Espanjassa äänestys on alkanut parlamenttivaaleissa, joiden suurvoittajaksi ennustetaan talouskriisin kirittämää oikeistoa. Mielipidekyselyt povaavat nyt vallassa oleville sosialisteille rökäletappiota.
Espanjan talous on syvissä vaikeuksissa, ja vaaliuurnilla mieliala on ollut apea.
"En ole kovin optimistinen -- Voimme valita liemen, jossa meidät keitetään, mutta joudumme silti pataan", pohti madrilainen virkamies Jose Vasquez.
Sosialisteja on syytetty liian hitaasta reagoinnista talousongelmiin. Nyt Euroopan neljänneksi suurimman talouden työttömyysprosentti lähentelee jo 22:ta.
Virallisten tilastojen mukaan työttömiä on yli viisi miljoonaa, mutta todellisuudessa luvun uskotaan olevan vielä korkeampi.
"Uskon, että ainakin (hallituksen) asenne muuttuu. Vaikuttaa siltä, että oikeisto ymmärtää tilanteen paremmin ja ottaa sen vakavammin kuin nykyhallitus", sanoi eläkeläinen Juan Costas.
Espanja Punikit on kirosana
maassaan >
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2422081- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461272Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50982- 41806
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637