Obamaa ei valita uudelleen

Donna Rigneyn näky ja sanoma USAlle syksyllä 2011

Donna Rigney on yhdessä miehensä Jack Rigneyn kanssa kahden seurakunnan ( His Heart International ) pastori Floridassa USAssa.

Seuraavassa Donna Rigneyn näky ja sanoma USAlle.

Sanoma USAlle

Näin naisen rukoilevan kodissaan. Hän näytti epätoivoiselta. Nainen kutsui muita lähes kuumeisesti luokseen rukoilemaan hänen puolisonsa puolesta. Koolla oli pieni rukoileva ryhmä, mukana myös naisen kaksi tytärtä. Näin yhtäkkiä naisen tarkemmin.

Nainen oli Michelle Obama.

Michelle Obama rukoili miehensä Barack Obaman puolesta, koska tämä oli kritisoinut USAn kongressin päätöstä, jolla vahvistettiin USAn tunnuslauseeksi edelleenkin ”Jumalaan me luotamme” (In God we trust).

Itse asiassa Pyhä Henki johdatti Kongressia tässä vahvistuksessa. Me olemme luottaneet kansakuntana kaikkeen muuhun kuin Jumalaan. Nyt Kongressi vahvisti esi-isiemme liiton, että tämä kansakunta on perustettu Jumalan rakkauden tähden ja että me luotamme häneen kaikessa mitä me tarvitsemme.

Kun presidentti Obama väheksyi tätä julkista liiton uudelleen vahvistamista, hän sulki itsensä Jumalan ja USAn välisen liiton ulkopuolelle. Näen, että Jumala on kääntänyt selkänsä presidentti Obamalle, kuten Jumala hylkäsi Saulin ja antoi kuninkuuden Daavidille. Jumala on antava Obaman presidenttiyden toiselle. Tämä on Jumalan peruuttamaton päätös, johon ei voi vaikuttaa edes Michelle Obaman ja muiden rukoukset.

Jumala on valinnut USAlle uuden johtajan ja Jumala nostaa hänet valtaan. Jumala voitelee hänet ja asettaa hänet virkaansa.

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 16.11.2011

Uskon että näin käy, että Barack Obamaa ei valita toiseksi kaudeksi USAn presidentiksi. Uskon että Obamaa ei valita edes demokraattien presidenttiehdokkaaksi, jolloin asia on jo siinä vaiheessa selvä.

Minä olen ollut koko ajan Obaman politiikkaa vastaan. Nyt myös enemmistö amerikkalaisista on saanut silmänsä auki. Obaman suosioluvut ovat olleet koko ajan laskevassa suunnassa.

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, kuka on USAn seuraava presidentti.

Jouko Piho

1

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • flip flop

      Niin, ei valita. Hän floppasi, petti liian monen toiveet. Hän toimi kuin edeltäjänsä Bush, ei sentään istunut lahkokirkossa hoilaamassa samalla kun pommitti maita.

      Toivottavasti amerikkalaiset itse saavat valita presidenttinsä, eikä tehtävää anneta taivaalliselle konsulttitoimistolle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1795
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1170
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      444
      1139
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      131
      822
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      763
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe