On huvittavaa todeta, että näillä nyt syytteessä olevilla tyypeillä on yksi yhteinen ominaisuus, eli "syyttömyys". Kukaan näistä kelmeistä ei ole syyllinen mihinkään, vaikka jokainen maallikkokin ymmärtää, ettei rahaa jaella politiikan vaikuttajille ilman, ettei odoteta vastapalvelusta tulevaisuudessa.
Merisalon taustat tiedettiin varmuudella, eli rikollisen taustan omaava sai huseerata näissä ympyröissä, eikä häntä edes yritetty estää, tai torjua.
Raha kyllä kelpasi Kanervalle, jonka imagon kohottamiseen tarvittiin mahdollisimmat suuret ja pröystäilevät juhlat. Suomessa on sadoittain tärkeämpiä ihmisiä, mutta pikkumies halusi olla juhlineen mahdollisimman hyvin esillä.
Mies, joka on niin tyhmä, että tekstailee suttuisen blondin kanssa ja kuvittelee, ettei siitä jää kiinni ei ole liialla älyllä pilattu. Kun tekstailuista naisille jää lisäksi toistamiseen kiinni, niin on pakko todeta, että järki ja kanki ovat kumpikin samaan aikaan jäätyneessä tilassa.
Kanerva ja muut kelmit!
5
52
Vastaukset
- jakke.
Merisalo on istunut petoksistaan pariin eri otteeseen ja kohta on kolmas kerta tulossa.
- Kissamies57
Olen myös tehnyt saman havainnon eli kaikilla deekuilla ei näytä olevan pientäkään käsitystä siitä missä paikassa he ovat ja mihin aikaan.Sukarikin kuvittelee olevansa teatterissa vaikka käräjätupa on edessä.Noiden henkilöiden pääkoppa on todella niin sokeassa kokoomuslaisessa tilassa ettei sinne mahdu järjen häivää ennenkuin he viimein istuvat tiilivuoratussa luksusasunnossa jossa ovet aukaistaan vaan ulkoapäin,silloin tietysti ystävämme voivat heittäytyä sairaskohtaukseen tai muuhun teatraaliseen näytelmään.
- .
Hei sehän on iippana.
- Korruptiokokoomus
kokoomuspillitystä kirjoitti:
Kokoomus toi korruption suomeen 90 luvulla kun ihmisiltä vietiin asunnot ja asuntokeinottelijoille määrättiin asumistukijärjestelmä joka maksatettiin aluksi veromarkoilla ja kun verrahat loppuivat velalla jota kokoomuskoporaatio on nyt kasvattanut ihmeillisillä tukijärjestelmillään ja jättipalkoillaan n80miljardiin ja suunta on ylöspäin.Korruptiokokoomuslaislle on yhteistä yksi tekijä eli he elättävät täysin tuottamatonta rupusakkia kotiin ja mihinkään leikkauksiin ei pystytä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä612079Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661708Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811166
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3511109Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3261100