Kun puolueiden kannatus on ollut laskussa ja siis puoluetuet siinä samalla,
keksittiin idea rahan saamiseksi: yritetään saada tietämättömiä nuoria mukaan.
Hankittiin nuorempia ehdokkaita, jotka houkuttelisivat nuorempaakin väkeä mukaan. Ne eivät puhuisi eivätkä sekaantuisi politiikkaan, mutta nostaisivat kannatuslukuja, jolloin puoluetuki nousisi ja puolueiden johtojen mandaatit vahvistuisivat.
Ja näin kävi.
Valitettavasti tämä nuorempi johtajisto on vielä uraansa luomassa, joten päätökset tehdään oman urakehityksen ollessa päällimmäisenä.
Onko vielä ihme, että Suomessa tapahtuu kansalaisten vinkkelistä katsoen järjettömiä ja Suomelle tuhoisia asioita.
Seuraavaksi vaadittaneen äänioikeutta yli 10-vuotiaille.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ai niin, Paavo Lipponen on myös näitä. Vaikka ikää on, on henkinen kehitys
selvästikin vielä uhmaikäisen tasolla.