elämän tarkoitusta vaan

Mä oon vasta 18-vuotias ja oon vasta alkanut miettimään eri uskontojen vaikutusta ihmisiin ja sitä kuinka jotenkin uskonnot vangitsevat ihmiset tavallaan kahleisiin.
Se että uskonnot saavat ihmiset tunteemaan jonkun asian pyhäksi ja tärkeäksi ja antaa elämälle tarkoituksen on mielestäni hieno asia. Mutta kuitenkin kun olen tutkinut eri uskontojen sanomaa ja mitä uskonnot ajattelevat elämisen tarkoitukesta niin on mun mielestäni jotenkin ahdistavaa ajatella, että on nii monta eri suuntaa miten ihmiset tavoittelevat "taivasta" uskontojen avulla. mikä on kaiken tarkoitus?
sanotaan nytten, että muslimi perheeseen syntyy uusi lapsi. lapsi opetetaan pienestä asti elämään uskontonsa mukaisesti ja sillä tavoin kun kuuluu. Näin usein lapsella ei ole omaa valintaa vaa automaattisesti hän tuntee islamin uskon pyhäksi ja oikeaksi tieksi kulkea, koska näin hän on oppinut elämään pienestä pitäen. en tiiä että onko kukaan lukenut sinuhe egyptiläistä mutta mielestäni Mika waltarin sanoma siitä että uskonnot vievät ihmiset hukkaan ja vangitsevat ihmiset ja saavat heidät epätoivoisiksi ja surkeiksi on jotenki ajatuksia herättävä ja tavallaan ahdistava. itse olen syntynyt perheeseen jossa kristin usko on vaikkuttava tekijä meijän suvussa. mun äiti ja täti ja muutenkin koko suku on aika ankariaan uskoskossaan jotenkin. jos koitan ottaa puheeks äitin kanssa siitä kuinka on eri näkemyksiä ja eri uskontoja ja että hekin vaikka nuo muslimit tuntevat oman oppinsa pyhäksi ja oikeaksi niin hän kertoo minulle että se on harha oppi ja paholaisesta ! koita mennä kertomaan jollekkin hinduille että on vain YKSI jumala niin he pitävät sinua hulluna. tiiän että uskontojen takia moni on kuollut ja että uskonnot ovat sotineet kautta historian toisiaan vastaan. minkä takia !? mikä on oikea vastaus. haluan itsekkin tuntea jonkin asian pyhäksi ja jonkin tarkoituksen elämääni, mutta on hankalaa kun tuntuu että kaikki on ristiriidoissa keskenään. haluan uskoa jumalaan johonkin pyhään että saisin mielen rauhan , haluan löytää sen.
ajatteluni on varmaa aika kankeaa koska oon niin nuori ja kokematon , ja sori kaikista kielioppi virheistäni joita olen viljellyt nyytten.
Mutta toivon että saisin keskustella jonkun viisaan kanssa ja toivoin että joku lukisi tämän saarnan :)
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pyhyyden kokemukset eivät edellytä uskoa jumaliin. Huomaat sen kyllä jossakin vaiheessa, ellet ole jo huomannutkin. Olet lukenut hyvän kirjan mutta lue niitä vielä lisää. Hyviä on paljon eikä haittaa vaikka väliin sattuu joku huonompikin, pääasia että luet paljon. Jos suosituksia kaipaat, niin kokeilepa vaikka näitä: Hesse: Lasihelmipeli, Marquez: Sadan vuoden yksinäisyys, ja tietysti Waltarin Johannes ja Mikael -kirjat.

Äänestä

Vastaan sinulle että uskonto orjuuttaa, terve yhteys Jumalaan ja antaa elämälle tarkoituksen, turvallisuuden ja rauhan. Olen ollut uskossani kaunan, ja en edes mainosta mitään kristillistä kuppikuntaa.

Oma neuvoni on sinulle: rukoile, mieti ja tutkaile rauhassa. Kyllä rehllinen kyselijä saa vastauksen ja löytää totuuden!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


KIIToSS kirjoitti:

Mä oon vasta 18-vuotias ja oon vasta alkanut miettimään eri uskontojen vaikutusta ihmisiin ja sitä kuinka jotenkin uskonnot vangitsevat ihmiset tavallaan kahleisiin.
Se että uskonnot saavat ihmiset tunteemaan jonkun asian pyhäksi ja tärkeäksi ja antaa elämälle tarkoituksen on mielestäni hieno asia. Mutta kuitenkin kun olen tutkinut eri uskontojen sanomaa ja mitä uskonnot ajattelevat elämisen tarkoitukesta niin on mun mielestäni jotenkin ahdistavaa ajatella, että on nii monta eri suuntaa miten ihmiset tavoittelevat "taivasta" uskontojen avulla. mikä on kaiken tarkoitus?
sanotaan nytten, että muslimi perheeseen syntyy uusi lapsi. lapsi opetetaan pienestä asti elämään uskontonsa mukaisesti ja sillä tavoin kun kuuluu. Näin usein lapsella ei ole omaa valintaa vaa automaattisesti hän tuntee islamin uskon pyhäksi ja oikeaksi tieksi kulkea, koska näin hän on oppinut elämään pienestä pitäen. en tiiä että onko kukaan lukenut sinuhe egyptiläistä mutta mielestäni Mika waltarin sanoma siitä että uskonnot vievät ihmiset hukkaan ja vangitsevat ihmiset ja saavat heidät epätoivoisiksi ja surkeiksi on jotenki ajatuksia herättävä ja tavallaan ahdistava. itse olen syntynyt perheeseen jossa kristin usko on vaikkuttava tekijä meijän suvussa. mun äiti ja täti ja muutenkin koko suku on aika ankariaan uskoskossaan jotenkin. jos koitan ottaa puheeks äitin kanssa siitä kuinka on eri näkemyksiä ja eri uskontoja ja että hekin vaikka nuo muslimit tuntevat oman oppinsa pyhäksi ja oikeaksi niin hän kertoo minulle että se on harha oppi ja paholaisesta ! koita mennä kertomaan jollekkin hinduille että on vain YKSI jumala niin he pitävät sinua hulluna. tiiän että uskontojen takia moni on kuollut ja että uskonnot ovat sotineet kautta historian toisiaan vastaan. minkä takia !? mikä on oikea vastaus. haluan itsekkin tuntea jonkin asian pyhäksi ja jonkin tarkoituksen elämääni, mutta on hankalaa kun tuntuu että kaikki on ristiriidoissa keskenään. haluan uskoa jumalaan johonkin pyhään että saisin mielen rauhan , haluan löytää sen.
ajatteluni on varmaa aika kankeaa koska oon niin nuori ja kokematon , ja sori kaikista kielioppi virheistäni joita olen viljellyt nyytten.
Mutta toivon että saisin keskustella jonkun viisaan kanssa ja toivoin että joku lukisi tämän saarnan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu