Kylvi maahan siemenen, kiviseen, kuivaan toivoen.
Luoja pyydän, vettä anna, siemenestä huolta kanna.
Valoa anna, kosteutta, Luojan käden kosketusta.
Siunaa suojaa versovaa, rakkaudestasi kertovaa.
Kasvata verso taivaaseen asti, jotta näkisi ihmisten kasti.
Ja ihmetellen luokse tulis, jäiset sydämet luonaan sulis.
Ja lapsiksesi kaikki ota, et loppuis kaikki uskon sota.
Ja totuudella meidät täytä, totuus maailmalle näytä.
Kun kaikki yhdistyä voisi, se ihmiskunnan loistoon toisi.
Ei kukaan olisi toisen päällä, kaikki olisivat tärkeitä täällä.
Siks ovi on auki, sisälle tulkaa, Herran kutsuvaa ääntä kuulkaa.
Paljon on jäänyt ulos yöhön, siks monia Herra lähettää työhön.
Kaikki kutsutut voitele töihin, ettei jäisi kadonneet öihin.
Julista, huuda, kaikkialla kuuluta, pimeiltä kujilta lampaasi kokoa.
Kun huokaa maa ja ihmiskunta, se nukkuu vielä pahaa unta.
Ja epätoivon partaalla keikkuu, mut alkaa pian jo elon leikkuu.
Herran ääni kauas kantaa, se omillensa toivon antaa.
On herännyt jo unestansa, Herran kokoama kansa.
Luojan lapsiksi kutsutaan heitä, kulkevat he Herran teitä.
Herra heitä työssään käyttää, hengellänsä heidät täyttää.
Olkaamme siis Elävän Jumalan palvelijoita.
Aamen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.