Murheen murtama

Mitä teen kun on niin murheellinen olo että
tuntuu etten selviä tästä.Ainoa jolle voisin
kertoa ei suostu kuuntelemaan.Minä romahdan kohta.
15610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Vaikea sanoa tuohon oikeen mitään. Riippuu ihan
siitä millasia murheita sulla on.
Muista kumminkin, että ihmisiltä sitä apua
harvemmin heruu. Pyydä sitä Häneltä joka sinut
parhaiten tuntee.

Äänestä

Jeesus Kristus seisoo vierelläsi vaikka kaikki
muut sinut jättäisivät. Minä kristittynä tahdon
seistä myös vierelläsi ja kantaa taakkaasi.
Rukoilen puolestasi!

Kerron myös omasta tilanteestani. Osakas
yritykseni ajatui konkurssiin kesällä ja
velkataakka on huikea. Silti olen jaksanut mennä
eteenpäin ja säilyttänyt tulevaisuuden uskonikin.
Rukoilen ja luen sanaa. Välillä pyydän
ystäviltäni esirukousta.

Ystäväni on tällä hetkellä sairaalassa. Joutuivat
kolariin jossa raskaana oleva vaimo kuoli, sekä
syntymätön lapsi. Meidän murheemme ovat monesti
hyvin erilaiset, mutta oma murheeni ystäväni
murheeseen nähden on pieni.

Turvaa Jumalaan. Hän kuulee sinua. Älä vaivu
masennukseen vaan pyydä Jeesusta elämääsi ja ala
palvoa Häntä Herranasi. Huomaat muutoksen kuinka
sisällesi tulee yliluonnollinen rauha!

Äänestä

Usko asiasi Jeesukselle, vaikka viimeisenä
keinona. Hän auttaa kaikkia, jotka Hänen
puoleensa kääntyvät. Voit myös etsiä seurakunnan,
jossa on kuuntelijoita.

Meilläkin on sellainen seurakunta Tampereella,
jossa toimii kotiryhmät. Se on todella hyvä
paikka jakaa murheita ja kantaa toisiamme.

Äänestä
  • Tota paskaa on jo tarpeeks kuultu

    Äänestä

  • kiiros kirjoitti:

    Tota paskaa on jo tarpeeks kuultu

    Ei ole pakko lukea..

    Äänestä

  • kiiros kirjoitti:

    Tota paskaa on jo tarpeeks kuultu

    "paskaa on" sulla pää täynnä.

    Otan osaa.

    Äänestä

niin joillekin helpottaa puhua koiralle joka
ei juuri koskaan sano vastaan rumin sanoin.

Äänestä

Ei minulla kuten ei kai muillaakaan ole mitään
patenttilääkettä millä masennus eli rumemalta
nimeltään vitutus paranisi. Uskikset neuvovat
tapansa mukaan kääntymään Jeesuksen puoleen mutta
ainakaan ajatteleva ihminen ei saa satujutuista
lohdutusta. Paras lohduttaja olet sinä itse kun
vaan saat sen irti itsestäsi eli pystyt toteamaan
oman tilanteesi, katselemaan sitä kuin
ulkopuolinen ihminen, ja tekemään sen mukaan
ratkaisusi. Se lienee vaikeaa muttei mahdotonta.

Äänestä

On vaikea sanoa, mitæ tehdæ, kun ei tiedæ
murheiitesi laatua. Oletko syvæsti masentunut vai
vastoinkæymisen kokenut ja siksi murheellinen.
Jos olet masentunut ja murheellinen olo on
kestænyt jo pæiviæ tai viikkoja, kehottaisin
puhumaan siitæ jollekin luotettavalle henkilølle.
Jos ei læhimmæiset auta, soita auttavaan
puhelimeen ja kerro huolesi. Jos mikææn ei auta,
kokemuksesta voisin kehottaa ottamaan yhteyttæ
ammattiauttajaan. Kynnys ammattiapuun
hakeutumiseen on suuri, mutta kunnes kynnyksen
ylitæt ja kohtaat ystævællisen ihmisen..olosi
huojentuu. Ammatti-ihmiselle voi kertoa kaikki
maailman huolet ja hæn ei hiiskahda niistæ
kenellekææn..siitæ voit olla varma. Toivotan
sinulle aurinkoisia pæiviæ!

Äänestä

"Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä
tahdon auttaa sinua. Mutta sinun pitää
kunnioittaman minua".. sanoo Jumala.

"Hän johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen".

Rukoile harras rukous Jumalalle Jeesuksen
nimessä. Sitten jätä huolesi hänen huomaansa ja
jatka arkeasi niin tyynenä kuin suinkin
osaat. "Odota Herraa. Vielä minä saan kiittää
häntä hänen kasvojensa avusta", lupaa Raamattu.
Apu tulee ylhäältä, tavalla tai toisella.

Ja KUN -!!!!- kun apu tulee, ota se vastaan ja
muista kiittää ja "sinun pitää kunnioittaman
minua" (Jumalaa).

Äänestä
  • Eipä ole näkynyt minkäänlaista jumalaa tai
    Jeesusta auttamassa ihmistä kun avuntarve on
    suurta. Kehitysmaissa lapsia kuolee nälkään ja
    kuolisi enemmänkin ellei ihmiset auttaisi.
    "Ylhäältä" ei apua ole tullut ellei sitten
    lasketa lentoteitse viety apu sellaiseksi.

    Äänestä

Mikähän mahtaa Sinua painaa noin raskaasti?

Mitäpä, jos se olisi sellainen murhe, josta
ihmiset yleensä tuppaavat tulemaan raskaaksi, ja
monet ovat siksi perustaneet
vertaiskeskusteluryhmiä.

Esim sairaalasta saisit tietoosi, onko Sinun
murheesi sellainen, mihin on perustettu
vertaisryhmä. Ei kai siinä mitään menetä, jos
etsii sillä tavoin kohtalotovereita, niin ainakin
He pystyvät kuuntelemaan, sillä jos tänne murheesi
jätät, niin nämä kovasydämiset jästipäät
ainoastaan tallaavat sen jalkoihinsa, ja se
rassaisi Sinua entitsä enemmän.

Kiitos kuitenkin, kun olet olemassa.

Äänestä
  • Kiitos sulle Kati kun sanoit tuon;kiitos
    kuitenkin,kun olet olemassa.Olen tosiaan ja kaipa
    minä tästä vielä selviän.

    Äänestä

Älä hyvä ystävä tältä palstalta apua tuskaasi
hae, täällä on vain noita uskovaisia
satuolentoihin uskovia hörhöjä. Katso mieluimmin
puhelin luettelosta siellä on auttavia
puh.numeroita joista saat takuulla asiantuvaa
ammattiapua. Täällä olet vain hyvin helppo uhri
näille jeesustelijoille hädässä olevana et voisi
väärempää keskustelupalstaa edes löytää kuin
tämä. Luota ammattilaisten apuun vaikeuksissasi
saat jo eläissäsi nauttia elämästäsi! ongelmasi
takuula ratkeaa kun haet ammattilaisen apua joka
auttanut varmasti tuhansia ihmisiä takaisin
onnelliseeen elämään.

Äänestä

Kiitos kaikille,elämä voittaa.En tehnyt mitään
mitä neuvoitte mutta pelkkä teidän juttujen
lukeminen helpotti oloani.Kyllä tämä tästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toivoton kirjoitti:

Mitä teen kun on niin murheellinen olo että
tuntuu etten selviä tästä.Ainoa jolle voisin
kertoa ei suostu kuuntelemaan.Minä romahdan kohta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu