.
kuitenkin samaan aikaan vaativat Vaasan sh-piirin muuttamista kaukaisen Turun sh-piirin alle koska kielietuudet ja privilegiot taas puhuvat???????
Taistelua tiedosta
"Michael Luther väitti Pohjalaisessa (15.11), että peruspalvelujohtaja Kentala on jakanut harhaanjohtavaa tietoa, kun on todennut, että Pohjanmaan ruotsinkieliset asukkaat kuuluvat Helsingin yliopistollisen keskussairaalan vastuualueeseen. Tarkistin asian. Sen olisi voinut myös Luther tehdä.
Valtioneuvoston päätöksen mukaan (5.12.1990/1077) “Vaasan sairaanhoitopiirin ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ruotsinkielinen väestö on ensisijaisesti katsottava kuuluvaksi Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueeseen". Lutherin mielipide ei sentään kumoa valtioneuvoston päätöstä. On hatusta vedettyä, että asia olisi pelkkä “sopimuskysymys", kuten Luther antaa ymmärtää.
Luther viittaa äskeiseen Mediuutisten juttuun, jonka mukaan mm. Vaasan päivystystä oltaisiin ajamassa alas. Tarkistin, että “uutisen" takana oli Vaasan sairaanhoitopiirin oma lääkäri, joka on ollut laatimassa myös Länsirannikon miljoonapiirin raporttia. Eli sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
Olen tiistaina keskustellut sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Timo Keistisen kanssa. Hänen mukaansa Vaasa täyttää tulevan asetuksen kaikki vaatimukset, mitä tulee synnytysten ja päivystyksen jatkumiseen keskussairaalassamme. Tätä korkeammalta taholta asiantuntijalausuntoa ei Suomessa saa.
Marjatta Vehkaoja
Kaupunginhallituksen 1. vpj. Vaasa"
http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleisöltä/taistelua-tiedosta-1.1097986

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.