Kansanedustajien uhkailu vähentynyt? Tuskin!

Mainos-TV 3:n nettisivulla on pitkä artikkeli kansanedustajien kohtaamista turvallisuusuhkista. Pituuden takia en postaa sitä kokonaan, linkki on tässä:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/11/1441078/90-luvun-villilta-menolta-saastytty---kansanedustajien-uhkailu-vahaista

Otteita jutusta:

Vaikka kevään eduskuntavaalien alla nousi esiin ehdokkaisiin kohdistuneita uhkailuja, pahimmat ylilyönnit kansanedustajien ja ministerien uhkailussa ovat eduskunnan turvallisuusjohtajan Jukka Savolan mukaan jääneet viime vuosina pois. Kolmisen vuotta sitten käynnistynyt taantuma ei ole aiheuttanut 1990-luvun lamaan verrattavaa reaktiota.

Edes Kreikan kriisilainat eivät ole kuumentaneet ihmisiä aiempaan tapaan.

– Siitä tulee yleistä pahaa oloa, joka näkyy netin keskustelupalstoilla. Ihmiset ovat vihaisia, että rahaa käytetään heidän mielestään vääriin tarkoituksiin, mutta se ei ole minusta kohdistunut kehenkään yksittäiseen edustajaan.

Kansanedustajiin kohdistuvia uhkauksia tulee Savolan mukaan "muutamia aina silloin tällöin".

Entisen maahanmuuttoministerin Astrid Thorsin (r) uhkaaja sai hovioikeudessa ehdollista vankeutta ja sakkoja.

O-O Käsiraudat

Mainos-TV 3:n sivulla mainitaan esimerkkinä mm. vuoden 1992 15 000 ihmisen suurmielenosoitus. Se on siis syöpynyt ikimuistoisena mielikuvana eduskunnan turvallisuusjohtajan mieleen, mutta se isoin mielenilmaus oli kyllä vasta vuonna 1999, EU:ta vastaan:

"Viljelijöiden mielenilmaus, johon kuului EU-lippujen polttamista, maatalousministeriä esittävän nuken hirttäminen ja verisiä eläintenruhoja, oli suomalaiseksi protestiksi poikkeuksellisen voimakas."
http://www.eurooppatiedotus.fi/doc/fi/julkaisut/suomi5vuotta/rannikko.html

Vaikka poliitikkoja vastaan kohdistettuja uhkauksia olisikin nykyään vähemmän kuin 1990-luvulla, mitä en kyllä ihan heti usko, se ei poista sitä tosiasiaa, että poliitikkojen pitäisi ottaa opikseen uhkauksista ja muuttaa käyttäytymistään ja politiikkaansa. Uhkailu osoittaa, että kansa ei enää tyydy siihen, mitä sille pakkosyötetään.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mitä tilaa. Jos tilaa pizzan, saa pizzan. Jos tilaa pаskaa niskaan, saa pаskaa niskaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jämy kirjoitti:

Mainos-TV 3:n nettisivulla on pitkä artikkeli kansanedustajien kohtaamista turvallisuusuhkista. Pituuden takia en postaa sitä kokonaan, linkki on tässä:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/11/1441078/90-luvun-villilta-menolta-saastytty---kansanedustajien-uhkailu-vahaista

Otteita jutusta:

Vaikka kevään eduskuntavaalien alla nousi esiin ehdokkaisiin kohdistuneita uhkailuja, pahimmat ylilyönnit kansanedustajien ja ministerien uhkailussa ovat eduskunnan turvallisuusjohtajan Jukka Savolan mukaan jääneet viime vuosina pois. Kolmisen vuotta sitten käynnistynyt taantuma ei ole aiheuttanut 1990-luvun lamaan verrattavaa reaktiota.

Edes Kreikan kriisilainat eivät ole kuumentaneet ihmisiä aiempaan tapaan.

– Siitä tulee yleistä pahaa oloa, joka näkyy netin keskustelupalstoilla. Ihmiset ovat vihaisia, että rahaa käytetään heidän mielestään vääriin tarkoituksiin, mutta se ei ole minusta kohdistunut kehenkään yksittäiseen edustajaan.

Kansanedustajiin kohdistuvia uhkauksia tulee Savolan mukaan "muutamia aina silloin tällöin".

Entisen maahanmuuttoministerin Astrid Thorsin (r) uhkaaja sai hovioikeudessa ehdollista vankeutta ja sakkoja.

O-O Käsiraudat

Mainos-TV 3:n sivulla mainitaan esimerkkinä mm. vuoden 1992 15 000 ihmisen suurmielenosoitus. Se on siis syöpynyt ikimuistoisena mielikuvana eduskunnan turvallisuusjohtajan mieleen, mutta se isoin mielenilmaus oli kyllä vasta vuonna 1999, EU:ta vastaan:

"Viljelijöiden mielenilmaus, johon kuului EU-lippujen polttamista, maatalousministeriä esittävän nuken hirttäminen ja verisiä eläintenruhoja, oli suomalaiseksi protestiksi poikkeuksellisen voimakas."
http://www.eurooppatiedotus.fi/doc/fi/julkaisut/suomi5vuotta/rannikko.html

Vaikka poliitikkoja vastaan kohdistettuja uhkauksia olisikin nykyään vähemmän kuin 1990-luvulla, mitä en kyllä ihan heti usko, se ei poista sitä tosiasiaa, että poliitikkojen pitäisi ottaa opikseen uhkauksista ja muuttaa käyttäytymistään ja politiikkaansa. Uhkailu osoittaa, että kansa ei enää tyydy siihen, mitä sille pakkosyötetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu