Suomen pitäisi ensinnäkin erota EU:sta sekä Eurosta.
Toiseksi kaikki velat mitätöitäisiin, eli annettaisiin anteeksia.
Kolmanneksi Suomen valtio painaisia oman rahan joka laitettaisiin kansallisesti liikenteeseen.
Neljänneksi verotettaisiin ainoastaan kulutuksesta.
Eli kun olemme velaton ja omalla rahalla, niin pyörät pyörisivät n. 20% kulutusverolla.
Raha lähtisi omasta pankistamme liikkeelle esim. kun projektina olisi moottoritien rakentaminen Lapista Helsinkiin, niin oma pankkimme antaisi siihen rahat ilman takaisin perintää. Näin se raha jäisi kiertämään meidän keskellemme.
Pystyisimme pärjäämään itsenäisesti ja omavaraisesti paremmin kuin nykyisellä EU:n velkapolitiikalla.
Nykyisin meille jää vain n. 30% tiennististämme käyttöömme, kun omavaraisuus toisi meille käyttöön 80% tienaamistamme rahasta.
Järkikin sen sanoisi että pärjäisimme paremmin.
Miten pelastaa Suomi
88
767
Vastaukset
- juhhhhhhh
joo ja kaikki mamut maasta ulos
- Olen suomalainen
Olen samaa mieltä että kaikki mamut pois Suomesta . Ei Suomalaisten tartte niitä elättää . Mitä me niitä otetaan makaamaan tänne ja tekemään rikoksia . Jos joku haluaa mamun tänne niin elättäköön sen itse .
- Kuka Hyötyy?
Olen suomalainen kirjoitti:
Olen samaa mieltä että kaikki mamut pois Suomesta . Ei Suomalaisten tartte niitä elättää . Mitä me niitä otetaan makaamaan tänne ja tekemään rikoksia . Jos joku haluaa mamun tänne niin elättäköön sen itse .
Pakolaiset ja muut ovat pientä niihin kymmenien miljardien eurojen vuosittaisiin menetyksiin verrattuna joita kansainväliset yhtiöt meille aiheuttavat ryöstämällä kansallisomaisuuttamme. Ne hyödyntävät maksimaalisesti niitä sopimuksia jotka maamme "paremminvoivat" ovat allekirjoittaneet lyhytnäköisesti, ja ehkä jopa saadakseen salaiselle tilille pätäkkää?
Juu kertokaa milloin tää tulee voimaan että voin äkkiä hakea muutaman miljoonan lainaa jotka sittewn annetaan anteeksi. KIITOS
- Jyrkiin100% pettynyt
Kuka Hyötyy? kirjoitti:
Pakolaiset ja muut ovat pientä niihin kymmenien miljardien eurojen vuosittaisiin menetyksiin verrattuna joita kansainväliset yhtiöt meille aiheuttavat ryöstämällä kansallisomaisuuttamme. Ne hyödyntävät maksimaalisesti niitä sopimuksia jotka maamme "paremminvoivat" ovat allekirjoittaneet lyhytnäköisesti, ja ehkä jopa saadakseen salaiselle tilille pätäkkää?
Kokoomus, SDP ja Keskusta ovat Suomen ryöstäjiä. piste.
Terveydenhoidon yksityistäminen on siitä malliesimerkki, Halosen välinpitämättömyys kansakunnan tilast ja valtion velkaantumisesta on vertaansa vailla.
Valtaan päässyt suomalainen on suomalaisen suurin vihollinen, demokratia ja hyvinvointivaltio on historiaa Sauli Niinistön Kokoomuksen ja Tarja Halosen (sd.) jäljiltä. Linnassa juhlitaan taas valtionvelaksi, iljettää katsella. - koko homma päin mänt
Jyrkiin100% pettynyt kirjoitti:
Kokoomus, SDP ja Keskusta ovat Suomen ryöstäjiä. piste.
Terveydenhoidon yksityistäminen on siitä malliesimerkki, Halosen välinpitämättömyys kansakunnan tilast ja valtion velkaantumisesta on vertaansa vailla.
Valtaan päässyt suomalainen on suomalaisen suurin vihollinen, demokratia ja hyvinvointivaltio on historiaa Sauli Niinistön Kokoomuksen ja Tarja Halosen (sd.) jäljiltä. Linnassa juhlitaan taas valtionvelaksi, iljettää katsella.>Näin Kokoomus ajaa Suomen asioita, siksi ei Niinistön politiikalle:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011112114792847_uu.shtml
- Urho Suomi
Siinäpä se.
Mitäs muuta meillä olisi?
Ei mitään.
Joten matkaan Suomen urhot......:) - Bax
Suomalaiset ovat antaneet luoton hallitukselleen joka käyttää valtuuksiaan väärin.
- iso EI Niinistölle
"kiitos" siitä lankeaa SDP:lle ja Paavo Arhimäelle, - - vihreät ja Kokoomus ovat jo olleet pitkään täysin toivottomia tapauksia.
- eivätkä ole
Elektronisella massamielenhallinnalla, massamedian mielenhallinnalla ja muinaisilla okkultistisilla keinoilla kansa on saatu näennäisesti antamaan valta näiden psykopaattipäättäjiemme käsiin.
- liveterherlig
Eikø olis ihanaa Suomi ulos eurosta ja EU ja mamut pois Suomesta .
- eimafff
EU on rikollisten lafka. Pelkkää kulttuuritonta paskaa suoltanut vuosikaudet. Heti pois eurosta. Nyt pitää perustaa Suomen, Saksan, Hollannin, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Englannin valuutta. Noita Etelä-Euroopan arabeja eli Italiaa, Kreikkaa, Portugalia, Ranskaa ja Espanjaa ei kumppanikseen huoli kukaan. Verenperimän mukaan mafiosoja ja huijareita koko sakki. Jos eivät osaa tulle edes sovittuna kellonlyömänä paikalle nin saavat jäädä hautumaan omaan lietteeseensä.
- 214414
eimafff kirjoitti:
EU on rikollisten lafka. Pelkkää kulttuuritonta paskaa suoltanut vuosikaudet. Heti pois eurosta. Nyt pitää perustaa Suomen, Saksan, Hollannin, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Englannin valuutta. Noita Etelä-Euroopan arabeja eli Italiaa, Kreikkaa, Portugalia, Ranskaa ja Espanjaa ei kumppanikseen huoli kukaan. Verenperimän mukaan mafiosoja ja huijareita koko sakki. Jos eivät osaa tulle edes sovittuna kellonlyömänä paikalle nin saavat jäädä hautumaan omaan lietteeseensä.
Ei mitään Saksaa, Hollantii tai Englantii. Pelkät Pohjois-maat
- Queen of EU?
214414 kirjoitti:
Ei mitään Saksaa, Hollantii tai Englantii. Pelkät Pohjois-maat
Saksa/Merkel määräävät jo EU:n tahdin. Jos saksa olisi mukana, mikään ei muuttuisi?
- suomi suomalaisilll
214414 kirjoitti:
Ei mitään Saksaa, Hollantii tai Englantii. Pelkät Pohjois-maat
Ei mitään muita maita kuin SUOMI! Ne vaan vie meidän rahat ja sylkee päälle. Suomi on aina pärjännyt omillaan ja pärjäisi nytkin parhaiten omillaan. Ei mitään liittoja tms, edes Ruotsin kanssa, oikeastaan nehän ne pahimpia selkään puukottajia on! Ja mamut ulos eikä yhtään ulkomaalaista sisään. Samoin ulkomailla olevat suomalaiset ei enää olis mitään suomalaisia.
- aitosuomalainen mies
suomi suomalaisilll kirjoitti:
Ei mitään muita maita kuin SUOMI! Ne vaan vie meidän rahat ja sylkee päälle. Suomi on aina pärjännyt omillaan ja pärjäisi nytkin parhaiten omillaan. Ei mitään liittoja tms, edes Ruotsin kanssa, oikeastaan nehän ne pahimpia selkään puukottajia on! Ja mamut ulos eikä yhtään ulkomaalaista sisään. Samoin ulkomailla olevat suomalaiset ei enää olis mitään suomalaisia.
Eikä lappalaiset! Ja savolaisetkin pitäisi kaikki tappaa, pelkkiä roistoja ja persejalkaisia vätystelijöitä kaikki!
- 214414
Queen of EU? kirjoitti:
Saksa/Merkel määräävät jo EU:n tahdin. Jos saksa olisi mukana, mikään ei muuttuisi?
Juuri tämän takia Saksaa ei tarvita
- vielä aidompi
aitosuomalainen mies kirjoitti:
Eikä lappalaiset! Ja savolaisetkin pitäisi kaikki tappaa, pelkkiä roistoja ja persejalkaisia vätystelijöitä kaikki!
JOO! SUOMI SUOMALAISILLE!
Kaikkien hurrien omaisuus tulisi takavarikoida ja kyörätä koko lössi Somaliaan! - suomi suomalaisilll
vielä aidompi kirjoitti:
JOO! SUOMI SUOMALAISILLE!
Kaikkien hurrien omaisuus tulisi takavarikoida ja kyörätä koko lössi Somaliaan!JOO ja kaikki joilla on ulkomaalaistaustainen nimi, esimerkiksi raamatulliset nimet kuten Markus ja Tuomas ja Maria ja muut pitäis karkottaa koko maasta! Ja kaikki ruskettuneet suomalaisetkin pitäis tappaa! Ja kaikki ulkomaiset autot ja elektroniikka pitää tuhota roviolla! Rajoille rakennettava 20 metriä korkea muuri! Maahan pääsy ja poispääsy kiellettävä ja rajavartijat saa ampua jos joku yrittää! VIINA ILMAISEKSI KOKO KANSALLE!
- hämmästyksen sormi..
214414 kirjoitti:
Ei mitään Saksaa, Hollantii tai Englantii. Pelkät Pohjois-maat
Ainoa vauras paikka EU:ssa on Turku. Kaupunki kustantaa pierutyynytkin kaupungin johtajille.
- Näin se on
Jos Suomella oma velaton valuutta ja kaikilla rahaa, niin eihän silloin mamut kulut ole keneltäkään pois.
- Hämmästyttää kummast
Etkö ymmärrä mistä ne mamujen kulut otetaan ? Ne otetaan verorahoista . Jos käyt töissä niin sinä maksat veroa palkastasi . Jos sinun vanhemmat käy töissä niin hekin maksavat veroa palkastaan .
- hanna hki (vihr)
tyhmä rasisti! ei mamujen kulut ole yhtään meiltä pois. kulut maksaa valtio!
näin joku pakolaiskeskusen päättävä henkilö ainakin mediassa kertoi. - hanna hki (vihr)
hanna hki (vihr) kirjoitti:
tyhmä rasisti! ei mamujen kulut ole yhtään meiltä pois. kulut maksaa valtio!
näin joku pakolaiskeskusen päättävä henkilö ainakin mediassa kertoi.tässä faktaa typerille rasisteille:
>> Kaupunki kuitenkin laskee tekevänsä pakolaisilla jopa voittoa, sillä valtio korvaa pakolaisista aiheutuvat kustannukset>>
eli me siis hyödymme mamuista! mitä enemmän niitä otamme, sitä enemmän valtio antaa meille rahaa. - Vastaavsti
hanna hki (vihr) kirjoitti:
tässä faktaa typerille rasisteille:
>> Kaupunki kuitenkin laskee tekevänsä pakolaisilla jopa voittoa, sillä valtio korvaa pakolaisista aiheutuvat kustannukset>>
eli me siis hyödymme mamuista! mitä enemmän niitä otamme, sitä enemmän valtio antaa meille rahaa.sitä enemmän maksetaan veroja valtiolle. Mitä enemmän pakolaisia tulee valtion elätettäväksi, sitä enemmän se tarvitsee rahaa suomalaisilta veronmaksajilta.
- 11+20=56
Entäs jos en käy? Enkä edes halua?
- Voi sinuu, säälittää
hanna hki (vihr) kirjoitti:
tässä faktaa typerille rasisteille:
>> Kaupunki kuitenkin laskee tekevänsä pakolaisilla jopa voittoa, sillä valtio korvaa pakolaisista aiheutuvat kustannukset>>
eli me siis hyödymme mamuista! mitä enemmän niitä otamme, sitä enemmän valtio antaa meille rahaa.Voi pyhä yksinkertaisuus, mistäköhän ne valtion rahat tulee oletko ajatellut? Sataako ne taivaasta, täh? Mieti nyt edes vähän.
Valtio olemme me, me suomen kansalaiset, me ylläpidämme koko järjestelmää, meidän verorahoilla kustannetaan ihan kaikki, niin valtion kuin kunnankin menot. hanna hki (vihr) kirjoitti:
tässä faktaa typerille rasisteille:
>> Kaupunki kuitenkin laskee tekevänsä pakolaisilla jopa voittoa, sillä valtio korvaa pakolaisista aiheutuvat kustannukset>>
eli me siis hyödymme mamuista! mitä enemmän niitä otamme, sitä enemmän valtio antaa meille rahaa.Hienoa kun valtio maksaa,valtio nimeltä Suomi =5 miljoonaa Suomen kansalaista eli kuka maksaa?Minusta on muutenkin suurta alistamista ja rasismia kärrätä tänne pohjolaan mustia ihmisiä tekemään likaiset työt, tulee jotenkin orjat mieleen.Tätähän tietenkin RKP haluaa,koska Suomalaiset ei enää alistu Rkp orjiksi niin he tuottavat siivoojat sieltä mistä orjatkin tuotettiin.Tämä jos mikä on rasismia.
- Valtio = Verovarat
hanna hki (vihr) kirjoitti:
tyhmä rasisti! ei mamujen kulut ole yhtään meiltä pois. kulut maksaa valtio!
näin joku pakolaiskeskusen päättävä henkilö ainakin mediassa kertoi.Olet hanna hki (blondi). Asia loppuun käsitelty.
- kenen syy!!!!!!!!!
Ensin on otettava Kataiselta ja Urpilaiselta kaikki valtuudet pois mitä tulee lainan ottoon tai antoon tai yleensä uusien sopimusten tekoon EU:n kanssa.
Sitten pois eurosta ja markka kellumaan. Ruotsikin pärjää vientinsä kanssa ihan hyvin ilman euroa ja mitäs me kohta viedään kun puutakin tuodaan Venäjältä.
Järki käteen ja koska nyt on jo riittävän selvästi nähty ettei Brysselin herrojen päätökset ole johtaneet muuhun kuin tilanteen pahentumiseen, niin pois tuollaisesta seurakunnasta. Me selvisimme hyvin ilman euta ja euroa mutta
nyt olemme kaulaa myöten kusessa. - Pitkä Suomen taival
Oma valuutta vain ja kaikkien velat anteeksia.
Suomen pyörät pyörimään.
Kyllä me se homma osataan, kunhan hallituksemme ei kumarra velkarahaa.
Painokone painaa ja nykyisinkään rahaa ei ole sidottu mihinkään kuten esim. kultaan.
Rahaa pitää panna jakoon että jokaiselle riittää.- Euro Kansankielellä
Kyllä se pankkiirien rahan niukkuus johtuu koroista. Korkoja varten kun ei olla laskettu sentin senttiä liikkeelle. Joten ne korkoon tarvittavat rahat on pakko ottaa tuoreemmista luotoista. Tämä pakottaa "kilpailuyhteiskunnan", eli tässä on musiikkituolit. Musiikki lakkaa ja nyt jäivät Kreikka ja Italia vailla tuolia.
Joku joutuu maksukyvyttömyyteen lainan ja korkojen kanssa, ja silloin pankkiiri saa REAALIOMAISUUTTA tyhjästä nyhjäistyä leikkirahaa vastaan.
- Yrjö poika puhuu
Alkuperäiseen hölmöilyyn palatakseni, milläs koneella viestisi kirjoitat. Siinä lienee aika lailla tuontitavaraa... En nyt jaksa edes, puhuisitte mistä tiedätte, jos sellaista asiaa keksitte...
- Mallikasta:
Korjaisin aloittajan mallia niin että velka kansallispankille on maksettava takaisin, mutta korkotulot menevät suoraan julkisiin tarpeisiin, kuten kela ja lastenhuolto.
Näin korkotulot eivät valuisi pois kiertämästä rikkaan rikolliston taskuun, vaan kansalaisten hyödyksi!
Pohjois-Dakota pienensi TAAS veroja, koska hallituksen oman pankin korkotulot olivat ihan hyvät. Osavaltio on VELATON, pankki on VELATON, ja työttömyysprosentti osavaltiossa on vaivaiset 3,3.- Niskasta kiinni
Omassa pankissa sekä valuutassa on aikapaljon järkeä sekä hyviäpuolia.
Eurossa ei muuta kuin yhteinen valuutta ja helpompi ymmärtää miten paljon muualla on halvempaa kuin Suomessa, vaikka on melko sama tutantokulu.
Kun melkein kaikki tuotetaan Aasiassa.
Mitäs jos jokainen Suomessa työssäkävijä laittas kuukaudessa jemmaan 500 euroa ja mielellään samassa kuussa.
Noin miljardi jäis pois kierrosta, niin Katainen varmasti heräisi että Hei ! tässä kansassahan on voimaa.
- qqq1
Suomesta tulee palvelualojen mekka vienti sakkaa tällä hetkellä todella pahasti.
Oma lääkkeeni olisi että KOKO SUOMI menisi yleislakkoon ja pysyisi siinä kunnes KATAISEN ÄÄLIÖHALLITUS ymmärtäisi erota tehtävistään!
- Wertty €
Koko raha on tyhjästä tehty ilman mitään takuita että saisit rahat taskuusi jos haluat.
Eikä yrityksetkään saisi rahojaan, koska niitä ei ole. - jeesus manipuloi
Kataisen ääliöhallituksella on niin niin läskit tilipussit, että yrittävät pysyä jopa valheen- ja median manipuloinnin kautta vallassa.
Milloinkahan kaikki läpeensä ahneet ymmärtäisivät, että rahaa ei voi syödä, tai voi sitä syödä, mutta ei se oikein kelpaa ravinnoksi.
Pakko muuttaa pois tästä idioottien maasta, jossa ei edes tajuta mitä eroa on oikealla ja vasemmalla.
Kansa on kasvatettu kuin karja, ja kansa toimii kuten karja, 99% väestöstämme on roskalehtien lööppejä märehtiviä syöttösikoja.. - manipuloi jeesusta
jeesus manipuloi kirjoitti:
Kataisen ääliöhallituksella on niin niin läskit tilipussit, että yrittävät pysyä jopa valheen- ja median manipuloinnin kautta vallassa.
Milloinkahan kaikki läpeensä ahneet ymmärtäisivät, että rahaa ei voi syödä, tai voi sitä syödä, mutta ei se oikein kelpaa ravinnoksi.
Pakko muuttaa pois tästä idioottien maasta, jossa ei edes tajuta mitä eroa on oikealla ja vasemmalla.
Kansa on kasvatettu kuin karja, ja kansa toimii kuten karja, 99% väestöstämme on roskalehtien lööppejä märehtiviä syöttösikoja.."Pakko muuttaa pois tästä idioottien maasta, jossa ei edes tajuta mitä eroa on oikealla ja vasemmalla."
Älä nyt hitossa lähde kun kerran tiedät kaikki ratkaisut. Miten me sitten pärjättäisiin ilman sinua? - ei voi luottaa enää
manipuloi jeesusta kirjoitti:
"Pakko muuttaa pois tästä idioottien maasta, jossa ei edes tajuta mitä eroa on oikealla ja vasemmalla."
Älä nyt hitossa lähde kun kerran tiedät kaikki ratkaisut. Miten me sitten pärjättäisiin ilman sinua?Sauli Niinistön Tarjan aikana alkuun panema pakkohomous vei pohjan Suomen tulevaisuudelta. Nyt kaikki virastot ovat homoja ja vapaamuurareita täynnä, niin että oksettaa. Sen huomaa, jos menet minne tahansa Suomen rajojen ulkopuolelle saat tunnet sen muutoksen heti.
Kaikki pikkukihot ovat vietelty tähän vapaamuurarien okkulttiseen salaseuraan ja ne noituu toisiaan minkä ehtii, näyttää olevan suuri osa niistä homojakin.
- Ohimennen
Mihis muutat? Paikallisella persupolotiikalla et mihinkään...
- Kokoomus Kills
Ei onnistu enään. Kansanmurhaaja-Katainen on saanut huseerata liian kauan vapaasti täydellisen idiootismin vallassa.
- Logitech
Sen tähdenhän peli pitäs puhaltaa poikki ja Kataisen tekemä historia heittää roskakoriin.
Aloittaa kansallinen uudestaan rakentaminen oman rahan ja pankin voimin.
Painettas esim n. 40 miljardia ja jaettas se kaikkien kesken työtä vastaan.
Ja kun elettäs omavaraisesti, niin työtä kyllä kaikille riittäisi.
Se on nähty mihin johtaa jos kokoajan mitataan hyvin vointia taloudellisella mittarilla ja masennuslääkkeiden kulutus vain kasvaa.
Eiköhän tässä ole enemmän kysymys siitä että kaikki pärjäisivät mahdollisimman pienillä lääkekuluilla ja iloisin mielin.
Onko kukaan mun kaa samaa mieltä? - samaa mieltä osittai
Logitech kirjoitti:
Sen tähdenhän peli pitäs puhaltaa poikki ja Kataisen tekemä historia heittää roskakoriin.
Aloittaa kansallinen uudestaan rakentaminen oman rahan ja pankin voimin.
Painettas esim n. 40 miljardia ja jaettas se kaikkien kesken työtä vastaan.
Ja kun elettäs omavaraisesti, niin työtä kyllä kaikille riittäisi.
Se on nähty mihin johtaa jos kokoajan mitataan hyvin vointia taloudellisella mittarilla ja masennuslääkkeiden kulutus vain kasvaa.
Eiköhän tässä ole enemmän kysymys siitä että kaikki pärjäisivät mahdollisimman pienillä lääkekuluilla ja iloisin mielin.
Onko kukaan mun kaa samaa mieltä?Kansallinen jälleenrakentaminen kun aloitetaan tuolta pohjalta ja teollisuus rengeksi laittamalla, niin pian meillä on aivan muut energialähteetkin nykyisten tilalla.
Tässä on vaan se ongelma, että sotakoneistot ovat meitä paremmat meidän velkojilla eli muutamalla yksityisellä pankkiirisuvulla, kun tarpeeksi pitkälle mennään. - Cehovex54
samaa mieltä osittai kirjoitti:
Kansallinen jälleenrakentaminen kun aloitetaan tuolta pohjalta ja teollisuus rengeksi laittamalla, niin pian meillä on aivan muut energialähteetkin nykyisten tilalla.
Tässä on vaan se ongelma, että sotakoneistot ovat meitä paremmat meidän velkojilla eli muutamalla yksityisellä pankkiirisuvulla, kun tarpeeksi pitkälle mennään.Kiinatuonti on kyykyttänyt Suomen pienyrittäjät.
Kiinatuonti out ja Suomen omavaraisuus in.
- oijhrf34ri+34ro34åfk
Onko persupol O tiikka jokin kulkuväline?
Tarkoitit varmaan politiikalla, ja ei, en tarvitse minkääntason polittiikkaa muuttaakseni tästä puolisosialistisesta, uusliberaalista konservatismista pois.
Pitäkää liittovaltionne pöljät... - tjaa a
jos itse Hawking mietiskelee, kuinka pelstaa koko ihmispopulaatio; valloittamalla avaruutta, lienee Suomen tulevaisuus pieni kuin pieru saharassa. Niin se on, että väestönräjähdys ja luonnonvarojen loppuunkuluttaminen tietää loppua. Ei kannata lapsia hankkia näissä tulevaisuuden näkymissä.
- samulixx
Suomi tulee eristää muusta maailmasta niin Suomi pelastuu!
- siernåjeg
Suomella on historie josta pitäis olle ylpeä. Kaikki sodat ja yksin Venäjää vastaan, mutta meillä olikin politiikere jotka ajatteli maata ja kansaa! Tämän ajan edustajat ajattelevat vain itseään, siinä on ero ennen ja nyt!!
- hiljaa wnb-hurri
Valloittaja hurrien takia emme tiedä mitä edes historiamme on. Varmaa on se, että emme ole olleet mitään metsäläisiä ennen miekan ja ristin lähetystä tänne Suomeen.
- Tosi on
Just niin,
on suomalaiset käyneet sodat, rakentaneet maansa itse, sekä maksaneet mm. sotakorvauksetkin (sovitusti) ja muuta "velkaa".
Aiemmat sukupolvet ovat rakentaneet erinomaisen elintason meille nykyisille tyhjästä. Varmasti pärjäisimme omilla tieto-taidoillamme, vaikka emme yrittäisikään valloittaa kuuta, ym. planeettoja tai koko maailmaa. Nyt maksamme muiden rötöksiä.!
Miksi helvetissä yrittäisimme hallita "koko maailmaa". Siihen eivät resurssimme riittäisi - ja olisiko siitä mitään hyötyä meille "suomalsaisille".???
(Kansan) edustajamme maksattavat kansalla muiden laskuja!?
Ottakaamme omat asiamme "hoitoon"!!! Siihen riittää suomalainen sisu ja kantti!!!- Voi te narrit...
"Ottakaamme omat asiamme "hoitoon"!!! Siihen riittää suomalainen sisu ja kantti!!"
Niin ja vielä kun on sopivia vähemmistöjä joiden syyksi voi kaiken pahan laittaa! Eihän meissä itsessämme koskaan mitään vikaa...
- huiputusekonomisti
Helppoa: euromaat antavat aluksi Kreikalle kehitysapua 175 miljardia € eli n. puolet maan veloista anteeksi ja maailma ja Suomi pelastuu. Jatkossa perustetaan kassa (eurobondit), josta maa voi lainata, jos rahat loppuvat. Tosin pitää noudattaa tiukkaa talouspolitiikkaa ja yhteisesti sovittuja sääntöjä, mutta sehän ei ole ollut ongelma tähänkään asti.
- Zorro
Sehän on kuin parantaisi sokeripalalla päänsärkyä.
Ei se toimi, mutta silti sitä tehdään. - Odin 13
Zorro kirjoitti:
Sehän on kuin parantaisi sokeripalalla päänsärkyä.
Ei se toimi, mutta silti sitä tehdään.Sadan vuoden päästä Suomessa on sharia- laki.... miettikää sitä ! Kukaan ei ajattele Todellista uhkaa!!!
- Olit 13
Odin 13 kirjoitti:
Sadan vuoden päästä Suomessa on sharia- laki.... miettikää sitä ! Kukaan ei ajattele Todellista uhkaa!!!
Sata vuotta :D
Poliitikkomme eivät edes pysty ajattelemaan kymmenen vuoden päähän taloutta ja sinä puhut sadasta vuodesta...
Todellinen uhka on nykyiset vallanpitäjät ja heidän käskyttäjänsä pankeista ja pörsseistä.
Tässä ensimmäinen askel pelastumiseen:
http://talousdemokratia.fi/
- Suomi1984
Vittu mitä paskaa. Mikä saatanan urpojen palsta tää suomikaksnelonen oikeen on? Lukekaa mikä tahansa viesti mihin on vastattu yli kymmenen kertaa, niin voitte huomata, et 95%:ssa noista alotuksista on täynnä punaniskojen idiotismeja. Rasismia, muukalaispelkoa, homovastasuutta tai Halosen kritisoimista. Onneks asun viel jonkun kuukauden ulkomailla.. On niin saatanan överiks menny Suomessa tää "isänmaallisuus".
- "punaniskat"
Nämä täällä punaniskaa leikkivät kirjoittajat ovat todellisuudessa eduskuntapuolueiden työntekijöitä, jotka kansalaismielipiteiden tekemisillä yrittävät todistella juttujaan vihapuheesta. Tämä on jo paljon laantunut kun niiden tekijöistä on alettu puhumaan...
- kuka tänne on
tullut Suomea pelastamaan? maailma ja siinä sivussa Suomi pitäisi pelastaa näiltä Saatanaa palvovilta päättäjiltämme.
Suomea ei pelasteta niin kauan kuin samat vanhat naamat ovat kuntien ja valtion hallituksissa. - Pölvästi
Yksin sotinut? Ennen maailmansotia Suomi taisteli yhdessä Venäjän kanssa, sitä ennen osana Ruotsia...
Kaikki kunnia Talvisodalle ja sille hengelle, mutta eipäs liioitella. En minäkään, Suuri Jumala, juuri liioittele... - Oodoo&Oodoo
Minäkin haluaisin mieluummin omista rahoistani 80% omaan käyttöön, kuin 30%.
- (Lainattu)
- Vapaata energiaa osataan jo käyttää, mutta se kielletään
- syöpä voidaan parantaa halvalla, mutta se kielletään.
- Rokotukset ovat sairauden aiheuttajia mutta se kielletään
- Talous on eliitin ohjaamaa mutta se kielletään
- Nykyinen maailmanlaajuinen lama on teko lama, mutta se kielletään
- hyvinvointiyhteiskuntaa ei ole tarkoituskaan rakentaa nykyisen talousjärjestelmän avulla mutta se kielletään
-Maailmaa hallitsee jo nyt vain pieni joukko ei domokraattisesti valittu ryhmittymä, mutta se kielletään.
- Ihmiset eivä ole enää vapaita toimimaan mutta se kielletään
Elokuva esittää myös ratkaisun, miten vapaus saavutetaan takaisin.
THRIVE - must see
http://www.youtube.com/watch?v=9eRooYZJL-E- paljon nähnyt
Miten irti nykylamasta? On katsottava minne rahat katoaa. Suurin ja pohjaton aukko on EU. Toinen hallitsematon rahan haaskaamis tapa on tukiais viidakko. Eikö liiketoiminnan pitäisi tuottaa voittoa eikä suinkaan tukihakemuksia. EU:n kanssa alkaa olla kiire. Muutamassa viikossa mätkähtää etelän maiden velat meidän maksettaviksi. Siihen ei riitä selitykseksi että torjuttiin joku ihmeellinen suuri vahinko. Suurempaa vahinkoa ei ole .
- Helppo.
Vastaus. Vaihdetaan kansanedustajien ja ministereiden paikoille eri alojen asiantuntijoita,silloin saadaan Suomen talous kuntoon ja kansa yhtenäiseksi,ettei kansa ole nykyisenlaisesti jaettuna a ja b ryhmään.
- Työ Mies Virtanen
Se on todella kummallinen juttu, että valtakunnan tärkeimpien päättäjien paikoilla on suuri joukko pelkkiä ylioppilaita, sahureita jne...
Kannatan, että heidät korvataan eri alojen asiantuntijoilla.
- Mikko Markka
Totta tosiaan nyt on aika alkaa varautua uuteen aikakauteen, jolloin valuuttamme on joko markka, kruunu, tai rupla.
Mutta ei hätää, meillä on tuore kokemus rahan vaihdosta kymmenen vuoden takaa - hyvinhän se silloinkin sujui.- Säästöönkö
Sujui sujui, mutta mihin johti?
Oma raha ja oma pankki sekä omavaraisuus.
Ilmainen energia ja ym.
- TervemenooSuomi
Suomi pois EU:sta ja Eurosta joista muodostunut taloudellinen vankila suomalaiselle.
Mutta vankilasta poispääsy on tässä vaiheessa enää toiveajattelua. Finanssipoliitikot ovat päättäneet puolestamme niin ja ajavat omia taloudellisia etujaan omissa yksityishuippukokouksissaan joissa ei maalaisjärjelle ja demokratialle ole sijaa. Ja kas näin maamme vajoaa, tyhmissä käsissä ennennäkemättömään suohon. Jossa vain osa pärjää todella upeasti, suurin osa sairastaa ja kärsii Kelan "avustuksella" ja vartioinnilla. - Sewarthi
Sehän on päivänselvä juttu kun pääministerillämme on vapaamuurarivala, niin kyllä silloin Suomi jää kakkoseksi.
Näin se vaan on.
Vapaamuurarit ovat aina ylempänsä orjia. Suomi pelastetaan fyysisellä työllä,meillä ei ole mitään hätää kaikki on todella hyvin kaikilla on ruokaa ja lämmintä (99%) n.50000 kansalaista joilla on asiat huonosti.Meillä on suuri maa ja paljon kansallista omaisuutta jotka on annettu kansallemme omaisuudeksi.toivotaan vaan ,että ministerimme eivät ehdi myydä kaikkea globaaleille yrityksille.EU sekoilullakaan ei ole mitään merkitystä sillä vielä kaikkea ei ole menetetty.Suomella on mahdollisuus tulla maailman johto valtioksi ja näyttää tietä muille maille tämä on mahdollista ja jopa muu maailma on sen antanut ilmi sivistyksen,koulutuksen ja hyvinvoinnin mittareillaan.Vain pieni siirto muutamiin toimeentulo juttuihin ja suunta muuttuu ylöspäin,niinkuin suuri valtameri tankkeri kääntyy pientä peräsintä liikuttamalla,samoin pieni liike muuttaa Suomenkin suunnan.Tällä hetkellä Suomessa ei ole mahdollisuutta tehdä sellaista työtä mikä palkitsisi tekijänsä.Meillä on valtava potentiaali työvoimaa mikä on tämän maamme ainut pelastus tästä "ahdinkosta".Koskapa nykyiset hallitsiamme ,oppineet proffamme,talousgurumme,työssä käyvät kansalaisemme eivät ole kyenneet nostamaan Suomeamme suosta ja mikään muu maailman maa ei sitä halua sieltä edes nostaa.Ainoa mikä sen voi tehdä on se joukko joka on nyt kaiken huonoin ja alaarvostetuin osa kansaamme työttömät,pultsarii,ym... luuserit.Tämä on muuten matemaattinen FAKTA ja ainoa käytössä oleva keino Suomemme pelastukseksi.Siis siinäpä vastaus.
- Jämpti on näin
Niin mutta kun euro romahtaa, niin sitten meillä Suomessa on 5 miljoonaa huono-sasta.
Ulos vain koko EU:sta sekä Eurosta ja omat kuviot tänne Suomeen, niinkuin aloituksessa ehdotettiin. - Kyseenalaistajamies
Kyllä, Suomella on mahdollisuus tulla maailman johtavaksi valtioksi, koska meillä on osaamista ja halua tehdä töitä. "Toimeentulojutuista" en sen sijaan ymmärrtänyt, koska eihän kukaan tee töitä halvemmalla kuin haluaa? Vai puhutko verotuksesta? Jos puhut verotuksesta niin meitä itseasiassa verotetaan vähemmän kuin Amerikkalaisia. Amerikoissa on piiloveroa todella paljon, eikä heillä siltikään ole mahdollisuutta "ilmaiseen" yliopistoon tai lääkäriin. Amerikassa opiskelun ja lääkärin maksat sinä itse, omilla rahoillasi. Suurin syy henkilökohtaiseen konkurssiin USAssa on itsensä tai perheenjäsenen sairastuminen, tai yli 100 000 dollarin tutkinto (mikä tahansa korkeakoulututkinto) jota ei pystykään maksamaan takaisin. On varmaan sanomattakin selvää ettei asuntolainaa saa jos on opintolainaa 100 000. Vuokrat on Helsingin kokoisissa kaupungeissa vähintään 900 dollaria kuussa. Joten jos palkkasi kaupan kassalla on 1200 dollaria, niin elämiseen jää ennen veroja kokonaiset 300 dollaria, jolla pitäisi kustantaa ruoka (300), bensat (200), kännykkä (100-200), netti (100), vedet ja sähköt (100-200) sekä mahdolliset muut kulut kuten se normaali luottokortti ja ryyppääminen vitutukseen.
Kaiken sen lisäksi ne verot jota maksat joka kuukausi, menee sotateollisuuteen ja pankeille ja presidentille joka häviäisi shakkipelin koirallensa. Niin, jotkut ovat sodan puolesta, jotkut ei välitä vaikka maata johtaa imbesilli, mutta kun rahaa nekin tarvii. Ja se raha tulee sinun palkastasi. Joko kiinnostaa?
Joten ennen kun aletaan itkemään "ahdinkosta" niin mietitäänkö hetki miten asiat ovat olleet USAssa jo vuosikymmenet? Meillä menee itseasiassa todella hyvin, koska tällä hetkellä New York Cityssä on edelleen menossa Occupy Wall Street protesti jonka tarkoituksena on ilmeisesti muuttaa maailmaa. Näyttää siltä että perus-Jenkki ei pidäkään moisesta riistämisesta sitten kun se omalle kohdalle sattuu. Joten annetaanpa Keskiverto-Joen protestoida ja ehkä muuttaa asioita siten että kaikkea tuotantoa ei siirretä kiinaan. Meille se on ihan sama työskennelläänkö me Jenkeille vai Kiinalle, koska sama raha meille siitä työstä aina maksetaan. Kyseenalaistajamies kirjoitti:
Kyllä, Suomella on mahdollisuus tulla maailman johtavaksi valtioksi, koska meillä on osaamista ja halua tehdä töitä. "Toimeentulojutuista" en sen sijaan ymmärrtänyt, koska eihän kukaan tee töitä halvemmalla kuin haluaa? Vai puhutko verotuksesta? Jos puhut verotuksesta niin meitä itseasiassa verotetaan vähemmän kuin Amerikkalaisia. Amerikoissa on piiloveroa todella paljon, eikä heillä siltikään ole mahdollisuutta "ilmaiseen" yliopistoon tai lääkäriin. Amerikassa opiskelun ja lääkärin maksat sinä itse, omilla rahoillasi. Suurin syy henkilökohtaiseen konkurssiin USAssa on itsensä tai perheenjäsenen sairastuminen, tai yli 100 000 dollarin tutkinto (mikä tahansa korkeakoulututkinto) jota ei pystykään maksamaan takaisin. On varmaan sanomattakin selvää ettei asuntolainaa saa jos on opintolainaa 100 000. Vuokrat on Helsingin kokoisissa kaupungeissa vähintään 900 dollaria kuussa. Joten jos palkkasi kaupan kassalla on 1200 dollaria, niin elämiseen jää ennen veroja kokonaiset 300 dollaria, jolla pitäisi kustantaa ruoka (300), bensat (200), kännykkä (100-200), netti (100), vedet ja sähköt (100-200) sekä mahdolliset muut kulut kuten se normaali luottokortti ja ryyppääminen vitutukseen.
Kaiken sen lisäksi ne verot jota maksat joka kuukausi, menee sotateollisuuteen ja pankeille ja presidentille joka häviäisi shakkipelin koirallensa. Niin, jotkut ovat sodan puolesta, jotkut ei välitä vaikka maata johtaa imbesilli, mutta kun rahaa nekin tarvii. Ja se raha tulee sinun palkastasi. Joko kiinnostaa?
Joten ennen kun aletaan itkemään "ahdinkosta" niin mietitäänkö hetki miten asiat ovat olleet USAssa jo vuosikymmenet? Meillä menee itseasiassa todella hyvin, koska tällä hetkellä New York Cityssä on edelleen menossa Occupy Wall Street protesti jonka tarkoituksena on ilmeisesti muuttaa maailmaa. Näyttää siltä että perus-Jenkki ei pidäkään moisesta riistämisesta sitten kun se omalle kohdalle sattuu. Joten annetaanpa Keskiverto-Joen protestoida ja ehkä muuttaa asioita siten että kaikkea tuotantoa ei siirretä kiinaan. Meille se on ihan sama työskennelläänkö me Jenkeille vai Kiinalle, koska sama raha meille siitä työstä aina maksetaan.Meillä on reservi joka ei tuota joten ne täytyy elättää, he kyllä haluaisivat olla tuottavia mutta nykyisiltä työmarkkinoilta ei löydy heille tuottavaa työtä. ns.kolmas sektori heihin ei tule kohdistaa samoja velvotteita kuin muuhun väestöön, heidän on annettava ansaita kaikkien korvausten lisäksi, eivät he tarvitse tienata kuin 100-1000€ kuukaudessa työ ei tule olla pakko mutta ylimääräistä rahaa saa vain tuottoa vastaan (ei saa olla työpajaa eikä pyykin pesua) vaan tuottavaa työtä joka menee vientiin mahdollisuuksia on rajattomasti vasta pyörä on keksitty.
- alkuperäisasukas
Eroaminen ei onnistu
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/118109-suomalaiskonkari-kauhistui-”eu-kaappaa-vallan”- alkuperäisasukas
Juntta kaappaa vallan
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89522-komissaarijuntan-vallankaappaus
- Turhat isiemme työt
Ei mitenkään. On tehty niin isoja mokia, että niitä ei noin vain korjatakkaan.
Suomi on hoitanut asiansa hyvin ennen EU.ta ja euroa. Isämme, isoisämme ja jo paljon ennen heitä on tehty hartiavoimilla työtä, että heidän jälkeläisensä pärjäisivät. Verta ja henkiä on menetetty vuoksemme, unohtamatta naisten ja muiden uskomatonta panosta siihen mitä meile on saatu hyvine uhrauksineen.
Kyllä niin pahaa tekee, että nyt nämä päättömät hölmöläiset ovat saaneet tällaista aikaan.
Ollaan otettu velkaa niin paljon, että siitä emme enää selviä. Velkaa sen vuoksi, että on antaa rahaa maille jotka ovat eläneet kuin pellossa. Jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, että niitä rahoja ei saada koskaan takaisin. Vai kuka luulee, etta Kreikka nousee jaloillee fetajuustolla ja oliiveilla. Toiveajattelua.
Lapsemme, puhumattakaan lapsenlapsistamme ei tule nauttimaan eläkkeistä. Joka toisin väittää, puhuu höpöjä.
Miten tästä Suomi selviytyy. Vain siten, että erotaan heti Eurotapeista ja aletaan ajattelemaan vain ittiämme, niinkuin ennenkin .
Helppoa se ei tule olemaan mutta vielä vaikeampaa on jatkaa nykyisellä tyylillä. Paljon on rahaa heitetty kuin kankkulan kaivoon, mutta jos sama meioninki jatkuu, ollaan lopulta perikadossa.
Tapahtui kuinka päin vaan, en anna mielessäni ikinä anteeksi kaikille niille, jotak ovat saaneet Suomen tähän pisteeseen. Eu.ta vastaan olin alun alkaen ja sen suhteen mieli on rauhaisa, että saattoi jo silloin nähdä horisonttiin.- -
Annetaan rahaa Kreikalle jotta ne voivat ostaa sotalaivoja Ranskalta jonka jälkeen he voivatkin sitten kuitata velat sodankäynnillä. Hehän ovatkin pistäneet armeijapäällikkönsä uusiksi tätä varten. Sitten kun kolmasmaailmansota on käynnissä niin siitä selviytyneet pelastuvat. Tällä tavoin Suomi ja koko maailma pelastuu.
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2011/10/17/ranska-myy-sotalaivoja-kreikalle-saatte-korotonta-maksuaikaa/201114917/12
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/kreikka-laittoi-kenraalit-vaihtoon/art-1288425261069.html
Oli kyllä käsittämätön päätös liittyä EU:hun ja etenkin emuun. Tai no eihän se tietenkään niiden osalta ollut jotka siitä jollain tavalla hyötyivät.
- 3m6j
Suomi elää yli varojensa liian isot palkat suhteessa tuottavuuteen, isoja tehtaita siirretty Kiinaan ja lakkautettu työttömyys kasvaa kiihtyvällä tahdilla. Nykyisen kaltaiseen elintasoon ei ole varaa. Työttömyysturvaa joka vie ison osan valtion budjetista tullaan leikkaamaan jo ensi vuonna koska sitä ei voida rahoittaa ottamalla lisää velkaa. Köyhyys, kurjuus ja rikollisuus tulee lisääntymään
Timo Soini on ollut oikeassa jo vuonna 1994 jolloin keskustan Esko Ahon johtama hallitus vei meidät eu: hun SDP :n 1995 presidentti Martti Ahtisaaren ja median voimin mediaa rahoitettiin seuraavasti kyllä EU:lle sai rahaa valtiolta IIro Viinanen Kokoomus valtiovarainministeri myönsi 50 milj. markkaa ja ei EU:lle sai vain 5 milj. markkaa media on tunnustanut tämän EU painostuksen Ruben Stillerin Ohjelmassa "pressiklupi".Silloin kerrottiin TV:ssä ,että ei tule yhteistä valuuttaa,ei yhteistä puolustusta,ei liittovaltiota ym...nythän me nähdään kaikki oli valhetta.Esim. Oma valuutta on suurempi asia kuin armeija tai sairaala järjestelmä tai koululaitos.Katainen, Urpilainen,Kiviniemi tietävät kaikki tämän heidän puolueensa veiväi Suomen itsemääräämis oikeuden Brysseliin tänään Suomi ei liittyisi EU:iin ainoastaan silloinen Kristillinen liitto ja Suomen maaseudun puolue vastuttivat liittymistä.Media haukkui silloin iltapäivälehden etusivulla vastuttajat HULLU sanalla.Tässä noin lyhyesti ja päällisinpuolin tämä asia.Koska EU:N jäsenvaltioissa ei saa olla EU:ta vastustavia puolueita oli nimet vaihdettava Suomen kristillinen liitto muutti nimensä Kristillisdemokkraateiksi ja suomen maaseudun puolue nimi tuli perus suomslainen.
- von Münchausen
Kyllä. Jotain tällaista olen jo pitkään toitottanut. On se kumma että eurossa pitää pyristellä vaikka sokeakin sen näkee että se tie vie kohti samaa kohtaloa kuin Kreikan osaksi on tullut. Kohta Suomi myydään halvalla Goldman Sachsille IMF:n avustuksella.
Onhan Sveitsikin pärjännyt loistavasti. Kyllä Suomikin pärjäisi, sen verran kurinalaisuuteen kykenevää ja tunnollista porukkaa vielä olemme.
Paha vain että ne jotka asiasta päättävät, sahaisivat omaa vihreää oksaansa mikäli ajattelisivat maan etua :( - Kyseenalaistajamies
Terve kaikki!
Pariin juttuun ajattelin avautua hieman. Ensinnäkin kommentit aika nopeasti siirtyi mamu-keskusteluun, en tiedä miksi näin kävi, mutta siihen täytyy todeta että koska olen naimisissa Amerikkalaisen kanssa ja hän on myös mamu, niin nuo teidän pyrkimykset vaikeuttaa jo nyt vaikeaa maahanmuuttoa suoraan sanottuna vituttaa. Puolisollani on korkeampi koulutus kuin 99% teistä, hän taistelee päivittäin oppiakseen Suomen kielen joka on VAIKEAA, jotta voisi ymmärtää edes linja-auton kuljettajaa tai kaupan kassaa, ja kaikki tämä siksi koska hän haluaa asua tässä sosialistisonnassa minun ja perheeni takia. Koska fakta on se, että vaikka Suomi on mukamas todella hyvä ja hieno maa, ovat suomalaistet suurimmaksi osaksi täysiä mulkkuja, jotka luulevat itsestään liikoja. Esimerkkinä ne ystäväni jotka ovat aina puhuneet että osaavat Englantia, eivät kykene kommunikoimaan puolisoni kanssa juuri lainkaan ilman minun apuani. Kaiken tämän paskan jälkeen tiedän 100% varmuudella että häntä tullaan kiusaamaan ja syrjimään hänen aksenttinsa vuoksi koko hänen loppuelämänsä ajan. Ainakin siihen asti kunnes selviää mistä on tultu tänne saunomaan.
Ja sitten itse aiheeseen.
Suomen ei kannata erota EUsta koska se on askel kohti maailman valtiota ja se puolestaan on hyvä siksi että päästään eroon keinotekoisista rajoista eli siis viivoista kartalla. Jokainen varmasti ymmärtää miksi keinotekoiset rajat ovat typerämpiä kuin fyysiset rajat. Jos ei ymmärrä, niin kerrottakoon että kaikki rajanylityspisteet eivät tuota mitään sekä kirsikkana kakun päällä, ne hidastavat tuottavaa toimintaa ihan turhaan. Ymmärrän kyllä että mielipiteet on Suomi-Isänmaa-paidoilla tiukassa, mutta kun monikulttuurisuus todistettavasti toimii erittäin hyvin (USA) niin kannattaahan sellaista hyödyntää jotta meidänkin ankea ja yksitoikkoinen alueemme saisi vähän lisää väriä tähän harmauteen. Minua ei haittaisi jos voisi tilata muutakin pikaruokaa kuin "turkkilaista" pitsaa, tai ottaa kung-fuu tunteja joltain joka oikeasti on kiinasta, tai syödä aidon japanilaisen tekemää sushia. Ja jos joku afrikkalainen opettaisi minulle djemben soittoa niin olisihan se ihan perkeleen hienoa.
Joten kaiken tämän "matematiikan" jälkeen, odotettavissa on varmasti kommentti jos toinenkin, niin muistakaa sitten sitä kirjoittaessanne että Suomi on maailmalla about yhtä tärkeä kuin Islanti. Ja olkaapa nyt ihan rehellisiä kun mietitte että kiinnostaako Islanti ketään. Jotta siitä saataisiin kiinnostava paikka kenellekkään, niin sen täytyisi olla niin monikulttuurinen että voit mennä sinne ja tilata omalla kielelläsi edes jossain ravintolassa.
P.S. vieläkin vituttaa suomalaiset ja suomalaisten kerskailu omalla osaamisella, jota ei sitten tosipaikan tullen olekaan.- Ferzu
Pohjois Dakota on hyvä esimerkki mihin Suomenkin kannattaisi pyrkiä.
Eikös sielä ole ollut oma pankki ja raha jotakin parikyt vuotta.
Pankki ja valuutta kriisistä ei hajuakaan sekä työttömyys 3 % luokkaa.
Maailman valtio jutut ovat peestä niitä ei kannata ajatella kenenkään muun kuin sen joka haluaa riistää itselleen kaiken.
Suomen kannattaa sanoa kaikki liittoutumat irti ja alkaa elämään omaa elämäänsä.
Tämä ei tarkoita rajojen sulkemista, vaan vauraampaa elämää joka johtaa terveempään yhteiskuntaan sekä yksilöön.
Euro hajoaa joka tapauksessa ja olisi hyvä ennakoida tilanne. - Kyseenalaistajamies
Ferzu kirjoitti:
Pohjois Dakota on hyvä esimerkki mihin Suomenkin kannattaisi pyrkiä.
Eikös sielä ole ollut oma pankki ja raha jotakin parikyt vuotta.
Pankki ja valuutta kriisistä ei hajuakaan sekä työttömyys 3 % luokkaa.
Maailman valtio jutut ovat peestä niitä ei kannata ajatella kenenkään muun kuin sen joka haluaa riistää itselleen kaiken.
Suomen kannattaa sanoa kaikki liittoutumat irti ja alkaa elämään omaa elämäänsä.
Tämä ei tarkoita rajojen sulkemista, vaan vauraampaa elämää joka johtaa terveempään yhteiskuntaan sekä yksilöön.
Euro hajoaa joka tapauksessa ja olisi hyvä ennakoida tilanne.Pohjois-Dakota sehän on saatana Intiaani reservaatti?!
Kyllä joo Intiaaneilla on oma pankki ja raha ja jopa valtiokin, mutta kun niitä ei vaan kukaan kunnioita! Työttömyys on varmaan 300% luokkaa todellisuudessa ja ne numerot joita USA virallisesti julkistaa on propagandaa. Niillä on hieman vittumaisemmat oltavat kuin Saamelaisilla, niitä nääs ammutaan FBIn toimesta (incident at oglala) ja jos ei osu niin sitten laitetaan vankilaan. Ihan käsittämätöntä rahan tuhlausta, eihän vankikaan ole ilmainen!
Liittoutua kannattaa ihan koko maailman kanssa, ja EU on pyrkimys siihen suuntaan. Tämä "vauraampi ja terveempi yhteiskunta" hieman haiskahtaa kusetukselta mutta ostetaan. Mikä on siis ratkaisusi tähän ongelmaan?
- Reality-SIMS?
"Keinotekoiset rajat" ainakin pitäisi suojella kansallisomaisuutta ryöstäjiltä. Entä sitten kun valtio on lakkautettau globalisti-rikolliston SIMS-pelin nappulaksi?
- Kyseenalaistajamies
No sitten eletään vissiin SIMS oravanpyörässä sen perinteisen oravanpyörän sijaan. Mitään "kansallisomaisuutta" ei ole olemassakaan ja ryöstäjätkin sen tietää. Hauskinta tässä on se että ns. kansainvälinen rikollisuus kukoistaa, tarkoittaa siis sitä että verorahoja pumpataan ns. "kansalliseen turvallisuuteen" mutta sitä kansainvälistä rikollisuutta ei vaan kyetä niillä rahoilla vähentämään. Olisiko siis niin että "rikolliset" on fiksumpia vai myönnetäänkö jo vihdoin julkisesti että poliisit on tyhmiä? Vai mistä se johtuu?
- valepiru
Päättäjämme ovat saaneet toiminnoillaan ja E:n suosiollisella avustuksella maahan kymmeniä tuhansia työttömiä nuoria tai muuten syrjäytyneitä, mutta sallineet samalla maahan tulla melkein saman verran toimettomia ulkomaisia velkarahalla elätettäviä hiilijalanjälkiä.
Kaikki, tai melkein kaikki, ns. voitot valuvat ulkomaisiin veroparatiiseihin ulkomaisten sijoittajien ansiosta, joten voisiko enää pahempaa juurikaan tulla, vaikka alettaisiin itsenäisesti hoitaa asioita ja pantaisiin jonkinlainen sulku tälle varojemme ryöstämiselle. - siltä vaikuttaa
Rehnin pitäisi anoa kiireesti sairauslomaa, ettei kaikki kunnia menisi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2185002- 1912705
- 671572
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss521470Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa91282Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?991268- 1321247
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1541183Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1091174- 821163