miten omistusosuus kun laina vain toisen nimiin

olemme ostamassa asuntoa yhdessä ulkomaalaisen poikaystävän kanssa, molemmilla on käteistä laittaa asuntoon 15% eli yhteensä 30% asunnon arvosta. hän ei todennäköisesti saa lainaa suomesta, joten olemme ajatelleet että otan koko lainan omiin nimiin kuitenkin niin että hän lyhentäisi kanssani puolet lainasta. miten meidän tulisi jakaa omistusosuus kauppakirjassa? entä miten jakaa yhtiö ja rahoitusvastike?
10268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Käytte poikaystäväsi kanssa pankissa ja kerrotte tilanteen. Ei mahdotonta nykyään että saisitte molempiin nimiin lainan. He kyllä neuvovat miten se asuntohankinta hoituu että se on molempien nimmissä vaikka sitten laina vain toisen. Pankitkin nykyään tottuneet monenpuolisiin tilanteisiin..

Äänestä

Ulkomaalainen vaimoni sai suomalaisesta pankin, kun ostimme yhteisen asunnon. Laina laitettiin puoliksi kummankin nimiin.

Jos poikaystäväsi ei kuitenkaan saa lainaa ja koko velka on sinun nimissäsi, lienee reiluinta että koko asunto on myös nimissäsi. Riski lainasta on kokonaan sinulla, mutta niin on lainalla hankittava omaisuuskin.

Toki voitte sopia poikaystäsi kanssa jotain muutakin. Voit ottaa koko velan itsellesi ja antaa hänelle kuitenkin puolet asunnosta. Mutta jos teille tulee ero, joudut lunastamaan hänet irti omistusosuudestaan ja silti sinulla on koko velka nimissäsi. Maksat tavallaan hänen osuudestaan kahdesti.

Äänestä

Mielestäni asiassa ei ole mitään miettimistä.

Jos poikaystävälläsi on 15% asunnon hinnasta rahaa, niin omistusoikeus on, että hän omistaa 15% ja sinä 85%.

Kaikki muu olisi sinun kannaltasi täyttä hulluutta, jos laina on kokonaan sinun nimissäsi.

Äänestä
  • Ja jos meinaatte naimisiin, niin ehdottomasti avioehto.
    Sillä eron sattuessa maksat puolet asunnon arvosta tasinkoa tälle nykyiselle poikaystävällesi.

    Äänestä

Hienoa että näin epäitsekkäitä naisia löytyy vielä. Uskovat ulkomaalaisen puheisiin ja ovat valmiit rahoittamaan hänelle mukavan pikku pesämunan.

Äänestä
  • Unohda koko juttu, jos "poikaystäväsi" on muslimimaasta. VIhkimisen jälkeen olet nyrkin ja hellan välissä, kun arki koittaa kuherruskauden jälkeen. Suomalainen nainen ei liene tottunut totaaliseen miehen määräysvaltaan.

    Äänestä

lol. kyse ei ole muslimimaasta. eika kyseessä ole mikään turvapaikan turvaaminen vaan tasapuolinen muutto Suomeen uusien mahdollisuuksien perässä.

kiitos kaikille vastauksista! toidennäköisesti tulemme laittamaan omistusosuuden 70/30, enemmistö minulle, tuleehan hän kuitenkin maksamaan puolet lainan lyhennyksistä ja muista kustannuksista, joten mielestäni ihan reilu jako.

Äänestä
  • TYHMÄ SUOMI MUIJA : VIE SE MUTA KUNO VITTTUN SUOMESTA:

    Äänestä

  • SUOMI SUOMALAISILLE kirjoitti:

    TYHMÄ SUOMI MUIJA : VIE SE MUTA KUNO VITTTUN SUOMESTA:

    tuulipuku kansaa on hyvä kusettaa.

    Äänestä

  • Melko reilua. Maksaa mies puolet lainasta yms. ja saa omistustusta 30%. Itse en tuohon suostuisi. No jos nyt ensin käytte siellä pankissa kysymässä millä ehdoilla lainaa saa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


omakotix kirjoitti:

olemme ostamassa asuntoa yhdessä ulkomaalaisen poikaystävän kanssa, molemmilla on käteistä laittaa asuntoon 15% eli yhteensä 30% asunnon arvosta. hän ei todennäköisesti saa lainaa suomesta, joten olemme ajatelleet että otan koko lainan omiin nimiin kuitenkin niin että hän lyhentäisi kanssani puolet lainasta. miten meidän tulisi jakaa omistusosuus kauppakirjassa? entä miten jakaa yhtiö ja rahoitusvastike?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu