Armolahjat

Kuka osaa selittää, miksi en ole saanut palveluarmolahjoja, vaikka olen ollut uskossa liki 30 v? Olen pyytänyt monesti rukouskieliä ja parantamisen armolahjaa toisten hyväksi, en itseni. En voi käsittää, miksi en ole niitä saanut. Mikä voi olla esteenä?
387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itsekin olen pyytänyt mitä tahansa armolahjaa melkein 30 vuotta, kun Jumala on luvannut, että jokaiselle uskovalle annetaan joku armolahja, mutta mitään ei ole kuulunut. Yleensähän sanotaan, että jossain helmasynnissä kiinni riippuminen on esteenä armolahjan saamiselle, pitäisi siis olla korkeasti pyhittynyt, mutta enpä oikein usko.

Äänestä
  • Jumala puhuu luomakunnassaan, ihmisen omassa tunnossa, kansojen ja yksilöiden elämän kohtaloissa, Raamatussa ja erityisesti Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän voi halutessaan avata tätä ilmoitustaan tavalla, joka on ihmisen näkökulmasta yliluonnollista. Jumala voi profetioiden, näkyjen, ja ilmestysten kautta ilmaista raamatullisen tahtonsa nykyisyyden ja tulevaisuudenkin suhteen. Hän voi rohkaista, lohduttaa ja kehottaa omiaan seurakunnalleen antamiensa armolahjojen kautta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Armosta pelastettu kirjoitti:

Kuka osaa selittää, miksi en ole saanut palveluarmolahjoja, vaikka olen ollut uskossa liki 30 v? Olen pyytänyt monesti rukouskieliä ja parantamisen armolahjaa toisten hyväksi, en itseni. En voi käsittää, miksi en ole niitä saanut. Mikä voi olla esteenä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu