Homomies muslimin lampaalle?

Julkaistu: 16.11.2011 10:01

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ei halua puuttua Linnan juhlien tanssikuvioihin.

Keskiviikkoaamuna Radio Rockin Heikelä Korporaatio-ohjelman vieraana vierailleen Teuvo Hakkaraisen mukaan hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että miehet tanssivat itsenäisyyspäivän vastaanotolla keskenään.

Toimittaja sekoitti Hakkaraisen tämän puoluetoveriin Pentti Oinoseen, joka kertoo Iltalehdessä homojen tanssin loukkaavan häntä. Sekä Oinonen että Hakkarainen ovat ilmoittaneet jättävänsä juhlat väliin.

- Tanssikoot vaikka lampaan kanssa, mitä se minulle kuuluu, Hakkarainen tokaisi.

Hakkarainen kohahdutti taannoin ehdottamalla, että homot, lesbot ja somalit tulisi laittaa asumaan Ahvenanmaalle omaan malliyhteiskuntaansa. Toimittaja kysyi Hakkaraiselta, mitä hän tekisi jos hänen oma poikansa ilmoittaisi olevansa rakastunut muslimimieheen.

- Minkä minä sille mahtaisin. Kyllä siinä varmasti myllerrystä tulisi tuolla pääkopassa jonkin verran.

Hakkarainen kuvailee itseään avarakatseiseksi. Homoliittoja hän sanoo kuitenkin edelleen vastustavansa.

- Minä käsitän asian niin, että siinä Aatami ja Eeva liittyvät, ei niin että Aatami ja Eero liittyvät.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hakkarainen on paras kansanedustaja. Suurin osa kansastahan on heteroja ja maahanmuuttokriittisiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hannele K kirjoitti:

Julkaistu: 16.11.2011 10:01

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ei halua puuttua Linnan juhlien tanssikuvioihin.

Keskiviikkoaamuna Radio Rockin Heikelä Korporaatio-ohjelman vieraana vierailleen Teuvo Hakkaraisen mukaan hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että miehet tanssivat itsenäisyyspäivän vastaanotolla keskenään.

Toimittaja sekoitti Hakkaraisen tämän puoluetoveriin Pentti Oinoseen, joka kertoo Iltalehdessä homojen tanssin loukkaavan häntä. Sekä Oinonen että Hakkarainen ovat ilmoittaneet jättävänsä juhlat väliin.

- Tanssikoot vaikka lampaan kanssa, mitä se minulle kuuluu, Hakkarainen tokaisi.

Hakkarainen kohahdutti taannoin ehdottamalla, että homot, lesbot ja somalit tulisi laittaa asumaan Ahvenanmaalle omaan malliyhteiskuntaansa. Toimittaja kysyi Hakkaraiselta, mitä hän tekisi jos hänen oma poikansa ilmoittaisi olevansa rakastunut muslimimieheen.

- Minkä minä sille mahtaisin. Kyllä siinä varmasti myllerrystä tulisi tuolla pääkopassa jonkin verran.

Hakkarainen kuvailee itseään avarakatseiseksi. Homoliittoja hän sanoo kuitenkin edelleen vastustavansa.

- Minä käsitän asian niin, että siinä Aatami ja Eeva liittyvät, ei niin että Aatami ja Eero liittyvät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu