Hei.
Opiskelen Jyväskylän yliopistossa Yht.Tk:n filosofian laitoksella ja olen aloittamassa tutkimusta aiheesta uskonto, kirkko ja väkivalta. Olen rajannut tarkastelun pelkästään Kristinuskoon. Aiheen laajuudesta johtuen aikomukseni on kirjoittaa materiaalista gradu, väitöskirja aikanaan ja lopulta kirja, jossa kaikki kootaan yhteen. Aiheen yhtenä sivujuonteena haluaisin käsitellä sitä, mitä uskonnosta kiinnostuneet ihmiset ajattelevat uskonnon ja väkivallan sekä toisaalta kirkon ja väkivallan suhteista. Käytän saamaani aineistoa yhtenä pohjamateriaalina pohdinnoille nykyajan asenneilmapiiristä. Tutkimuksessa käytän saamaani, toivottavasti runsasta, aineistoa täysin anonyymisti. Viesteistä lainaaminen on mahdollista, mutta nimimerkkejä tai muuta tunnistettavaa tietoa en tule kirjoittamaan ylös.
Haluaisin ajatuksia ja kokemuksia mm. seuraavista aiheista.
- Kristinuskon kirkkohistoria ja väkivalta. Onko se ollut yksittäisten voimakkaiden henkilöiden aikaansaamaa vai rakenteellista. Miten suhtaudut kirkkohistorian väkivaltaan aktiivisena seurakunnan jäsenenä.
- Kirkko ja suomen sisällissota 1918. Millainen käsitys sinulla on kirkon asenteista ja toimista tuona aikana? Mitä ajattelet niistä? Oikein vai väärin? Kristillistä vai ei?
- Missä määrin ajattelet nykyajan kirkon ja eri uskontoryhmien sisältävän papistoa ja muuta henkilökuntaa, joiden motiivit ovat ainakin osin ei-hengellisiä. Tarkoitan erilaisia persoonallisuushäiriöitä kuten narsismia, sadismia, turhamaisuutta tai hyödyn tavoittelua jne. Ovatko nämä mahdollisia? Miksi tai miksei? Onko omia kokemuksia?
Toivon kirjoituksia ja kommentteja sähköpostiin: [email protected]
Etukäteen kiittäen ja ystävällisin terveisin,
Petri Ristimäki
Uskonto, kirkko ja väkivalta
p.ristimaki
0
81
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811248
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47654Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t235569Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55569Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305566- 51539
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7520