Nyt tulee sitten pahimmanlaatuista yleistämistä ja tasapäistämistä, mutta oman kokemukseni perusteella ortodoksit ovat paljon suvaitsemattomia erilaisuutta kohtaan kuin esim. katoliset (lännen). Ja ainakin Venäjän Äiti-kirkosta minulla on kuva ettei sen suvaitsemattomampaa paikalliskirkkoa maan päältä löydy.
Suvaitsemattomuus
Terttu
211620
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Venäjän kirkon tilannetta en lähde pahemmin arvioimaan, olen siellä niin vähän aikaa viettänyt.
Suomen ortodoksisesta kirkosta voisin sanoa, että sujuva yhteiselo luterilaisen kirkon kanssa kertoo mielestäni molempien kirkkojen avoimuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Ortodoksisen kirkon toiminnassa on paljon mukana myös luterilaisia (en ota kantaa onko se hyvä vai huono asia), mutta heitä ei kuitenkaan esim. kuorosta pois heitetä.
Lisättäköön suvaitsemattomuuteen, että omasta mielestäni se on sallittua, jos on kyse kirkon opetuksien vastaisesta käyttäytymisestä. Kanonit antavat selkeät ohjeet toimia, ja jos niitä pahasti rikotaan mutta se suvaitaan, toimii kirkko itseään vastaan.
Olen kanssasi samaa mieltä. Kysymys vain herää: onko se suvaitemattomuutta? Kanonit määrittävät ortodoksisen uskon, joiden syvällinen ymmärtäminen antaa ihmiselle ohjeet miten päästä kohti lopullista päämääräämme, pelastusta.
... liian yleistävässä sävyssä. Eli jäin kaipaamaan yksityiskohtaisempia perustelujasi väitteesi tueksi.
taidat kirjoittaa. Ja yleistäen, kuten sanot. Mutta yleistäen: olen samaa mieltä kanssasi. Eli minustakin tuntuu, että idän kirkko on monessa asiassa suvaitsevampi ja lempeämpi kuin lännen skolastinen, monesti liikaa(kin) järjellä ajatteleva roomalaiskatolinen kirkko. Ehkä on mustavalkoista verrata esim. KP arkkipiispa Leoa ja KP piispa Joosefia, mutta sympatiani ovat kyllä edellisen puolella - katolisuudestani huolimatta; tai ehkä juuri sen takia...
Hm,
Suvaitseminen on aina suhteellista. Jos suvaitsevuudella ei ole ylärajaa, kirkko suvaitsee itseltään uskottavuuden pois ja lakkaa olemasta itselleen uskollinen. Voisin mainita tästä esimerkkejäkin, mutta pieteettisyistä en mainitse.
Ortodoksisuudelle on ominaista eräänlainen suhteellinen suvaitsevuus. Kirkon Traditio ja kanoninen lainsäädäntö antavat raamit, joita pääsääntöisesti ei ylitetä. Kaikki mikä näiden raamien sisäpuolella tapahtuu on sallittua. Mutta omasta uskottavuudestaan kirkko ei voi eikä saakaan tinkiä. Tämä on hyvä huomio varsinkin uusliberalistisessa maallistuneessa yhteiskunnassa, jossa ajoittain tuntuu että kaikki pitäisi suvaita.
Olen joskus miettinyt, pidetäänkö maassamme ortodokseja hieman liiankin "suvaitsevina" (tällä sanalla tuntuu olevan yhtä paljon nyansseja kuin on sen käyttäjiäkin).
Jos satunnainen matkaaja sitten matkoillaan esim. Venäjällä tai Balkanin alueella törmää tiukempiin mielipiteisiin, niin voidaan hyvinkin olla ristiriitaisessa tilanteessa sen kotisuomessa opitun "lupsakkaat suvaitsevat ortodoksit" käsityksen kanssa.
löytyy toki kaikista kristillisistä(kin) kirkoista. Eri foorumeilla käydyn keskustelun perusteella ei paljon suvaitsevuutta löydy esim. Helsingin katolisen piispanistuimen nykyiseltä haltijalta, jolla on puolalaisen moraaliteologin tausta...
Tässä hyvä Sebastianos menit harhaan.
Netti kun on siitä "vaikea" media että päätä saa aukoa ja faktoista ei tarvitse välittää. Kuten nyt tuo joka sanoi (tosin onneksi itse myönsi että yleisti - ja ehkäpä provosoikin) että ortodoksit ovat suvaitsemattomia. Sinä kun nyt otit itse esimerkiksi Helsingin katolisen piispan, niin kerroppa faktat, miten ei häneltä löydy suvaitsevaisuutta?? Toki sinulla ne tosiasiat on tiedossa, tuskin vaan levittelet (tai "puoliviattomasti" vihjailet) valheita.
Odottelen faktojasi........
ovat olleet nuo episkopus Joosepin kaaanonisitaattiluettelot ja moraaliteologiset julistukset Fideksen sivuilla...
eikö se ole piispan tehtävä opettaa katolista moraaliteologiaa ja oppia?? Ei kai opetusviran mukaan toimiminen ole väärin?
Pitäisikö kirkon traditiosta äänestää??
Eikö piispan (opetus)viralla ja Kristuksen rakkaudella olekaan enää mitään tekemistä keskenään?
Duoda duoda...
Nyt mennään aihepiiriin, joka suoranaisesti ei kuulu tänne vaan naapurin puolelle. Olen vallan hyvin tietoinen katolisen piispan aiheuttamista ongelmista Suomessa, siinä määrin kuin sivusta seuraten ja ortodoksina on pinnallisesti mahdollista. En tiedä analysoinko asiaa oikein, mutta olen ymmärtänyt niin, että kanonisessa mielessä piispa toimii täysin hänelle annetuin valtuuksin ja tulkitsee kirkon moraalikäsityksiä juuri niinkuin on oppinutkin. On toinen kysymys, ettei hänen henkilökemiansa ole tainnut vielä kohdata suomalaisten katolilaisten sympatiaa, eikä näin piispan ja hänen laumansa välillä ole aitoa rakentavaa keskusteluyhteyttä. Näin minä asian hahmottaisin, mutta kuten sanottu, liikun naapurin vesillä eikä minun asiani ole puuttua mihinkään, korkeintaan surkutella ja kantaa esirukousta, kuten on pyydettykin tekemään.
Mieluusti siirtäisin tämän aiheen siihen osastoon, jossa keskustellaan katolisesta uskosta.
tehdä aivan oikean analyysin...
Hei Johannes
Kuulehan hyvä ystävä, se on hyvin pieni piiri kat.kirkossa, joka "rähisee" eri kesk.palstoilla, lehdistössä ym. haluten mustamaalata piispaamme, pappejamme sekä milloin ketäkin ja mitäkin.
Minua ihmetyttää, että mm.lut.lehdet ovat kovin hanakasti kirjoitelleet kielteiseen sävyyn kirkkomme asioista, jotka eivät pitäisi niille kuulua lainkaan. Sehän vaan osoittaa ko. lehdistä ..... jääköön nyt sanomatta.
Suurin osa meistä on erittäin kiitollisia siitä, että juuri piispa Jósef on piispamme.
Voin kertoa Sinulle, että se aika, jolloin olimme ilman piispaa edellisen sairastuttua ja kuoltua, ei ollut mitään ruusuista aikaa.
... ovat kirjoitelleet Hesan kat.hiippakunnan asioista, mutta... Miten on pääseekö katolisessa Fides-lehdessä eriävä mielipide esille? Jos ei pääse silloin kirjoitellaan muihin lehtiin! Kenen vika se sitten on?
valtavirrasta poikkeava mielipide Fideksen sivuille: päätoimittaja on tiukasti episkopaalisella virallisella linjalla. Toisin kuin Ortodoksiviestin päätoimittaja aikoinaan - tosin hän taisikin saada potkut...
... potkut sai. Eli ei se ole välttämättä meillä Ort.kirkossa sen helpompaa. Elä siinä sitten avoimesti ja rehellisesti ja hoida oman pesän ongelmat omassa pesässä. Ei taida onnistua näillä menetelmillä?
taida onnistua, jos oman kirkon/ seurakunnan aviisissa suvaitaan vain yhdensuuntaista totuutta. Keskusteluhan silloin suorastaan pakoitetaan muille foorumeille!
Teillä ortodokseilla nyt sentään on monenlaisia lehtiä. Meillä katolisilla vain tämä piispan kontrolloima Fides ja kirkkoherrojen valvomat seurakunnan tiedotuslehdykät...
Jaa-a.
Tunnen itseni norsuksi posliinikaupassa, mutta koska minua puhutellaan, sanon asiasta käsitykseni.
Mikä on se kirkko jossa ei ongelmia ole?
Jos niitä ei ole, miksi niistä on tarpeen keskustella? Jos toinen väittää että ongelmia on ja toinen taas ettei ongelmia ole, kumpaa pitäisi uskoa? Jos ongelmista ei saa keskustella, tekeekö keskustelemattomuus ne olemattomiksi? Jos niistä ei voi keskustella omassa piirissä, niistä VARMASTI keskustellaan muualla, eikä se välttämättä ole aina hyvä ratkaisu.
On muuten makuasia, onko pienilevikkinen lehti nimeltä Helsingin Sanomat luterilainen vai ei. Sekin on kirjoittanut tästä asiasta ja omassa, ei kovin sensaatiohakuisessa tarkastelussaan tullut siihen tulokseen, etteivät ihan kaikki asiat ole kohdallaan katolisen piispan ja hänen laumansa välillä.
Summarum: olen entistä enemmän ymmälläni tästä asiasta.
Venäjän Äiti-kirkko on kuin mahtipontinen suurperheen äiti - näin kansankilellä. Venäjän ortodoksinen kirkko jopa vainoaa ja "listii" siellä olevia herätysliikkeitä. Tästä kyllä lueksii, kun seuraa hengellisiä tekstejä. Helppohan se on silloin kun on suuri ja mahtava... Suomessa ortodoksinen kirkko on varsin pieni ja siksi on niin frendi muille kasteille.
Katolisen kirkon historia kyllä puhuu puolestaan (vastaan) : vainoaa sekin.
Nämä Kaksi ovat yhdessä kuin kotka, jolla on kaksi päätä...