä tällä
    palstalla se näyttää usein olevan hämärää.

    En minä väitäkään, että se on todiste, että
    missään ei ole todistettu toisin. Minä nimenomaan
    väitän, että on todisteita sen asian puolesta,
    että kirjoittajat olivat kreikankielisiä.

    Ei todellakaan ole yleisesti hyväksytty sitä, että
    evankeliumien kirjoittajat olisivat olleet
    Jeesuksen opetuslapsia. Vain uskovat uskovat niin.
    Asialle ei ole olemassa mitään todisteita, mutta
    vastatodisteita on. Niitä vastatodisteita on mm.
    se, että evankeliumit kirjoitettiin alunalkaen
    kreikaksi, ja vuosikymmeniä myöhemmin Jeesuksen
    (oletettua) aikaa.

    Paavali ei tiennyt mitään evankeliumeista, eikä
    edes evankeliumien tapahtumista. Monet
    nykytutkijat uskovat, että evankeliumien tekstit
    sepitettiin vasta Paavalin ajan jälkeen.

    >väitän, että on todisteita sen asian puolesta,
    >että kirjoittajat olivat kreikankielisiä.

    Ja mitä tämän sitten pitäisi todistaa? Etteivät
    kirjoittajat olleet juutalaisia? Minkä takia
    Septuaginta tehtiin? Sen takia, että iso kasa
    juutalaisia ei enää osannut hebreaa tai arameaa
    vaan puhui äidinkielenään kreikkaa.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Vastasyntynyt lapsi on viaton, eikä hänessä ole
    mitään pahaa!

    Tiedän, että teikäläiset toisin väittävät, mutta
    siksi teidän uskontonne niin perverssi onkin.

    Eihän pieni lapsi olekaan paha siinä mielessä,
    kun me käsitämme. Täytyy ottaa huomioon myös se,
    että vauva ei todellakaan ole ehtinyt tai kyennyt
    tekemään pahaa itse. Jumalan silmissä kuitenkin
    kaikki ihmiset ovat pahoja, koska Hän on ottanut
    pois kirkkautensa. Käsittääkseni vauvat
    pelastuvat kuitenkin automaattisesti.

    Jumalan yhteyteen pääsee kaikki halukkaat
    takaisin, joten ei ongelmaa.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Kristityt ovat kaikkien aikojen
    juutalaisvastaisin ryhmä. Tämä ei tietenkään
    tarkoita ketään yksityistä kristittyä, esim.
    sinua, jos rehellisesti olet juutalaisten
    puolella.

    Esim. historian muslimivaltioissa kristityille
    ja juutalaisille annettiin tietyt vapaudet, myös
    oikeus harjoittaa uskontoaan (tosin ei liian
    näkyvästi), jolleivät he halunneet kääntyä
    islamiin. Milaisia "valinnanvapauksia" suotiin
    kristillisissä keski- ja uuden ajan valtioissa
    juutalaisille?

    Kristillisyyden nimissä on tapahtunut ja tapahtuu
    vieläkin paljon mätää ja inhimmillistä.

    Se, että onko jokin toiminta kristillistä, pitää
    punnita Raamatun valossa, koska jos se ei ole
    Raamatun mukaista, niin se ei ole kristillistä.

    Jeesus ei käskenyt noitavainoihin, eikä
    ristiretkiin, joten jäljelle jää ihminen.

    Äänestä

Ja kun mennään Muhammedin tai Buddhan hautaa
katsomaan, niin mitä löytyy? Luita!

Äänestä
  • "Niille, jotka palvovat Muhammedia(SAAS): Hän on
    kuollut. Niille, jotka palvovat Allahia(SWT): Hän
    elää."

    Eesalle, Marian pojalle(AS) on varattu
    hautapaikka Muhammedin(SAAS) vieressä.

    ps. Tyhjä hauta todistaa sen, että hauta on tyhjä.

    Äänestä

Jos teksti sanoo haudan olleen tyhjä se on
uskottavaa faktaa. Kun sama teksti kertoo ruumiin
ryöstöstä se onkin satua. Logiikka karkasi
jossain kohdassa.

Äänestä
  • karkasiko oma järkesi?

    Äänestä

  • Ben kirjoitti:

    karkasiko oma järkesi?

    sillä olematon ei voi karata.

    Äänestä

Jeesuksen tyhjää hautaa voi käydä katsomassa
Jerusalemissa. Kaunis paikka. Paikka on nimeltään
Puutarhahauta, jossa miljoonat ellei miljardit
ihmiset ole jo käyneet vierailemassa.

mm. Pääsiäisaamuna siellä pidetään eri kielisiä
jumalanpalveluksia. Suosittelen kaikille Pyhään
Maahan lähteville hiljentymispaikaksi.

Äänestä
  • oli eurooppalaisissa kirkoissa pyhäinjäännöksinä
    yli sata Jeesuksen esinahkaa. Aitoja joka ikinen.

    Äänestä

  • Mitään Pyhää maata ei ole olemassa

    Äänestä

  • HR kirjoitti:

    Mitään Pyhää maata ei ole olemassa

    Pyhäjärviä suomessa on useita.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Pyhäjärviä suomessa on useita.

    "suomessa"

    Kirjoitetaan: Suomessa

    Apukoulua vielä monta luokkaa jäljellä??

    Äänestä

Hihhuli hurahtaneet opetuslapset varastivat
Jeesuksen ruumiin.

Äänestä
  • että Jeesus ei ollutkaan kuollut, vaan hänet
    haettiin haudasta paikattavaksi.

    Tuon asian korjaamiseksi yhteen ainoaan
    evankeliumiin sitten väärennettiin seuraavalla
    vuosisadalla se, että sotilaan keihäs lävisti
    ristillä Jeesuksen ruumiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joh kirjoitti:

Kopioin kaikille kiinnostuneille luettavaksi
todisteita tyhjän haudan olemassaolosta ja
merkityksestä. Teksti on Amerikkalaisen Matt
Permanin kirjoittama.

Aluksi, mitkä ovat ne todisteet, jotka vahvistavat
sen, että joukko naisia löysi Jeesuksen haudan
tyhjänä ristiinnaulitsemista seuranneena
sunnuntaina?

1) Ylösnousemusta saarnattiin samassa kaupungissa,
jossa Jeesus oli juuri vähän aiemmin haudattu.
Jeesuksen opetuslapset eivät menneet
saarnaamaan ylösnousemusta jonnekin hämärään
kaukaiseen paikkaan, missä kukaan ei olisi koskaan
kuullutkaan Jeesuksesta. Sen sijaan
he aloittivat saarnaamisen Jerusalemista - juuri
siitä kaupungista, jossa Jeesus oli kuollut ja
jossa hänet oli haudattu. He eivät olisi voineet
tehdä tätä, jos Jeesus olisi ollut edelleen
haudassaan - kukaan ei olisi uskonut heitä. Kukaan
ei olisi niin tyhmä, että uskoisi jonkun nousseen
kuolleista, jos tämän ruumis olisi edelleen
haudassa kaikkien nähtävänä. Kuten Paul Althaus
kirjoittaa ylösnousemusjulistuksesta:

"(sitä) ei olisi voitu ylläpitää Jerusalemissa
edes yhtä päivää, ei yhtä tuntia, jos tyhjä hauta
ei olisi ollut kaikkien myöntämä fakta."

2)Juutalaisuuden varhaisimmat argumentit
kristinuskoa vastaan myöntävät tyhjän haudan.
Matteuksen evankeliumin jakeissa 28:11-15
viitataan juutalaisten yritykseen kiistää
kristinusko sanomalla, että opetuslapset
varastivat ruumiin. Tämä on merkittävää, koska se
osoittaa, että juutalaiset eivät kiistäneet tyhjää
hautaa. Sen sijaan "varastettu ruumis -teoria"
myöntää sen merkittävän tosiasian, että hauta itse
asiassa oli tyhjä. Toledot Jesu, varhainen
juutalainen kirjoituskokoelma, on toinen lähde,
joka myöntää tämän. Se tunnustaa myös haudan
tyhjäksi ja yrittää antaa vaihtoehtoisen
selityksen. Meillä on lisäksi toiselta
vuosisadalta kristityn ja juutalaisen väittely,
jossa viitataan juutalaisten väitteeseen siitä,
että ruumis varastettiin. On siis melko hyvin
todistettavissa, että varhaiset juutalaiset
myönsivät tyhjän haudan.

Miksi tämä on niin tärkeää? Muista, että
juutalaiset vastustivat kristinuskoa. He olivat
vihamielisiä todistajia. Tunnustaessaan tyhjän
haudan he myönsivät sellaisen seikan, joka ei
varmastikaan ollut heille eduksi. Miksi he näin
ollen olisivat myöntäneet tyhjän haudan, elleivät
todisteet sen puolesta olisi olleet kiistämättömän
vahvat? Tohtori Paul Maier kutsuu tätä
"positiiviseksi todisteeksi, joka tulee
vihamieliseltä lähteeltä. Jos jokin lähde myöntää
seikan, joka on selvästi sille itselleen
haitallinen, seikkaa voidaan pitää aitona."

3)Kertomus tyhjästä haudasta Markuksen
evankeliumissa perustuu lähteeseen, joka juontaa
juurensa viimeistään seitsemän vuoden päästä
siitä tapahtumasta, josta se kertoo. Todistus
tyhjästä haudasta on näin ollen liian varhainen
ollakseen legenda. Tämä vahvistaa omalta
osaltaan kertomuksen todenperäisyyden. Mitkä
todisteet puhuvat tämän puolesta? Annan kaksi
esimerkkiä. Saksalainen tutkija Rudolf Pesch
huomauttaa, että tämä Markuksen käyttämä lähde ei
koskaan mainitse ylipappia nimeltä.

"Tämä viittaa siihen, että ylipappi Kaifas, jonka
tiedämme olleen siihen aikaan ylipappina, oli
virassaan vielä silloin, kun kertomus alkoi
levitä."
Sillä "jos se olisi kirjoitettu Kaifaan kauden
jälkeen, hänen nimensä olisi mainittu, jotta hänet
olisi voitu erottaa silloisesta (kirjoitushetken)
ylipapista. Mutta koska Kaifas oli ylipappina
18-37 jkr, tämä kertomus alkoi levitä viimeistään
37 jkr, eli seitsemän vuoden sisällä itse
tapahtumista."
Kuten Michael Horton asian tiivistää. Pesch
puolestaan väittää, että "koska Paavalin
ehtoollista koskeva traditio (kirjoitettu noin 56
jkr) (1.Kor 11) edellyttää Markuksen kertomuksen
olemassaoloa, se antaa ymmärtää, että Markuksen
lähde on peräisin aivan kristinuskon ensi
vuosilta"

Näin ollen Markuksen käyttämä lähde on liian
varhainen ollakseen legendaa.

4) Hautauskertomuksen historiallisuus tukee sitä
tosiasiaa, että hauta oli tyhjä. Uuden testamentin
tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että kyseinen
hautauskertomus on yksi parhaiten todistettuja
faktoja Jeesuksesta. Yksi syy tähän on se, että
Joosef Arimatialainen mainitaan Jeesuksen
hautaajaksi. Joosef oli juutalaisen Sanhedrinin
jäsen. Sanhedrin oli eräänlainen juutalainen
korkein oikeus. Tämän hallitsijaluokan ihmiset
olivat niin hyvin tunnettuja, että sen jäseniä ei
olisi voitu keksiä tyhjästä. Tämä olisi osoittanut
kristittyjen olevan huijareita. Näin ollen he
eivät olisi voineet levittää kertomusta Jeesuksen
hautaamisesta ellei se olisi ollut totta.
Toisaalta, jos hautauskertomus olisi legendaa,
voisi olettaa, että meillä olisi tiedossamme
ristiriitaisia traditioita hautaamista koskien -
mutta tällaisia traditioita ei ole olemassa.

Mutta miten Jeesuksen hautauskertomuksen
luotettavuus vahvistaa sen, että hauta oli tyhjä?
Hautauskertomus ja tyhjä hauta -kertomus liittyvät
toisiinsa kieliopillisten ja lingvistisin sitein,
mikä osoittaa, että ne ovat yhtä ja samaa
kertomusta. Jos hautauskertomus on totta, on
todennäköistä, että myös kertomus tyhjästä
haudasta on totta. Jos taas hautauskertomus on
totta, silloin kaikki tiesivät, minne Jeesus
haudattiin. Tämä olisi ollut ratkaiseva todistus
varhaisia kristittyjä vastaan. Nimittäin jos hauta
ei olisi ollut tyhjä, kaikki olisivat tienneet
tämän ja opetuslapset olisi osoitettu huijareiksi,
tai parhaassa tapauksessa hulluiksi.

5) Jeesuksen hautaa ei koskaan palvottu pyhänä
paikkana. Tämä on huomattavaa, koska ensimmäisellä
vuosisadalla oli tapana pystyttää pyhäkkö sen
paikan päälle, jossa pyhän miehen luut olivat.
Jeesuksen aikaan tällaisia paikkoja oli ainakin
50. Koska Jeesuksen haudalla ei harjoitettu
tällaista palvontaa, se antaa ymmärtää, että
Jeesuksen luut eivät olleet siellä.

6) Markuksen kertomus tyhjästä haudasta on
yksinkertainen ja siitä puuttuu legendalle
tyypilliset piirteet. Tämä tulee hyvin esiin, kun
sitä verrataan Pietarin evankeliumiin, joka on
peräisin noin vuodelta 125 jkr. Tässä legendassa
juutalaiset johtajat, roomalaiset vartijat ja
monet maaseudun ihmiset ovat kerääntyneet
katsomaan ylösnousemusta. Kolme miestä tulee
haudasta päät pilviä hipoen. Sitten haudasta tulee
ulos puhuva risti! Tältä näyttää legenda ja
huomaamme, ettei Markuksen evankeliumi sen enempää
kuin muutkaan evankeliumit muistuta tällaista
kerrontaa lainkaan.

7) Haudan löysivät naiset. Miksi tämä on niin
merkittävää? Siksi, että ensimmäisellä
vuosisadalla juutalaisessa yhteiskunnassa naisen
todistusta pidettiin arvottomana. Kuten Craig
toteaa:
"Jos kertomus tyhjästä haudasta olisi legenda,
siinä tapauksessa haudan löytäjiksi olisi keksitty
miesopetuslapset. Se seikka, että halveksitut
naiset, joiden todistus oli arvoton, olivat tyhjän
haudan päätodistajia, voidaan selittää ainoastaan
sillä, että (halusit tai et) he todella olivat
tyhjän haudan löytäjiä."

Koska todisteet tyhjän haudan puolesta ovat näin
vahvat, suurin osa tutkijoista ei kiellä sitä.
D.H. Van Daalen on sanonut:
"On äärettömän vaikeaa vastustaa tyhjää hautaa
historiallisin perustein. Ne, jotka näin tekevät,
tekevät sen teologisten tai filosofisten oletusten
pohjalta."

Jakob Kremer, Ut:n tutkija, joka on erikoistunut
ylösnousemuksen tutkimiseen on todennut:

"Nykyisin suurin osa exegeeteistä pitää Raamatun
väitteitä tyhjästä haudasta luotettavina."

Kremer luettelee kaksikymmentäkahdesan tutkijaa
perustellen näin fantastista väitettään.

Olen varma, että olet kuullut erilaisista
teorioista, joilla on pyritty selittämään tyhjä
hauta, kuten teoria ruumiin varastamisesta.
Nykyisin kaikki varteenotettavat tutkijat
kuitenkin nauravat näille teorioille. Itse asiassa
niitä on pidetty kuolleina ja kumottuina jo
melkein sadan vuoden ajan.
Juutalaisilla ja roomalaisilla ei olisi ollut
motiivia varastaa ruumista - hehän halusivat
tukahduttaa kristinuskon, eivät rohkaista sitä
tarjoamalla sille ponnahduslaudaksi tyhjän haudan.
Opetuslapsillakaan ei olisi ollut tähän motiivia.
Heitä hakattiin, tapettiin ja vainottiin. Miksi
kärsiä tämä kaikki tahallisen valheen tähden?
Kukaan vakavastiotettava tutkija ei nykyisin
kannata näitä teorioita. Miten kriitikot sitten
selittävät tyhjän haudan. Craigin mukaan he
"ovat itse tunnustaneet, etteivät pysty tarjoamaan
selitystä".

Jeesuksen tyhjälle haudalle ei yksinkertaisesti
ole luonnollista selitystä, vaan paras selitys
sille on juuri Jeesuksen ylösnousemus. Jos
kiellämme ylösnousemuksen, meillä on käsissämme
ratkaisematon mysteeri. Jeesuksen ylösnousemus ei
ole ainoastaan paras selitys tyhjälle
haudalle, vaan myös itse asiassa ainoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu