meillä on Jeesus Kristus! Hän tekee ihmeitä, SUURIA ihmeitä edelleen tänäkin päivänä. Hän pelastaa ihmisiä katu ojista, roskiksista ja ihan mistä vaan. On ihanaa nähdä Jeesuksen suuria töitä kun Hän pelastaa jo rappiolla olevia ihmisiä ja nostaa heidät elävään uskoon Jeesukseen Kristukseen. On ihanaa katsella miten he uudesti syntyneinä Jumalan lapsina kertoo ja laulaa Ilosanomaa Herrastaan Jeesuksesta Kristuksesta. Heistä näkee että he ovat uusia luomuksia Herrassa. Aamen!
http://www.youtube.com/watch?v=vFZ14NC2pWw
http://www.youtube.com/watch?v=vFZ14NC2pWw
Vastaukset 38
Vanhimmat
Aamen! "Il-Mari"
Näin juuri on, Jeesus ei kulje kenenkään ohitse, eikä ole niin suurta "konnaa",
etteikö suurimmatkin ennen tehdyt synnit tulisi pois pyyhityiksi, eikä niitä enää
muisteta.
Ehkäpä nämä ymmärtävät paremmin, kuin moni muu, mitä on Jumalan armo.
>> On ihanaa katsella miten he uudesti syntyneinä Jumalan lapsina kertoo ja laulaa Ilosanomaa Herrastaan Jeesuksesta Kristuksesta. >>
Näin on, lahjan saaneet haluavat myös antaa lahjaksi.
Herra avasi heille vankilan ovet :
19. Mutta yöllä avasi Herran enkeli vankilan ovet ja vei heidät ulos ja sanoi:
20. "Menkää ja astukaa esiin ja puhukaa pyhäkössä kansalle kaikki tämän elämän sanat".
Kiitos "Il-Mari" kelpo avauksestasi.
Kyllä nä ylensä ihmettelevät niinkuin Paavali juu nä konnat,, kun heidät puhdistetaan ja heidän Teot tulee Hyviä ja Kauniita eikä tartte elää maailmassa enää koska Jumala on Pyhittänyt heitä niin ettei voi enä heitä moittia tai nuhdella millään tavalla koska ovat kirkaitta lamppuja pimeässä maailmassa...
* " Taivaassa riemu suuri on,
syntinen täällä kun kääntyy !"
* Ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa. Ihanaa on, kun saa nähdä syntisen polvillaan Jumalansa edessä, itkeä siinä syntejään katumuksessa, ja mikä vapaus, kun syntitaakka otetaan pois, itku ja ilo sekoittuu vapauden ihanaan kevyteen. Ja bäiyä on ihana muistella omaltakin ajalta. Raamattukin kehoittaa muistamaan entisiä polkuja, ja niitä ihmeitä joita Jumala on elämässä tehnyt, ja suurin niistä on Ristin veren armon kautta saatu ikuinen armahdus synneistä.
" Oi Kiitos Jeesus kun pelastit mun, kautta kallihin veren, ei muu mua voinutkaan pelastaa, kuin ristin veri."
Aamen Il-mari!
Jeesus on SUURI! Minäkin kuljin jo kuoleman laaksossa kunnes kohtasin Herrani Jeesuksen Kristuksen. Voi sitä suurta Jumalan armoa jota sain kokea silloin ja saan kokea sitä jatkuvasti tässä ja nyt. Kyllä elämäni teki täyskäännöksen kohdatessani Jeesuksen. Ennen tähän aikaan aamusta katselin ymmpärilleni löytyisikö vielä jostai edes puolikasta pulloa kaljaa tai viinaa jotta saisi aamun "käyntiin" ja pään sekaisin.
Nyt sitä tähän aikaan on jo luettu Raamattua ja nyt kirjoittelen tännä. Yhtään ei rapula vaivaa eikä paikat tärise vilusta eikä muustakaan. On asunto, rahaa riittävästi, ihmis-suhteet kunnos ja töitä sen kun pysyy tekemään. Kunto kun romahti alkoholin ja muiden mömmöjen takia.
Mutta nyt minäkin saan todistaa Herrastani Jeesuksesta kuinka suuri Hän on. Minä olen elävä esimerkki mitä Jeesus tekee tänäänkin. Nostaa kuoleman laaksosta ihmisen elävien kirjoihin. Eikö tämä ole suuri Jumalan ihme?
Ja näitä tekoja ei tee kukaan muu kuin Jumalamme Jeresus Kristus!
Ps. 40:3-4 Ja hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, ja hän asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni.
4. Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Sen näkevät monet ja pelkäävät ja turvaavat Herraan.
Siunausta!
Herra on suuri. Aamen.
Johanneksen ilmestys 19
11 Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
12 Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
13 ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.
Onko kaikki Helluntailaiset olleet ennen uskoontuloaan "konnia"?
Eli juoppoja retkuja?
>>>Onko kaikki Helluntailaiset olleet ennen uskoontuloaan "konnia"?
Pekka setä vastaa että en tiedä sitä mitä ovat, mutta ulkoisesti ei Jeesuksen veri merkitse heille mitään.
Ihmisiä seurataan ei Jeesusta eikä Jumalan sanaa pidetä arvossa.
Elämä ei ole puhdistunut synnit näkyvät jokaiselle ja lihan mieli on edelleen heissä vaikka puhuvat uudesta luomuksesta.
Näiden kanssa sitä on joutunut ja nykyäänkin joutuu taistelemaan ja kuka sitä helmiä heittelee sikojen eteen ja antaa pyhää koirille?
Ei löydy Johannes kastajia uskovien keskuudesta?
Sitähän Poika juuri julisti - Jumalan sanaa. Isältä tullutta sanaa.
Joh. 12:49
Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
Näin on kuten jaikal vastasi kysyjälle. Laidasta laitaan löytyy Helluntaiseurakunnassa olevia uudesti syntyneitä Jumalan lapsia. Moni on minulle sanonut että heitä on ne kauniit laulut joita Helluntailaiset laulavat koskettaneet niin syvältä, että ne on alkaneet puhuttelemaan heidän sydäntään ja saaneet heidät synnin tuntoon ja sitä kautta parannukseen. Joten moni on kohdannut Jeesuksen meidän laulujemme kautta. Joten muistakaamme todistaa ilosanomaa Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta myös soittaen ja laulaen!
""Ei ole. "Konnuus" ei ole pääsyvaatimus helluntaiseurakunnan jäsenyyteen. Usko Jeesukseen on pääsyvaatimus. Kuka tahansa voi tulla uskoon.""
http://www.youtube.com/watch?v=E2P758wJ4Hs
http://www.youtube.com/watch?v=heYo_XbmoRQ&feature=related
Tarkennus!
""Laidasta laitaan löytyy Helluntaiseurakunnassa olevia uudesti syntyneitä Jumalan lapsia.""
Tarkoitan että ennen uskoontuloaan ovat olleet laidasta laitaan ""konnia" ja "hyviä" ihmisiä.
Osaatteko te Helluntailaiset kaikki laulaa ja soittaa?
Olen katsellut noita Ilmarin laittamia linkkeja ja niissä on kaiken ikäisiä miehiä ja naisia laulamassa ja jossain linkissä oli lapsiakin laulamassa. Oletteko kaikki musikaalisia uskovaisia?
"Ennen uskoontuloaan siis". Entä nykyään?
Eikös "konnat" ole pahoja ja sitten on "hyviä" ihmisiä jotka eivät ihmisten silmissä ole ole sortuneet mihinkään rikokseen eikä juopotteluun. Kait ne sitten uskoon tultuaan ovat kaikki hyvä. Niin mää sen ymmärsin ja ymmärrän.
Onko näin. Uskoon tultuaan ovat hyviä?
"""Ennen uskoontuloaan siis". Entä nykyään? ""
Ennen uskoontuloamme me olemme eläneet synissä, tehden syntiä kukin tavallaan. Näin ollen olemme eläneet erossa Jumalasta.
Nyt kun olemme tehneet parannuksen tunnustaen syntimme Jeesukselle Kristukselle ja olemme ottaneet Jeesuksen vastaan sydämeemme uskoen Häneen. Olemme saaneet syntimme anteeksi Jeesuksen veren kautta.Olemme nyt Uudesti syntyneitä Vanhurskaita Jumlan lapsia.
Kyllä me varmaan taidamme osata kaikki laulaa? Mutta eikös kaikki muutkin ihmiset osaa laulaa?
No vastaus kysymykseesi. Eivät Kaikki Helluntailaiset ole laulajia eikä soittajia, eikä tarvitse ollakkaan. Pelastus ei ole siitä kiinni osaako henkilö laulaa vai ei. Palastus on kiinni vain siitä uskooko ihminen Jeesukseen Krtistukseen vai ei.
""Osaatteko te Helluntailaiset kaikki laulaa ja soittaa?""
Sanoit jaikal jossain viestissäsi olevasi evankelista. Kysyn oletko laulajaevankelista? Onko sinulla levyjä joissa laulat ja jos on mistä niitä saa ostaa?
Olelle, herra jesus sentään - amen. Nimittäin epäMUSIKAALISIA jodlaajia...
Tarvitseeko tätä hyviä ja pahoja ihmisiä selittää???!!!
Kaikki ihmiset ovat pahoja mikäli syntinen on paha ihminen.
Kaikki ihmiset ovat tehneet syntiä. Sitten näille kaikille syntisille tarjotaan pelastusta, puhdistusta synneistä ja Jeesuksen vanhurskauden pukua. Jeesuksen veri puhdistaa niin suuren kuin pienenkin syntisen uskon kautta Jeesukseen Kristukseen kaikesta synnistä.
Sitten tämä synnistä puhdistettu syntinen puetaan Jumalan vanhurskauden pukuun. Niin hän ei enää ole syntinen Jumalan edessä (ihmisten edessä ehkä). Jumalan edessä Jeesukseen uskova on vanhurskas ja pyhä. KAIKEN TÄMÄN TEKI HERRA JEESUS KRISTUS IHMISELLE. Hän puhdisti ja Hän vanhurskautti syntisen uskon kautta.
Niinson ja tähän jengat!
Minä en osaa laulaa mutta kauhukseni minut pakotettiin raamattukoulussa keuruulla oppilaskuoroon. Minä poloinen luulin että kuoroon menee laulamaan vain ne jotka osaavat laulaa. Mutta ei niin. Kukaan oppilas ei säästynyt kuorolta.
Ei edes kysytty osaatko laulaa. Kaikkien piti osallistua kuoroon. Kyllä oli kärsimys seistä kuorossa kun ei ole lauluääntä ollenkaan eikä minkäänlaista nuottikorvaa. Minä yritin aukoa suuta mutta jätin mölyt mahaani. Mutta piinaa se oli. Varsinkin ne lennokkaammat laulut kun ei meinannut ehtiä aukoa suuta samaan tahtiin kuin ne oppilaat jotka lauloivat.
Kaikkeen sitä ihminen päänsä laittaa!
Kaikkeen sitä ihmistä painostetaan!
Hyi teitä raamattukoulun opettajia kun pakotitte jaikali paran laulamaan. Siitä on jäänyt traumat.
Huomasin vasta nyt kysymyksesi. Ehdin jo vastata aikaisempaan pohdintaasi. Se nosti traumat muistoihin.
Ei minua laulajien joukosta löydy.
Kirjoitin siitä edellisessä viestissäni
jaikal.se24.11.2011 18:20
Niin, olen minä todellakin joskus jossakin yhteydessä laulanut jopa ihmistenkin aikana. Kotona laulan vaimolle ja vaimon sisarelle. Eivät he ole vielä sanoneet niin kuin kerran eräs omaiseni sanoi minulle: "Jaikal älä laula". Ovat jopa pyytäneet minua laulamaan. Ja sekös miestä ihmetyttää. Olen laulanut heille "Inarin järveä".
"Etäällä pohjan maalla hylätty järvi on.
Sen mimeä saaret vailla ja ranta alaston.
Hein àjalla sen sulaa jää kun kesä lappiin kiiruhtaa.
Mut syyskuun yö sen aallot taas jälleen jäähdyttää".
Tämä on se alkuperäinen versio ja ainut oikea "Inarin järvi" laulu. Älköön kukaan menkö muuttamaan ja räpelöimään sitä piirotakaan!
http://www.youtube.com/watch?v=EZntoWik6zQ&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=ppIU5QWcbfA
Sitten laulan mielelläni "Uusi luomus" laulua.
Se on minulle erikoisen rakas laulu koska olen elänyt todeksi sen jokaisen sanan.
http://www.youtube.com/watch?v=FL8Dj14LXuw
Kohta uskoon tuloni jälkeen eräs seurakuntamme vanhimmistoveli otti kitaran kokouksessa ja nousi lavalle.
Hän soitti kitaralla tuon laulun ja vetäisi laulaa niin mahtavasti että minä en enää pysynyt penkissä. Oli pakko nousta laulamaan hänen kanssaan. Minä taisin olla ainoa seurakuntalainen joka nousi seisomaan. Näin muistan tapahtuneen. En kuitenkaan muista varmasti nousinko todella seisomaan mutta jos en, ei se kaukana ollut.
Katsokaa tämä video. laulu alkaa 2.30 kohdalla.
Ei ole parempaa hengellistä laulua koskaan kukaan tehnyt.
Hallelujaaaaaa! Olen löytänyt aarteista kalleimman. Olen löytänyt Jeesuksen. Entinen elämän on takana. http://www.youtube.com/watch?v=FL8Dj14LXuw
Heh! Vai on jaikali pakotettu laulamaan? Mutta kun olen kuullut sanottavan että äänellään se variskin laulaa. Kyllä minäkin olen kuorossa laulanut eikä niin kummoinen laulun ääni mullakaan ole, mutta kyllä siellä toisten joukossa pärjää kun ei tartte sooloa laulaa.
>>> Mutta kun olen kuullut sanottavan että äänellään se variskin laulaa.
>>>Katsokaa tämä video. laulu alkaa 2.30 kohdalla.
Ei ole parempaa hengellistä laulua koskaan kukaan tehnyt.
Hallelujaaaaaa! Olen löytänyt aarteista kalleimman. Olen löytänyt Jeesuksen. Entinen elämän on takana. http://www.youtube.com/watch?v=FL8Dj14LXuw
No niin, osaahan jaikalkin laulaa vaikka aluksi muuta väitit. ;) Taidat olla ujo kun et heti myöntänyt olevasi laulu miehiä?
Nuot ovat kauniita ja puhuttelevia lauluja jotka olet linkittänyt tänne.
""Sitten laulan mielelläni "Uusi luomus" laulua.""
>>>""Sitten laulan mielelläni "Uusi luomus" laulua.""
Nyt minu pitää jaikal toruu sua siitä että elä sie poika laulele maallisia lauluja! Niissä ei ole siunausta. Siun pitää laulella Hengellisiä lauluja. Se on Jumalan tahto!
Oottan te kaheleita!
>>Oi kuinka suuri Herra meillä on Jeesus Kristus! Hän tekee ihmeitä, SUURIA ihmeitä edelleen tänäkin päivänä.
Ihmisen ymmärrys ei riittäne käsittämään miten suuri Herra todella on Jeesus Kristus. Hän polkee jalkojensa alle...k-a-i-k-e-n..... mikä on vihollisuutta Jumalaa kohtaan.
Ihmisen pelastuminenkin on suuri ja ihme asia, mutta kun ajattelee mitä Jeesus tekee tämän pelastuksen eteen, niin se se vasta on ihmeiden asia. Voittaa kuoleman ja kaikki viholliset, mikä on Jumalaa vastaan.
Tämä on niin hyvä aloitus että nostan sen ylös uudelleen. Hyväksi erityisesti tämän tekee se, kun tässä tulee ilmi mitä Jeesus tekee edelleen. Ihminen pelastuu kun uskoo Herraan Jeesukseen, oli hän sitten millainen tahansa.
Kovin on vähän kiinnostuneita keskustelemaan Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta kuinka suuri Hän on. Mutta harhaoppisten ekivaarilaisten kanssa kyllä keskustellaan mielellään. Voi kuinka suurta eksytystä he puhuvatkaan. Mutta minua se ei haittaa kun on Pyhän hengen sinetti minussa, se on turvani eksyttäjiä vastaan.
Eivät kaikki uskovaisetkaan ymmärrä kuinka suuri Herra Jeesus Kristus on. Täälläkin kun lukee monien kirjoituksia käy selville että monet pitävät Jeesusta jotenkin vähä-arvoisena ihmisen poikana. He eivät ymmärrä Jeesuksen todellista suuruutta. Olen joskus ihmetellyt kun muutamat eivät ymmärrä kun Raamattu sanoo Jeesuksen alentaneen itsenjä ja ottaneen orjan aseman. Eivät ymmärrä että mistä asemasta Jeesus alensi itsensä. Täällä on kyllä sekin Raamatulla selitetty mutta muutamat eivät vain sitä ymmärrä siitäkään huolimatta.
Jeesus alensi itsensä Jumalasta ja tuli asumaan meidän keskellemme. Tätä eivät asioista tietämättömät ymmärrä. He kyllä vastaan väittävät, mutta eivät voi Jumalan sanaa muuttaa vaikka kovasti haluaisivat sen tehdä.
Jaksamista ja voimia teille Il-Mari, jaikal, Mohikaani, ym. Jeesuksen tuntevat.
Mielelläni kerron ilosanomaa Herrastani Jeesuksesta Kristuksesta myös lauluin ja siksi Hengelliset laulut myöskin ovat lähellä sydäntäni.
http://www.youtube.com/watch?v=8qcrzpn7AC8
http://www.youtube.com/watch?v=N58DItVVeSI&feature=related
Sinä olet siunattu mies. Herra käyttää sinua.
On minulla sellaisia kokemuksia sinusta.
Että tiedä se.