Onko Haloskalla sama

tauti kuin diktaattori ja lahtari Kekkosella tuli loppuaikoinaan?
Siis dementia ja muutenkin niitä vaivoja.
Tarljwjallahan on kyllä ollut jo nuoruudessaan niitä seksuaalivähemmistöjen suvaitsevaisuuksia sun muita, mutta että nimittelee meitä Suomalaisa rasisteiksi?
Siis meitä, jotka olemme hänenkin palkkansa ja matkansa ja hänen elämänsä maksaneet ainakin 40 vuoden ajan.
Tässkö meille kiitos? Mutta hyvä näin Taas tuli pisteet meille persuille! Jess!

En minä ainakaan ole rasisti, vaikka en tänne kaiken maailman geenereitä ja ählämejä haluakaan elätettäväkseni. En kyllä halua heitä muidenkaan Suomalaisten elätettäviksi, ei sen puoleen.

Olen kyllä REALISTI ja se onkin taas kokonaan eri juttu.
252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asiaa puhut veli-hyvä. Harmi, että saa rasistin leiman otsaan ihan omaa syytään. Itse toki toivon lisääkin maahanmuuttajia, eikä sen värin ole väriä, mutta kuitenkin maassa maan tavalla. Missä h..vetissä on päättäjien oman arvon tunto????

Äänestä

Kekkonen katui vasta kuolinvuoteellaan et oli ollut tappamassa omiaan. Eli koko elämänsä kantaen sitä taakkaa sisällään.

Lopulta oli kuitenkin myönnettävä totuus.

Suomenruotsalsiet eivät varman koskaan kadu, mitä ovat meille tehneet? Ovat sellaista tunnekylmää ja koppavaa porukkaa, joille olisi oikein saada omat tuomionsa.
Toivottavasti voivat oikein huonosti. Rahallakaan eikä vallalla saa AIVAN kaikkea...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


R Ealisti kirjoitti:

tauti kuin diktaattori ja lahtari Kekkosella tuli loppuaikoinaan?
Siis dementia ja muutenkin niitä vaivoja.
Tarljwjallahan on kyllä ollut jo nuoruudessaan niitä seksuaalivähemmistöjen suvaitsevaisuuksia sun muita, mutta että nimittelee meitä Suomalaisa rasisteiksi?
Siis meitä, jotka olemme hänenkin palkkansa ja matkansa ja hänen elämänsä maksaneet ainakin 40 vuoden ajan.
Tässkö meille kiitos? Mutta hyvä näin Taas tuli pisteet meille persuille! Jess!

En minä ainakaan ole rasisti, vaikka en tänne kaiken maailman geenereitä ja ählämejä haluakaan elätettäväkseni. En kyllä halua heitä muidenkaan Suomalaisten elätettäviksi, ei sen puoleen.

Olen kyllä REALISTI ja se onkin taas kokonaan eri juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu