Mitähän Paula Lehtomäen sukulaiset jaj tuttavat nyt ajattelevat Paulasta, kun Talvivaara tuottaa persnettoa ja osakkeiden arvosta on jo sulanut puolet?
Talvivaara on ympäristörikos, josta Paula Lehtomäki on vastuussa.
Kaivos pitäisi sulkea välittömästi ja siihen osalliset tuomita ympäristörikoksesta.
Lisäksi yhtiö pitää velvoittaa puhdistamaan pilaamansa ympäristö.
Talvivaara on ympäristörikos, josta Paula Lehtomäki on vastuussa.
Kaivos pitäisi sulkea välittömästi ja siihen osalliset tuomita ympäristörikoksesta.
Lisäksi yhtiö pitää velvoittaa puhdistamaan pilaamansa ympäristö.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Talvivaarassa on isoja alueita pilattu lopullisesti ja ikuisesti. Tulevat sukupolvet ihmettelevät miten luontoa voidaan vapaasti raiskata laajoilta näin alueilta pelkän ahneuden ja typeryyden vuoksi. Maisemat ja luonto ovat kuin maailmanlopun jälkeen.
Talvivaarassa on nyt ikuinen talvi, nimittäin ydintalvi.
Luin aamun lehdestä taas aivan lohdutonta Talvivaarajuttua:
Kuinka on mahdollista, että kaivos on laskenut jätevedet vesistöihin?
Kaivos on suljettava heti ja tuotava rikolliset oikeuteen.
Aivan oikein ! Talvivaaran kaivos on niin mittava ympäristörikos ettei moista ole Suomessa ennen nähty.
Ympäristön puhdistaminen ei enää onnistu millään keinoilla.Kaivoksen sulkeminen olisi ainoa järkevä tapa hoitaa asia niin ettei koko alapuolinen virtaama alue saastuisi. Missä asti myrkyt ovat menossa ,sitä tuskin kukaan varmasti tietää ?
Kirjoitin jo silloin kun kaivos perustettiin,että onko nykyinen suunnitteluhenkilöstö todella niin SAATANAN TYHMÄÄ että sallii tällaisen rikastusmenetelmän !!!
Paula Lehtomäkihän ilmoitti,ettei hän omista Talvivaaran oakkeita. Vaan lapset omistaa. Voi hyvät hyssykät !!??
Lisäisin tuohon edelliseen seuraavaa: Kun kaivos perustettiin kukaan ei puhunut uraanista mitään. Ilmeisesti nykyiset tutkimusmenetelmät ovat niin leväperäisiä ettei kairaus sydämistä huomata jos ne "pikkuisen" säteilevät.
Miksi asia salattiin ,vaikka aivan varmasti tiedettiin uraanin olemassaolo??
Uraaniahan sieltä alun perinkin lähdettiin louhimaan.
Ja Outokumpu myytiin pilkkahintaan ulkomaalaisille juuri ennen kuin kuparin hinta nousi. Jep.
Tyypillistä p-kokkaretoimintaa, GrowHaow oli vain harjoitusta.
Ja samat hörhöt hääräävät edelleen politiikassa?
Erikoista asiassa on se, että luvan tähän ympäristörikokseen antoi kepulainen ympäristöministeri.
Ja kaivoksen johtaja Pekka Peräsuoli kehtaa sanoa, ettei mitään päästörajoja ole ylitetty, koska rajaoja ei koskaan ole ollutkaan.
Eikö se haja-asutus-jätevesi-asetus nyt tekisi eetwarttia???
Siinä mielessä nostan Lehtomäelle hattua ,että hän yhdessä jalasjärven jääneidon kanssa rommautti Keskustan kannatuksen.
Ja minäkin äänestin lopulta PS:ia vaikka meinasin nukkua ..
------
o f f t o p i c c
Äärioikeistolaiset EU- ja natopuolueet, kansan- ja maanpetturit saavat nyt kyytiä, kun Kainuunkin kansa kostaa Petosjytkyn ja äänestää presidentiksi taatusti ihmis- ja ympäristöasian puolesta töitä tekevän Paavo Arhinmäen. Saadaan ne Valtakunnanoikeuden ovetkin lopulta auki ja koko äärioikeiston maanpetturisakki suoraan sinne.
Kepu ja Persut ovat samaa Kokoomusta.
Kannattais niitten Talvivaaran lähiseutujen asukkaitten katsoa, että huolehtivat itsekin ihmisistä, oikeudenmukaisuudesta ja ympäristöstä, se ahneus ja itsekkyys tuskin rajoittuu Talvivaaraan.
Ja koko Suomessa.
Maanviljelijät kyntävät pellot kiinni isoihin ojiin ja vesistöihin, vaikka pitäisi jättää 4 metrin suojavyöhyke. Siitä suojavyöhykkeestä heille maksetaan korvausta.
"Kasvinsuojeluaineet" ja muut myrkyt valuvat vesistöihin.
Aika ahnetta sekin.
Vastahan tuo Katainen rummutti miten erinomaista se on kun kolonialistit vaivautuvat Suomen maaperää kalttaamaan, raastamaan ja ympäristöä myrkyttämään, kuuluu tuovan rahhaa!!
Sitä se ei kyllä maininnut minne ne rahat talletetaan. Meniskö osa kokoomuksen ja kepulien puoluetoimistoihin ?
Joka tapauksessa näyttää siltä, että ympäristön arvo on nolla kun vastassa kusipäät ja siirtomaapamput!!!
Nyt on aika räpäyttää ahneita näpeille ja kannattaa todellakin aloittaa pressanvaaleista, ihmisistä ja ympäristöstä välittäminen muuttuu sanoista teoiksi, aloitetaan Arhinmäen valinnasta presidentiksi.
niin, se varmaan auttaakin, että valitaan tyhmä punikki pressaksi.
sokeana et ole huomannut mitä on tapahtunut viimeisen 12 vuoden aikana?
Mitä tässä maassa on tapahtunut näiden hyvinvointivaltion tuhonneiden porvarihallitusten aikana?
Aika karmeeta jälkeä ja loppua ei näy.
Maassa menee näköjään aina hyvin niin kauan kuin paskakokkareet ovat oppositiossa.
PAULA..Kävikö mummo kusella väärässä paikassa, ja tuliko kauheita vahinkoja ja hirveää saastuttamista. Neuvon sinua KATSO PEILIIN.
senttiäkään KMS:sältä. Paula ei ole tehnyt mitään väärää! Talvivaara jätti kertomatta asioita ja näin ollen kaikkea ei tiedetty. Miksi syyttelette Paulaa vaikka oikea syyllinen on tässä Pekka Perä, jolle valtio myi Talvivaaran kaivosluvat 1 euron hintaan!
Paula ei ole tehnyt mitään!
Tässä on taas samanlainen sovinistien ajojahti käynnissä, kuin oli Marja Tiurankin suhteen!
Paula ei nimenomaan tehnyt mitään kun olisi pitänyt alkuunsa keskeyttää koko Talvivaara kaivoksen toiminta. Siinä meillä oli varsinainen ympäristöuhka ja nyttemmin ympäristörikos kun järvet on jo paskattu ja lisää paskataan.
No osakkeita on koko suvulla, niin sehän riittää......
Paula myönsi ministerinä luvat ja käytti vielä sisäpiirin tietoa hyväkseen ja osti Talvivaaran osakkeita, vaikka ei olisi saanut?
Kummasti hänetkin vapautettiin kaikista epäilysitä ja syytöksistä?
Mistähän mahtoi johtua, että Paulaa vietiin kuin läskiämpäriä, eikä maalaistyttö ymmärtänyt mistään mitään?
Kun ympäristöministeri tekee ympäristörikoksen, mitä siitä pitäisi ajatella?
Lehtomäki oli maan historian huonoin ympäristöministeri ja mikä ettei, keskustalaisuus on juuri tuota pääsääntöisesti, kun on nähnyt siitä pitkän ajan kuluessa kaiken, niin ei jaksa edes ihmetellä.
Ikävä juttu, mutta en ole eläissäni tavannut ainoatakaan oikeasti ympäristön-ja luonnon tilasta piittaavaa keskustalaista. On niitä tolloja muissakin puolueissa, eipä sen puoleen ja ihan liikaa.
Oikea ympäristönsuojelu on kuollut lain kirjain, huvikseen puhuvat, mitään ei juuri tehdä. Ennaltaehkäisy ongelmien suhteen olisi halvinta, järkevintä ja kaikille elollisille parhainta selviytymisoppia, mutta... "ennen kurki kuolee kuin suo sulaa"!!
Ei se kauaa tee tapiota kun sai jo luvat uuraanin talteen ottoon ja suomessa on 5 ydinvoimalaa jotka ostavat sitä kohta.
Suomenkin kannattais rueta myymään rättivaltioille myös uraania ja katsoa että raha on rahaa ja sillä on valtaa ja se ratkaisee monet ongelmat suomessa.