Minua kohtaan ollaan rasisteja

Syrjittynä oleminen.

Minua syrjitään omassa maassani. Olen jo useaan otteeseen joutunut poliittisen vakaumukseni johdosta syrjinnän kohteeksi. Seuraavaksi otan yhteyttä vähemmistö valtuutettuun.

Olen ollut pitkään työttömänä. Nyt jouduin pakkotyöhön 14kk, jotta saan taas ansiosidonnaisen. Työnteko kiinnostaa minua yhtä paljon lihansyönti vegaania.

Heitetään kakkaa kuumalle kiukaalle ja mennään alasti saunomaan. Toivotetaan samalla "hyvää itsenäisyyspäivää." Muistellen talvisotaa.

Linnanjuhlissa on sitten hauska kertoa vitsejä kuinka rikkaat syövät suklaamuroja.

Tuleva presidenttimme on yhtä huono kuin tämä nykyinen.

Toivottavasti joudun pakkohoitoon ja pääsen pois työelämästä. Pakkohoidon jälkeen muutan sos.varoilla kaupunginvuokra yksiöön. Teen kiljua ja dyykkaan kauppojen roskiksista.

Ulostetta valtion päälle.

T: Lumiaura

17

207

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :|:

      mitä se semmonen pakkotyö on?

      Neljätoista kuukautta on muuten kaksi eri sanaa. Jos ne lyhennetään, niin siitä tulee kaksi eri lyhennettä (14 kk), niitäkään ei siis kirjoiteta yhteen, niin kuin sinä tuossa teit. Niinku tai niinkuin voi kirjoittaa yhteen, tai erikseen. Mutta esim 'niinku' ja 'niin kuin' tarkoittavat hieman eri ja silloin pitää olla tarkkana, että kirjoittaa niiku on tarkoittanut.

      • Pakkotyö, palkka 9€/pvä.

        Sisäistä se ja palaa kielioppiin sen jälkeen.


      • :|:
        sama.se kirjoitti:

        Pakkotyö, palkka 9€/pvä.

        Sisäistä se ja palaa kielioppiin sen jälkeen.

        Vielä kerran:

        Mitä se semmonen pakkotyö on?

        "Pakkotyö, palkka 9€/pvä."
        -onko urakka vai tuntihomma ja mitä pitää tehdä? Päiväpalkka ei sano vielä paljoo. Mitä jää käteen siis kalenterikuukaudessa pakkotyössä?

        Onko tämä siis valkoihoisen suomalaisen kohtelua?


      • :|:
        :|: kirjoitti:

        Vielä kerran:

        Mitä se semmonen pakkotyö on?

        "Pakkotyö, palkka 9€/pvä."
        -onko urakka vai tuntihomma ja mitä pitää tehdä? Päiväpalkka ei sano vielä paljoo. Mitä jää käteen siis kalenterikuukaudessa pakkotyössä?

        Onko tämä siis valkoihoisen suomalaisen kohtelua?

        ei tule asiallista vastausta.

        Pelkkää víttuílua jostain kieliopista.

        Eli propagandapaskanjauhajat taas asialla.


    • kielioppi

      Pakkotyö on työllistettynä olemista, työttömyyspäivärahalla oikeita töitä tehden. Sellaisisa töitä mistä muille samassa työpaikassa oleville työntekijöille maksetaan palkka.

      Haluan pois työ-elämästä.

      Kakkaa kiukalle. Taidanpa laittaa meidän kerrostalon kiukaalle kakan pihisemään.

      • :|:

        miksi haluat saunoa pаskаnhajussa?

        Puhutko totta, että työttömyysrahalla pitää tehdä pakkotyötä 14 kk?

        Mitä se sun pakkotyö on?


      • ent.pakkotyöläinen
        :|: kirjoitti:

        miksi haluat saunoa pаskаnhajussa?

        Puhutko totta, että työttömyysrahalla pitää tehdä pakkotyötä 14 kk?

        Mitä se sun pakkotyö on?

        "se pakkotyö" voi olla mikä tahansa työ, mistä oikeille työntekijöille maksetaan normaalia palkkaa "pakkotyöläiselle" maksetaan työmarkkinatuki n.420e/KK 9e/pvä. "työ"matkat.


      • ent.pakkotyöläinen
        ent.pakkotyöläinen kirjoitti:

        "se pakkotyö" voi olla mikä tahansa työ, mistä oikeille työntekijöille maksetaan normaalia palkkaa "pakkotyöläiselle" maksetaan työmarkkinatuki n.420e/KK 9e/pvä. "työ"matkat.

        lisätään vielä jos kieltäydyt "pakkotyöstä" niin yleensä joudut karenssiin eli menetät työttömyyskorvauksen ja joudut menemään sossuun, josta saat toimeentulotuen joka on yleensä n.420e/kk mistä saat itsellesi käteen 80%. Työttömyyskorvauksen saat takaisin kun olet ollut jossakin oikeessa töissä tai työvoimapaikan osoittamassa opiskelu/kurssi/pakkotyössä Väh.3kk.


    • najis kafir

      Varaan sinulle junapaikan niin pääset muslimien mukana rajalle ja ulos Suomesta.

      Somaliassa voit vaikka rakentaa itsellesi kakkamajan.

      • OmShantiShivaShakti

        Noh noh, Najis-murunen: Luuletkos että KUKAAN lähtee oikeasti, VAPAAEHTOISESTI täältä pois niin kauan kuin täällä lakisääteisesti TAATAAN kaikille riittävän uskottavan dokumentin (=5000 euroa) ostaneille takuuvarmasti 1000 kertainen elintaso ILMAN työtä tekemättä?

        AINOA ratkaisu on se että 1% ... jne. loput varmaan kaikki tietääkin...


      • :|:
        OmShantiShivaShakti kirjoitti:

        Noh noh, Najis-murunen: Luuletkos että KUKAAN lähtee oikeasti, VAPAAEHTOISESTI täältä pois niin kauan kuin täällä lakisääteisesti TAATAAN kaikille riittävän uskottavan dokumentin (=5000 euroa) ostaneille takuuvarmasti 1000 kertainen elintaso ILMAN työtä tekemättä?

        AINOA ratkaisu on se että 1% ... jne. loput varmaan kaikki tietääkin...

        miten tää 1 % tapetaan niin näyttävästi, että 99 % älyää häippästä sinne Afrikkaan takas?


      • :|:
        :|: kirjoitti:

        miten tää 1 % tapetaan niin näyttävästi, että 99 % älyää häippästä sinne Afrikkaan takas?

        ja montako tää 1 % on näistä Suomen nееkеrеistä?


      • :|:
        :|: kirjoitti:

        ja montako tää 1 % on näistä Suomen nееkеrеistä?

        eikös niistä enemmän jo istu Suomen vankiloissa. Miten ne sieltä saa ulos?


    • saunomaan

      Jos/kun jää työttömäksi ja liitonraha umpeutuu ja alkaa peruspäiväraha, niin voidaan työllistää 14kuukaudeksi, jotta taas saa kunnon liitonpäivärahan. Siis mikäli ei satu saamaan oikeita töitä sillävälillä

      ja unohdetaan se kielioppi ja heitetään kakkaa kiukaalle.

    • sääski,mäkä

      Edustan vähemmistöä nykyisessä asuinseudullani. En pärjää kotikerrostallossani kummallakaan kotimaisellakielellä.

      Talomme pihalla on muutamia autoja, mutta ne eivät poistu parkista aamuisin. Ja aika harva talon asukas poistuu päivällä paikallista ostoskeskusta kauemmas. Siellä ne ovat isolla porukalla, viettävät aikaa.

      Minä teen arkisin 7-15 pakkotyötä työttömyyskorvauksella. Polkupyörää säilytän eteisessä, ettei kukaan lainaa sitä. Siis sellainen joka ei ymmärrä kumpakaan kotimasitakieltä

      Yhteisessä saunassa käy muitakin minun lisäkseni muitakin talon asukkeja ja heidän vieraitaan, jotka eivät asu talossa. He käyttävät yhteistä pesutilaa peseytymiseen muutenkin, jottei oma vesi kulu, kun se menee meillä kulutuksen mukaan. Käsin yhteisissätiloissa pestään pyykkiä ja pyykkejä on ripustettu kerrostalon käytäville, kellariin varastoon ym.

      Kun heitän kakkaa kiukaalle niin se voi laimentaa toisten peseytymishalua yhteisissätiloissa.

      Minua syrjitään.

      • Kummastelija

        Mutta eihän se ole somalien vika jos joudut työharjoitteluun tai työelämävalmennukseen? Miksi et mene kunnon töihin?


    • kakanheittäjä

      Minä en pääse kunnon töihin. Olen pakkotyöllistetty.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 137
      1752
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      225
      1155
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      172
      845
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      258
      622
    5. 33
      571
    6. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      541
    7. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      211
      533
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      189
      531
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      456
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      19
      454
    Aihe