Liikaa jo joulua

20,11 tv mainokset vouhottaa jo joulusta. Yli kuukausi vielä aattoon. Kaiketi olen jo niin vanhapieru, että kyllästyttää.
1356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ainakin mainostus lisääntyi tv:ssä joka kanavalla samaan aikaan.
Et sä ole vanha pieru vaan yksi lisää joka on avannut silmänsä.
Tietysti se on perheille must kun pienimmät odottaa lahjoja ym joten miten voisi sanoa heille ettei joulua vietetä tänä vuonna?

Muistan lapsuuteni joulut jolloin se tunnelma oli ihan eri eikä odoteltu liikoja.
Nykään toivomuslistalla taitaa olla multihypersuperkännykkä tai muuta roskaa.

ps. pitää muistaa ostaa korvatulpat että välttää joulumuzakin kun käy kaupassa.

Äänestä

Mainostaminen on TV ssä oikea syöpä, se pahentuu koko ajan. Mainoskanavat syngronoivat meluavat mainokset saamaan aikaan kaikilla mainospaska-kanavilla, ettei enää viitsi katsoa muita kuin YLE ä . Jopa telvision valmistajat ovat samassa juonessa mukana, sen huomaa monista nykyajan vastaanottimien ominaisuuksista.

Äänestä

"OSTA,OSTA,OSTA!!!! Vain tänään,vain meillä,tulee hakemaan omasi,mitä vielä odotat!!! Eikä siinä vielä kaikki!"

Se nyt vaan on tyhmää ostaa liikaa!

Äänestä

SÄÄSTÄ NYT ! Osta meiltä !

Kuinka ostamalla turhaa, voi säästää ??


Ainoa tapa säästää, on olla käymättä kaupassa.

Äänestä

Mietin tässä kuinka pitkälle tuo mainostus menee?
Nykyään nelosella oleva suosiskkisarjani NCIS alkaa kymmenen minuuttia myöhässä ja muistaakseni siinä on 5-6 mainoskatkoa pituudeltaan noin 7 minuuttia joten näemmekö tulevaisuudessa 2 minuutin jälkeen mainoksia.

Äänestä
  • Olen huomannut saman asian. Jos ohjelmatiedoissa ilmoitetaan ohjelman alkamisajankohdaksi 21.00, ei ohjelma ole alkanut vielä 21.09? Mielestäni se on katsojan huijaamista. Itse siirryn mainosrahoitteiselle kanavalle aina vasta tämän ensimmäisen mainospläjäyksen jälkeen eli 21.10.

    Mieheni sanoo, etteivät leffat ala ennen kuin urheiluruutu on lopunut. Pitäneekö paikkansa?

    Mainoskatkojen aikana katson muiden kavavien ohjelmaa, sillä nolottaa katsoa toinen toistaan älyttömämpiä mainoksia: kuinka kutisevaa peräsuolta, hiivatulehdusta, ruuansulatusvaivoja, kynsisientä tai jalkasilsaa lääkitään.
    Ja joka mainoksen perään kiekaistaan joku englanninkielinen lause?
    Ällöttävää ja älytöntä.

    Ja mainittakoon vielä netti-tv-mainonta. Nykyisin ei sitä alkumainosta saa klikattua pois, vaan on ensin katsottava jotain skeidaan ja sitten vasta sitä varsinaista skeidaa.

    Äänestä

Miksi noin synkkä?Ei rahaa ostaa turhuuksia?Ei hätää,älä ajattele,älä ajattele ollenkaan,ota pikavippi meiltä,osta nyt,maksa kun sinulle parhaiten sopii(1 viikko,korko 47%) ym lisämaksut)Hyvää päivänjatkoa!

Äänestä
  • Nii, älä ajattele vaan OSTAOSTAOSTA.
    On kyllä tullut mieleen että voisin hankkia luottamuksen vippifirmoihin pienillä lainoilla jotka maksan tietty takaisin ja sen jälkeen nostan panosta ja kusetan esim. 50 vippipaikasta noin satatonnia ja painun ibizalle.

    Äänestä

Olen lopettanut TV:n katsomisen ja tuo on eräs siihen johtaneista syistä.
Kaupoissakin käyn tähän aikaan vain kun on pakko.

Äänestä

Oikeaa joulua ja joulunhenkeä ei enää ole olemassa. On vain valtava ostosjuhla, johon en halua osallistua.

Äänestä

Toi on kyllä ihan pylly aanuksesta. Viime aikoina on tosiaan muuttunut siten että kaikki kanavat lähettää mainoksia samaan aikaan, eipä enää onnistukaan leffan mainoskatkolla vilkaista naapurikanavan leffaa jne >:(

Äänestä

Näistä ajoista lähtien kuvottaa mennä kauppaan tai avata televisio. Eikö tuolle joulukuonalle voisi tosiaan laittaa jotain rajoituksia? Esim, televisioon vain joulukanava (YLE), ja kaupoissa jokin rajattu alue, jossa soitetaan äänieristetyssä tilassa joululauluja, sekä on joulukoristeita, ehkä myös pukki piilossa. Muun kaupan jäädessä normaaliin tilaan.

Äänestä

joo ja kaupan kassalla ei ollut kuin jotain typeriä joulumuovipusseja. kassa sanoi että tuossa viereisellä kassalla on normaaleja. pyysin ystävällisesti noutamaan sellaisen minulle ja myyjä haki.
luuleeko kaupat tosiaan että kaikki asiakkaat ovat uskovaisia ja viettävät joulua?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


A Ari 43v. kirjoitti:

20,11 tv mainokset vouhottaa jo joulusta. Yli kuukausi vielä aattoon. Kaiketi olen jo niin vanhapieru, että kyllästyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu