Voiko uskova olla ylpeä? Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon, sanoo Sana.
Entä voiko uskova olla ylpeä Jeesuksesta? Ei voi. Tai voi tietenkin olla ylpeä Jeesuksesta, mutta se on lihallista ylpeyttä, joka ei ole Jumalasta. Jumalan Hengessä ei ole ylpeyttä. Mikään ei ole vastenmielisempi uskomattoman ihmisen silmissä, kuin Jumalastaan ylpeilevä uskova. Pyhä Henki ei tee ylpeäksi, vaan nöyräksi, sellaiseksi, joka asettuu samalle tasolle kanssaihmisten kanssa ja on nöyrä Jumalan edessä.
Entä voiko uskova olla ylpeä Jeesuksesta? Ei voi. Tai voi tietenkin olla ylpeä Jeesuksesta, mutta se on lihallista ylpeyttä, joka ei ole Jumalasta. Jumalan Hengessä ei ole ylpeyttä. Mikään ei ole vastenmielisempi uskomattoman ihmisen silmissä, kuin Jumalastaan ylpeilevä uskova. Pyhä Henki ei tee ylpeäksi, vaan nöyräksi, sellaiseksi, joka asettuu samalle tasolle kanssaihmisten kanssa ja on nöyrä Jumalan edessä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuosta kun ottaa Jumalan pois niin sopii hyväksi opiksi kaikille.
Tällä palstalla on joitain arvostelemiasi ylpeileviä uskovia, jotka vielä korottavat itsensä muiden yläpuolelle mm. Jaikal ja Il-Mari.
Peku
En osoittanut tätä erityisesti kenellekkään, enkä halua arvostella ketään. On vaan huomannut, että ylpeys ei toimi uskossa. Uskomattomat vaan tahtoo kiertää kaukaa nokka pystyssä kävelevät uskovat.
"Uskomattomat vaan tahtoo kiertää kaukaa nokka pystyssä kävelevät uskovat."
Suhtautuminen on yksilöllistä kellä tahansa "normaalilla", mihin tahansa pöyhkeilijään.
Annetaan hehtaari tyhjää tilaa leuhkijalle, vaikkei se sitä haluaisikaan.
"Mikään ei ole vastenmielisempi uskomattoman ihmisen silmissä, kuin Jumalastaan ylpeilevä uskova"
Ei se noin ole. Ei alkuunkaan. Aloittaja on käsittänyt asian aivan väärin.
Jokainen kansalainen saa olla ylpeä ideologiastaan ja sen merkkihenkilöistä. Siinä ei ole mitään vikaa.
Kristityn virhe tulee esille suurenmoisena pöyhkeytenä ja joka näkyy tälläkin palstalla. Pöyhkeys johdattaa kristittyä yli-ihmisrooliin. Hänen luulotteluunsa paremmasta ihmisrodusta kuin muut. Eikä se tähänkään pääty. Kristitty kuvittelee olevansa toisenkin kristityn yläpuolella.
Edelleen huono itsetunto johtaa kristityn käytöstä agressiivisyyteen ja yltiöpäiseen alemmusskomnpleksiin. Monet heistä vajoavat "minua vainotaan" kompleksiin.
Kristitty ei voi itselleen mitään. Oppi tekee hänestä sellaisen.
Myönteinen poikkeus ovat palstan ei-kolminaisoppineet. Heidän ei tarvitse valehdella oppikirjaansa raamattua vastaan ja ovat kai siksi valoisampia luonteita.
Ero jeesusonjumalauskoviin on silmiinpistävä myönteisyydessään.
Luulen että ylpeys on aika salakavalaa, niin kuin myös katkeruus. Näistä on hyvä tehdä parannusta vaikka päivittäin jos havaitsee itsessään - uskova siinä kuin uskosta osatonkin.
"Mikään ei ole vastenmielisempi uskomattoman ihmisen silmissä, kuin Jumalastaan ylpeilevä uskova" Tätä kannattaa kysyä uskosta osattomilta.
Kyllä, toit asian hyvin esille. Katkeruuden voi tosiaankin liittää ylpeyteen. Minäkin olin aikanaan katkera Jumalalle. Olin siis ylpeä ja halusin itselleni jotakin, mitä Jumala on jo Sanassaan luvannut, mutta tahdoin sen omilla ehdoillani ja rukoilin Jumalaa tekemään niin tai noin. Olin ylpeä.
Mutta kun nöyrryin ja lakkasin pyytämästä itselleni ja aloin kyselemään Jumalan tahtoa elämässäni, enkä tuputtanut enää omaa tahtoani, niin asiat alkoi selviämään. Aloinkin kiittää ainaisen anomisen sijaan ja rukoilla niitä asioita, joita Jumala sydämelle laskee. Voin sanoa, että mun rukouslista lyheni paljon ja taakka keveni, tai oikeastaan otettiin pois. Rukous ei ole minulle enää Herran kuorma.
-
>Tätä kannattaa kysyä uskosta osattomilta. <
Minäkin olen joskus ollut uskosta osaton, joten puhuin myös omasta kokemuksestani.
No eihän uskova voi olla ylpeä, joka haluaa mennä tuhon tilaan tai menee, putoaa sieltä hyvin alas. Nöyriähän meidän kuuluu olla.
Ja kaikki kunnia kaikesta kuuluu yksin Jumalalle ei yhdellekään ihmiselle. Jos me yritämme ottaa itsellemme kunnian putous tulee taas. Amen. siunausta
Jos minä kerskaan, kerskaukseni olkoon Herra.
Jumalan siunausta Jumalan lapsi.
Kunnia Herralle.
"Jos minä kerskaan, kerskaukseni olkoon Herra."
Jännä miten kerskailukin ulkoistetaan herralle. Tuosta sanonnasta saa käsityksen, että lupa on tullut ylhäältä olla pöyhkeä, ikään kuin uskova itse olisi tahdoton olento ottamatta huomioon muita ihmisiä
-enhän MINÄ kerskaa vaan Herra...