Todisteet

Ajattelin tässä kertoilla muutamia asioita, kun aina tivataan todistuksia, kirjallisena esim Jumalan ihmetöistä.

Saatte toki niitä vaatia, mutta olisi otettva huomioon asianhaaroja.

Kuka niitä voi koskaan varautua hankkimaan, kun ne tapahtumat ovat ennalta -arvaamattomia aikataulultaan? Ja sairaalat ei anna tietoja muille, kuin asianomaiselle ja useinkaan he eivät halua, syystä, joita emme voi tietää, tulla enemmän julkisuuteen.

Jumalan aikataulut ei ole meidän aikataulujamme ja Hän ei tee markkinajuttuja näistä. Merkit seuraa julistettu Sanaa evankeliumin julistuspaikoilla Herran aivoittamssa kontrollissa, joten tietoa haluavien epäöuskoisten tulee olla mukana siellä katsomassa ja arvioimassa.

Hankalaa on esim lähetysmailla jossain jonkin heimon keskuudessa mitäänsaada aikaan todistusmielessä esim lääkäreiltä., kun parantuneet esim joku rampa lähtee juoksemman ja kertomaan ympäristöön tapahtuneesta. Eikä paikallaolijat tarvitse muuta todistetta, se riittää, kun näkevät tutun ramman painelevan haltioissaan eteenpäin ilman apua.

Toisekseen, ihmeitä kokeneet ihmiset eivät halua joutua pyöritykseen, jos nimiä, yms. julkaistaisiin. Olen eräältäkin ihmeellisiä asioita kokeneelta kysynyt, suostuisiko hän antamaan esim puh. numeronsa julkiseen jakoon asian tiimoilta, jotta halukkaat voisivat kysellä suoraan tapahtuneista. Ei halunnut, koska haluaa olla rauhassa kaikelta pyöritykseltä ja tykkää yksityisyydestä.

Kolmnnekseen ihmettelen sitä, että yleensä tällaisia paperitodistevaatimuksia etsitään. Epäuskoisten on sanotaan joutuvan elämään "kuivassa maassa". Eli itsensä paaduttaneet saavat olla omassa liemessään ja jäädä paitsi Jumalan maailmoitten suuremmoisuudesta. Jos emme kunnioita Jumalan ilmoitusta itsestään ja mitä Hän voi, saa olla omissa oloissaan eteenkin päin. Se on valitettavaa, mutta minkäs teet, voimmeko ladella Jumallle toimintamalleja? Emme voi, Hän toimii, niin kuin parhaaksi näkee ja milloin on sellainen hetki, että Hänelle tulee ehdottomasti kunnia?

Seuraavaksi; seurakunnille on myöskin terveeksitekemisen armolahjat tarjolla, näyttää vain, että niitä lahjoja on hyvin harvoilla. Sana kehoittaa anomaan niitä, mutta valitettavsti alkaa kuulua saarnaajan paikaltakin hyvin epöuskoisia tekstejä, joka latistaa halun anoa lahjaa.
Parantumisia kyllä tapahtuu, kun sairaitten puolesta yhteisissä kokoontumisissa rukoillaan, silloin, tällöin ja ne kuuluvat seurakunnan elämään. Todisteeksi riittää parantuneelle ja muille se, että niin on tapahtunut. Ja matka jatkuu siitä senkummemmin numeroa siinä hetkessä tekemättä. Kyllä "puskaradio" kertoo asiasta.

Sitten ketjussa joku kysyi, parantaako Jumala uskomattoman ihmisenkin. Kyllä, olen itse ollut rukoilemassa jumalattoman puolesta ja tiedän näin asian olevan, koska hän parantui imusolmukesyövästä.

Häneltä oli leikelty useaan otteeseen patteja pois ympäri vartaloa. Ja uusia putkahteli aina vaan.
Erään kerran hän tuli luoksen hierottamaan hartioitaan ja siinä sitten huomasin kaulan tyvessä lujasti alustassan kiinniolevan patin. Kysyin, onko tämä se syöpäpatti, josta hän oli aikaisemmin kertonut. Vastaus oli, etä kyllä se on.
Äkkiä tuli kova halu rukoilla tuon uskottoman puolesta,etä parantuisi ja Jumala tulisi hänelle todelliseksi.
Muutaman hetken kuluttua rukouksen alusta, hän karjais voimakkaasti, että; huiiiiiii.
Kertoi, että sellainen "voimavirta" meni päälaesta kantapäähän asti.
Patti alkoi pienetä ja hävisi kertomansa mukaan kokonaan pois ja olen tavannut hänet monesti senjälkeen, viimeksi viime talvena ja hyvin jakselee. Oli kysynyt vaimoltani, että mikä voima sinun miehesi käsissä on, kun näin tapahtui?
Eihän se minun voimastani ole kysymys, mitä nämä karvaiset raaajat saavat tässä asiassa aikaan. Jumalan Pyhä Henki tuli avuksi ja teki tehtävänsä.

Miksi tästäkinmuka pitäisi alkaa jotain lääkäreitten kertomuksia ryhtyä kalastamaan, riittää, kun sairas on terve. Mitkään lääkäreittenkään todistukset ei riitä epäuskoisille, aina ollaan väittämässä, että esim "eihän sitä voi sanoa, etä Jumala paransi, kun sitä ei todistettavasti ole olemassakaan".

Mitäpä siihen kannattaa sanoa mitään, antaa olla omassa epäuskossaan sen, joka sellaisessa on.

"Älkää antako helmiä sioille," Jeesuskin totesi Raamatun sivuilla. Tarkoittaa sitä, että näitä ylen ihania ja kalliita asioita ei kannata pilkkaajien korviin antaa. Ottakoon itsekukin selvää, tulkoon paikalle sellaisiin tilanteisiin, jossa saavat mahdollisesti kokea ja nähdä, mitä Jumalan valtakunta on

Tässä jotain asiaa, kommenttia saa tulla, jos siltä tuntuu, eri asia on se, viittiikö/jaksaako tässä enää tältä alueelta mitään puhua epäuskoisille.
1576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Lyhennän tämän viestin sisällön niille, joille se on tl;dr:

Todisteita ei ole, kun niitä on niin kovin vaikea saada ja epäuskoiset ovat latistavia ja paatuneita pilkkaajia, jotka joutuvat elämään kuivassa maassa, kun eivät kunnioita Jumalan ilmoitusta, ja sikoja, joille aloittaja tuskin enää viitsii helmiä viskellä.

Äänestä

Etkös tohelo lukenut tuota todistetta joka tuli ilmi vähän myöhemmin, jos vain jaksoit tekstin loppuun asti selata?

Äänestä
  • Ihan totta, olinpa tohelo. Lisään raporttiini: Sekavat anekdootit ovat parasta todistusaineistoa, mitä Jumalan ihmeistä on saatavilla.

    Äänestä

Etkös taaskaan taukki onnistunut huomaamaan sitä todistusta? Noh, annappas kun setä näyttää.

"Sitten ketjussa joku kysyi, parantaako Jumala uskomattoman ihmisenkin. Kyllä, olen itse ollut rukoilemassa jumalattoman puolesta ja tiedän näin asian olevan, koska hän parantui imusolmukesyövästä.

Häneltä oli leikelty useaan otteeseen patteja pois ympäri vartaloa. Ja uusia putkahteli aina vaan.
Erään kerran hän tuli luoksen hierottamaan hartioitaan ja siinä sitten huomasin kaulan tyvessä lujasti alustassan kiinniolevan patin. Kysyin, onko tämä se syöpäpatti, josta hän oli aikaisemmin kertonut. Vastaus oli, etä kyllä se on.
Äkkiä tuli kova halu rukoilla tuon uskottoman puolesta,etä parantuisi ja Jumala tulisi hänelle todelliseksi.
Muutaman hetken kuluttua rukouksen alusta, hän karjais voimakkaasti, että; huiiiiiii.
Kertoi, että sellainen "voimavirta" meni päälaesta kantapäähän asti.
Patti alkoi pienetä ja hävisi kertomansa mukaan kokonaan pois ja olen tavannut hänet monesti senjälkeen, viimeksi viime talvena ja hyvin jakselee. Oli kysynyt vaimoltani, että mikä voima sinun miehesi käsissä on, kun näin tapahtui?
Eihän se minun voimastani ole kysymys, mitä nämä karvaiset raaajat saavat tässä asiassa aikaan. Jumalan Pyhä Henki tuli avuksi ja teki tehtävänsä."

Äänestä
  • Milloinkahan te hörhöt opitte, että kivat, mutta lapselliset tarinat eivät reaalimaailmassa käy todisteista?

    Äänestä

  • Tuolla on lasten syöpäsairaala täynnä syöpään ja leukemiaan kuolevia lapsia. Jos sinä kerran kykenet käsilläsi tuosta vaan parantamaan syövän, niin mikäänhän ei estä sinua menemästä sairaalaan ja parantamaan siellä kaikki lapsipotilaat pyhän hengen virratessa käsiesi kautta ja kaikkien lääkärien katsellessa vierestä.

    Niin, mikähän estää sinua tekemästä sitä? Mikä kumma aina estää?
    Mikä kumma on aina estänyt kaikkia maailman väitettyjä parantajia koskaan tekemästä mitään tuollaista? Mikä estää???

    Siellä ne lapset aina vaan ja edelleenkin tekevät kuolemaa, mutta jonkun uunon patti on sentään poistettu jossain Takahikiällä, kun kukaan ei ollut katsomassa. Osaatkos yhtään arvata, miksi minä en ole ollenkaan vakuuttunut?

    Äänestä

Aloitus sopisi paremmin ihmeet- tai huuhaa-palstalle.

Äänestä

ei-uskis on jo menettänyt kaiken uskottavuutensa palstalla!

Äänestä

Olin lauantaina eräässä Venäjän evankelioimisseminaarissa. Tapsin siellä henkilön, jonka oli nähnyt parisen viikkoa sitten matkalla Karjalaan. Kysyin, että kuinkas matka meni. Oli ollut ihmeellistä johdatusta. Olivat ajautuneet erääseen perheeseen, jossa oli vaikeaa. Talon asukas oli nähnyt edeltä unessa kolme valkoista hahmoa jotka tulevat auttamaan heitä. Olivat luulleet että unen hahmot ovat enkeleitä. Sitten kun kolme suomalaista henkilöä oli saapunut perheeseen ja olivat saaneet olla avuksi näille ahdingossa oleville, he olivat tajuneet että unen hahmot olivat Jumalan lähettämiä uskovaisia. Matkalla oli muutama henkilö halunut löytää Jeesuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajaksi.

Äänestä
  • Voi helevetin perse näitä höpinöitä. Voisitko sotkea mieluummin jotakin hihhulipalstaa tuollaisilla typerillä saduilla?

    Äänestä

  • Nämä on niitä serkun-tädin-kummille tapahtuneita tosijuttuja joilla helluntalaistelttoja täytellään.

    Äänestä

  • 24trght kirjoitti:

    Voi helevetin perse näitä höpinöitä. Voisitko sotkea mieluummin jotakin hihhulipalstaa tuollaisilla typerillä saduilla?

    Minkäs elämälle mahtaa. Kuulemaansa ja todeliisuutta kun ei voi muuksi muuttaa.

    Tällaisia kokemuksia meillä uskovaisilla on teille epäilijöille kerrottavina.

    Äänestä

  • Todella ihmeellistä,että minä kuulin tuon täsmälleen saman identtisen stoorin jo parikymmentä vuotta sitten omilta hellari-vanhemmiltani, jotka taas olivat kuulleet sen joiltain toisilta hellareilta.

    Ja tämä väitetty tapahtuma, siis edeltä nähty uni jossa kolme valkoista hahmoa eli enkeliä tulee auttamaan matkalla itänaapurissa ja monta matkalaistakin tulee uskoon, tapahtuikin siis todella vasta parisen viikkoa sitten? Eikä siis 20 vuotta sitten, jolloin kuulin tämän ikivanhan kierrätyksen ekan kerran?

    Miten taivaallisen jumalallisen ihmeellistä. Eihän tuollaista voi selittää mikään muu kuin yliluonnollinen ihme? Nyt kyllä uskon ihan satavarmasti....

    Äänestä

Toisekseen täytyy ottaa huomioon jumalan "rajallisuus" hän ei ole mm kykenevä esittämään itse todisteitaan muille. Esim: Hän ei kykene ilmestymään eteeni hohtavan valopylvään valossa. Ja näyttämään minulle ja monille muille ihmisille että hän on totta. Tai myöskään osaa näyttää "Todistietaan" toteen johtuen siitä että ihmeet ovat aineettomassa muodossa. Ja hänellä ei vain yksinkertaisesti puhti riitä muuttamaan "näkymättömät ihmeet tosiksi" Siksi hänen täytyy turvautuva uskoviin jotta nämä voisivat joko suullisesti tai krijallisesti levittää tietoa ihmeistä eteenpäin.

Kamera tai filmikuva ei tietenkään käy päinsä koska se on jumalattoman tieteen aikaansaannosta ja siksi syntinen - eli saastainen -(Eli Saatanan luoma asia) Jonka käyttämisestä seuraa kova rangaistus. Ja näin siis puheet ihmeparantumisista ovatkin suuremmaksi osaksi uskon varassa.

En tiedä miksi näin ovat asiat. Mutta näin vain on. Kaikkivaltias jumala ei vain ole kykenevä tiettyihin asioihin. Kuten vaikkapa rakastamaan helvettiin lähetettyjä ihmisiä - eli myös hänen rakkautensa on rajallinen kuten on myös Jumala itse.

Äänestä

Zomg, pystyt parantamaan syövän, eikä se ole ylitänyt uutiskynnystä, vaikka monet paljon pienemmät ja älyttömämmät jutut ovat.

Tai sitten maailmassa on jo niin paljon bullshittiä, että se ei enää kelpaa uutiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesuksen oma kirjoitti:

Ajattelin tässä kertoilla muutamia asioita, kun aina tivataan todistuksia, kirjallisena esim Jumalan ihmetöistä.

Saatte toki niitä vaatia, mutta olisi otettva huomioon asianhaaroja.

Kuka niitä voi koskaan varautua hankkimaan, kun ne tapahtumat ovat ennalta -arvaamattomia aikataulultaan? Ja sairaalat ei anna tietoja muille, kuin asianomaiselle ja useinkaan he eivät halua, syystä, joita emme voi tietää, tulla enemmän julkisuuteen.

Jumalan aikataulut ei ole meidän aikataulujamme ja Hän ei tee markkinajuttuja näistä. Merkit seuraa julistettu Sanaa evankeliumin julistuspaikoilla Herran aivoittamssa kontrollissa, joten tietoa haluavien epäöuskoisten tulee olla mukana siellä katsomassa ja arvioimassa.

Hankalaa on esim lähetysmailla jossain jonkin heimon keskuudessa mitäänsaada aikaan todistusmielessä esim lääkäreiltä., kun parantuneet esim joku rampa lähtee juoksemman ja kertomaan ympäristöön tapahtuneesta. Eikä paikallaolijat tarvitse muuta todistetta, se riittää, kun näkevät tutun ramman painelevan haltioissaan eteenpäin ilman apua.

Toisekseen, ihmeitä kokeneet ihmiset eivät halua joutua pyöritykseen, jos nimiä, yms. julkaistaisiin. Olen eräältäkin ihmeellisiä asioita kokeneelta kysynyt, suostuisiko hän antamaan esim puh. numeronsa julkiseen jakoon asian tiimoilta, jotta halukkaat voisivat kysellä suoraan tapahtuneista. Ei halunnut, koska haluaa olla rauhassa kaikelta pyöritykseltä ja tykkää yksityisyydestä.

Kolmnnekseen ihmettelen sitä, että yleensä tällaisia paperitodistevaatimuksia etsitään. Epäuskoisten on sanotaan joutuvan elämään "kuivassa maassa". Eli itsensä paaduttaneet saavat olla omassa liemessään ja jäädä paitsi Jumalan maailmoitten suuremmoisuudesta. Jos emme kunnioita Jumalan ilmoitusta itsestään ja mitä Hän voi, saa olla omissa oloissaan eteenkin päin. Se on valitettavaa, mutta minkäs teet, voimmeko ladella Jumallle toimintamalleja? Emme voi, Hän toimii, niin kuin parhaaksi näkee ja milloin on sellainen hetki, että Hänelle tulee ehdottomasti kunnia?

Seuraavaksi; seurakunnille on myöskin terveeksitekemisen armolahjat tarjolla, näyttää vain, että niitä lahjoja on hyvin harvoilla. Sana kehoittaa anomaan niitä, mutta valitettavsti alkaa kuulua saarnaajan paikaltakin hyvin epöuskoisia tekstejä, joka latistaa halun anoa lahjaa.
Parantumisia kyllä tapahtuu, kun sairaitten puolesta yhteisissä kokoontumisissa rukoillaan, silloin, tällöin ja ne kuuluvat seurakunnan elämään. Todisteeksi riittää parantuneelle ja muille se, että niin on tapahtunut. Ja matka jatkuu siitä senkummemmin numeroa siinä hetkessä tekemättä. Kyllä "puskaradio" kertoo asiasta.

Sitten ketjussa joku kysyi, parantaako Jumala uskomattoman ihmisenkin. Kyllä, olen itse ollut rukoilemassa jumalattoman puolesta ja tiedän näin asian olevan, koska hän parantui imusolmukesyövästä.

Häneltä oli leikelty useaan otteeseen patteja pois ympäri vartaloa. Ja uusia putkahteli aina vaan.
Erään kerran hän tuli luoksen hierottamaan hartioitaan ja siinä sitten huomasin kaulan tyvessä lujasti alustassan kiinniolevan patin. Kysyin, onko tämä se syöpäpatti, josta hän oli aikaisemmin kertonut. Vastaus oli, etä kyllä se on.
Äkkiä tuli kova halu rukoilla tuon uskottoman puolesta,etä parantuisi ja Jumala tulisi hänelle todelliseksi.
Muutaman hetken kuluttua rukouksen alusta, hän karjais voimakkaasti, että; huiiiiiii.
Kertoi, että sellainen "voimavirta" meni päälaesta kantapäähän asti.
Patti alkoi pienetä ja hävisi kertomansa mukaan kokonaan pois ja olen tavannut hänet monesti senjälkeen, viimeksi viime talvena ja hyvin jakselee. Oli kysynyt vaimoltani, että mikä voima sinun miehesi käsissä on, kun näin tapahtui?
Eihän se minun voimastani ole kysymys, mitä nämä karvaiset raaajat saavat tässä asiassa aikaan. Jumalan Pyhä Henki tuli avuksi ja teki tehtävänsä.

Miksi tästäkinmuka pitäisi alkaa jotain lääkäreitten kertomuksia ryhtyä kalastamaan, riittää, kun sairas on terve. Mitkään lääkäreittenkään todistukset ei riitä epäuskoisille, aina ollaan väittämässä, että esim "eihän sitä voi sanoa, etä Jumala paransi, kun sitä ei todistettavasti ole olemassakaan".

Mitäpä siihen kannattaa sanoa mitään, antaa olla omassa epäuskossaan sen, joka sellaisessa on.

"Älkää antako helmiä sioille," Jeesuskin totesi Raamatun sivuilla. Tarkoittaa sitä, että näitä ylen ihania ja kalliita asioita ei kannata pilkkaajien korviin antaa. Ottakoon itsekukin selvää, tulkoon paikalle sellaisiin tilanteisiin, jossa saavat mahdollisesti kokea ja nähdä, mitä Jumalan valtakunta on

Tässä jotain asiaa, kommenttia saa tulla, jos siltä tuntuu, eri asia on se, viittiikö/jaksaako tässä enää tältä alueelta mitään puhua epäuskoisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu