Lapualaisista tulee Seinäjoen kaupungin omistaman sähköyhtiön asiakkaita, kun Seinäjoen Energia Oy ostaa Lapuan sähkönjakeluverkon ruotsalaiselta Vattenfall Ab:lta.
Kaupan jälkeen olemme entistä lähempänä kuntafuusiota Seinäjokeen, tahdomme sitä tai emme.
Oli todella kardinaalimunaus aikoinaan myydä pilkkahintaan Lapuan kaupungin omistama siivu 10% Lapuan Sähkö Oy:sta Ruotsin kuningaskunnasta olevalle valtionyhtö Vattenfall Ab:lle. Kaupassa tyhmyys tiivistyi.
Lapualaisista Seinäjoen Energia Oy:n laskutusasiakkaita.
17
516
Vastaukset
- ghhgjyy
et taida ymmärtää tätä sähkön kilpailutusta
- ymmärrän hyvinkin
Sähkömarkkinioilta puuttuu todellinen kilpailu. Kuluttaja ei voi kilpailuttaa sähkön siirtomaksua. Siirtomaksu perii aina sähköverkon omistaja, joten tulevaisuudessa lapualaiset maksavat sen Seinäjoen Energia Oy:lle laskun mukaan.
Seinäjokiset saavat lisäksi ostaa sähkönsä edullisimmin Seinäjoen Energia Oy:lta, kuin ulkokuntalaiset.
- Lapuan "sankareita"
Kuka toimi Lapuan kaupunginjohtajana vuonna 1996, kun Lapuan Sähkö Oy ja kaupungin omistama siivu 10% siitä myytiin alihintaan Vattenfall Ab:lle ?
Se oli kaikkien aikojen "puhallus" Lapualla, jota maksamme tänä päivänä ja tulevaisuudessa sähkön ja sen siirron hinnassa. - tätä pähkäilin
Tottakai ja tietenkin verkon omistaja perii siirtomaksun, kun siirto kerran hänen linjoillaan tapahtuu.
Miten se siirto muuten onnistuisi kuin linjoja pitkin?
Se varmaan kyllä ainakin tulisi hintoihinsa jos jokaisella sähkönmyyjällä olisi vierekkäin omat linjansa,eikä ne lanka-ja kaapelirykelmät olisi mielestäni mikään esteettinen näkykään maisemalliselta puolelta nähtynäkään!!- huoltovarmistus
Kaupungin omistaminen ei ole itsetarkoitus, mutta säkön jakelverkko tulisi olla kaupungin omistuksessa yhtä lailla kun vesi-ja viemäriverosto. Kyse on julkisesta, välttämättömästä palvelusta, jota ei tulisi luovutaa ulkomaalaisomistukseen palvelun saatavuuden ja luotettavuuden turvaamiseksi.
Ps. Venäläiset kokeilivat 80-luvulla sähköenergian langatonta siirtoa Siperiassa, mutta kokeilusta luovutiin suurten haittavaikutusten johdosta
- luulo
Luuletko sinä että jakelu olisi ilmaista, jos kaupunki omistaisi verkon, mutta ei sähkön myyntiä?
- MINUN EHDOTUS
Ei ilmaista, mutta omakustannushintaan kunnan jäsenille. Eihän vesi ja jätevesikään ole ilmaista. Lapuan kaupungin omistama Lapuan Energia Oy (ent Kiviristin lämpö) voisi ryhtyä sähkön tuottajaksi rakentamalla pienvesivoimaloita Lapuanjoen varteen ja tuuluivoimalapuiston vaikka Simpsiönvuorelle tai Alajoen lakeuksille.
Tuulivoimalat eivät tuhoa ympäristöä ja luontoa pysyvästi, koska ne voidaan myöhemmin purkaa, jos tulevat tarpeettomiksi - Luru mikä luru
MINUN EHDOTUS kirjoitti:
Ei ilmaista, mutta omakustannushintaan kunnan jäsenille. Eihän vesi ja jätevesikään ole ilmaista. Lapuan kaupungin omistama Lapuan Energia Oy (ent Kiviristin lämpö) voisi ryhtyä sähkön tuottajaksi rakentamalla pienvesivoimaloita Lapuanjoen varteen ja tuuluivoimalapuiston vaikka Simpsiönvuorelle tai Alajoen lakeuksille.
Tuulivoimalat eivät tuhoa ympäristöä ja luontoa pysyvästi, koska ne voidaan myöhemmin purkaa, jos tulevat tarpeettomiksiLapuanjoessa ei ole niin paljon korkeuseroa notta siitä energiaa saataas ilman jumalattomia tekoaltaita............
- 4+1
Mitä tuo tuulivoimala minkälainen lupapolitiikan se vaatii? itse suunniten tontilleni;)
- roottorilla
kui isoo mastoo olet miettinyt? ite uattelin laittoo 50M 3M potkurilla!
- Watti
On se vähän mopoonen, laita suurempi, niin naapurit karehtii.
- tuumasta toimeen
Millaisia lupia omatarvetuulivoimala tarvitsee? Riittäkö kaupungin rakennuslupa?
Ajateltiin naapurin kanssa yhteistä tontin rajalle. - tässä se on
Lapualaisia viedään Seinäjokeen, kun "pässiä narussa". Ootas PIru iltaa ja joulun ja uudenvuoden välisiä päiviä, kun valtioneuvoston pakkofuusiopäätökset saatetaan julkisuuteen. Nykyinen Seinäjoki, Kuortane ja Lapua saatetaan yhteen vuoden 2014 alusta.
- Ei...
Seinäjoki vattenfallia osta....toivottavasti.
Italiasta on tulossa kylmäfuusioon perustuva "e-cat", joita saa ennakkotilata ruotsista konttiin pakattuna 1 MW tehoisena a` 2 milj. euroa.
Laite perustuu vedyn ja nikkelin yhdistymisen tuottamaan energiaan.
Laitteen toiminnan suhteen olen itsekin hiukan epäilevä, mutta jotain se kertoo, että ruotsalaiset fyysikot ja skeptikkojärjestön johtaja oli kutsuttu laitteen koeajoon paikalle, eivätkä he huomanneet laitteen toiminnassa mitään epäilyttävää, mutta seuraavalla viikolla vattenfalli pani suomessa sähkönsiirtoverkkonsa ja lämmöntuotantolaitoksensa myyntiin ja samalla viikolla tämä surullisen kuuluisa olkiluodon voimalan valmistusta siirrettin vuoteen 2013.
Muuten.....ruotsalaisen välittäjävirman omistajista kaksi on fyysikoita, mutta en tiedä, olivatko he juuri todistamassa koeajoa?
JOS laite on toimiva ja joku paikkakunta hankkii niitä teollisuusalueilleen, niin se imuroi tehokkaasti lähiympäristön sähköä tarvitsevat teollisuus- ja liikelaitokset.
Linkki:http://www.tiede.fi/keskustelut/post1590630.html#p1590630 - Eihän tua...
Linkki aukia.
Koita guuglettaa: Tiede keskustelu....Fysiikka, kemia, matematiikka....Kylmäfuusio, italialainen lämmitin. - Tässä lähemmin.
Matalan energian ydinreaktori
Uutta energiatutkimuksessa on matalan energian ydinreaktori (LENR; Low Energy Nuclear Reactor) jota kutsutaan myös energiakatalysaattoriksi. Keksinnön esittelivät hiljattain italialainen insinööri ja keksijä Andrea Rossi kumppaninsa Sergio Focardin kanssa.
Energiakatalysaattori eli E-Cat on kylmäfuusioreaktori, joka tuottaa edullisesti energiaa ja ilman merkittäviä ympäristöriskejä. E-Cat on pienikokoinen, noin suurehkon matkalaukun mittaluokkaa.
E-Cat yhdistää katalyytin avulla nikkeliä vedyn kanssa eräänlaisen umpinaiseksi sinetöidyn painekammion sisällä. Kun pieni määrä lämpöä lisätään kammioon, se aloittaa ydinreaktion joka tuottaa noin 30-kertaisen määrän energiaa lämmön muodossa.
Se, mitä E-Catin sisällä tapahtuu on matalan energian ydinreaktio eli ns. kylmä fuusio. Perinteiset ydinvoimalat hyödyntävät fissioreaktiota, joka syntyy kun atomin nukleiidit halkaistaan, rikotaan energian tuottamiseksi. Fuusio toimii päinvastoin: fuusiossa kaksi kevyttä atomiydintä liittyy yhdeksi raskaammaksi. Atomit liittyvät toisten atomien nukleiiideihin mikä taas synnyttää kolmannen elementin; tämä taas vuorostaan synnyttää energiaa. Kylmäfuusio siis tavallaan toimii kuin aurinko synnyttäessään energiaa ja valoa, mutta vain matalammissa lämpötiloissa. Tästä tulee myös tapahtumasarjan nimi, kylmä fuusio.
Rossin ja Focardin rakentama E-Cat tuottaa sähköenergiaa noin 10 kilowattia. E-Catin reaktorin koko on noin 1 litra. Kaikkine komponentteineen, kuorineen, lyijysuojineen ja kontrollimekanismeineen E-Cat mahtuu hyvin keskikokoiselle pöydälle. E-Cat käyttää “polttoaineena” nikkeliä, ja sitäkin vain vähän: puolen vuoden käytön jälkeen 100 gramman nikkelimäärästä on jäljellä noin 90 prosenttia. Reaktion käyttämä nikkeli muuntuu ei-radioaktiivisiksi kuparin isotoopeiksi sekä vähäiseksi määräksi muita vaarattomia, vakaita elementtejä kuten sinkki. Vaikka E-Cat hyödyntää ydinreaktiota energian tuotannossa, se ei käytä radioaktiivisia materiaaleja eikä tuota ongelmajätettä. Jo muutama tunti siitä, kun laite on suljettu, sen voi avata eikä säteilyhaittaa ole. Vedyn lähteenä E-Catissa on vesi.
Eräs E-Catin etu on hajautettu energiantuotantotapa: ei ole tarpeen kytkeä satoja tuhansia kotitalouksia samaa verkkoon. Joka kotitaloudella voi olla oma verkkonsa. Koje kuluttaa noin 400 wattia tunnissa, jolla määrällä se tuottaa energiaa 15 000 wattia/tunti eli hyötysuhde on noin 37.5 kertainen. Energiamäärä vastaa noin 142 gallonaa öljyä. E-Catin tuottaman kilowattitunnin hinnaksi arvioidaan noin 1 sentti rahana.
Rossi ja Focardi esittelivät E-Catin prototyypin Bolognan yliopistolla tammikuussa 2011. Patenttipäätöstä odotetaan. Laitteen toivotaan olevan kaupallisilla markkinoilla marraskuussa 2011. Kotiin sopivan laitteen hankintahinnaksi on arvioitu olevan noin 5000 euroa.
Ruotsalaiset fyysikot ovat vahvistaneet laitteen toimivan.
lähteet:
http://www.nyteknik.se/incoming/article3080659.ece/BINARY/Rossi-Focardi_paper.pdf
http://nextbigfuture.com/2011/04/swedish-researchers-confirm-rossi-and.html
http://www.prwatch.org/news/2011/04/10661/media-ignores-energy-breakthrough-worry-free-nuclear-power
Riikka Söyring
kissankulmasta(a)gmail.com
www.ipu.fi
Moottorina ilmaiset kotisivut - ei sisäpiiristä
Vai muka sisäpiirin tietoa.HAH jaHAH !
Eipähän jäänyt linjan myyntiosoite Seinäjoelle eikä edes eurooppaan.
Siitä vaan USA.han makselemaan siirtomaksuja.
Kerrohan avaaja lisää sisäpiiritietoja, kunhan taas niitä tietoosi saat, niin saadaan taas nauraa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362314Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381559
- 141372
- 1281310
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2681293Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275