Homojen ravintolassa ole aiheutti kinaa
Mies meni lokakuun alussa yläsavolaiseen ravintolaan miesystävänsä kanssa.
He ehtivät olla ravintolassa 10 minuuttia, kun ravintolan omistaja tuli työntekijän kanssa sanomaan heille, että jotkut eivät pidä miesten homoseksuaalisuudesta.
Toinen miehistä kertoi poliisikuulusteluissa, että omistaja oli lisäksi sanonut, ettei voi taata miesten turvallisuutta ravintolassa ja olisi heidän omaksi parhaaksi, jos he näyttelisivät heterokavereita.
Omistaja oli aikonut antaa miehille porttikiellon ravintolaan, jos jotain rähinää tulee.
Ravintolan omistaja puolestaan kertoi poliisille, että miehet olivat suudelleet toisiaan ja kuherrelleet näkyvästi. Osa ravintolan asiakkaista oli ärsyyntynyt ja yrittänyt käydä miesten kimppuun.
Omistaja oli sanonut miehille, että heidän pitää osata käyttäytyä, jos aikovat olla ravintolassa.
Hän kieltää, että olisi vaatinut miehiä olemaan kuin heterokaverukset.
Poliisi tutki tapausta syrjintänä, mutta syyttäjä määräsi esitutkinnan lopetettavaksi, koska tulisi jättämään asiassa syytteen nostamatta näytön puutteen perusteella.
Sana vastaan sana -tilanteessa kummankaan osapuolen kertomaa ei syyttäjän mukaan voida pitää toista luotettavampana.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/homoseksuaalien-läsnäolosta-ravintolassa-kinaa/718115
Kohta ei voi edes kapakkaan mennä ilman että hintit ovat sielläkin kerjäämässä verta nenästään!

Vastaukset 11
Vanhimmat
kaikkialla rauhaan, mikäli vain osaavat käyttäytyä edes minimaalien käytösnormien mukaan.
Myös heterot aiheuttavat paheksuntaa, jos julkisilla paikoilla rupeavat kutemaan, eikä sitä ole ihmetelty lainkaan.
Homot katsovat oikeudekseen harjoittaa hirveää "dogginkia" julkisilla paikoilla. Jopa sellaisilla joissa on läsnä pikkulapsia. Ja nostavat sitten oikeushaasteita syrjinnästä, jos kaikki eivät nyökyttele hyväksyvästi.
Eikös tuossakin tapauksessa uhkaavaa tilannetta aiheuttaneet kaikki muut paitsi ne homot?
Älä rupea sitten uhkailemaan, kun sikani panee sinua perseeseen.
Homoseksuellit provosoivat käytöksellään ihmisiä, jotka nauttivat kaikessa rauhassa iltateetä ravintolassa. Provosoiva käytös ((suutelu, hyväily..) ei ole suotavaa.
saa tanan neek erihomo jussuf jo vit tuun Suomesta!
No hyvä että itse asiasta olet kuitenkin samaa mieltä.
uskonnon mukaan homot tulekin hirttää?
Näinhän toimitaan erityisesti iranissa, jossa raavaat karvaiset muslimimiehet pökkivät pikkupoikia. Mutta pikkupojat jotka erehtyvät homostelemaan keskenään, hirtetään varsin rivakasti.
Hyvä nimimerkki "jussufnussuf":
Tarkoitat varmaan kristittyjä. Orjallisesti raamattua tulkitsevat voivat tosiaan olla tuota mieltä, mutta heillä ei ole juurikaan sananvaltaa niissä valtioissa joissa he elävät.
Turpiin vaan pervoille!
Seksuaalisesti monimuotoisille ihmisille on ravintoloita, joissa voi vapaasti vaikkapa suudella toinen toistaan. Esimerkiksi ravintola don´t tell mama Helsingissä on sellainen. Myös seksuaalisesti monimuotoisten oma sauna, Gay Sauna Vogue löytyy niin ikään Helsingistä.
Vieläpä rohkenee valehdella virkavallalle, hyi sais hävetä, inhottava homostelija!
Rikos yleistä järjestystä vastaan, Suomen rikoslain 17 luvun pykälän 21§ loukkaaminen, rikkominen:
21 § (24.7.1998/563) Sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen. Joka tekee julkisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon siten, että se aiheuttaa pahennusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä rangaistusta, sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Sekä järjestyslain ensimäistä lukua pykälää 7, ym ym. Toteutuuko oikeusvaltiossa nyt tasa-arvo ja homoa kohdellaan lain edessä tasaveroisesti suomen kansalaisena siinä missä muitakin, vai onko seksuaalivähemmistöryhmänä nyt erityissuojelussa?