Mars oli Ruotsin laivaston lippulaiva ja aikanaan maailman suurimpia aluksia.
Taistelua oli käyty kaksi päivää, kun alus sai osuman kylkeen, syttyi tuleen ja räjähti. Sen miehistön suuruus oli 670 ja siinä oli mahdollisesti 173 tai 107 kanuunaa. Laiva vei miehistöstä mukanaan 600.
Vasa lähti neitsytmatkalleen 10. elokuuta 1628 Tukholman satamasta. Tarkoitus oli noutaa kauempana sijaitsevasta tukikohdasta vielä 300 miestä matkaan. Sää oli ollut tyyni, mutta kun Vasa oli ehtinyt matkata noin neljännestunnin ajan ja vajaat 1 300 metriä, äkillinen tuulenpuuska tarttui laivaa purjeisiin ja kaatoi koko sota-aluksen kello neljän ja viiden välillä iltapäivällä. Merivesi syöksyi Vasan tykkiporteista sisään, ja alus alkoi nopeasti vajota kohti merenpohjaa. Aikalaisten mukaan onnettomuudessa hukkui noin 50 ihmistä; hylyn läheltä on löydetty 25 luurankoa. Vasa upposi muutamassa minuutissa Tukholman edustalle Tegelvikenin kohdalle noin 30 metrin syvyyteen ja makasi siellä hyväkuntoisena 333 vuotta
Kronan, myös Stora Kronan oli ruotsalainen sotalaiva ja aikanaan maailman suurin laiva. Kronan rakennettiin 1668–1672. Se haaksirikkoutui Öölannin eteläkärjen taistelussa 1. kesäkuuta 1676 vain muutaman vuoden palveluksen jälkeen ja taisteltuaan vain kaksi taistelua Tanskan ja Hollannin laivastoja vastaan. Haaksirikko johtui siitä, että se kallistui liikaa kääntyessään. Sen kallistuessa syttyi ruutivarasto, joka oli aluksen etuosassa, jolloin suurin osa keulan oikeasta puolesta räjähti. Kronanin upotessa hukkui yli 800 miestä. Alus vei mukanaan yli sata kanunaa, arvokasta varustusta, yksityisomaisuutta ja suuret summat sotakassoissa ollutta rahaa.
1450 hukkui yhteensä. Nämä on salaliittoja kaikki. Liittyy Estonian murhaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=ek-Q0T9wK2g&feature=player_detailpage#t=135s
Hologrammi on kolmiulotteinen (3-D) kuva. Se on luotu lasertekniikan avulla. Se sisältää parallaksi-ilmiön, joka erottaa sen muista 3-D-kuvista. Hologrammi tarvitsee itselleen jonkin väliaineen jossa se näkyy, eli yleensä kaasua.
hologrammi lentokone
http://www.youtube.com/watch?NR=1&v=abfsvVv2hwo
lissee
http://www.youtube.com/watch?v=BztotD5hXw0&feature=related
vielä lissee
http://www.youtube.com/watch?v=iM7Qh9tekhY&feature=related
Mä tiesin et te haluutte viä Lissee. terveisin LISSE
http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=SXr_sGrUFO4