Seuraava kansannousun näyttämö, siis konkreettisen sellaisen, löytyy varmasti Espanjasta. Tämän sanoakseen ei tarvitse olla oraakkeli.
Entisetkään Francon äärioikeistolaisuuden ajan julmuudet ja kaunat, eivät vielä ole selvitetty ja kaaoksessa oleva Espanjakin teki sen virheen, että lähti äärioikeiston kelkkaan uudestaan. Seuraukset tulevat olemaan veriset.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tätä nyt sitten varmaan mainostetaan ja jauhetaan aamu-tv:ssä, ettei vaan tarvitsisi puhua kotimaan hädästä ja ongelmista, jotka johtuvat päättäjien perustuslain rikkomisista.
Sillä "nosteella" media koettaa sitten ujuttaa äärioikeistopressaa, soininiinistöä, mutta epäonnistuu, kansa päättää toisin. Tai nuoriso siis, Arhinmäen voitoksi.
Suomen kannattaisi olla aikaa edellä fasismin nujertamisessa ja jo siksi valita Vasemmistolainen visionääri Arhinmäki pressaksi.