Pienenä palautteena alkuun kiitos palstasta. Oman ongelmani olen saanut kuriin jo aiemmin, mutta toivottavasti tästä on hyötyä muille. Ei ole vieläkään helppoa kävellä kaupassa peliautomaattien ohi tai jättää menemättä tietyille sivustoille. Enemmän jos olisi rahaa, niin varmaan menisinkin. Ainoa huono puoli pelaamisen vähenemisellä oli se, että tupakointi lisääntyi. :) No, onpahan taas uusi riippuvuus, josta päästä eroon.
Pelirippuvuudesta yleisesti
1
246
Vastaukset
Hei!
Hienoa kuulla että olet saanut peliongelman kuriin. Onnistumisista kertominen muille peliongelman kanssa kamppaileville voi olla suuri apu, monille vertaistuki ja kokemusten jakaminen on tärkeää peliongelmasta irtautumisessa. Jos haluat, voit mielellään kertoa tarkemmin niistä keinoista, jotka ovat auttaneet sinua peleistä irtautuessa. Siitä voi olla hyötyä monelle tämän palstan lukijalle.
Peliongelmasta eroon pääsy on prosessi, joka voi viedä pitkänkin ajan, mutta jokainen kerta kun on onnistunut olemaan pelaamatta kiusauksesta huolimatta murtaa totuttua kaavaa ja vie lähemmäs tavoitetta. Pelaaminen on toki hyvä korvata jollain muulla toiminnalla, joka tuottaa mielihyvää tms., jota pelaamisesta hakee. Terveyden kannalla tietenkin olisi parasta, että tuo korvaava toiminta olisi sellaista, josta ei aiheudu haittoja, kuten esimerkiksi liikunta, ystävien tapaaminen, uusien harrastusten aloittaminen, ym. Jos tuntuu, että peliriippuvuus korvautuu toisella riippuvuudella, voi tästä kaavasta irtautuminen edellyttää ongelman syvempää käsittelyä esimerkiksi peliongelmaa tuntevien hoitotahojen avulla, ks. lisätietoja http://www.peluuri.fi/mista_apua/.
Ystävällisin terveisin
Peluuri-tiimi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti18917222SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude29315448Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole9313125Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy14710649Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1179489Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump298155Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla288146Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2146694Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2006385Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri355958