Väyrynen laskeskeli presidenttiehdokkaaksi lähtiessään, että Suomeen on viimeisten viidentoista vuoden aikana tullut melkein miljoona uutta äänestäjää, jotka eivät tiedä hänestä paljon mitään. Viisitoista vuotta sitten Väyrynen siirtyi kotimaan politiikasta Euroopan parlamenttiin ja samalla pois vallan kovimmasta ytimestä. Viime eduskuntavaalien jälkeen hän kampesi itsensä ulkomaankauppa- ja kehitysministeriksi, mutta on pitänyt siinäkin tehtävässä matalahkoa profiilia, ainakin odotuksiin nähden.
On siis ainakin miljoona hyvää syytä kertoa hieman, millainen mies Väyrynen oikein on.
Hän on ollut ammattipoliitikko 23-vuotiaasta, siitä lähtien kun hänet valittiin 1970 heti ensi yrittämällä eduskuntaan. Samana vuonna hän pyrki jo puoluesihteeriksi, ja kaksi vuotta myöhemmin, 25-vuotiaana, hänestä tuli Kepun varapuheenjohtaja. Omasta mielestään hän ei ole kuitenkaan koskaan pyrkinyt mihinkään.
Politiikan raskaaseen sarjaan Väyrynen nousi toden teolla 1977, kun Urho Kekkonen teki hänestä ulkoministerin. Kekkonen oli myös 1980 takapiruna kaatamassa Johannes Virolaista ja nostamassa Väyrystä hänen tilalleen Kepun puheenjohtajaksi. Väyrynen kuuluukin edelleen siihen koulukuntaan, jonka mukaan kokemukset vahvasta presidentistä olivat voittopuolisesti myönteiset.
Puheenjohtajana Väyrynen joutui ensi töikseen keskelle Kekkosen seuraajapeliä. Hänen ehdokkaansa Ahti Karjalainen kärsi murskatappion Virolaiselle, mikä nakersi Väyrysenkin arvovaltaa. Myöhemmin historioitsija Jukka Tarkka paljasti, että Väyrynen oli junaillut kulissien takana Neuvostoliitolta tukea Karjalaiselle. Tämä niin sanottu V l a d i m i r o v -jupakka oli eräänlainen oman aikansa vaalirahakohu, joka sai keskustalaiset linnoittautumaan yhtenä rintamana puheenjohtajansa taakse pahaa maailmaa ja etelän mediaa vastaan.
Puheenjohtajakauteen osui myös kiusallinen päivärahasotku. Väyrynen asui käytännössä Helsingissä, mutta oman ilmoituksensa mukaan hän piti majaa Keminmalla, missä oli kuitenkin vain pieni jalasmökki. Keminmaalaisena hän sai eduskunnasta hulppeaa päivärahaa, jota helsinkiläiselle ei olisi maksettu. Rahan tulo loppui harmillisesti, kun oikeuskansleri puuttui peliin.
Väyrysen poliittinen linja oli tahtopolitiikka. Sen konkreettisin seuraus oli, että Väyrynen riitautui demarien kanssa. Seurasi yritys pystyttää maahan porvarihallitus, josta laadittiin sopimuskin Nokia-pomo Kari Kairamon kassakaappiin. Pahaksi onneksi presidentti Mauno Koivisto sai sopimuksesta vihiä ja taktikoi Kepun Väyrysineen oppositioon. Väyrynen purki kiukkunsa käymällä vimmaisen presidenttikampanjan ja väittelemällä tohtoriksi. Väitöskirjan keskeinen tutkimustulos oli, että Neuvostoliitto on ikuinen.
Vuonna 1990 Väyrynen luopui keskustan puheenjohtajan tehtävästä. Jälkeenpäin hän on pitänyt päätöstä poliittisen uransa ainoana virheenä.
1990-luvulla Väyrynen oli vielä toisen kerran puolueensa presidenttiehdokkaana. Kolmossija oli paha pettymys. Väyrynen syytti tappiosta mediapeliä.
Takaiskut seurasivat toistaan. Suomesta tuli ensin EU:n ja vähän myöhemmin Euroopan rahaliiton jäsen, vaikka Väyrynen vastusti raivoisasti kumpaakin ratkaisua. Samalla hän riitaantui seuraajansa Esko Ahon kanssa niin, että miehet olivat hädin tuskin puheväleissä.
Onneksi elämää on ollut myös politiikan ulkopuolella. Väyrynen on pystyttänyt kotiseudulleen Keminmaalle ikioman puuhamaan, jossa hänellä on muun muassa hotelli, leirintäalue, kansanopisto, viinitarha ja Pohjois-Suomen suurin tanssilava. Pohjanrannan tilalle on rakennettu mm 1300-luvun mallin mukaista paanukirkkoa.
On siis ainakin miljoona hyvää syytä kertoa hieman, millainen mies Väyrynen oikein on.
Hän on ollut ammattipoliitikko 23-vuotiaasta, siitä lähtien kun hänet valittiin 1970 heti ensi yrittämällä eduskuntaan. Samana vuonna hän pyrki jo puoluesihteeriksi, ja kaksi vuotta myöhemmin, 25-vuotiaana, hänestä tuli Kepun varapuheenjohtaja. Omasta mielestään hän ei ole kuitenkaan koskaan pyrkinyt mihinkään.
Politiikan raskaaseen sarjaan Väyrynen nousi toden teolla 1977, kun Urho Kekkonen teki hänestä ulkoministerin. Kekkonen oli myös 1980 takapiruna kaatamassa Johannes Virolaista ja nostamassa Väyrystä hänen tilalleen Kepun puheenjohtajaksi. Väyrynen kuuluukin edelleen siihen koulukuntaan, jonka mukaan kokemukset vahvasta presidentistä olivat voittopuolisesti myönteiset.
Puheenjohtajana Väyrynen joutui ensi töikseen keskelle Kekkosen seuraajapeliä. Hänen ehdokkaansa Ahti Karjalainen kärsi murskatappion Virolaiselle, mikä nakersi Väyrysenkin arvovaltaa. Myöhemmin historioitsija Jukka Tarkka paljasti, että Väyrynen oli junaillut kulissien takana Neuvostoliitolta tukea Karjalaiselle. Tämä niin sanottu V l a d i m i r o v -jupakka oli eräänlainen oman aikansa vaalirahakohu, joka sai keskustalaiset linnoittautumaan yhtenä rintamana puheenjohtajansa taakse pahaa maailmaa ja etelän mediaa vastaan.
Puheenjohtajakauteen osui myös kiusallinen päivärahasotku. Väyrynen asui käytännössä Helsingissä, mutta oman ilmoituksensa mukaan hän piti majaa Keminmalla, missä oli kuitenkin vain pieni jalasmökki. Keminmaalaisena hän sai eduskunnasta hulppeaa päivärahaa, jota helsinkiläiselle ei olisi maksettu. Rahan tulo loppui harmillisesti, kun oikeuskansleri puuttui peliin.
Väyrysen poliittinen linja oli tahtopolitiikka. Sen konkreettisin seuraus oli, että Väyrynen riitautui demarien kanssa. Seurasi yritys pystyttää maahan porvarihallitus, josta laadittiin sopimuskin Nokia-pomo Kari Kairamon kassakaappiin. Pahaksi onneksi presidentti Mauno Koivisto sai sopimuksesta vihiä ja taktikoi Kepun Väyrysineen oppositioon. Väyrynen purki kiukkunsa käymällä vimmaisen presidenttikampanjan ja väittelemällä tohtoriksi. Väitöskirjan keskeinen tutkimustulos oli, että Neuvostoliitto on ikuinen.
Vuonna 1990 Väyrynen luopui keskustan puheenjohtajan tehtävästä. Jälkeenpäin hän on pitänyt päätöstä poliittisen uransa ainoana virheenä.
1990-luvulla Väyrynen oli vielä toisen kerran puolueensa presidenttiehdokkaana. Kolmossija oli paha pettymys. Väyrynen syytti tappiosta mediapeliä.
Takaiskut seurasivat toistaan. Suomesta tuli ensin EU:n ja vähän myöhemmin Euroopan rahaliiton jäsen, vaikka Väyrynen vastusti raivoisasti kumpaakin ratkaisua. Samalla hän riitaantui seuraajansa Esko Ahon kanssa niin, että miehet olivat hädin tuskin puheväleissä.
Onneksi elämää on ollut myös politiikan ulkopuolella. Väyrynen on pystyttänyt kotiseudulleen Keminmaalle ikioman puuhamaan, jossa hänellä on muun muassa hotelli, leirintäalue, kansanopisto, viinitarha ja Pohjois-Suomen suurin tanssilava. Pohjanrannan tilalle on rakennettu mm 1300-luvun mallin mukaista paanukirkkoa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
http://vayrynen.com/ajankohtaista/videogalleria :DD:D:D:D:D::D:D:D:D::D!!!!! Paavo heittää melekosta settiä :D
Sinun puolueenjäsenyydeksestä eiole epäilystä,
kunmuistaa 1956 Presitenttinvaalit,mitäloskaa
"sossuiltalenti" samakaikuonaskelten.
Puhutaan "Mooseksen" 8:vuoden Pääministerikaudesta
mitenkähänkyykytti pienituloistakansaa ja maaseotua !!
Vuodenpäästä niinkuin Niinistökin ja Lipponen puhuu
vasta samoin kuin Soini !!
Mutta muistakaapa yksi asia: Väyrynen on ollut aina oikeassa tärkeissä ja suurissa asioissa. Politiikassa pikkujuttuja aina tulee ja kaikenlaisia kähinöitä. Ja aika hauska kaverihan Väykky on. Jaksaa heittää läppää pikkutunneille saakka keposesti. Toinen Paavo torkkuis jo iltauutisten aikaan.