Teologisesti motivoitu tahallinen muutos raamattuun?.

Seuraavassa tarkastelussa näkökohtia siihen, onko ”Jumala ilmoitettu lihassa” vaiko ”Kristus ilmoitettu lihassa”.

Lähde:
http://www.argumentti.fi/tekstikritiikki/raamatun_alkuteksti.pdf

Otsikko:Antiadoptionistiset Raamatun tekstien muutokset. (Sivu 22)

Eräs kristologinen ”koulukunta” vanhan kirkon aikaan oli adoptionismi, mikä tarkoittaa sitä, että Jeesusta pidettiin tavallisena ihmisenä, jonka Jumala oli adoptoinut pojakseen. Tavallisimmin adoption katsottiin tapahtuneet kun Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen. Jeesuksen ihmisyyttä korostettiin tässä suuntauksessa niin voimakkaasti, että hänen ei katsottu voivan olla Jumala.
Juutalaiskristilliset ebioniinit ovat eräs tällainen adoptionistinen varhaiskristillinen suuntaus. Mutta oli myös adoptionismia vastustavia kristittyjä, kirjurienkin joukossa. Nämä antiadoptionistiset kirjurit tekivät muutoksia Raamatun teksteihin korostaakseen ja puolustaakseen kantaansa, jonka mukaan Jeesus ei ole vain ihminen, vaan myös Jumala.

1. Tim.3:16

"Me tunnustamme, että meidän uskomme pyhä salaisuus on suuri: Hän ilmestyi
ihmisruumiissa (lihassa, 33/38), hänet julistettiin vanhurskaaksi Hengen voimasta, enkelit saivat hänet nähdä, hänestä saarnattiin kansoille, häneen uskottiin maailmassa, hänet korotettiin kirkkauteen"(1992 käännös)

Codex Alexandrinus-käsikirjoituksessa on lukutapa, jonka mukaan Jumala ilmestyi lihassa (”ihmisruumiissa”). Useat myöhäiset käsikirjoitukset puhuvat tässä jakeessa Kristuksesta Jumalana, joka ilmoitettiin lihassa (”ihmisruumiissa”). Varhaisessa Codex Alexandrinus-käsikirjoituksessa on lukutapa, jonka mukaan Kristus ilmestyi lihassa (”ihmisruumiissa”). Muutos kreikankielessä on hyvin pieni, vain yhden kirjaimen verran (theeta ja omikron, jotka näyttävät lähes samalta).

Myöhempi kirjuri on tehnyt korjauksen jakeeseen niin että siinä ei lue enää ”hän”, vaan Jumala. Tässä on selvästi kyse teologisesti motivoidusta tahallisesta muutoksesta, jonka tavoite on alleviivata ja tukea Jeesuksen jumaluutta adoptionisteja vastaan. Sama korjaus esiintyy peräti neljässä 1 timoteuskirjeen käsikirjoituksessa - niissä kaikissa Jeesusta kutsutaan avoimesti Jumalaksi.
Tämä lukutapa periytyi sitten bysanttilaiseen tekstiin (eli keskiaikaisiin käsikirjoituksiin) ja edelleen varhaisiin englanninkielisiin käännöksiin. Suomalaisessa Bibliassa vuodelta 1776 on seurattu samaa lukutapaa:

"Ja se on julkisesti suuri jumalisuuden salaisuus, että Jumala on ilmoitettu lihassa,
vanhurskautettu hengessä, nähty enkeleiltä, saarnattu pakanoille, uskottu maailmassa ja otettu ylös kunniaan".

Kuitenkin meidän parhaat ja varhaisimmat 1. timoteuskirjeen käsikirjoituksemme eivät puhu Jumalasta, vaan Kristuksesta, joka ilmestyi / ilmoitettiin lihassa. Tekstiin tehty muutos, jonka tavoite oli Jeesuksen jumaluuden korostaminen (lihaksi tulleena Jumalana) tuli vallitsevaksi keskiajan käsikirjoituksissa.


Minä, Jonah en ota mitään kantaa ko. tekstiin, jotta ei väitettäisi, että olen adoptionismin kannattaja.

Toinpahan vain tekstin esille esimerkkinä siitä, mitä muutoksia on raamattuun kopiointihistorian aikana tehty. Muutoksia on näköjään tehty myöskin tahallisesti ja tarkoitushakuisesti kopioitsijoiden puolustaessa omaa näkökantaansa erilaisten oppiriitojen tiimellyksessä.

23

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • historiaa

      Kolminaisuusopin historiaa ja taustoja

      Kolminaisuusoppi ja usko Kolminaisuus-nimiseen Jumalaan on
      tavalla tai toisella lukemattomien pastorien ja muiden
      ihmisten tunnustama usko.

      Modalistinen monarkianismi

      Kolminaisuusoppi syntyi idässä, Vähässä-Aasiassa Noetos Smyrnalaisen
      kehittämänä 100-luvun loppupuolella. Hänen oppinsa sai paljon kannatusta
      ja hänen oppiaan Jumalan ja Kristuksen ykseydestä pidettiin oikeana
      kirkon perinteen ilmauksena. Mutta myös vastustajia ilmaantui ja Noetos
      erotettiin seurakunnasta. Noetoksen mukaan siis Kristus oli ruumiillistunut
      Isä, Jumala.

      Noetoksen oppia kehitti edelleen libyalainen Sabellios. Hänen mukaansa
      Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat saman Jumalan eri nimityksiä ja
      ilmenemismuotoja. Ensin Jumala esiintyi Isänä. Sen jälkeen inkarnaatiossa
      Poikana ja viimein kirkossa Pyhänä Henkenä. Kun Jumala ilmestyi Poikana
      Hän lakkasi olemasta Isä ja kun Hän ilmaantui Pyhänä Henkenä Hän ei ollut
      enää Poika.

      Ei ole vaikea sanoa mistä modalistinen monarkianismi oli peräisin. Jäljet
      johtavat muinaisen Babylonian uskontoon ja ehkä myös Intian uskontoon.

      Modalistisen monarkianismin periaate on yhä tärkeä osa Kolminaisuus-oppia erilaisten
      välienselvittelyjen ja kompromissien seurauksena, vaikka monet kolminaisuuden
      nykyisistä kannattajista kylmäverisesti ja epäloogisesti tuomitsevat periaatteen
      alkuperäiset levittäjät ja kehittäjät (Noetos ja Sabellios) harhaoppisiksi.

      Tertullianus

      Kolminaisuusopin kehittelyä jatkoi Tertullianus (n.160-220), joka oli kotoisin
      Pohjois-Afrikasta. Nykyisin hänen markkinoimastaan kolminaisuusopista käytetään
      nimitystä:Ekonominen kolminaisuusoppi. Oppi oli lähellä Noetoksen ja Sabellioksen
      oppia, mutta Tertullianuksen mielestä kaikki kolme persoonaa olivat selvästi
      yksilöllisiä ja erillisiä esiintymismuotoja. Mutta kuitenkin ne olivat osa samaa ja
      yhtä jumalallista ykseyttä, olentoa, olemusta tai luontoa (substantia).
      Tertullianus itse luopui kolminaisuudestaan vuonna 207 ja siirtyi kannattamaan
      monoteismia, jonka johdosta häntä alettiin pitämään luopuneena skismaatikkona.

      (Siinä mielessä Tertullianus oli lähellä Noetoksen ja Sabellioksen oppia, että
      Tertullianus tahtoi ottaa huomioon edelliseten kehittämän Jumalallisen ykseyden
      ajatuksen omassa opissaan. Sillä olihan tuo periaate tunnustettu oikeaksi
      kirkon perinteen eli tradition ilmaisuksi. Sen hylkääminen ei siis tullut
      kysymykseen.)




      Origenes

      Origenes (n. 185-252) oli kotoisin Aleksandriasta. Myös hänen kristologisia ajatuksiaan
      joskus kutsutaan kolminaisuusopiksi, vaikka siitä ei kai varsinaisesti ollut kysymys.
      Origeneen mukaaan Jumala oli kaiken yläpuolella oleva. Vain Isää voidaan varsinaisesti
      kutsua Jumalaksi. Poika on Jumalan alainen. Pyhä Henki on Isän ja Pojan alainen.
      Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kolme selvästi erillään olevaa olentoa.
      Origeneen kolminaisuusopin katsotaan olevan samansuuntainen niin sanottujen apologeettien
      käsitysten kanssa ja sen uskotaan saaneen vaikutteita keskiplatonismista eli
      kanssakäymisestä antiikin filosofioiden kanssa.

      Novatianus

      Noin vuonna 250 ilmestyi Roomassa Novatianuksen kirjoitus: De trinitate.
      Sen esittämää kolminaisuusoppia pidettiin pitkään eli Augustinuksen
      aikaan asti lännen oikeaoppisena kolminaisuusoppina. Mutta oliko sekään
      varsinaisesti kolminaisuusoppi, vaiko vain Pyhän Raamatun pohjalta tehty päätelmä?
      On vain yksi Jumala, Isä. Poika on Isän alainen, mutta heidän välillään vallitsee
      communio substantiae.

      • historiaa 2

        Areios

        Areios(256-336 jKr.)toimi Aleksandriassa presbyteerinä. Hän oli saanut
        vaikutteita syyrialaiselta Lukianokselta (250-312), joka noudatti
        Aristoteleen koulukunnan traditiota. Lukianoksen tulkintamenetelmä
        oli historiallis-grammaattinen.

        Häntä kiinnosti siis etupäässä kielitiede ja ehkä kielillä
        puhuminen. Ja sen lisäksi hän ehkä tahtoi koota apostolisten
        isien esittämiä ajatuksia vainojen jälkeen, jotta ne eivät
        joutuisi unohduksiin. Olihan Antiokialainen Ignatius
        kirjeissään painottanut Kristuksen kärsimyksen todellista
        luonnetta ja ihmisyyttä. Mutta valitettavasti Areios ei
        ollut työssään kovin taitava eikä tyytynyt vain kertaamaan
        Ignatuksen ajatuksia, vaan lisäsi niihin omia radikaaleja
        tulkintojaan ja yhdisteli oppeja sangen taitamattomasti.

        Areios liittyy jotenkin kolminaisuusopin taustatekijöihin,
        mutta ei varsinaisesti kehittänyt ja rakentanut kolminaisuusoppia,
        vaan ennemminkin hajoitti ja yritti kumota sitä.

        Vuonna 360 uusareiolaiset hyväksyivät Niken kaavan, jossa ilmaistaan
        Jumalan alkuperän olevan salattu ja Pyhä Raamattun olevan ainoa
        tietolähde. Näin he siis tunnustivat sen etteivät tiedä tai voi
        tietää Jumalasta muuta, kuin mitä Pyhä Raamattu hänestä kertoo.
        Voidaan kai katsoa tämän olleen riittävä anteeksipyyntö ja
        vetäytyminen pois kristologisista väittelyistä.

        Tosin; jostakin syystä Areiolaisuus tämän oman tietämättömyytensä
        tunnustamisen jälkeenkin vaikutti kirkkohistoriassa ja maailman
        tapahtumissa. Ja 500-luvulla Ranskassa jouduttiin kehittämään
        niin kutsuttu Athanasiuksen uskontunnustus areiolaisuutta vastaan.
        Ja tuo uskontunnustus sisälsi melko radikaalia julistusta itsekin.

        Athanasius

        Athanasius (298-373) toimi alunperin Aleksandriassa diakonina. Ja
        myöhemmin piispana. Hän vastusti Areioksen tulkintoja ja niistä
        kumpuavia huonoja seuraamuksia.

        Athanasiuksen mielestä jumalalliseen elämään kuuluu Jumalan
        täydellinen tunteminen. Athanasius piti kiinni Origeneen
        perinteen mukaisesta Isän ja Pojan erosta, mutta korosti heidän
        välistä yhteyttä tärkeimpänä puolena asiasta.

        Vuoden 350 tienoilla alkoi esiintyä kysymyksiä myös Pyhän Hengen
        alkuperästä ja asemasta. Erilaisia käsityksiä esiintyi ja lopulta
        Athanasios tuli siihen tulokseen, että Pyhä Henki on jumalallinen
        ja samaa olemusta kuin Isä ja Poika. Niin liitettiin siis Pyhä
        Henki kolminaisuusoppiin vuoden 350 tienoilla Athasiuksen toimesta.

        Ambrosius

        Milanon piispa Ambrosius (340-397) vastusti Areiolaisuutta ja kehitti
        kolminaisuusopin, jossa yhdisti perinteellisen latinalaisen käsityksen
        uusnikaialaiseen käsitykseen.

        Uusnikaialaisina teologeina pidetään Basileiosta (330-379), hänen
        veljeään Gregorios Nyssalaista (334-394) ja Gregorios Nazianzolaista
        (330-390). He pyrkivät yhdistämään Origeneen oppia ja Athanasiuksen
        uutta käsitystä Pyhän Hengen jumalallisesta alkuperästä ja olemuksesta.

        Augustinus

        Augustinus, joka eli vuosina 354-430 oli sangen perehtynyt oman aikansa tietoon
        ja filosofiaan. Hänen mielestään tietoa voidaan saada Jumalasta. Ja kaiken
        lisäksi tieto Jumalasta sisältää myös tiedon maailmasta ja ihmisestä. Ja toisaalta
        tieto maailmasta päätyy viime kädessä tietoon Jumalasta.

        Augustinuksen mukaan maailmankaikkeus on luotu järjestyneeksi hierarkiaksi, joka
        rakentuu siten, että se aina osoittaa Jumalaan kaikkien olioiden päämääränä.

        Tästä voidaan käsittääkseni päätellä, että tieteellinen tieto ja uskonto tulevat
        lopulta päätymään samaan käsitykseen olevasta. Ne tutkivat loppujen lopuksi yhtä
        ja samaa asiaa. Tämä käsitys on itselleni tärkeä näkökulma kolminaisuusoppiin.
        Tutkiessani tietoa maailmasta eli tiedettä pyrin löytämään sellaisia
        samankaltaisuuksia, jotka voivat tukea jollakin tavalla kolminaisuusoppia ja
        selittää sen tarpeellisuutta ja olemassaoloa. Aika tulee näyttämään löytyykö
        samankaltaisuuksia tarpeeksi vai onko käsitykseni väärä.

        Tämä Augustinuksen filosofinen käsitys uskonnon ja tiedon yhteydestä toisiinsa
        on ehkä Intialaista alkuperää. Esimerkiksi Bhagavad-gitassa (15.15) sanotaan:
        Kaikkien Veedojen, kaikkien tietokirjojen tarkoituksena, on etsiä Minua.
        Intiassa käytetty sana Vedanta tarkoittaa samaa kuin lopullinen tieto.
        Uskonnolliseksi miellettyä Veeda-kirjallisuutta pidetään siis tieteen veroisena.
        Veeda-kirjallisuuden on jo kauan sitten paljastanut sen tiedon, johon
        nykyaikainen tiede on vasta pyrkimässä. Se on lopullista tietoa.


    • yksii

      -Kolminaisuususko on huonoa Jumalan silmissä!
      -2.Tessalonikalaiskirje:
      2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
      -2.Tessalonikalaiskirje:
      2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

      • kerro lisää

        Vastaa areiolainen hellari.


    • "Ja tunnustetusti suuri on JUMALISUUDEN salaisuus: HÄN ... "

      • Raamattu ja apostolit eivät sano poikaa Jumalaksi, vaan Jumalan olemuksen kuvaksi;

        Heprealaiskirje 1
        3 "ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa
        k u v a - ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,"

        Kolossalaiskirje 1
        15 "ja hän on näkymättömän - J u m a l a n - k u v a, - esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa." [2.Kor.4:4]

        Kirjoitusten mukaan mistään kuvasta ei saa tehdä Jumalaa eikä mitään kuvaa sellaiseksi asettaa;

        2. Mooseksen kirja 20
        4 "Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla." [5.Ms.5:6]

        Eikö asia ole kaikille täysin selvä?


      • Mitä tarkoitetaan?

        1Tim. 3:16 alkukielisenä, latinalaisin kirjaimin
        esitettynä:

        Kai homologuumenos mega esti to tees eusebeias
        mysterion: hos efaneroothee en sarki, edikaioothee
        en Pneumati, oofthee anggelois, ekeerykhthee en
        ethesin, episteuthe en kosmoo, aneleefthee en doksee.


        Tekstissä esiintyvä `eusebeia´ sanan genetiivimuoto
        `eusebeias´ (kreikaksi: ευσεβειας) ei suinkaan siis
        tarkoita tällä ilmaisulla `jumalisuuden salaisuudella´
        jumaluuden ominaisuutta, vaan tällä `jumalisuuden
        salaisuudella´ (kreikaksi: τὸ τῆς εὐσεβείας μυστήριον
        tarkoitetaan `Jumalan pelon eli kristillisen hurskauden
        salaisuutta, eli ihmisten uskon sisältöä.


      • Mitä tarkoitetaan? kirjoitti:

        1Tim. 3:16 alkukielisenä, latinalaisin kirjaimin
        esitettynä:

        Kai homologuumenos mega esti to tees eusebeias
        mysterion: hos efaneroothee en sarki, edikaioothee
        en Pneumati, oofthee anggelois, ekeerykhthee en
        ethesin, episteuthe en kosmoo, aneleefthee en doksee.


        Tekstissä esiintyvä `eusebeia´ sanan genetiivimuoto
        `eusebeias´ (kreikaksi: ευσεβειας) ei suinkaan siis
        tarkoita tällä ilmaisulla `jumalisuuden salaisuudella´
        jumaluuden ominaisuutta, vaan tällä `jumalisuuden
        salaisuudella´ (kreikaksi: τὸ τῆς εὐσεβείας μυστήριον
        tarkoitetaan `Jumalan pelon eli kristillisen hurskauden
        salaisuutta, eli ihmisten uskon sisältöä.

        Jospa nyt laitan vielä ihan vaan suomen kielellä
        ja koko jakeen 16. Jaejako on kirkkoraamatussa virheellinen.

        Totuuden pylväs ja perustus
        ja tunnetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän,
        joka on ilmestynyt lihassa,
        vanhurskautunut Hengessä,
        näyttäytynyt enkeleille,
        saarnattu pakanain keskellä,
        uskottu maailmassa,
        otettu ylös kirkkauteen.


    • Niko.

      Otsikoit kirjoituksesi kysyäksesi onko jae tahallisesti käännetty väärin teologian vuoksi ja sitten toteat kirjoituksessasi, että et mitään kantaa alunalkaenkaan halua asiaan ottaa.

      Varsin erikoista Jonah...

      Eikö kirjoituksestasi tule ilmi selvä väittämä, että jae olisi tahallisesti käännetty väärin? Toisin sanoen kantasi asiaan on täysin selvästi nähtävissä kirjoituksestasi.

      Olisit tuonut samalla esille sen tosiasian, että 1938 käännös kääntää jakeen:
      "Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen."

      On totta, että 1992 jakeessa sana "Hän" on käännetty "Jumalaksi".
      Tiedämme hyvin, että 1992 käännös ei ole sanatarkka käännös eikä se sitä ole koskaan pyrkinyt olemaankaan.

      Vanha biblia ja 1938 seuraavat sanatarkempaa muotoa paljon uskollisemmin.
      1992 vastaavasti pyrkii noudattamaan sujuvan kieliopin -periaatetta!

      Tietänet varmaan, että kyseinen jae on yksi väitellyimmistä käsikirjoituksien tutkijoiden piireissä. Sanan alkuperäinen kirjoitusmuoto kreikkalaisissa käsikirjoituksissa vastaa joko "Hän" tai "Jumala" sanan muotoa, jossa määräävässä roolissa on O kirjaimen sisälle tulevan "aalto-merkin" puuttuminen tai sen esiintyminen.

      Aiheesta hieman esimerkiksi täällä:
      http://bible.cc/1_timothy/3-16.htm

      Teologisesti tarkasteltaessa tiedämme, että nimenomaan Jumala oli Hän joka tuli lihaan. Johanneksen evankeliumin alku tämän kertoo:
      Sana oli Jumala.

      Joten henkilökohtainen mielipiteeni on, että olipa alkuperäinen kirjoitusmuoto kummin vain, täyttää se jakeen teologisen merkityksen.

    • Niko.

      Sanottakoon Johanille vielä myös se, että kirjoituksessasi esille tuoma lainauksesi:
      "Kristus ilmoitettu lihassa”
      ei ole Jumalan Sanaa, sillä moista lausetta ei Raamatun käännöksistä löydy eikä alkukieli moista "vaihtoehtoa" tarjoa.

      Tämä on juurikin sitä sinun oman teologian tuotosta.

      • Niko.
        Oman teologani tuotosta ei ollut aloituksessani ollenkaan. Vaan mainitsemani linkin kirjoittajan.
        Lueppa hiukan tarkemmin, Omaa tekstiäni oli aloituksen ensimmäinen lause ja viimeinen teksti alkaen: Minä, Jonah....

        Kyllä sinä sen huomasit. Turha väännellä sitä, mikä on minun teologiaani.

        Tulikohan sekään mielestäsi selvästi esille, että en ole adoptionismin kannattaja.

        Ps.
        Minä en tuonut esille pelkästään ”Kristus ilmoitettu lihassa”, vaan myös samassa lauseessa olevan ”Jumala ilmoitettu lihassa”. Mikset sitä maininnut.
        Itse en sanallakaan maininnut, mikä esiintyy raamatussa ja mikä ei.

        Ps.2
        Omasta teologiastani olen kirjoittanut muissa viesteissäni, en tässä aloituskirjoituksessa.


    • Unohdetaan ihmisten keksimä teologia, ja uskotaan mitä Jeesus opetti. Mihin te tarvitsette teologiaa=jumaluusoppia?
      Ei Paavali sanonut vanginvartijalle, että tutki ensin teologiaa ja päättele järjelläsi mitä sinun tulee uskoa.
      Paavali vastasi suoraan ilman kolminaisuusoppia ja kirkon keksimiä teologioita ja sakramentteja, että:

      Apt.16.
      27 Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä, luullen vankien karanneen.
      28 Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä".
      29 Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
      30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
      31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".

    • ...

      ...

    • * Miksi sinä John et voi tunnustaa, että Jeesus on Herra = Jumala ? Kiellät Jeesusken, ellet tunnusta Hänen jumaluuttaan = Jumala.!

      * Tämän Johannes kyllä kirjoittaa aivan selkeästi ja uskottavaksi.

      * John, mitä tunnustamista on siinä, että tunnustaa Jeesusken Joosefin poikana? kaikkihan sen tiesivät silloisessa israelissa, "Niin kuin LUULTIIN, Jeesus oli Marian ja Joosefin poika. Miksi Johannes painotta, joka ei tunnusta Jeesusta ei hänellä ole Isääkään? Miksi ? Selitä nyt tämä kummallinen vaatimus, jokainen kyllä Johanneksen aikana tunnusiti ja luuli tietävänsä, että Jeesus on Joosefin poika. MItä ihmeen tunnustamista siinä oli?

      * Mutta siinä oli jo aivan eri tunnustamisen ja siitä tuleva kritiikki, kun tunnusti Jeesusken Jumalan Pojaksi, myös lihansa puolesta, että Jeesus tuli taivaasta, ei Joosefin kupeista, siinä oli vaikeutta ja vastuuta ja hyvä, ettei hulluksi sanottu? Mieti nyt tätä Johannesksen tunnustamisen vaikeutta puolueettomasti.

      * Ja jos edelleen sun mielestä olisi ollut vaikeaa joetenkin tunnustaa Jeesus Joosefin pojaksi, niin kerro, miksi se olisi ollut vaiekaa? Normaali puusepeän poika, joka itsekkin teki isänsä verstaassa puutöitä, eikö se nyt ollut ihan normaalia toimintaa pojalta?

    • 2. Korinttolaiskirje 1
      19 "Sillä - J u m a l a n - P o i k a, - Kristus Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän keskellänne saarnanneet, ei tullut ollakseen "on" ja "ei", vaan hänessä tuli "on". [Matt.5:37]

      Heprealaiskirje 4
      14 "Kun meillä siis on suuri - y l i m m ä i n e n - p a p p i, - läpi taivasten kulkenut, Jeesus, - J u m a l a n - P o i k a, - niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta." [Hepr.5:5,6]

      1. Johanneksen kirje 4
      15 "Joka tunnustaa, että Jeesus on - J u m a l a n - P o i k a, - hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa."

      1. Johanneksen kirje 5
      5 "Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että
      J e e s u s - o n - J u m a l a n - P o i k a?"

      Jeesus Kristus on Jumalan poika ja ylipappi, mutta ei Jumala!

    • Yritykset kolminaisuusopin selityksistä näyttävät olleen jo Jeesuksen ja Paavalin tiedossa, koska he 'On, on', ja: 'ei, ei'-, eli "hei-kun-kei-opeista" varoittivat;

      "Matteus 5
      37 "vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei'. Mitä siihen lisätään, se on pahasta."

      2. Korinttolaiskirje 1
      17 "Kun minulla siis oli tämä aikomus, en kaiketi ole menetellyt kevytmielisesti? Vai päätänkö lihan mukaan, minkä päätän, niin että puheeni on sekä "on, on", että "ei, ei"?
      18 Mutta Jumala sen takaa, että puheemme teille ei ole "on" ja "ei".
      19 Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän keskellänne saarnanneet, ei tullut ollakseen "on" ja "ei", vaan hänessä tuli "on". '

      • Me ekivaarin ja muutaman muun kanssa kannamme huolta eksyneistä, jotka eivät usko raamatun mukaisesti. Vaan selittävät selittämätöntä ON ja EI opillaan.

        Jumalan Poika ei tullut ollakseen ON ja EI, sanoo raamattu.

        2Co 1:18 Mutta Jumala sen takaa, että puheemme teille ei ole "ON" ja "EI".
        2Co 1:19 Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän keskellänne saarnanneet, ei tullut ollakseen "ON" ja "EI", vaan hänessä tuli "ON".

        Jumalan Poika tuli ollakseen ON, ja sen takaa Jumala, joka on hänet lähettänyt.
        Seuraavan opin mukaan Jeesus Kristus ei tullutkaan ollakseen ON, vaan hän tuli ollakseen ON ja EI.

        Ote ON ja EI- opista ( Athanasioksen uskontunnustuksesta):

        >>>Isä ON luomaton, Poika ON luomaton ja Pyhä Henki ON luomaton. Isä ON ääretön, Poika ON ääretön ja Pyhä Henki ON ääretön. Isä ON ikuinen, Poika ON ikuinen ja Pyhä Henki ON ikuinen, EIkä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin EI myöskään ole kolmea luomatonta EI kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön. Samoin ON Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, EI kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias. Samoin Isä ON Jumala, Poika ON Jumala ja Pyhä Henki ON Jumala, EI kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä ON Herra, Poika ON Herra ja Pyhä Henki ON Herra, EI kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.


      • Jonah kirjoitti:

        Me ekivaarin ja muutaman muun kanssa kannamme huolta eksyneistä, jotka eivät usko raamatun mukaisesti. Vaan selittävät selittämätöntä ON ja EI opillaan.

        Jumalan Poika ei tullut ollakseen ON ja EI, sanoo raamattu.

        2Co 1:18 Mutta Jumala sen takaa, että puheemme teille ei ole "ON" ja "EI".
        2Co 1:19 Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän keskellänne saarnanneet, ei tullut ollakseen "ON" ja "EI", vaan hänessä tuli "ON".

        Jumalan Poika tuli ollakseen ON, ja sen takaa Jumala, joka on hänet lähettänyt.
        Seuraavan opin mukaan Jeesus Kristus ei tullutkaan ollakseen ON, vaan hän tuli ollakseen ON ja EI.

        Ote ON ja EI- opista ( Athanasioksen uskontunnustuksesta):

        >>>Isä ON luomaton, Poika ON luomaton ja Pyhä Henki ON luomaton. Isä ON ääretön, Poika ON ääretön ja Pyhä Henki ON ääretön. Isä ON ikuinen, Poika ON ikuinen ja Pyhä Henki ON ikuinen, EIkä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin EI myöskään ole kolmea luomatonta EI kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön. Samoin ON Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, EI kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias. Samoin Isä ON Jumala, Poika ON Jumala ja Pyhä Henki ON Jumala, EI kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä ON Herra, Poika ON Herra ja Pyhä Henki ON Herra, EI kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.

        >>Me ekivaarin ja muutaman muun kanssa kannamme huolta eksyneistä


      • jukka.finland kirjoitti:

        >>Me ekivaarin ja muutaman muun kanssa kannamme huolta eksyneistä

        Kuinkas luet, Jukka.F,?

        2. Korinttolaiskirje 1:3
        "Kiitetty olkoon meidän Herramme - J e e s u k s e n
        K r i s t u k s e n - J u m a l a - ja - I s ä, - laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,"

        Efesolaiskirje 1
        3 "Ylistetty olkoon meidän Herramme - J e e s u k s e n
        K r i s t u k s e n - J u m a l a - ja - I s ä, - joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,"

        Efesolaiskirje 1
        17 "anoen, että meidän Herramme - J e e s u k s e n
        K r i s t u k s e n - J u m a l a - k i r k k a u d e n - I s ä, - antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan"

        Efesolaiskirje 3
        14 "Sen tähden minä - n o t k i s t a n - p o l v e n i - I s ä n
        e d e s s ä,"

        1. Pietarin kirje 1
        3 "Ylistetty olkoon meidän Herramme - J e e s u k s e n
        K r i s t u k s e n - J u m a l a - ja - I s ä, - joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,"

        Päätelkööt lukijat ja Herra, kumpiko meistä on eksyttäjä, sinä, Jukka.F, vaiko ekivaari!


    • Inhottava realisti

      Koko kolminaisuusoppi on täyttä sotkua. Jokainen vääntelee sitä halunsa mukaan aivan miten haluaa.

      Hieman hupaisaa on se tapa, jolla Jeesus-myyttiin takerrutaan fundamentalistien lahkossa. Jeesus kuvataan Raamatun tarinoissa avarakatseiseksi ja ymmärtäväiseksi hahmoksi, joka enemmänkin inhoaa ihmisten jaottelua uskon pohjilta ja farisealaista toisten toimien kyttäämistä.

      Uskovaisten ryhmittymät puolestaan kunnostautuvat juuri edellämainituissa taitolajeissa. Äärikristityt ovat juuri niitä farisealaisia kaikkein tyypillisimmillään, joita Jeesus inhosi.

      • Orto.

        Jumalan Kolminaisuus on kaikkien kristillisten kirkkojen ydinsanoma. Älä sinä siis höpötä fundamentalisteista tai äärikristityistä.


    • Otanpa tarkasteltavaksi, onko Jumala ilmoitettu lihassa vai ilmestynyt lihassa.
      Ilmoittaminen lihassa tai ilmestyminen lihassa on aivan eri asia.

      Käännös 33/38 sanoo:
      1Ti 3:16 Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa...

      Ilmestynyt = phaneroo. Strong's G5319 antaa merkitykseksi:

      1) to make manifest or visible or known what has been hidden or unknown, to manifest, whether by words, or deeds, or in any other way
      a) make actual and visible, realised
      b) to make known by teaching
      c) to become manifest, be made known
      d) of a person
      1) expose to view, make manifest, to show one's self, appear
      e) to become known, to be plainly recognised, thoroughly understood
      1)who and what one is

      Eli Jumala ei ole ilmestynyt lihassa, niinkuin käännös 33/38 sanoo, vaan tuonut itsensä julki, tullut tunnetuksi lihassa eli ilmoitettu lihassa. Jeesuksen Kristuksen kautta on Jumala tehnyt itsensä tunnetuksi lihassa eli ilmoittanut itsensä. Ei Jeesus itse Jumala ollut, vaan hän teki Jumalan tunnetuksi sanoillaan ja sanomallaan eli ilmoitti millainen Jumala on.

      Ja juuri näin Biblia 1776 sanoo:...että Jumala on ilmoitettu lihassa..
      Poiketen 33/38 käännöksestä, joka sanoo, että Jumala on ilmestynyt lihassa.

      Koska Jeesus teki Jumalan tahdon ja puhui mitä Jumala tahtoi, ei hän itsessään mitään puhunut. Vaan kaikki tuli Jumalalta, jonka tahdon Jeesus toi julki.
      Eli Jumala ilmoitti itsensä Jeesuksen Kristuksen kautta. Eikä ilmestynyt Jeesuksessa, vaan ilmoitti millainen hän, Jumala, on.

      MOT.

    • Aloituksessa ja viestiketjussa tuli hyvin selvästi ilmi eräitä kristinopin kehittymisen piirteitä.
      Tämä pyritään useiden uskovien parissa kieltämään. He olettavat, että UT:n kirjat olivat kerralla valmiina.

      Näin ei kristinopin historia kulkenut. Uusi uskonnollinen aate ajanlaskun alun jälkeen kulki samoja latuja kuin mikä tahansa aate kunakin aikakautena.
      Jo UT:sta näkee oppien kirjon niiden kieltämisen kautta. Varoituksina olla uskomatta harhaoppeihin.

      Viestiketju toi esille keskeisiä kirkkoisiä ja heidän suhdettaan Jumalan olemukseen (monismiin ja kolminaisoppiin). Esitetyt asiat ovat todellista historiaa.
      Toinen on löydetyt ns. kielletyt evankeliumit tai katkelmat niistä.
      Kolmas seikka, johon liian vähän viitattiin, on kreikkalaisen dualistisen filosofian vaikutus.

      Kirkkoisät laativat monenmoisia oppeja ja kirkolliskokoukset hyväksyivät joko jonkun yhden linjan tai kompromissilinjan. Kirjoituksia muuteltiin tai kirkolliskokoukset säätivät jonkin asian sisällön. Tämä sotku näkyy UT:n kirjoissa ristiriitaisina ja jopa vastakkaisina kannanottoina.

      Näin siis syntyi UT ihmisten pähkäilemänä oppina ja sitten sitä ryhdyttiin sanomaan Jumalalta saaduksi.

      UT:n syntytavassa ei ole mitään ihmeellistä tai salaperäistä. Tekstit ajalle omainaisesti sisältävät tietämättömiä asioita mystisinä totuuksina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4433
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3088
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2854
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2625
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2499
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2248
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      38
      2201
    8. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2124
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2015
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe