Onko Ahti Karjalaista pidettävä pohjimmiltaan isänmaallisena miehenä, kun hän ilmiantoi Väyrysen, joka istuvana ulkoministerinä vehkeili neuvostolähteystössä vakoilija-kgb-kenraali Vladimirovin kanssa ?
Oliko Karjalainen lopulta isänmaallinen
Historia lähellä
4146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Karjalaiselle tulisi myötää postuumisti mitalli Väyrysen vehkeilyn ilmiantamisesta. Jos neukkula ei olisi ollut voimissaan, olisi Väyrynen tuomittu oikeuden mukaan. Nyt poliitikot päästivät hänet kuin koiran veräjästä tai kuin rotan koloonsa.
Eiköhän ilmianto johtunut alkoholisoituneen, katkeran ja pettyneen opportunistin kostosta elämänsä esiripun jo rullatessa alas.
Miksi Väyrynen ajoi sitten tuollaista miestä presidentiksi?
Luuletko että ainoastaan Väyrynen ajoi Karjalaista presidentiksi. Etkö huomaa että varsinainen intressi "alkoholisoituneen opportunistin" nostamiseksi presidentiksi oli itärajan takana.
Tästä on myös pääteltävissä Väyrysen rooli ja toimeksianto. Asia oli tuolloin vakava, sillä presidentin vaalin suoritti 300 valitsijamiestä. Tässä oli pelaamisen mahdollisuus ja kähmintä on kepun leipälaji. Karjalaista - kuten Väyrystäkään - EI milloinkaan valita suorassa vaalissa.